En ole koskaan ollut suuri musiikin suurkuluttaja. Pidän kyllä musiikista suurestikin, mutta arkipäivässä on usein aivan liikaa kaikenlaisia häiriötekijöitä jotta voisin keskittyä musiikin kuuntelemiseen oikein toden teolla.
On myös hirvittävän vaikea sanoa mitään siitä, millainen musiikki on "hyvää" tai "ei hyvää", koska musiikin arvo riippuu paljolti mielentilasta, tilanteesta jne jossa musiikkia kuunnellaan tai käytetään.
Listaan tässä pari 90-luvulta mieleeni jäänyttä kappaletta. Jos olen ihan rehellinen, en enää edes ihan älyttömästi pidä näistä kappaleista, mutta ne tuovat mieleen jollakin tapaa tietyn aikakauden.
Age of Loven eponyyminen "Age of Love" kuuluu listalla korkealle siksi, omassa mielenmaisemassani, jonkinlaisessa "henkilökohtaisessa psykohistoriassani" 1990-luku alkoi siitä. Musiikkimakuni koko 90-luvun ajan oli hyvin pitkälle tämän kappaleen määrittelemä. Sittemmin se on tietysti laajentunut, mutta kun ensimmäisen kerran kuulin kappaleen, se tuntui räjäyttävän tajuntani. Se on kulunut tietenkin liki puhki, ja on hyvinkin korni ja yksinkertainen nykymittapuun mukaan, mutta en piittaa siitä.
Energy 52:n "Cafe Del Mar" oli eurooppalaisten tanssilattioiden ykköshitti 90-luvun puolivälin tienoilla. En osaa oikein kuvitella bileitä ilman tätä kappaletta. Kaava on itseasiassa sama kuin Age of Lovessa, vain vähän monimutkaisemmilla krumeluureilla, täyteläisemmällä house-tyylisemmällä biitillä ja kaikenkaikkiaan jotenkin turboahdetummalla otteella. Cafe Del Maria voi pitää juustoisen ja vähän piristehuuruisen bilettämisen tunnuskappaleena. Suomessa kappale löi todella kovaa vasta Trance/House- "renessanssin" aikaan, 90-luvun lopulla. Silloin olin jo ehkä liian vanha olemaan aivan niin vaikuttunut.
Pink Floydin "High hopes" oli albumin Division Bell suurin hitti. Se
soi 90-luvun puolivälissä toistuvasti radiossa ja MTV:llä. Tunnelma
kappaleessa on jollakin tapaa uhkaava ja ahdistava. Pidin siitä jossain
vaiheessa suurestikin, mutta mahtipontisuudessaan ja "menetettyä
nuoruutta" ihannoivuudessaan se on useimmissa tilanteissa minusta liian
korni. Kappale on kuitenkin listalla, koska sitä on minusta mukava
tulkita uudelleen kerta toisensa jälkeen. Sen sanoma avautuu joka kerta
eri tavalla.
Banco de Gaia:n "Last train to Lhasa" oli jopa jonkinlainen aikanaan ja
sai hieman radiosoittoakin. Se on tyylilajiltaan jonkinlaista
ambient/techno- kuuntelumusiikkia. Se ilmestyi samannimisellä albumilla
vuonna 1995. Nimi viittaa Tiibetin pääkaupunkiin, ja ilmeisesti kyseinen
ryhmä halusi tällä jotenkin ilmaista tukeaan Tiibetin
itsenäisyysliikkeelle. Erilaisille hipeille tämäntyyppinen musiikki oli 90-luvulla iso juttu, ja niin myös minulle.
Modjon "Lady" julkaistiin itseasiassa vuonna 2000, joten se ei ehkä kuuluisi tähän listaan. Se on kuitenkin minulle henkilökohtaisesti äärimmäisen tärkeä. Kappale lainaa kitarariffin Chicin "Soup for One"-kappaleesta ja yhdistää siihen melko yksinkertaisen rakkauslaulun, housebiitin ja powebasslinen. Melko kevyen klubi-illan letkeä tanssikappale soi kun tein päätöksen että aion pyytää silloista tyttöystävääni vaimokseni. En ole tätä katunut kertaakaan.
Näiden lisäksi oli tietenkin vaikka kuinka paljon muita, joita en nyt jaksa tai viitsi listatata. Lista tuntuu jotenkin torsolta, jopa teennäiseltä. Koin jotenkin 90-luvun kuitenkin tulevan aika hyvin omassa elämässäni edustetuksi näiden kappaleiden kautta.
