Hallinnollinen sekamelska joka yliopistojen yhdistymisestä seurasi, on ollut surkuhupaisaa katseltavaa. Ympärillä monet ihmiset ovat panikoineet ja hyperventiloineet milloin minkäkin organisatorisen yksityiskohdan vuoksi. Yksi asia joka tapahtui vuoden alusta oli, että käytännössä kaikki esimiessuhteet päättyivät, eli vuoden vaihteesta monikaan ei tiennyt kuka oma esimies on. Moni ei myöskään tiennyt lainkaan millaisessa organisaatiossa työskentelee.
Esimieheni tiedän nyt, mutta organisaatiosta minulla ei ole ollut tietoa vuosiin, enkä edes piittaa. Työtehoni on paljon parempi kun yksinkertaisesti en ajattele koko asiaa. Minulle "yliopisto" tarkoittaa kahta eri asiaa. Yhtäältä se tarkoittaa sitä hallinnollista hirviötä, joka maksaa palkkani ja jossa minun työni resurssointi muutoinkin tapahtuu. Tämä sisältää myös sen fyysiset rakennukset, tietojärjestelmät jne. Olen lopulta aika vähän kiinnostunut tästä yliopistosta. Tiedän sen olevan tärkeä edellytys minun työni jatkuvuudelle, ja ehkä jonakin päivänä tämä piittaamattomuuteni siitä mitä siellä tapahtuu ja mitä siellä "pitäisi" tehdä kostautuu.
Toisaalta se tarkoittaa jotakin korkeampaa ideaalia, academiaa. Tämä merkitys kattaa kaiken sen tiedon, jaetut tiedonintressit, akateemiset hyveet ja arvot, joiden palvelukseen olen elämäni omistanut. Se ei riipu sinänsä fyysisistä rakennuksista, eivätkä hallintovirkailijat, tietojärjestelmät, jne ole osa tätä "yliopistoa". Tässä kontekstissa tehtäväni on jakaa, tuottaa, ja käsitellä inhimillistä tietoa.
Viime vuosina on ollut hieman tapetilla ns. grievance studies- alat. En mene tästä nyt kirjoittamaan sen kummemmin; niihin kohdistettu "sokalistinen" hyökkäys taannoin herätti kaikenlaista keskustelua. En ota kantaa keskustelun sisältöön, mutta ilmiönä se, että joku kirjoittaa ilmeistä puppua joka läpäisee seulan (vaikkei pitäisi, ideaalien mukaan) on kiehtova. Keskustelu joka siitä on seurannut ei ole ollut kovin nättiä, mutta se on ollut tarpeellista.
Korostan vielä sivuhuomautuksena että nämä enemmän humanistisen perinteen jatkajina toimivat alat kuuluvat kyllä sinänsä academia-käsitteen alle. Meillä ns kovempien tieteiden edustajilla on usein sellainen hiukan ylimielinen ethos, jonka mukaan humanistinen perinne ei ole arvokas, tai vaikka olisi, ei kuulu samaan instituutioon. Olen tästä eri mieltä. Meidän toki tulee erottaa erilaiset tiedonintressit ja tiedon ja merkitysten käsittelyn tavat -- joskin niiden rajojen yli tulee tarpeen tullen kävellä päättäväisesti -- ja tehdä selväksi se ero, yhtäältä asiantiloja ja tosiasioita käsittelevien alojen ja tekstien, ja toisaalta merkityksiä, arvoja, ja kokemuksellisuutta käsittelevien alojen ja tekstien välillä.
Mutta jaarittelen. Siis asiaan. Tapasin uuden esimieheni tänään lounaalla. Keskustelumme oli virkistävä ja innostava. Liityin hänen tutkimusryhmäänsä opportunistisesti, sillä tässä kaaoksessa satuin olemaan asemassa jossa sain itse vaikuttaa asemoitumiseeni. Minulla on juuri riittävästi senioriteettiä tutkijana ja opettajana, että minua ei tulla suoranaisesti komentelemaan, ja juuri riittävän vähän, etten joudu tällaisten hallinnollisten myrskyjen keskellä tekemään päätöksiä muiden puolesta. Tällä kertaa tilanne näyttää kehittyvän erittäin otollisesti.
Tutkimusryhmällä on häkellyttävä määrä dataa erittäin mielenkiintoisista ilmiöistä. Heillä on pulaa mallintamisen ja kirjoittamisen hallitsevista henkilöistä -- useimmat tällaiset ihmiset kun ennen pitkää päätyvät johtaviin asemiin joissa aika menee muuhun kuin siihen mikä heidän vahvuutensa on. En nyt ala ruotimaan yksityiskohtia, mutta miellyttävän asiantilasta tekee se, että tutkimusaiheena on tällä kertaa oikeasti talous. Tämä on sikäli hauskaa, että amatööritaloustieteilijänä olen harrastuksekseni pyöritellyt matemaattisia malleja. Nyt voin tehdä sitä yhdessä ammattilaisten kanssa ja vieläpä estimoida parametrejä. Työni tulee olemaan empiiristä, mikä lämmittää sieluani.
Olen ollut elämässäni hävyttömän onnekas. Olen pohjimmiltani tavattoman laiska. Tahtoo sanoa, muutun hyvin nopeasti kyvyttömäksi tekemään jotakin mikä ei kiinnosta tippaakaan. Tällä kertaa voin vaihtaa alaa johonkin mistä olen, jos nyt en varsinaisesti haaveillut, niin ainakin leikitellyt ajatuksella hieman mielessäni idealisoiden. Minulle on useimmissa asioissa elämässäni käynyt näin. Toisin kuin monet muut minun tilanteessani, en ole muodostanut tästä sellaista identiteettiä että minä olisin "saavuttanut" jotain "omilla ansioillani". Olen vain sattunut olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan varsin usein.
