Ennätyksiä ja typeryyttä

Olen toiminut eräänlaisissa konsultoivissa tehtävissä pienessä ohjelmistoalan startup- yrityksessä nyt reilu puoli vuotta. Tehtävänkuvani oli alkuun hyvin teoreettinen, mutta vähän kerrassaan olen tehnyt enemmän varsinaista koodausta ja nyttemmin olen pari kuukautta tehnyt ihan koodia jonka on (lopulta) tarkoitus mennä ihan tuotantoon.

Työaikani on vain 8 tuntia viikossa, ja teen sitä oman toimen ohella. Eilen jouduin järkytyksekseni huomaamaan, että eräs algoritmi jota olin toteuttamassa, on väärä. En voi yksityiskohdista puhua, mutta korkealla abstraktiotasolla, kyse on olemassaolevasta melko yksinkertaisesta perusalgoritmista erään hyvin tavanomaisen ongelman ratkaisemiseksi. Ongelmassa on kuitenkin tavanomaisesta hieman poikkeavia reunaehtoja, joiden vuoksi perusalgoritmi ei sellaisenaan toimi oikein. Asia on ratkaistu kyllä, mutta kokeet toisessa yhteydessä osoittivat, että kyseinen ratkaisu ei ole kovin tehokas, ja meille suorituskyky on aivan olennainen.

Kehitin ratkaisun, joka oli elegantti ja tehokas. Ja, kuten eilen huomasin, väärä. Ratkaisu toimii oikein edelleen silloin, kun näitä tavanomaisesta poikkeavia reunaehtoja ei ole, ja useissa tapauksissa silloin, kun niitä on. Mutta on eräs harvinainen tapaus, joka liittyy ohjelman suoritusjärjestykseen, jossa tilanne ei toimi oikein, tai ainakin, pystyin lokaalisti keksimään tapauksen joka ei toimi oikein; Testausvaiheeseen ei olla vielä päästy. Olin "todistanut" algoritmin oikeaksi ylimalkaisella tasolla, ja huomasin todistuksessa käyttäneeni oletusta suoritusjärjestyksestä, joka ei ole tosiasiassa voimassa.

Tästä johtuen olin tuhrannut liki kaksi kuukautta työaikaa -- olkoonkin että tässä tapauksessa se on vain seitsemän työpäivää, mutta silti -- josta alle puolet saa pelastettua kun täytyy käyttää eri ratkaisua. Tällä tavalla kirjoitettuna moka ei tunnu suurelta, enkä aio piiskata itseäni tässä kovin voimakkaasti, mutta silti se tuo mieleeni sen, miksi kannatan sitä että pienemmissä firmoissa (ja miksei isommissakin) irtisanomissuoja olisi yksilön mokien suhteen alhainen. Jos minä pyörittäisin kyseistä firmaa omilla rahoillani, olisin kyllä aika hanakasti pistämässä kaltaiseni pellen ulos kun tällaista tulee vastaan.

Softafirmat eivät yleisesti kuitenkaan toimi näin. Osin kulttuurillisista, osin lainsäädännöllisistä syistä. Tapakulttuurissa esimerkiksi pidetään "kohtuuttomana" ja "vihamielisenä" jos mokasta "rangaistaan". Itse en kyllä ajattele aivan näin; etenkin ottaen huomioon sen, että meillä on melko kattava sosiaaliturva edelleen. Mutta ei siitä sen enempää.

Kuten lukijat tietävät, olen pyrkinyt kompensoimaan ilmeisiä kognitiivisiä puutteitani kehollisilla harjoitteilla. En ole "vahva" sanan sellaisessa merkityksessä kuin esimerkiksi vakavissaan voimanostoa tms harrastavat ovat, mutta siviiliväestöön verrattuna kuitenkin jo kohtuulliset ruumiinvoimat olen onnistunut hankkimaan. Maanantaina onnistuin parantamaan penkkipunnerrusennätystäni nostamalla 110kg. Kuten todettua, se ei ole paljon, mutta se on ns "intermediate"- tasoa. Se on nyt yli 125% omasta painostani, mitä voi pitää 3/5- tuloksena.

Yritin myös vetää maasta 160kg ns double overhand- otteella, mutta paino lipesi käsistä. Ennätykseni tällä ns normiotteella on 150kg, ja nähtävästi parannusta ei ole paljoa ainakaan tapahtunut. En juurikaan ole kokeillut ennätyksiä puristusvoimassa, vaan olen treenannut noin kerran viikkossa FatGripz:eillä kevyttä maastavetoa. Puristusvoima kehittyy hitaasti, ja minulla on muutenkin hyvin tyttömäiset käsivarret, ehkä kyse on genetiikasta.

Yllätyin kun tajusin (melkein) rikkoneeni tänä keväänä ja kesänä kaikki voimanostoennätykseni. Vedin maasta 180kg keväämmällä ja kyykkäsin 145kg sivuten vanhaa ennätystä. Nyt siis penkistä 110kg. En tosin usko että "kisatyylillä" saisin yhteistulokseksi paljoa yli 400 kiloa, siis, jos pitäisi tehdä puhtaita nostoja ja nostaa kaikki kolme nostoa samanpäivän aikana. Kyykky jäisi todennäköisesti jonnekin 135 kilon paikkeille, penkistä saisin ehkä juuri ja juuri kunnon pysäytyksellä ja hyväksyttävällä tekniikalla 100, ja maasta nousisi ehkä 170 tai 175. En kuitenkaan edes harkitse kisaamista, sillä siinä loukkaantumisen riski on suurempi liiallisen yrittämisen vuoksi. Puhumattakaan suorituksen laadusta.  

Jalkapallo

En ole kirjoittanut mitään melkein kolmeen viikkoon; syynä on osin ollut se, että olen viettänyt kesäpäiviä melko kiireisenä muuten, osin jalkapallon MM-kisat.

Valitettavasti Hollanti ei pelaa näissä kisoissa.

Tyrannia

Tyrannia tarkoittaa hirmuhallintoa, hallintoa jonka nokkamiehenä on tyranni. Tyranni  -- erotuksena ns valistuneesta yksinvaltiaasta -- on autokraatti joka pitää valtaa yleensä pelon avulla, tavallisesti väkivallalla uhaten. Sanakirjamääritelmä on monipuolinen, mutta termi on ns pejoratiivi, eli se viittaa aina negatiiviseen hallintokulttuuriin. Siihen voi kuulua julmuuksia, oikeusperiaatteiden sivuuttamista, legitimaation puutetta, jne. Tyranniasta puhutaan usein myös silloin kun hallitsija ei ole välttämättä yksinvaltias, vaan kyse voi olla myös sotilastuntasta tai vaikkapa puolueesta.

On monia termejä, joiden merkityksen ikään kuin tiedämme, muttemme osaa sitä määritellä. Tyrannia on yksi tällainen, se on hieman kuin pornografia: Emme voi oikein antaa selkeää määritelmää sille mikä on ja mikä ei ole pornograafista, mutta tunnistamme sen kun näemme sen.

Tyranniaan kuuluu usein myös jonkinasteinen kielenkäytön muokkautuminen, esimerkiksi itsesensuurin kautta. Yksi oire siitä, että eletään tyrannian alaisina onkin se, että huomaa varovansa sanojaan banaaleissakin yhteyksissä. Esimerkiksi Singaporessa vallitsee PAP-puolueen tyrannia jossain määrin; En nyt kiistä niitä hyötyjä joita hallintotavalla on saatu aikaan, vaan totean että kansalaiset eivät uskalla kritisoida hallintoa.

Suomessa ei ole valtion johdossa tyrannia, ellei joku nyt venytä sanan merkitystä tarkoittamaan sitä, että Juha Sipilän hallitus leikkaa sosiaalietuuksia. Tyrannialla ei kuitenkaan tyypillisesti tarkoiteta sitä että poliittinen johto tekee laajojen kansanjoukkojen kannalta epämieluisia päätöksiä, joten tämä voitaneen jättää näkemyksenä omaan arvoonsa.

Meillä vallitsee kuitenkin tietynlainen tyrannia mielipiteiden suhteen. Se ei saa käyttövoimaansa minkään yksittäisen despootin vallanhalusta, eikä meillä ole salaista poliisia valvomassa. Meillä on kuitenkin oikeamielisten lynkkausporukka, johon liittyy aika ajoin sekalainen joukko julkisuuden henkilöitä tai sellaisiksi pyrkiviä. Tämä tyrannia pyrkii eliminoimaan tietynlaiset ihmiset ja näiden mielipiteet kokonaan julkisesta sfääristä ja osoittaa voimansa aina kun mahdollista.

Viimeisin keissi liittyy hetken Pori Jazzin toimitusjohtajana toimineeseen Aki Ruotsalaan. Ruotsala oli möläyttänyt lehtien mukaan jotakin homoseksuaaleista. Jos katsomme alkuperäisen Satakunnan kansan artikkelin, niin siinä Ruotsalaa tentataan tämän osallisuudesta joidenkin vuosien takaiseen paljon (aiheesta) kritiikkiä saaneeseen eheytymiskampanjaan.

Jotta lukijalle ei tulisi nyt lainkaan epäselväksi mistä tässä kirjoituksessa on kyse, pidän Ruotsalan näkemyksiä typerinä niiltäkin osin kun ne on esitetty. Minun ei ehkä pitäisi kuitenkaan sanoa tätä lainkaan, koska mielestäni sen, mitä itse ajattelen homoseksuaalisuudesta, ei pitäisi kuulua asiaan. Sanon sen silti, koska me elämme tyranniassa ja minun on sanottava se, tai minuakin syytetään. Se ei kuitenkaan ole ainoa syy miksi sanon sen. Sanon sen, koska myös niiden jotka ajattelevat homoseksuaalisuudesta samoin kuin minä, pitäisi jo pikku hiljaa herätä tässä asiassa.

Minua kyllä ärsyttävät tällaiset mielipiteet. Ne loukkaavat minusta ihmisiä joille on vasta viime aikoina tullut mahdolliseksi olla omana itsenään ja toteuttaa seksuaalisuuttaan vapaasti (siinä määrin kuin nyt muutkin) kenenkään kieltämättä. Eivätkä he vieläkään täysin vältä sosiaalista tuomiota "elämäntavastaan". Mutta tämä on tunne; Se kumpuaa siitä että pidän näkemystä vihamielisenä, sillä tiedän sen aiheuttavan minulle tärkeille ihmisille mielipahaa. Ja tiedän että nämä minulle tärkeät ihmiset ovat joutuneet kokemaan mielipahaa elämässään paljon, osin tämänkaltaisten mielipiteiden vuoksi.

Mutta ne ovat silti mielipiteitä ja ääneen lausuttuja ajatuksia. Niissä ei yksilöidä ketään yksilöä eikä kehoteta ihmisiä syrjimään yksilöitä. Niissä ei kehoteta ketään syrjimään ketään -- itse asiassa Ruotsala korostaa haastattelussa että kaikkien oikeuksia tulee kunnioittaa. Hän toki korostaa sanan- ja mielipiteenvapautta, erityisesti kristillisten nuorten vapautta uskoa että homoseksuaalisuudesta voi "eheytyä".  Tämän eheyttämis-puheen asiattomuudesta ei pitäisi sinänsä olla kovin laajaa erimielisyyttä. Tämä asia ei ole edes mielipideasia, tiedämme että "terapiat" joilla yritetään "parantaa" homoseksuaalisuutta, ovat käytännössä vain henkistä väkivaltaa. Yksittäisiä ihmisiä, joiden seksuaalinen identiteetti on vaihdellut, toki varmasti on.

En kuitenkaan halua puhua näistä mielipiteistä tai ajatuksista sillä tasolla, mikä niiden sisältö on tai edes kuinka totuudenmukaisia ne ovat. En myöskään halua puhua siitä, ovatko ne vaiko eivätkö ne ole loukkaavia. Toisin kuin lukuisissa muissa keisseissä joissa sosiaalisen median lynkkausposse on käynyt pelkkien pääteltyjen mielipiteiden vuoksi yksilöiden kimppuun, tässä tapauksessa mielipiteet on todennäköisesti tulkittu sinänsä aivan oikein. Eikä niissä mielipiteissä itsessään ole mitään puolusteltavaa.

On ymmärrettävä että sisältö ei ole se asia joka tekee tyrannian. Tyrannia ei toimi, eikä se voisi koskaan toimiakaan, niin, että tyranni (joko konkreettinen autokraatti tai abstrakti ja kasvoton hegemonia)  tyrannisoi kaikkia. Yksittäisissä tapauksissa tyrannisointi ei koskaan kohdistu enemmistöön, vaan johonkin melko pieneen vähemmistöön. Jokaisessa yksittäisessä tapauksessa joko enemmistö tai ainakin merkittävä osa väestöstä näkee tyrannin toiminnassa oikeutuksen ja jopa jollakin tapaa tukee tämän toimintaa. Niin tässäkin: Valtaosa kohtuullisista, kunnollisista ja myötätuntoisista ihmisistä ajattelee toisin kuin Ruotsala, ja näkee tämän mielipiteen ärsyttävyyden ja typeryyden.

Mutta sisältö ei ole se, mikä tekee tyrannian. Jos kohtaisin Ruotsalan näkemykset kahvipöydässä tai vastaavassa keskustelussa, voisin kertoa hänelle miksi koen että hän on väärässä. Voisin esittää hänelle kysymyksiä ja kuunnella hänen vastauksensa. Nyökkäilisin silloin tällöin, ja toisinaan vastaisin hänelle, "mutta oletko tullut ajatelleeksi, että...", tai toteaisin, että "huomioit tässä tämän asian, mutta sivuutat tuon". Uskon että hän kristittynä on myötätuntoinen ihminen jolla vain on omastani poikkeavat käsitykset siitä, millaiset asiat ovat yksilön omassa valinnassa ja että nämä käsitykset kumpuavat uskomuksista joita en jaa. En tietenkään usko että pystyisin muuttamaan hänen näkemyksiään mihinkään. Mutta uskon että kohtaamisemme jälkeen molemmilla olisi sellainen tunne, että toisenlaisen näkemyksen omaava ihminen ei ole "paha" tai "ilkeä".

Tyranniassa tätä ei tapahdu, sillä väärät ajatukset ja niiden lausuminen julki on rikos. Ei tietenkään tässä tapauksessa rikoslain mukaan -- joskaan en paljoa yllättyisi jos kaikkein kiihkeimmät yksilöt olisivat jo harkinneet tutkintapyynnön tekemistä Ruotsalan näkemyksistä -- vaan rikos tyrannin vaalimia periaatteita vastaan. Noiden periaatteiden taustalla on aina tietenkin sisältöjä, mutta kuten sanoin, sisällöt ovat sivuseikka. Tärkeintä on saada aikaan pelkoa ja näin pitää ihmiset ruodussa.

Tyrannia elää siitä tunteesta joka tyrannin puolustajissa herää, kun nämä käyvät väärinajattelijan kimppuun. Ajatus siitä että väärinajattelija voitaisiin kohdata ihmisenä ja tämän kanssa käydä jonkinlainen asiallinen ajatustenvaihto jonka seurauksena ymmärrys molemminpuolin voisi lisääntyä, on jo itsessään kammottava. Sovinnollisuus on itsessään jo ajatusrikos. Sain huomata tämän somemyrskyn keskellä tuodessani esiin tätä näkökulmaa; Kun kyseenalaistin sen, onko lopulta järkevää että loukkaantumiskoneisto murjoo ihmisen ulos työpaikastaan ja vielä valtakunnan tason poliitikotkin marssivat hakemaan irtopisteitä mollaamalla Ruotsalaa, sain kuulla olevani homofoobikko ja vastustavani seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.

Bertrand Russell, jota kunnioitan suuresti, oli varhaisia homoseksuaalien oikeuksien edistäjiä, vuosikymmeniä ennen kuin homoseksuaalisuus oli edes laillista.  Viittasin hänen viestiinsä jälkipolville aiemmassa kirjoituksessani.

Palauttaisin mieleeni toisen kirjoitukseni, paljon kauempaa menneisyydestä, yhdeksän vuoden takaa. Ajalta ennen kuin Jussi Halla-aho oli valtakunnantason poliitikko: Näytösoikeudenkäynneistä. Vaikka Ruotsala tuskin joutuu pelkäämään syyttäjää, hän on saanut kohdata paljon oikeuslaitoksen vastaavaa ankaramman rangaistuksen. Voi toki olla, että nyt tämä keissi tuo Ruotsalalle näkyvyyttä kristillisissä ja nostetta tulevissa vaaleissa, ehkä jopa paikan eduskunnasta.

Ja juuri tämä on se, mikä tyranniassa on vialla, etenkin silloin, kun tyrannia näennäisesti ajaa niitä asioita jotka omasta näkökulmasta ovat "hyviä" tai "positiivisia". Tyrannit kaadetaan lopulta. Ja vastareaktiona syntyvä yhteiskunta ei välttämättä olekaan niin kiva.

Miksi?

Aloin lukea Judea Pearlin Book Of Why:ta. Olen ensimmäisen parin luvun jälkeen hivenen pettynyt. Kirja kertoo kausaalisesta päättelystä kansantajuisesti. En ole lukenut kirjaa vielä kokonaan, joten en arvostele sitä, vaan puhun tässä vain muutamista asiasta tähän mennessä nousseesta ajatuksesta.

 Todennäköisyyslaskennan ja tilastotieteen yksi keskeisin maksiimi -- ja Pearlin mukaan traagisesti ylikorostettu sellainen -- on, että korrelaatio ei kerro kausaalisuhteesta. Tämä on totta, tietenkin. Kausaalisuhde voi jopa olla käänteinen siihen verrattuna mitä korrelaatio sanoo. Esimerkiksi, mikäli luotamme siihen, että palokunta todella tekee työnsä kunnolla, oletamma että paloauton tullessa paikalle kun talo palaa, henkilö- ja omaisuusvahingot jäävät vähäisemmiksi. Kuitenkin pelkästään dataa tutkimalla voimme päätellä, että mitä enemmän palopaikalla on paloautoja, sitä suuremmiksi vahingot tuppaavat tulemaan.

Usein näkee spekuloitavan myös sillä, että kausaalisuhde voitaisiin kyllä päätellä jos meillä olisi riittävästi aikasarjadataa, sillä syy tapahtuu tietenkin aina ennen seurausta, eikä koskaan toisin päin, tai ainakin niinä kertoina kun X tapahtuu Y:n jälkeen, on Y:n syynä ollut jokin muu kuin X. Kuitenkin esimerkiksi ilmapuntarin laskiessa ja kosteusmittarin lukeman noustessa tiedämme että kohta sataa, ja kuitenkin tiedämme varmaksi, että vääntämällä ilmapuntarin mittaria käsin alaspäin ja suihkuttamalla höyryä kosteusmittariin, emme vaikuta käytännössä lainkaan säähän.

Pearl lähtee myös kirjassaan siitä, ettei kausaalisuutta voi suoraan päätellä datasta. Olen osin samaa mieltä itsekin, mutten täysin. Jos ajattelemme perinteistä todennäköisyyslaskentaa, voimme toki datan perustella laskea ehdollisia todennäköisyyksiä, esimerkiksi P(Y | X) tarkoittaa todennäköisyyttä että Y tapahtuu jos tiedämme X:n tapahtuneen. Jos P(Y | X ) > P(Y), niin päättelemme että X on evidenssiä  Y:n puolesta; Havaittuamme X:n, voimme olettaa että on ainakin suurempi todennäköisyys että Y tapahtuu. Tämän lisäksi tarvitaan kuitenkin jokin operaatio, esimerkiksi ns kontrolloitu koe, jonka avulla voimme tutkia mahdollista kausaatiota. Tähän käytetään ns. do- operaattoria. P(Y | do(X)) viittaa todennäköisyyteen että Y tapahtuu, jos me pakotamme X:n ensin tapahtumaan.

Ilmapuntariesimerkissämme Y viittaa siis sateeseen ja X ilmanpaineen pudotukseen.  P(Y | X) > P(Y) pätee kyllä keräämässämme havaintoaineistossa, mutta jos laitamme barometrin kaappiin jonne voimme imeä alipaineen (do(X)), niin P(Y | do(X)) = P(Y), eli mittarin manipuloiminen ei muuta sateen todennäköisyyttä.

Tähän perustuu esimerkiksi niin sanottu kaksoissokkokoe. Potilaat jaetaan kahteen eri joukkoon ja arvotaan, kumpi saa lääkettä (X) ja kumpi placeboa, ja katsotaan kuka paranee (Y).  Tällöin lääkkeen saajien joukosta saamme P(Y | do(X)) ja placebon saajien joukosta P(Y | do(ei-X) ). Jos ensimmäinen on suurempi, niin päättelemme että X on aiheuttanut osan paranemisesta. Tämä tietenkin sisältää aina tietyn määrän epävarmuutta, ja todennäköisyyksien merkitsevyys yms täytyy tarkastella, samoin erilaiset oletukset yms, mutta keskeistä on se, että se, tapahtuuko X on täysin kontrolloitu.

Talous- ja sosiaalitieteissä ei kuitenkaan voida turvautua kontrolloituihin kokeisiin, joten näissä kausaalinen selittäminen nojaa aina jonkinlaiseen paradigmaattiseen oletukseen. Olen jo vuosia sitten kirjoittanut ekonometrian ja esimerkiksi regressioanalyysin ongelmista tässä suhteessa, enkä mene niiden yksityiskohtiin sen kummemmin. Kuitenkin vaikka emme etsisi kausaalisuutta mallista vaan pyrkisimme kuvailevaan malliin jossa etsitään tilastollisia yhteyksiä, on meillä silti eräänlainen kausaalisuuden peikko väijymässä taustalla.

Esimerkiksi paljon puhuttu "naisten euro on 80 senttiä"- väite, joka saadaan datasta (jossakin muodossa) manattua esille jos valitaan naiset ja miehet ja lasketaan näiden palkkatulojen keskiarvot ja todetaan että toisessa joukossa tämä on keskimäärin alhaisempi kuin toisessa. Jos kuitenkin tehdään monen muuttujan malli, jossa normalisoidaan koulutuksen, yrityksen, tehtävänimikkeen, tehtyjen työtuntien, jne mukaan, niin varsinaisen sukupuolen osalle jää selitysvoimaa sangen vähän, muuttujat sopivasti valitsemalla sen etumerkkikin kääntyy. Tämä ilmiö on variantti Simpsonin paradoksista, eli siitä että kun osa muuttujista sivuutetaan, kahden muuttujan suhde saattaa näyttää päinvastaiselta.

Kausaalista selitystä voidaan kyllä tutkia välillisesti silloinkin kun ei voida varsinaista kontrolloitua koetta tehdä. Kontrolloitu koekin voidaan tehdä useammin kuin äkkiseltään näyttäisi; esimerkiksi, voidaan lähettää yrityksiin identtisiä työhakemuksia palkkatoiveineen mutta sukupuoli vaihdettuna, ja tarkastella todennäköisyyttä että "mies" kutsutaan haastatteluun. Tai voidaan laittaa nainen tai mies neuvottelutilanteeseen niin, että toinen osapuoli ei etukäteen tiedä ketä odottaa jne. Näillä voidaan yksittäisiä kausatiivisia suhteita tutkia silloinkin kun ei ole laajamittaista kontrolloitua koejärjestelyä.

Jos dataa on hyvin paljon, siitä voidaan myös suodattaa "edustavia" ja "kontrolloituja" osajoukkoja ja tutkia näiden tilastollisia ominaisuuksia. Tämä on itse asiassa pitkälti se, mitä tapahtuu kun tehdään lineaarinen regressiomalli tai faktorianalyysi. Mutta niissäkin päästään vain hivenen lähemmäs kausaalisuuden kumoamista; itse kausaalista mallia ei voida pelkästä datasta suoraan päätellä.

Pearl esittää että kausaalisuudessa on kyse kognitiosta, eikä niinkään metafysiikasta. Tämä argumentti ei ole muotoa "todellisuudessa ei ole kausaalisuutta" tai että "kausaalisuus on harhaa", vaan että kausaalisuus on selitysmallin ominaisuus, joka on juureutunut ihmisen kognitioon, ja että pelkkä data ilman tietoa siitä, miten se on hankittu ja mitä muuttujia on manipuloitu (suhteessa täysin neutraaliin havaintoon) ovat keskiössä kausaalisen selitysmallin luomisessa. Hän esittää diagrammin jossa kausaalisuus on itse asiassa eräänlaista "vuoropuhelua" tosiasioiden kanssa.

Olennaisena ja keskeisenä kausaalisuuden piirteenä hän pitää nimenomaan kontrafaktuaaleja, siis "Jos olisimme tehneet X, niin Y olisi tapahtunut". Tämä argumentaation osa jäi minulle vielä hämäräksi, toivon mukaan kirjan lukeminen lopppuun tuo selvyyden mikä juuri kontrafaktuaalissa on olennaista ja miten se eroaa siitä, että havaitsemme tilanteita jossa X tapahtuu ja tilanteita joissa X ei tapahdu, ja päättelemme tästä. Kontrafaktuaalit kuitenkin rajataan tekstissä nimenomaan kognitiivisiksi seikoiksi; hän esittää Löwenmensch-veistoksen esimerkkinä varhaisesta kontrafaktuaalisesta ajattelusta; Tarvitaan "mitä jos ihmisellä olisi leijonan pää?"- tyyppistä ajattelua että kyseinen veistos on saatu aikaan.

Pearl myös varsin mielenkiintoisella tavalla käsittelee kausaalisen ajattelun keskeistä "mytologiaa". Ehkä jopa hiukan pitkälle viedyn tulkinnan kautta hän esittää syntiinlankeemuksen tarinan mahdollisesti olevan allegoria nimenomaan kausaalisen ja kontrafaktuaalisen ajattelun kehittymisestä. Siinä Jumala on pikemminkin metafora niille luonnonvoimille ja vieteille joiden varassa ihminen elää ennen kausaalisen päättelyn avautumista; tietoisuus omasta alastomuudesta ja selitykset jotka Aatami ja Eeva esittävät luojan heitä kuulustellessa paljastavat näiden alkaneen käyttää kontrafaktuaaleja ja kausaalisia selitysmalleja.

Tämä luenta tietenkään ei ole mitenkään erityisen originaali. Ja muutoinkin, Pearl tuntuu käyttävän suuria sanoja joiden takana on kuitenkin varsin vähän todellista substanssia. En tarkoita etteikö tämä olisi tutkijana aivan ensiluokkainen, ja etteivätkö hänen kontribuutionsa olisi ansainneet kaikkea sitä kiitosta joka hänelle on tiedeyhteisöltä satanut; tarkoitan lähinnä sitä, että hänen käyttämänsä ilmaisut, kuten puhe vallankumouksellisesta ja tranformatiivisesta "uudesta tieteestä", tuntuvat tarpeettoman liioittelevilta.

Palaan asiaan myöhemmin. Luulen että haluan tutustua Pearlin aiempaan tuotantoon. Kirjaa suositteli suuresti arvostamani Moshe Vardi, jonka suositukset usein ovat osuneet nappiin.