Hyvä ystäväni, Oxfordin professori ja Royal Societyn jäsen, Stefan Kiefer on alkanut pitää Blogia. Stefan on miellyttävä tuttavuus, tutustuin häneen 2010 Oxfordissa ollessani. Tuolloin hän oli post-doc- tason tutkija kuten minäkin, mutta voin sanoa suoraan että selvästi lahjakkaampi ja omistautuneempi alalle.
Kävimme yhdessä pari kertaa jumalanpalveluksessa. Stefan on harras katolinen ja käy kirkossa useita kertoja viikossa. On erittäin palkitsevaa, että hän kirjoittaa juuri kyseisestä aiheesta, sillä Oxfordissa ollessani tutkin oikeastaan juurikin ensimmäisen blogikirjoituksen aihetta yhdessä Hongyang Qu:n kanssa.
Stefanin blogikirjoitus esittää Markovin mallin, joka eroaa hieman siitä, jota me tarkastelimme, eli niin sanotun Markovin ketjun. Markovin ketju on stokastinen prosessi joka siirtyy diskreetin aika-askeleen välein tilasta toiseen tietyllä todennäköisyydellä. Omassa tutkimuksessani keskityimme Markovin päätösprosesseihin. Ero näiden mallien välillä on, että Markovin ketju liikkuu "itsestään" ja sen siirtymistä tilasta toiseen ei voi ulkopuolelta säätää. Tällainen malli on generatiivinen, eli se vain synnyttää tietyn jakauman käyttäytymisiä. Markovin päätösprosessissa puolestaan kussakin tilassa ulkomaailma ja malli vaikuttavat niin, että ulkomaailma voi "tönäistä" järjestelmää. Siinä missä Markovin ketjun tilasta lähtevät siirtymät todennäköisyyksineen summautuvat ykköseksi, Markovin päätösprosessissa ulkomaailma antaa jonkin signaalin ja näin valitsee useista eri jakaumista.
Blogikirjoituksella on myös toinen kytkös omaan työhöni, sillä se käsittelee myös ns Büchi-automaattia, joka on yksi ns. omega-automaattien tyyppi. Büchi-automaatti tunnistaa äärettömiä merkkijonoja hieman samaan tapaan kuin äärellinen automaatti tunnistaa äärellisiä merkkijonoja. Erona on, että ääretön merkkijono tunnistetaan jos se saa automaatin käymään jossakin hyväksymistilassa äärettömän monta kertaa. Büchi-automaatti on käytännöllinen tässä suhteessa, mutta se on tietyssä mielessä hieman -- en oikein keksi parempaa sanaa -- autistinen, eli sen avulla ei ole helppo vangita vuorovaikutukseen liittyviä äärettömien suorituksen kysymyksiä.
Esimerkiksi jos meillä on malli joka tuottaa merkkijonon jossa vain toistuu ababab.... loputtomiin, ja Büchi-automaati sisältää kaksi tilaa (1 ja 2), ja se siirtyy tilasta 1 tilaan kaksi aina kun se saa syötteen "a" ja tilasta 2 tilaan 1 kun se saa syötteen "b", niin jos toinen tiloista on hyväksyvä, automaatti hyväksyy kyseisen merkkijonon. En nyt mene yksityiskohtiin enempää, mutta tällainen automaatti ei kykene ilmaisemaan sellaisia asioita kuin että "tutkittava järjestelmä lakkaa tuottamasta merkkijonoja". Siksi Büchi-automaatin kanssa toimittaessa yksinkertaisesti oletetaan ettei näin koskaan käy. Tämä puolestaan asettaa mallintajalle tietynlaisia suitsia, ja tämä puolestaan rajoittaa sellaisten asioiden ilmaisua kuten "järjestelmä voidaan ajaa alas kontrolloidusti". Tein aiheesta väitoskirjan kymmenen vuotta sitten, enkä ala tässä nyt enempää asiaa ruotimaan.
On aina ilo nähdä kuinka ihmiset kirjoittavat mielenkiinnosta aiheeseen. Stefan on keskustelijana ja opettajana ensiluokkainen, ja ennen kaikkea hän on alan rautainen asiantuntija. Odotan mielenkiinnolla mitä muuta hän kirjoittaa.
keskiviikko 24. toukokuuta 2017
maanantai 22. toukokuuta 2017
Ruåtsi
Olin parin vanhan ystävän kanssa viikonlopun Tukholmassa, kolmannen luona. Tukholmassa asuva toverimme on töissä Karolinska Institut:issa ja asuu kampusalueella. Hänen asuntonsa ei ole järin suuri mutta riittävä meidän majoitustarpeillemme.
Otimme torstaina illalla lähtevän lautan Turusta Tukholmaan. Ajoimme minun autollani suoraan terminaalin ovelle, jätin auton terminaalin edustalle parkkiin viikonlopuksi. Pysäköintimaksu ei ollut mielipuolisen kallis (39€) ottaen huomioon sen, että matkaa terminaaliin oli autolta alle 100 metriä. Laivamatka sujui ilman kommelluksia. Ostin isännällemme laivan ns "tax-free"-myymälästä "Tutkielma"-sarjan tislejuomaa; en tunne tarkkaan mikä näiden terminologia on, mutta kyseinen alkoholivalmiste on siis eräänlaista kypsyttämätöntä viskiä. Istuimme hyttiin nauttimaan yhdet oluet ja kävimme yöpuulle varhain.
Aamuherätys oli suomalaisittain varhainen, heräsimme 6:30 Tukholman aikaa ehtiäksemme nauttia laivalla aamiaisen. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä tuhdin aamiaisen voimin jaksoimme siirtyä julkisilla Solnan kampukselle. Matka oli verraten lyhyt, mutta kantamuksia oli jonkin verran.
Vietyämme tavarat isäntämme asunnolle ja hetken hengähdettyämme, lähdimme liikkelle jalkaisin. Perjantai oli Tukholmassakin ensimmäinen selkeästi kunnolla kesäinen. Suomalaisittain ilma oli helteinen, sillä lämpötila oli noin 26 astetta. Vuokrasimme City Bike-pyörät joilla matka sujui helposti ja vaivattomasti. City Bike on varsin toimiva konsepti turistille; vuokrausta varten hankitaan kortti, jolla voi kuitata ympäri kaupunkia sijaitsevista pyöräpysäkeistä pyörän. Pyörä tulee palauttaa johonkin toiseen pysäkkiin kolmen tunnin kuluessa, muutoin käyttö on aivan vapaata.
Tukholman pyörätiet ovat loistavia. En ole Suomessa koskaan pahemmin intoillut pyöräilystä, enkä ole ottanut kantaa pyöräilyn puolesta samaan tapaan kuin monet viiteryhmäni ihmiset tekevät, mutta Tukholman kokemus oli silmiä avaava. Pyörätiet ovat varsin kapeita, mutta toimivat todella hyvin, sillä muu liikenne oikeasti huomioi ne. Tukholmassa on jonkin verran korkeuseroja, mutta ei ehkä aivan siinä määrin kuin esimerkiksi Tampereella; tämä toki tekee pyöräilystä itsestään helpompaa ja rennompaa. Etenkin jos ei ole kiire.
Hämmästelin liikenteen sujuvuutta moneen kertaan. Tukholma on todellinen suurkaupunki, ja sen on varsin vanha sellainen, joten kaupungissa on runsaasti hyvin kapeita katuja. Ns. vanhassa kaupungissa emme itseasiassa pyöräilleet, sillä siellä on lokaalisti jyrkät korkeuserot ja hyvin kapeat kadut, mutta rannan tuntumassa Östermalmilla, Djurgårdenin alueella ja Södermalmilla pyöräily sujui toella miellyttävästi. Usein sanotaan, että Suomessa matkitaan Ruotsia liikaa, mutta tässä asiassa en näe mitään syytä miksi esimerkiksi Tampereen liikennesuunnittelu ei voisi ottaa mallia asiasta. Tukholman kantakaupunki on hyvin tiiviisti rakennettu ja vesiväylien halkoma, ja sillä on omintakeinen maantiede, mtuta uskoisin että haasteet pyöräilyn edistämiseksi eivät merkittävästi eroa siitä mitä ne täällä ovat.
Kävimme Vasa-museossa, jossa viihdyimme useamman tunnin. Vasa oli Kustaa II Aadolf:in laivaston lippulaivaksi 1620-luvulla rakennettu laiva, joka upposi käytännössä heti vesille laskemisen jälkeen. Kyseisesä laivassa oli suunnitteluvikoja, jotka johtuivat viime kädessä siitä, että laivan suunnittelija oli yksinkertaisesti skaalannut väärin totutut suunnitelmat kun tarkoituksena oli rakentaa näyttävä sotalaiva.
Laiva oli kapea ja siinä oli massiivinen määrä tykkejä. Tykit sijaitsivat kahdella kannella (kolmella, jos varsinainen kansi lasketaan). Laivan köli oli alimitoitettu siten, että painopiste oli liian korkealla. Toisaalta alempi tykkikansi oli rakennettu niin alas, että tykkiluukut olisivat tulleet liian lähelle vesirajaa mikäli painopistettä olisi pudotettu lisäämällä painolastia. Pitkälti näistä syistä johtuen laiva oli yksinkertaisesti liian epästabiili. Laiva nostettiin 1950- ja -60-lukujen taitteessa. Nostamiseen liittynyttä teekkarijäynää, jossa suomalaiset teekkarit kävivät viemässä laivan kannelle Paavo Nurmen patsaan ennen laivan nostamista, ei mainittu historiikissä.
Perjantaina illalla kaikki terassit olivat aivan täynnä, löysimme kuitenkin lopulta Södermalmilta viihtyisän pubin, jossa saimme istua käytännössä ulkosalla. Nautimme parit drinkit ja kävimme syömässä kiinalaisessa ravintolassa. Palattuemme Solnaan päätimme käväistä vielä kampuksella sijaitsevassa baarissa, mutta meidät käännytettiin ovelta, sillä kyseinen baari oli myös täynnä.
Lauantain ohjelmassa oli jälleen pyöräilyä ja tällä kertaa kävimme armeijamuseossa. Näyttely oli mielenkiintoinen, olen aina pitänyt aseista. Palasimme melko keskinkertaisen ruokailun jälkeen asunnolle pelaamaan Ikusa-lautapeliä. Peli jäi kesken sillä aamulla oli aikainen herätys.
Myös paluumatka oli yllätyksetön, pelasimme Ikusaa myös laivalla, ja sekin peli jäi kesken. Pelin pituus osoittautui ilmoitettua (4-6 tuntia) pidemmäksi, mikä luonnollisestikaan ei ollut yllätys.
Taksi- ja bussikuskit, erilaisten pikaruokaloiden ja vastaavien myymälähenkilökunta, ja muu ns palvelusväki toki oli selkeästi etnisesti värikkäämpää. Ruotsalaisen yhteiskunnan luokkajako on "värittynyt" ainakin Tukholmassa näkyviltä osin. Kuvaavana jäsentävänä kokemuksena oli se, kun pyöräilimme pitkin Birger Jarlsgatan:ia, laskin että kanssamme suunnilleen samaa vauhtia kulkevassa autoletkassa oli parisenkymmentä Teslaa, useita eri malleja, matkustajina niin lapsiperheitä, pariskuntia, kuin vanhempia ihmisiäkin.
Ymmärrän hyvin kuinka ruotsalainen yhteiskunta voi tarkastelussa avautua yhtä aikaa yhtäältä liberaalina utopiana jossa kaikki on pikkuisen paremmin, ja toisaalta hirvittävänä dystooppisena monikulttuurisena kokeena jossa iljettävä rikas elitti elää irrallisena todellisuudesta valkaistuine hampaineen ja köyhempi kansanosa elää no-go alueiden liepeillä ja kärsii raiskausepidemioista ja palveluiden ylikuormituksesta.
Vierailija näkee sen, mitä haluaa nähdä, ja tämän vuoksi jokainen, joka esittää jotain siitä miten Ruotsin tilanteesta pitää oppia, omaa jonkin agendan. Minäkin tietenkin. En ota kantaa sosiaalipoliittisiin kysymyksiin tai vaikkapa maahanmuuttoon, koska niiden koko kirjo on aivan liian laaja jotta voisin väittää ymmärtäväni mistä niissä on kyse. En halua signaloida hyveitäni selittämällä sen kummemmin sitä, miten ruotsalaiset ovat onnistuneet hyvin kaikessa tai sitten huonosti kaikessa. En väitä omaavani yhtään minkäänlaisia vastauksia. Arvot ja arvostukset voivat toimia vain niiltä osin kuin pystyn jotenkin oikeasti sanomaan mitä preferoin, ja koska näen vain osan, niin voin ilmaista prefenssini vain tekemällä jotain ceteris paribus- oletuksia.
Esimerkiksi, pyöräilyn helpottaminen. Jotenkin erikoisella tavalla pystyn ennustamaan että jos esitän että Tukholman pyöräilyjärjestelyistä voi ottaa mallia, joku lukijoistani kokee tämän sosialismin kannattamiseksi. Luonnollisesti tästä vedetään myös johtopäätös että olen suvakki ja esitetään koko joukko muita vastaavia nimikkeitä.
Tämä on lopulta hyvin raskasta. Viha on kovin vahva sana, mutta tunnen tietynlaista ärtymystä tällaisten asioiden vuoksi. Pystyn identifioimaan ne ihmiset joiden mielessä nämä aspektit liittyvät toisiinsa ja sen asenneilmapiirin jossa nämä käsitykset syntyvät.
Samaa tietenkin voi sanoa siitä, että edes mainitsen yllä ruotsalaisen liberaalin monikulttuuriutopian "likaisen salaisuuden". Tästä on puhunut myös Pirkko Saisio. Suomessa on vetäydytty kupliin joiden sisällä todellisuus jäsentyy näennäisen koherentisti. Palaset on jaettu ihan nätisti eri pinoihin värien tai muotojen perusteella, ja jäsentely näyttää toimivan ja selittävän maailmaa hyvin. Ongelma on kuitenkin hieman samanlainen kuin se, jos kaksi eri tavalla värisokeaa jaottelisi pinon marjoja ja herneitä. Toisella yhteen pinoon menevät mustikat, mutta puolukat ja herneet menevät samaan pinoon. Toinen laittaa puolukat ja mustikat samaan pinoon ja herneet eri pinoon. Kummankin mielestä oma jaottelu on aivan objektiinen ja toinen on vain ääliö tai paha ihminen.
Matkalla
Otimme torstaina illalla lähtevän lautan Turusta Tukholmaan. Ajoimme minun autollani suoraan terminaalin ovelle, jätin auton terminaalin edustalle parkkiin viikonlopuksi. Pysäköintimaksu ei ollut mielipuolisen kallis (39€) ottaen huomioon sen, että matkaa terminaaliin oli autolta alle 100 metriä. Laivamatka sujui ilman kommelluksia. Ostin isännällemme laivan ns "tax-free"-myymälästä "Tutkielma"-sarjan tislejuomaa; en tunne tarkkaan mikä näiden terminologia on, mutta kyseinen alkoholivalmiste on siis eräänlaista kypsyttämätöntä viskiä. Istuimme hyttiin nauttimaan yhdet oluet ja kävimme yöpuulle varhain.
Aamuherätys oli suomalaisittain varhainen, heräsimme 6:30 Tukholman aikaa ehtiäksemme nauttia laivalla aamiaisen. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä tuhdin aamiaisen voimin jaksoimme siirtyä julkisilla Solnan kampukselle. Matka oli verraten lyhyt, mutta kantamuksia oli jonkin verran.
Vietyämme tavarat isäntämme asunnolle ja hetken hengähdettyämme, lähdimme liikkelle jalkaisin. Perjantai oli Tukholmassakin ensimmäinen selkeästi kunnolla kesäinen. Suomalaisittain ilma oli helteinen, sillä lämpötila oli noin 26 astetta. Vuokrasimme City Bike-pyörät joilla matka sujui helposti ja vaivattomasti. City Bike on varsin toimiva konsepti turistille; vuokrausta varten hankitaan kortti, jolla voi kuitata ympäri kaupunkia sijaitsevista pyöräpysäkeistä pyörän. Pyörä tulee palauttaa johonkin toiseen pysäkkiin kolmen tunnin kuluessa, muutoin käyttö on aivan vapaata.
Tukholman pyörätiet ovat loistavia. En ole Suomessa koskaan pahemmin intoillut pyöräilystä, enkä ole ottanut kantaa pyöräilyn puolesta samaan tapaan kuin monet viiteryhmäni ihmiset tekevät, mutta Tukholman kokemus oli silmiä avaava. Pyörätiet ovat varsin kapeita, mutta toimivat todella hyvin, sillä muu liikenne oikeasti huomioi ne. Tukholmassa on jonkin verran korkeuseroja, mutta ei ehkä aivan siinä määrin kuin esimerkiksi Tampereella; tämä toki tekee pyöräilystä itsestään helpompaa ja rennompaa. Etenkin jos ei ole kiire.
Hämmästelin liikenteen sujuvuutta moneen kertaan. Tukholma on todellinen suurkaupunki, ja sen on varsin vanha sellainen, joten kaupungissa on runsaasti hyvin kapeita katuja. Ns. vanhassa kaupungissa emme itseasiassa pyöräilleet, sillä siellä on lokaalisti jyrkät korkeuserot ja hyvin kapeat kadut, mutta rannan tuntumassa Östermalmilla, Djurgårdenin alueella ja Södermalmilla pyöräily sujui toella miellyttävästi. Usein sanotaan, että Suomessa matkitaan Ruotsia liikaa, mutta tässä asiassa en näe mitään syytä miksi esimerkiksi Tampereen liikennesuunnittelu ei voisi ottaa mallia asiasta. Tukholman kantakaupunki on hyvin tiiviisti rakennettu ja vesiväylien halkoma, ja sillä on omintakeinen maantiede, mtuta uskoisin että haasteet pyöräilyn edistämiseksi eivät merkittävästi eroa siitä mitä ne täällä ovat.
Kävimme Vasa-museossa, jossa viihdyimme useamman tunnin. Vasa oli Kustaa II Aadolf:in laivaston lippulaivaksi 1620-luvulla rakennettu laiva, joka upposi käytännössä heti vesille laskemisen jälkeen. Kyseisesä laivassa oli suunnitteluvikoja, jotka johtuivat viime kädessä siitä, että laivan suunnittelija oli yksinkertaisesti skaalannut väärin totutut suunnitelmat kun tarkoituksena oli rakentaa näyttävä sotalaiva.
Laiva oli kapea ja siinä oli massiivinen määrä tykkejä. Tykit sijaitsivat kahdella kannella (kolmella, jos varsinainen kansi lasketaan). Laivan köli oli alimitoitettu siten, että painopiste oli liian korkealla. Toisaalta alempi tykkikansi oli rakennettu niin alas, että tykkiluukut olisivat tulleet liian lähelle vesirajaa mikäli painopistettä olisi pudotettu lisäämällä painolastia. Pitkälti näistä syistä johtuen laiva oli yksinkertaisesti liian epästabiili. Laiva nostettiin 1950- ja -60-lukujen taitteessa. Nostamiseen liittynyttä teekkarijäynää, jossa suomalaiset teekkarit kävivät viemässä laivan kannelle Paavo Nurmen patsaan ennen laivan nostamista, ei mainittu historiikissä.
Perjantaina illalla kaikki terassit olivat aivan täynnä, löysimme kuitenkin lopulta Södermalmilta viihtyisän pubin, jossa saimme istua käytännössä ulkosalla. Nautimme parit drinkit ja kävimme syömässä kiinalaisessa ravintolassa. Palattuemme Solnaan päätimme käväistä vielä kampuksella sijaitsevassa baarissa, mutta meidät käännytettiin ovelta, sillä kyseinen baari oli myös täynnä.
Lauantain ohjelmassa oli jälleen pyöräilyä ja tällä kertaa kävimme armeijamuseossa. Näyttely oli mielenkiintoinen, olen aina pitänyt aseista. Palasimme melko keskinkertaisen ruokailun jälkeen asunnolle pelaamaan Ikusa-lautapeliä. Peli jäi kesken sillä aamulla oli aikainen herätys.
Myös paluumatka oli yllätyksetön, pelasimme Ikusaa myös laivalla, ja sekin peli jäi kesken. Pelin pituus osoittautui ilmoitettua (4-6 tuntia) pidemmäksi, mikä luonnollisestikaan ei ollut yllätys.
Vi tror att alla borde ha sin egen segelbåt
Julkisuudessa paljon esillä ollut maahanmuuton problematiikka ei näkynyt niillä alueilla joissa me liikuimme. Jos jotain, niin Solnan, Östermalmin ja Södermalmin alueet -- kieltämättä pitkän gentrifikaation myötä toki kaikki varsin vauraita -- olivat vitivalkoisen, kauniin, terveen, ja hoikan arjalaisen väestön asuttamaa sosialidemokraattista utopiaa.
Taksi- ja bussikuskit, erilaisten pikaruokaloiden ja vastaavien myymälähenkilökunta, ja muu ns palvelusväki toki oli selkeästi etnisesti värikkäämpää. Ruotsalaisen yhteiskunnan luokkajako on "värittynyt" ainakin Tukholmassa näkyviltä osin. Kuvaavana jäsentävänä kokemuksena oli se, kun pyöräilimme pitkin Birger Jarlsgatan:ia, laskin että kanssamme suunnilleen samaa vauhtia kulkevassa autoletkassa oli parisenkymmentä Teslaa, useita eri malleja, matkustajina niin lapsiperheitä, pariskuntia, kuin vanhempia ihmisiäkin.
Ymmärrän hyvin kuinka ruotsalainen yhteiskunta voi tarkastelussa avautua yhtä aikaa yhtäältä liberaalina utopiana jossa kaikki on pikkuisen paremmin, ja toisaalta hirvittävänä dystooppisena monikulttuurisena kokeena jossa iljettävä rikas elitti elää irrallisena todellisuudesta valkaistuine hampaineen ja köyhempi kansanosa elää no-go alueiden liepeillä ja kärsii raiskausepidemioista ja palveluiden ylikuormituksesta.
Vierailija näkee sen, mitä haluaa nähdä, ja tämän vuoksi jokainen, joka esittää jotain siitä miten Ruotsin tilanteesta pitää oppia, omaa jonkin agendan. Minäkin tietenkin. En ota kantaa sosiaalipoliittisiin kysymyksiin tai vaikkapa maahanmuuttoon, koska niiden koko kirjo on aivan liian laaja jotta voisin väittää ymmärtäväni mistä niissä on kyse. En halua signaloida hyveitäni selittämällä sen kummemmin sitä, miten ruotsalaiset ovat onnistuneet hyvin kaikessa tai sitten huonosti kaikessa. En väitä omaavani yhtään minkäänlaisia vastauksia. Arvot ja arvostukset voivat toimia vain niiltä osin kuin pystyn jotenkin oikeasti sanomaan mitä preferoin, ja koska näen vain osan, niin voin ilmaista prefenssini vain tekemällä jotain ceteris paribus- oletuksia.
Esimerkiksi, pyöräilyn helpottaminen. Jotenkin erikoisella tavalla pystyn ennustamaan että jos esitän että Tukholman pyöräilyjärjestelyistä voi ottaa mallia, joku lukijoistani kokee tämän sosialismin kannattamiseksi. Luonnollisesti tästä vedetään myös johtopäätös että olen suvakki ja esitetään koko joukko muita vastaavia nimikkeitä.
Tämä on lopulta hyvin raskasta. Viha on kovin vahva sana, mutta tunnen tietynlaista ärtymystä tällaisten asioiden vuoksi. Pystyn identifioimaan ne ihmiset joiden mielessä nämä aspektit liittyvät toisiinsa ja sen asenneilmapiirin jossa nämä käsitykset syntyvät.
Samaa tietenkin voi sanoa siitä, että edes mainitsen yllä ruotsalaisen liberaalin monikulttuuriutopian "likaisen salaisuuden". Tästä on puhunut myös Pirkko Saisio. Suomessa on vetäydytty kupliin joiden sisällä todellisuus jäsentyy näennäisen koherentisti. Palaset on jaettu ihan nätisti eri pinoihin värien tai muotojen perusteella, ja jäsentely näyttää toimivan ja selittävän maailmaa hyvin. Ongelma on kuitenkin hieman samanlainen kuin se, jos kaksi eri tavalla värisokeaa jaottelisi pinon marjoja ja herneitä. Toisella yhteen pinoon menevät mustikat, mutta puolukat ja herneet menevät samaan pinoon. Toinen laittaa puolukat ja mustikat samaan pinoon ja herneet eri pinoon. Kummankin mielestä oma jaottelu on aivan objektiinen ja toinen on vain ääliö tai paha ihminen.
Kaikki pikku runkkarit huutaa lokeroistaan:”Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan!”
perjantai 12. toukokuuta 2017
Ollapa Peto
Englanninkielisen termin "Beast" suomentaminen ei ole helppoa, sillä sana tarkoittaa oikeastaan yksinkertaisesti eläintä. Sanalla on kuitenkin huomattavan vahva lisämerkitys; pelkkä neutraali eläintä tarkoittava merkitys on jokseenkin arkaainen, ja nykyisin sanaa käytetään jostakin melko vaikuttavasta, suuresta tai peräti hirviömäisestä olennosta.
Jordan Feigenbaumin kirjoitus To be a Beast käsittelee ravitsemusta. Olen lukenut sen pariinkin otteeseen, mutta eilen päätin vihdoin ottaa ns härkää sarvista ja muokata syömistäni suunnitelmallisempaan suuntaan.
Kävin eilen Kehon Kuntoindeksi-testissä, ja tulos oli ikäiselleni varsin hyvä. Aloitettuani juoksemisen muutama viikko sitten ja hieman vähennettyäni syömistä, painoni on jo lähtenyt laskuun, voisin jopa sanoa odottamattoman rajuun laskuun, mikä puolestaan ei ole mikään hyvä asia. Painoin raskaimmillani noin 87 kiloa, ja eilisessä mittauksessa painoni oli enää 82.4kg, painoindeksin ollessa 24.1, eli normaalipainoinen. Kehonkoostumusanalyysin perusteella rasvaprosenttini oli 16.6, mikä on normaali, hyväkuntoisen miehen rasvaprosentti. Lihasmassani oli normaalin ylärajoilla.
Myös viskeraalirasva, eli sisäelinten ympärille kerääntynyt rasva oli kohtuullinen, mutta suhteutettuna kokonaisrasvaprosenttiini se oli itseasiassa korkea. Minulla on taipumusta kerätä nimenomaan sisäelinrasvaa, jolloin jo varsin vähäinen rasvamäärä voi muodostaa terveysriskin.
Mittaus suoritettiin sähköisellä mittarilla, jossa ilmeisesti mitataan eri raajojen välisiä impedansseja ja taajuusvasteita. Tulos tuskin on täysin luotettava, mutta siinä oli paljon yksityiskohtia jotka tiesin etukäteen, kuten esimerkiksi se, että laite sanoi että vasemmassa kädessäni on vähemmän lihasta kuin oikeassa. Kuten lukijani varmaan muistavat, mursin vasemman kyynärpääni noin 6 vuotta sitten ja lisäksi vasen olkapääni on reistaillut muutaman vuoden -- olen vasta viimeisen vuoden aikana saanut sen suunnilleen toimintakuntoiseksi.
Tein samalla myös puristusvoimatestin, jossa havaittiin että puristusvoimani oli maaliskuusta (noin 7 viikossa) kasvanut oikeassa kädessä lukemasta 59 lukemaan 64, kun taas vasemmassa kädessä se oli kasvanut vain lukemasta 54 lukemaan 58. Dominantin käden kehitys on siis ollut ripeämpää. Täytyy miettiä miten asiaa voi kompensoida treenissä jotta vasen käsi pääsisi mukaan.
Kestävyyskuntoa mitattiin sykevaihtelun avulla. En tarkalleen tiedä, miten mittaus toimii, ja lukemakaan ei ollut mitenkään suoraviivaisesti ymmärrettävä 49ml/kg/min. Lopputulemana kuitenkin kuntoluokka 6 (asteikolla 1-7) "Hyvin hyvä" (sic). Kuntoindeksiksi sain asteikolla -5 -- +5 lukeman 2.04, mikä on "hyvä", käsittääkseni noin keskihajonnan verran ikäisteni keskiarvon yläpuolella. Mikä ei ole välttämättä kovin hyvä tulos, sillä se kattanee melko edustavasti koko populaation.
To Be A Beast esittelee lähtökohdaksi kolme erilaista ravitsemusohjelmaa. Esitän tässä hyvin hyvin karkean (ja osin virheellisen) tiivistelmän. Näistä oikeastaan esitetään vain hyvin karkea kuva makroravinteiden suhteen myös artikkelissakin. Matalaenergisimmistä korkeimpaan nämä ovat 1) Fat loss, jossa proteiinin osuus ravinnosta on suuri, ja kalorimäärä on pieni. Proteiinin määrä on itseasiassa tässä tapauksessa absoluuttisestikin kaikkein suurin, 2) Recomposition, jossa pyritään melko kulutusneutraaliin painon ylläpitoon voimaharjoittelun ohella, sekä 3) Muscle Gain, jossa pyritään positiiviseen energiataseeseen lihasmassan lisäämiseksi.
Fat loss on periaatteessa laihdutusohjelma, siinä lähdetään siitä että kalorivaje johtaa painon putoamiseen, mutta korkealla proteiinimäärällä pyritään takaamaan se, että lihasta menetetään ohessa vähemmän. Recomposition on aloittelevalle pikkuisen ylipainoiselle harjoittelijalle hyvä välimalli, sillä vähänkään suurempi kalorivaje pysäyttää voiman hankkimisen kuin seinään. Muscle Gain on se, mitä voisi nimittää "bulkkaamiseksi".
Itse noudatin enemmän tai vähemmän Muscle Gain- tyyppistä ruokavaliota suunnilleen syksystä 2015 maaliskuuhun 2017. En tosin syönyt koko ajan niin paljon, joten painonikaan ei noussut koko ajan. Hurjimmillaan painoa tuli parikin kiloa kuukaudessa, kun taas maltillisemman syömisen kausilla paino jopa hieman putosi. Kokemukseni mukaan painoni lähtee yleensä putoamaan melko rajusti ellen tietoisesti syö todella paljoa. Suunnitelmani on seuraavanlainen.
Aloitin nyt suoraan Fat Loss- ohjelmalla. Tämä siksi, että haluan testata miten vyötärönympärykseni kehittyy. Se oli eilen mitatessa 88 senttimetriä -- ei kovin suuri, mutta selkeästi indikoi taipumusta keskivartalolihavuuteen. Lihasmassan määrä kehossani oli testin mukaan hieman reilu 39kg. Tämä tulee putoamaan hieman, mutta vaikka siitä lähtisi noin 10%, se olisi silti keskiarvon yläpuolella. Pikaisesti lukuja katsoen veikkaisin, että painonnousustani aikanaan oli noin puolet, hieman alle, rasvaa. Tämä on liikaa, sillä ylimääräinen rasva kerääntyy vatsaan.
Kun vyötärönympärys on pienentynyt jonkin verran, siirryn Recomp-ohjelman suuntaan asteittain. Aion siihen asti pitää harjoitteluni maltillisena; voimaharjoittelun tavoittellisuus joutaa jäädä hetkeksi, pyrin ylläpitämään voimaani lyhyillä sarjoilla ja DE-tyyppisellä harjoittelulla, samalla kun rakennan juoksukuntoani takaisin. Eilen esimerkiksi 3km lenkkiin meni edelleen selvästi yli 15 minuuttia. Maltoin viikonloppuna juosta 12 km noin 6min/km tahtiin; pyrin pidentämään viikonloppulenkkiäni noin kilometrillä viikossa ja pitämään sen vauhdin hitaana. Voi olla että kaksi lenkkiä viikossa riittää, jolloin toinen on hidas ja pitkä, toinen nopea ja lyhyt.
Kun juoksusesonki on ohi tai jos esimerkiksi polvivaivat palaavat, täytyy homma miettiä uudelleen. Lisään syömistä asteittain samalla, kun lisään treenivolyymiä salilla.
Nostin penkistä 102.5kg viime viikolla, sekä 3x100kg melko helpon tuntuisesti. Kyykyssäkin sain 137.5kg ylös melko vaivattomasti. Myös pystypunnerrus on vieläkin kehittynyt. Tiedän, että kalorivajeelle meneminen pudottaa näitä tuloksia selvästi, ja tämä tulee olemaan ehkä suurin ongelma motivaation kannalta. En omaa kovin hyvää ruokahalua, joten mitään ruoanhimoa tuskin tulee. Lisäksi Fat Loss- ohjelmassakin saanti on alkuun 2500kcal päivässä, ei todellakaan mikään näännytysdieetti.
Jordan Feigenbaumin kirjoitus To be a Beast käsittelee ravitsemusta. Olen lukenut sen pariinkin otteeseen, mutta eilen päätin vihdoin ottaa ns härkää sarvista ja muokata syömistäni suunnitelmallisempaan suuntaan.
Kävin eilen Kehon Kuntoindeksi-testissä, ja tulos oli ikäiselleni varsin hyvä. Aloitettuani juoksemisen muutama viikko sitten ja hieman vähennettyäni syömistä, painoni on jo lähtenyt laskuun, voisin jopa sanoa odottamattoman rajuun laskuun, mikä puolestaan ei ole mikään hyvä asia. Painoin raskaimmillani noin 87 kiloa, ja eilisessä mittauksessa painoni oli enää 82.4kg, painoindeksin ollessa 24.1, eli normaalipainoinen. Kehonkoostumusanalyysin perusteella rasvaprosenttini oli 16.6, mikä on normaali, hyväkuntoisen miehen rasvaprosentti. Lihasmassani oli normaalin ylärajoilla.
Myös viskeraalirasva, eli sisäelinten ympärille kerääntynyt rasva oli kohtuullinen, mutta suhteutettuna kokonaisrasvaprosenttiini se oli itseasiassa korkea. Minulla on taipumusta kerätä nimenomaan sisäelinrasvaa, jolloin jo varsin vähäinen rasvamäärä voi muodostaa terveysriskin.
Mittaus suoritettiin sähköisellä mittarilla, jossa ilmeisesti mitataan eri raajojen välisiä impedansseja ja taajuusvasteita. Tulos tuskin on täysin luotettava, mutta siinä oli paljon yksityiskohtia jotka tiesin etukäteen, kuten esimerkiksi se, että laite sanoi että vasemmassa kädessäni on vähemmän lihasta kuin oikeassa. Kuten lukijani varmaan muistavat, mursin vasemman kyynärpääni noin 6 vuotta sitten ja lisäksi vasen olkapääni on reistaillut muutaman vuoden -- olen vasta viimeisen vuoden aikana saanut sen suunnilleen toimintakuntoiseksi.
Tein samalla myös puristusvoimatestin, jossa havaittiin että puristusvoimani oli maaliskuusta (noin 7 viikossa) kasvanut oikeassa kädessä lukemasta 59 lukemaan 64, kun taas vasemmassa kädessä se oli kasvanut vain lukemasta 54 lukemaan 58. Dominantin käden kehitys on siis ollut ripeämpää. Täytyy miettiä miten asiaa voi kompensoida treenissä jotta vasen käsi pääsisi mukaan.
Kestävyyskuntoa mitattiin sykevaihtelun avulla. En tarkalleen tiedä, miten mittaus toimii, ja lukemakaan ei ollut mitenkään suoraviivaisesti ymmärrettävä 49ml/kg/min. Lopputulemana kuitenkin kuntoluokka 6 (asteikolla 1-7) "Hyvin hyvä" (sic). Kuntoindeksiksi sain asteikolla -5 -- +5 lukeman 2.04, mikä on "hyvä", käsittääkseni noin keskihajonnan verran ikäisteni keskiarvon yläpuolella. Mikä ei ole välttämättä kovin hyvä tulos, sillä se kattanee melko edustavasti koko populaation.
To Be A Beast esittelee lähtökohdaksi kolme erilaista ravitsemusohjelmaa. Esitän tässä hyvin hyvin karkean (ja osin virheellisen) tiivistelmän. Näistä oikeastaan esitetään vain hyvin karkea kuva makroravinteiden suhteen myös artikkelissakin. Matalaenergisimmistä korkeimpaan nämä ovat 1) Fat loss, jossa proteiinin osuus ravinnosta on suuri, ja kalorimäärä on pieni. Proteiinin määrä on itseasiassa tässä tapauksessa absoluuttisestikin kaikkein suurin, 2) Recomposition, jossa pyritään melko kulutusneutraaliin painon ylläpitoon voimaharjoittelun ohella, sekä 3) Muscle Gain, jossa pyritään positiiviseen energiataseeseen lihasmassan lisäämiseksi.
Fat loss on periaatteessa laihdutusohjelma, siinä lähdetään siitä että kalorivaje johtaa painon putoamiseen, mutta korkealla proteiinimäärällä pyritään takaamaan se, että lihasta menetetään ohessa vähemmän. Recomposition on aloittelevalle pikkuisen ylipainoiselle harjoittelijalle hyvä välimalli, sillä vähänkään suurempi kalorivaje pysäyttää voiman hankkimisen kuin seinään. Muscle Gain on se, mitä voisi nimittää "bulkkaamiseksi".
Itse noudatin enemmän tai vähemmän Muscle Gain- tyyppistä ruokavaliota suunnilleen syksystä 2015 maaliskuuhun 2017. En tosin syönyt koko ajan niin paljon, joten painonikaan ei noussut koko ajan. Hurjimmillaan painoa tuli parikin kiloa kuukaudessa, kun taas maltillisemman syömisen kausilla paino jopa hieman putosi. Kokemukseni mukaan painoni lähtee yleensä putoamaan melko rajusti ellen tietoisesti syö todella paljoa. Suunnitelmani on seuraavanlainen.
Aloitin nyt suoraan Fat Loss- ohjelmalla. Tämä siksi, että haluan testata miten vyötärönympärykseni kehittyy. Se oli eilen mitatessa 88 senttimetriä -- ei kovin suuri, mutta selkeästi indikoi taipumusta keskivartalolihavuuteen. Lihasmassan määrä kehossani oli testin mukaan hieman reilu 39kg. Tämä tulee putoamaan hieman, mutta vaikka siitä lähtisi noin 10%, se olisi silti keskiarvon yläpuolella. Pikaisesti lukuja katsoen veikkaisin, että painonnousustani aikanaan oli noin puolet, hieman alle, rasvaa. Tämä on liikaa, sillä ylimääräinen rasva kerääntyy vatsaan.
Kun vyötärönympärys on pienentynyt jonkin verran, siirryn Recomp-ohjelman suuntaan asteittain. Aion siihen asti pitää harjoitteluni maltillisena; voimaharjoittelun tavoittellisuus joutaa jäädä hetkeksi, pyrin ylläpitämään voimaani lyhyillä sarjoilla ja DE-tyyppisellä harjoittelulla, samalla kun rakennan juoksukuntoani takaisin. Eilen esimerkiksi 3km lenkkiin meni edelleen selvästi yli 15 minuuttia. Maltoin viikonloppuna juosta 12 km noin 6min/km tahtiin; pyrin pidentämään viikonloppulenkkiäni noin kilometrillä viikossa ja pitämään sen vauhdin hitaana. Voi olla että kaksi lenkkiä viikossa riittää, jolloin toinen on hidas ja pitkä, toinen nopea ja lyhyt.
Kun juoksusesonki on ohi tai jos esimerkiksi polvivaivat palaavat, täytyy homma miettiä uudelleen. Lisään syömistä asteittain samalla, kun lisään treenivolyymiä salilla.
Nostin penkistä 102.5kg viime viikolla, sekä 3x100kg melko helpon tuntuisesti. Kyykyssäkin sain 137.5kg ylös melko vaivattomasti. Myös pystypunnerrus on vieläkin kehittynyt. Tiedän, että kalorivajeelle meneminen pudottaa näitä tuloksia selvästi, ja tämä tulee olemaan ehkä suurin ongelma motivaation kannalta. En omaa kovin hyvää ruokahalua, joten mitään ruoanhimoa tuskin tulee. Lisäksi Fat Loss- ohjelmassakin saanti on alkuun 2500kcal päivässä, ei todellakaan mikään näännytysdieetti.
tiistai 2. toukokuuta 2017
Katoavaa
Vaihdatin kesärenkaat autooni huoltotöiden yhteydessä, sillä track-recordini käsin vaihtaessa on huono. Ei niinkään teknisesti, sillä renkaiden vaihto on sujunut aina varsin hyvin, vaan pikemminkin fysiologisesti. Olen nimittäin lähes aina saanut selkäni kipeäksi renkaita vaihtaessa. Selässäni on rakenteellinen perinnöllinen ongelma, joka aiheuttaa välilevyvaivoja; Isälläni oli 60-vuotiaana kulunut täysin loppuun parikin välilevyä ja hän lähes menetti liikuntakykynsä. Jäykistysleikkaus korjasi asiaa jonkin verran niin, että nyt, reilu 10 vuotta myöhemmin hän on vieläkin varsin toimintakykyinen. Isäni useammalla sisaruksella, kuten myös muutamilla serkuillani, on vastaavia vaivoja eri asteisina.
Itselläni vaivat alkoivat noin 22-vuotiaana. Liukastuin eräänä syksyisenä iltana, en edes kaatunut, vaan horjahdin. Tunsin kuitenkin selvästi että selkärangan alueella tapahtui jotain. Helvetilliset kivut alkoivat yöllä, ja koska en ollut koskaan aiemmin kokenut vastaavaa, hakeuduin ensiapuun. Sittemmin olen oppinut sietämään kyseistä kipua paremmin, ja olen käynyt lääkärillä vain kerran sen jälkeen, pari vuotta sitten. Tuolloin tilaani tutki ja kommentoi työterveyslääkärin kesäsijaisena toiminut vanhempi herrasmies, jolla oli kokemusta kyseisestä vaivasta. Hän sai minut vakuuttuneeksi lopullisesti siitä, että voimaharjoittelu on pikemminkin riskiä vähentävä kuin lisäävä tekijä.
Puolitoista vuotta olin oireeton, kunnes tämän vuoden tammikuussa tuli ensimmäinen kohtaus pitkiin aikoihin. Se sijoittui varsin nolosti Maakuntakomppanian koulutustilaisuuteen, jonka jouduin jättämään kesken. Tuolloin tunnistin selkeästi myös kaksi tapahtumaa: Ensimmäinen, altistava eventti oli rinnalleveto jonka tein kiireellisesti. Tunsin että jokin oli hieman pielessä. Toinen, laukaiseva eventti oli, kun haimme Parolan varusvarastolta varusteet ja jouduin kantamaan ne hieman huonossa asennossa. Kuten aina aiemminkin, kipuilu helpotti noin viikossa.
Viime keskiviikkona koin jälleen kaksi tapahtumaa. Altistava tapahtuma oli tällä kertaa renkaiden siirto varastosta auton perään. Huomasin renkaat siirrettyäni että alaselkä tuntui hieman epämiellyttävältä. Kävin torstaina päivällä kuntosalilla, ja jätin kyykyn tekemättä, sillä jo 110 kiloa telineestä otettuani tunsin ennen laskeutumistakin hieman kipua. Perjantaina selkä oli parempi, ja kävin noin 12 kilometrin lenkillä Hervannan ympäri. Tämä toimi laukaisevana tapahtumana, koska illalla selkää alkoi särkeä. Yritin sunnuntaina käydä salilla, mutta kyykky ei ollut mahdollinen yli 60 kilon painoilla. Poikkeuksellisesti en pystynyt kunnolla myöskään vetämään maasta.
Otin tänään salikamppeet mukaan, mutta tätä kirjoittaessa tunnen selkeästi ettei ole mitään asiaa kyykkyräkin ääreen.
Vamma tuli huonoon kohtaan sikäli, että olin juuri lopettanut 531-syklin, ja ajattelin juhannukseen asti tehdä 3-1- ohjelmaa, eli joka viikko lisätä painoa ja yrittää kolmen toiston maksimia kussakin pääliikkeessä. Ohjelma olisi ollut seuraavanlainen:
Maanantai: Kyykky (kevyt), Prässi (3RM), Maastaveto (3RM), leuanveto (3x5 kevyt)
Keskiviikko: Kyykky (kevyt), vinopenkki (kevyt), Tempaus (5x2), leuanveto (3RM lisäpaino)
Perjantai: Kyykky (3RM), penkki (3RM), Maastaveto FatGripzeillä (3RM), leuanveto (3x10)
Tiistaille 4km kevyt lenkki, lauantaille pitkä PK rauhallisesti. Ruokaa sen verran että paino ei nouse.
Niin katoavaa on voimat ihmisen.
Itselläni vaivat alkoivat noin 22-vuotiaana. Liukastuin eräänä syksyisenä iltana, en edes kaatunut, vaan horjahdin. Tunsin kuitenkin selvästi että selkärangan alueella tapahtui jotain. Helvetilliset kivut alkoivat yöllä, ja koska en ollut koskaan aiemmin kokenut vastaavaa, hakeuduin ensiapuun. Sittemmin olen oppinut sietämään kyseistä kipua paremmin, ja olen käynyt lääkärillä vain kerran sen jälkeen, pari vuotta sitten. Tuolloin tilaani tutki ja kommentoi työterveyslääkärin kesäsijaisena toiminut vanhempi herrasmies, jolla oli kokemusta kyseisestä vaivasta. Hän sai minut vakuuttuneeksi lopullisesti siitä, että voimaharjoittelu on pikemminkin riskiä vähentävä kuin lisäävä tekijä.
Puolitoista vuotta olin oireeton, kunnes tämän vuoden tammikuussa tuli ensimmäinen kohtaus pitkiin aikoihin. Se sijoittui varsin nolosti Maakuntakomppanian koulutustilaisuuteen, jonka jouduin jättämään kesken. Tuolloin tunnistin selkeästi myös kaksi tapahtumaa: Ensimmäinen, altistava eventti oli rinnalleveto jonka tein kiireellisesti. Tunsin että jokin oli hieman pielessä. Toinen, laukaiseva eventti oli, kun haimme Parolan varusvarastolta varusteet ja jouduin kantamaan ne hieman huonossa asennossa. Kuten aina aiemminkin, kipuilu helpotti noin viikossa.
Viime keskiviikkona koin jälleen kaksi tapahtumaa. Altistava tapahtuma oli tällä kertaa renkaiden siirto varastosta auton perään. Huomasin renkaat siirrettyäni että alaselkä tuntui hieman epämiellyttävältä. Kävin torstaina päivällä kuntosalilla, ja jätin kyykyn tekemättä, sillä jo 110 kiloa telineestä otettuani tunsin ennen laskeutumistakin hieman kipua. Perjantaina selkä oli parempi, ja kävin noin 12 kilometrin lenkillä Hervannan ympäri. Tämä toimi laukaisevana tapahtumana, koska illalla selkää alkoi särkeä. Yritin sunnuntaina käydä salilla, mutta kyykky ei ollut mahdollinen yli 60 kilon painoilla. Poikkeuksellisesti en pystynyt kunnolla myöskään vetämään maasta.
Otin tänään salikamppeet mukaan, mutta tätä kirjoittaessa tunnen selkeästi ettei ole mitään asiaa kyykkyräkin ääreen.
Vamma tuli huonoon kohtaan sikäli, että olin juuri lopettanut 531-syklin, ja ajattelin juhannukseen asti tehdä 3-1- ohjelmaa, eli joka viikko lisätä painoa ja yrittää kolmen toiston maksimia kussakin pääliikkeessä. Ohjelma olisi ollut seuraavanlainen:
Maanantai: Kyykky (kevyt), Prässi (3RM), Maastaveto (3RM), leuanveto (3x5 kevyt)
Keskiviikko: Kyykky (kevyt), vinopenkki (kevyt), Tempaus (5x2), leuanveto (3RM lisäpaino)
Perjantai: Kyykky (3RM), penkki (3RM), Maastaveto FatGripzeillä (3RM), leuanveto (3x10)
Tiistaille 4km kevyt lenkki, lauantaille pitkä PK rauhallisesti. Ruokaa sen verran että paino ei nouse.
Niin katoavaa on voimat ihmisen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)