Miten homma toimii: Yhteiskunta ja sukupuoli

Yksi aspekti joka ns. sukupuolten tasa-arvokeskustelussa kaihertaa on epätarkoituksenmukainen abstraktioiden valinta. Sukupuoli on toki yhteiskunnassa merkittävä tekijä, ehkä liiaksikin mutta sen kytköstä sellaisten asioiden kuten palkkauksen, poliittisen vaikutusvallan, väkivallan, jne kanssa tunnutaan tarkasteltavan jotenkin infantiililla tavalla.

Erilaiset ns merkitystieteiden tulokulmat liittyvät sukupuolten representaatioihin,  odotuksiin, asenteisiin, näistä rakentuviin rooleihin ja sitä kautta toteutuneisiin lopputulemiin. Karkeasti tätä voi ajatella eräänlaisen "nature vs nurture"- dikotomian nurture-painotteisena lähestymistapana. Sukupuolta dekonstruoidaan, esitetään mielellään häilyvänä, vaikeasti määriteltävänä, sosiaalisesti rakentuneena ja näinollen kaikenlaista erilaista lopputulemaa rahassa, terveydessä, jne, viimekädessä näiden representaatioiden tuotteina. En tyrmää tässä näitä lähestymistapoja niinkään, mutta korostan näiden yksipuolisuutta ja tämän tarkastelun operationaalista sekavuutta. Tähän liittyvän tiedonintressin paradoksaalisuus on siinä, että vaikka yleisesti näissä on emansipatorinen motiivi, niiden epäoperationaalisuus tekee niistä melkein käyttökelvottomia. Yksilö tai pieni ryhmä ei voi tällä tavalla rakennetun oikeankaan tiedon avulla "vapauttaa" kuin korkeintaan itsensä jonkin marginaalisen ryhmän jäseneksi.

Kysymyksiä lähestytään myös hieman operationaalisemmin ihmistieteissä kuten psykologiassa ja sosiaalipsykologiassa, taloustieteissä yms. Lasken tähän myös erilaiset "positivisemmat" yhteiskuntatieteet. Tässä tulokulmassa yleensä keskitytään erilaisiin käyttäytymismalleihin, tilastollisiin taipumuksiin, "follow the money" tai cui bono- argumentteihin, ja oikeastaan mihin tahansa mitattavaan. Näiden heikkoutena on usein se, että minkäänlaiseen kokonaismalliin tai "ymmärrykseen" ei oikeastaan pyritäkään, vaan ainoastaan paljastamaan mielenkiintoisia ilmiöitä. Tämä on toki edelleen karkea yleistys, jonka teen lähinnä selkeyden vuoksi, yhtään vähättelemättä näitä aloja.

Kolmas tulokulma on vähän vaikeammin määriteltävä, mutta nimitän sitä vaihtoehtoiseksi lähestymiseksi. Lasken esimerkiksi evoluutiopsykologian, erilaiset PUA- ja pelimiesgenren "nature"-ääripään selitysmallit tähän kategoriaan. Käytän termiä "vaihtoehtoinen" kahdesta syystä: yhtäältä koska akateeminen mielenkiinto näiden osalta on hieman marginaalissa tällä hetkellä (esimerkiksi evoluutiopsykologia) ja koska näissä on paljon sellaista tiedonintressiä jota voidaan kuvailla parhaimmillaankin kyseenalaiseksi; operationaalinen merkitys toki on, ja erilaisilla pelimiesstrategioilla voidaan mitata myös ihan instrumentaalisesti sitä, kuinka "oikeita" teorioita nämä ovat.

Karkeistan alkuun oman abstraktioini äärimmilleen jotta saamme yksinkertaisen ja selkeän mallin. Yksinkertaistaen oletan että yhteiskunnassa on miehiä ja naisia, ja nämä toimivat rajoitetun rationaalisesti omaa etuaan tavoitellen. "oma etu" jää pitkälti määrittelemättä, mutta tarkastellaan sitä hieman.  Oletamme, että ihmisillä on tietty joukko perustarpeita joiden tyydyttäminen on "oman edun" mukaista: Ruoka, asuminen, sosiaaliset tarpeet, erilaiset viihteelliset tarpeet, jne. Otan annettuna että tällaisten tarpeiden tyydyttämiseksi on jollakin tapaa toimivat markkinat, eli yksilöt tuovat jonkinlaisen panostuksen markkinoille ja saavat siitä korvauksen, jolla he sitten hankkivat itselleen omien tarpeidensa mukaisia hyödykkeitä.

Oletamme että yhteiskunnassa on käyty jonkinlainen neuvotteluprosessi, kulttuurievoluutio, tms, joka on määritellyt sukupuolen merkityksen. Viittaan tällä siihen, mitä odotuksia sukupuoli aiheuttaa markkinoilla. Tässä kohtaa ei kannata sen kummemin hätkähtää; on ilmiselvästi totta että ihmisten yhteiskunnat eroavat tässä suhteessa toisistaan, joten on selvää, että jokin muu tekijä kuin esimerkiksi biologia selittää ainakin osan eroavaisuuksista. Sukupuolen merkitys on osa laajempaa yhteiskuntasopimusta, joka on jatkuvasti neuvottelun alainen. Sen ylöskirjoitettu osa koostuu esimerkiksi laeista. 

Tähän merkitykseen liittyy voimakkaasti myös se, miten ihmiset lisääntyvät ja hankkivat itselleen elämänkumppanin tai kumppaneita. Edelleen, ilmiöt kuten homoseksuaalisuus, avioliittojen pysyvyys tms voidaan selittää millä hyvänsä skeemalla, olennaista on vain se, että jossakin määrin nämä asiat voivat muuttua ja olla erilaisia eri yhteiskunnissa tai samassa yhteiskunnassa eri aikoina. 

Lisäksi on selvää, että biologisilla ominaisuuksilla on merkitystä. Ihmisten biologia tuottaa vähintäänkin taipumuksen hakeutua seksuaaliseen kanssakäymiseen ja selvästi useammin eri- kuin samaa sukupuolta olevien kanssa. Tämä tarkoittaa että ihmisten tarpeissa on komponentti joka liittyy parinvalintaan. Koska tämä tarve on selkeästi olemassa, mallit joissa pohditaan esimerkiksi sukupuolen merkitystä, mutta joissa tämä näkökulma sivuutetaan, ovat aina vajavaisia ja pitkälti virheellisiä.

Parinvalinnan komponenttia voi toki liioitellakin, kuten usein esitetään, esimerkiksi tietyissä piireissä yleiseksi muodostuneiden "ATM/YTM"-dikotomioiden kaltaiset karkeat abstraktiot vaikka olisivatkin oikeansuuntaisia, rakentavat samalla sellaisia merkityksiä ja käyttäytymistä jota ei olisi olemassakaan ilman tätä jaottelua, tai joka ainakin tapahtuu liioitellen ja korostetusti. Kuitenkin on selvää, että yksilöllä joka hakee kumppania johonkin tarkoitukseen, on markkina-arvo, siis jotain mitä antaa siihen tarkoitukseen toiselle ihmiselle. "Kauppaa", oli sitten kyse seksisuhteista tai vakavista parisuhteista, ei synny jos yksilö ei ole riittävän kiinnostava, ja tarjoa toiselle osapuolelle sitä, mitä tämä vastaavasti hakee.

Tämä synnyttää muuhun yhteiskuntaan merkittäviä dynaamisia vaikutuksia. Otan pari esimerkkiä. Esimerkiksi kun sukupuoliroolit ovat sellaiset että naisten on vaikeaa tai mahdotonta olla vapaasti ansiotyössä, naisen ainoa keino hankkia elantonsa on hankkia parisuhde. Tämä tarkoittaa, että miehen markkina-arvoon vaikuttaa merkittävästi se, millaisen elannon hän pystyy naiselle tarjoamaan.  Toisaalta, jos sukupuoliroolit eivät sido millään tavalla, naisten voisi odottaa valitsevan kumppaninsa ainakin jossakin määrin muilla kuin taloudellisilla perusteilla. Tämä on kuitenkin vain ensimmäisen tason dynaaminen vaikutus. Esimerkiksi, jos nainen kykenee nostamaan markkina-arvoaan parantamalla ulkonäköään tms, voisimme olettaa että tuotteet ja palvelut jotka saavuttavat (tai joiden uskotaan saavuttavan) tämän, ovat kysyttyjä naisten parissa.

Väkivalta viittaa tässä yhteydessä yhtäältä yrityksiin kiertää tai rikkoa yhteiskuntasopimusta pakottamalla joku tai jotkin tahot luopumaan oikeuksistaan toimia markkinoilla tms. Käytän tästä termiä yksityinen väkivalta. Toisaalta sillä viitataan myös sellaisiin tapoihin ylläpitää yhteiskuntasopimusta jotka perustuvat pakottamiseen ja voimankäytön uhkaan. Jälkimmäisessä tapauksessa puhutaan institutionaalisesta väkivallasta. Institutionaalinen väkivalta voi olla eksplisiittistä, eli poliisi tulee ja pamputtaa jos rikot sääntöjä, tai se voi olla implisiittistä, esimerkiksi niin että henkilön mahdollisuus hankkia lääkärin apua tai sääntöjen normaalisti tuomaa suojaa heikkenee. Eksplisiittistä on turha problematisoida, joten keskityn implisiittiseen. Toki on yhteiskuntia (Iran, Saudi-Arabia, Sudan jne), joissa eksplisiittinen väkivalta on tärkeä osa sukpuolisuhteiden yhteiskuntasopimusta, mutta länsimaissa tämä on perin harvinaista.


Sensijaan implisiittistä institutionaalista väkivaltaa käytetään paljonkin. Näitä käyttöjä on analysoitu paljonkin, ja juuri sukupuolen kentällä. Näitä ovat esimerkiksi raiskausten uhrien syyllistäminen, poliisin haluttomuus puuttua perheriitoihin ja yleensä perheen sisällä tapahtuvan väkivallan esittäminen "yksityisasiana". Erilaiset sosiaalitoimen huoltajuuskysymyksiin liittyvät sukupuolioletukset, miesten kokeman väkivallan sivuuttaminen, jne ovat myös osa implisiittistä insititutionaalista väkivaltakoneistoa. Näistä siis kärsivät niin miehet kuin naisetkin, siitä huolimatta että ne esitettän lähes yksinomaan naisiin kohdistuvana syrjinntänä. Tilastojen valossa kuitenkin esimerkiksi miehen on tavattoman paljon vaikeampi saada korvausta kärsimästään väkivallasta kuin naisen.

Tasa-arvonäkökulman sijaan olen kuitenkin kiinnostuneempi ymmärtämään, mikä tässä mallissa selittäisi sen, että mies ei nauti länsimaissa yhteiskunnan suojaa siinä missä nainen. Yksinkertainen prima facie järkeenkäypä selitys on se, että miehistä on ylitarjontaa; miehen oikeuksilla ei siten ole samanlaista vaihtoarvoa kuin naisen oikeuksilla. Jos tarkastelemme esimerkiksi äärimmäisen konservatiivisia yhteiskuntia joissa naisten oikeudet ovat olemattomat ja vertaamme niitä länsimaiseen yhteiskuntaan, saattaisimme päätellä, että naisen oikeus valita kumppaninsa on olennainen tekijä. Naisen oikeus valita kumppaninsa ei kuitenkaan vielä suoraan johda siihen että miehistä olisi ylitarjontaa, sillä tiukan monogaamisessa kulttuurissa esimerkiksi miesten ylitarjonta ei riipu siitä, saako nainen valita kumppaninsa vai ei, vaikka se saattaa hieman jakaumaa muuttaakin.

Selitys saattaa löytyä evoluutiopsykologiasta. Jos oletamme, että ihmisten tunteet parinvalinnan suhteen ovat kehittyneet palvelemaan jollakin tapaa lisääntymistarpeita, olettaisimme, että esimerkiksi naisen voidessa valita kumppaninsa, tämä valitsisi kumppanin jonka kanssa tuotettujen jälkeläisten mahdollisuus selvitä hengissä lisääntymisikään on suuri. Tässä on ongelmana se, että tällaisen tavoitteen saavuttamiseksi täytyy yhtä aikaa optimoida useita muuttujia, kuten terveyttä ja vahvuutta indikoivia ominaisuuksia, sekä kykyä suojella ja elättää jälkeläisiä, tarjota muita vastaavia resursseja. Miehen kohdalla taas siinä määrin kun kumppanin voi valita, tällä on määrä vs laatu- ongelma ratkaistavana. Yhtäältä voi käyttää paljon aikaa ja resursseja siihen, että saa kumppanin jonka kanssa tehdään lapset ja joita hoidetaan kunnes nämä selviävät omillaan, toisaalta voi käyttää resursseja siihen, että siittää lapsia paljon ja panostaa minimaalisesti näiden kasvattamiseen. Tällaisten strategoiden yhdistelmästä voidaan päätellä kaikenlaisia peliteoreettisia asetelmia.

Ensiksikin, voitaisiin esimerkiksi päätellä, että naiset keskimäärin preferoisivat pitkäaikaiseksi kumppanikseen varakkaita ja rauhallisia miehiä, jotka kaihtavat suuria riskejä. Tämä taas tarkoittaisi, että miehen mahdollisuus saada kumppani pitkäaikaiseen suhteeseen paranee, ceteris paribus, kun mies on rauhallinen ja varakas. Toisaalta tällaisen miehen jälkeläisten odottaisi olevan samanlaisia kuin mies itse, keskimäärin. Näinollen voisi olettaa että naiset voisivat lyhytaikaisemmissa suhteissa olla mieluummin sellaisen miehen kanssa, joka ottaa paljon riskejä, mutta joka on terve ja vahva. Tästä on peräti evidenssiä. Naisten preferenssit muuttuvat hedelmällisimpinä päivinä siten, että tyypilliset "maskuliiniset" piirteet vetoavat tällöin enemmän seksuaalisesti. Koska informaatio on kallista, verrattoman suuri signaaliarvo tällaisen miehen laadusta on se, miten haluttu mies on muiden naisten parissa.

Kun naisten oikeus päättää kumppanistaan lisääntyy, ja samalla kun seksuaalivalintaa säädellään vähemmän yhteiskuntasopimuksella, preferenssit pääsevät paremmin näkyviin. Yhteiskunnissa joissa roolit ovat vapautuneet vain osittain, ja naisten osallistuminen työmarkkinoille vähäisempää, olettaisi esimerkiksi naisten uskottomuuden avioliitossa olevan suurempaa. Toisaalta yhteiskunnissa joissa työmarkkinatilanne on tasa-arvoisempi, avioerojen olettaisi olevan yleisempiä.

Toiseksi, voitaisiin päätellä, että miehet erikoistuisivat joko määrään tai laatuun. Määrään erikoistuvan miehen olettaisi tällöin keskittyvän lähinnä siihen, että hän näyttää hyvältä ja omaa hyvän ulosannin, ja on hyvä "pelimies". Laatuun erikoistuvan miehen olettaisi signaloivan halukkuutta ja valmiutta pitkäaikaiseen suhteeseen, riskin karttamista ja vaurautta. Tästä syntyy melko tyypillinen dikotomia pelimiehestä ja nörtistä.

Yhteiskunnassa jossa on voimakas monogamianormi jota rikotaan hyvin vähän, pelimiesstrategian hyödyt ovat rajalliset, ja kilpailun kiristyessä strategia saturoituu nopeammin. Tasapainotilassa tällöin pelimiehiä on vähemmän ja turvallisia miehiä enemmän. Erityisesti jos roolijako on sellainen, että naiset tyypillisesti eivät hanki itsenäisesti elantoaan, vaan mies työskentelee kodin ulkopuolella, tämä johtaa siihen että muut miehet kilvoittelevat lähinnä sillä, kuka kykenee tarjoamaan varmimman elatuksen perheelleen. Kun normi on heikentynyt ja naisten osallistuminen työelämään yleistynyt parin viimesukupolven aikana, tämä strategia on joutunut kriisiin. Oikeastaan voidaan todeta että niin konservatiivinen backlash kuin laasaslainen pelimiesstrategian korostuminen ja toisaalta osattomien miesten kohtalon korostaminen on seurausta tästä murroksesta.

Pelimiesstrategian yleistymisen eräs silmiinpistävä piirre on, että se johtaa tavattoman epätasaiseen jakaumaan. Tiukassa monogamiassa ja naisten ollessa kotona, parisuhteet jakautuvat suunnilleen siten että jokaiselle on joku ja jokainen saa (reunaehtojen vallitessa) jotain mitä tarvitsee ja tuottaa jotain toiselle osapuolelle. Sarjamonogamiassa, jossa naiset eivät ole taloudellisesti riippuvaisia miehistä, menestyksekkäimmät pelimiehet kulkevat lyhyestä suhteesta toiseen, pitäen usein useampia tällaisia suhteita yllä yhtä aikaa. Koska yksi piirre joka lisää miehen kiinnostavuutta on nimenomaan haluttavuus naisten silmissä, syntyy ns preferential selection- tilanne,  joka tunnetaan myös nimellä Matteus-vaikutus. Tällaiset ilmiöt synnyttävät potenssijakaumia, joissa hyvin kapea populaatio saa kaiken ja suuri enemmistö jää joko täysin ilman haluttua resurssia tai joutuu tyytymään hyvin vähään.

Käännetään sitten katse työmarkkinoille, jossa sukupuolten väliset erot manifestoituvat myös. Väitän, että tilanne heijastelee jossain määrin tilannetta parimarkkinoilla. Koska kulttuurimme ei ole tyystin luopunut parisuhteen ideaalista - ja tuskin tulee luopumaankaan, koska ihmisillä näyttäisi olevan melko voimakas biologinen taipumus muodostaa pidempiaikaisia suhteita - on luultavaa että merkittävä osa miehistä tulee jatkossakin pyrkimään hankkimaan hyvän taloudellisen aseman ja kilpailemaan siitä. Naisten motivaatio hankkia itsenäisesti turvattu taloudellinen asema on kasvanut, ja kasvaa sitä enemmän mitä pidemmälle emansipaatio etenee. Tällä vaikutuksella on kuitenkin katto. Nimittäin, ihmisen on aina mielekkäämpää pistää joku muu maksamaan omien preferenssiensä toteutuminen kuin maksaa ne itse.

Olettaisimme siis, että kun monogamia heikkenee ja naisten mahdollisuudet yhtäältä hankkia elanto ja toisaalta valita kumppaninsa itse lisääntyy, työelämässä naisten osuus kasvaa aloilla, joilla taloudellinen tilanne on melko vakaa, elanto on melko riskitön, mutta palkat hieman alhaisemmat kuin niillä aloilla joilla miehet työskentelevät. Miesten taas olettaisi edelleen työskentelevän mieluummin aloilla joissa tehdään paljon työtä, joissa riskit ovat hieman korkeammat, ja joissa ansiotaso on korkeampi. Toisaalta, yhä useamman miehen voisi olettaa leppoistavan työnsä niin, että elintaso on juuri riittävä, ja keskittyvän pelimiesstrategian implementoimiseen: panostavan ulkonäköön, hakeutuvan naisseuraan aktiivisesti ja hankkivan näyttävällä ja silmiinpistävällä tavalla kokemusta ja mainetta naistenmiehenä.

Implisiittistä väkivaltaa voisi olettaa käytettävän miesten aseman suojelemiseen aloilla joissa palkat ovat suuret ja riskit ja kilpailu kovaa. Kartellien, erityisesti mieskartellien syntymisen ei pitäisi olla yllätys siinä vaiheessa kun naisten osallistuminen työelämään edistyy. Tämä johtuu siitä, että miehet näillä aloilla joutuvat paitsi kilpailemaan toisiaan, myös naisia vastaan. Miesten kesken kilpailu on nollasummaista, mutta kun naisetkin tulevat peliin mukaan, ainakin kokemustasolla peli muuttuu potentiaalisesti negatiivissummaiseksi. Tämä voi olla tai olla olematta totta "oikeasti", mutta mielestäni yksi potentiaalinen selitys muinaisille "hyvä-veli-verkoistoille", joiden olettiin (ja osin oletetaan vieläkin) olevan sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Tai siis, toki ne ovat sitäkin, mutta näiden kartellien ja verkostojen tarkoitus on vahtia niukkaa resurssia ja estää kilpailua ylipäätään. Ne vain ovat olleet miesten hallinnassa lähinnä siksi että ne ovat syntyneet sellaisessa kulttuurissa jossa kilpailuun osallistui vain miehiä.

Olisikin tärkeää huomata, että tällainen verkosto joka päällisin puolin näyttää sukupuoleen kohdistuvalta esteeltä, on este kaikille sellaisille, jotka verkoston ulkopuolelle jäävät. Tässä onkin yksi feministisen teorian pahimpia kompastuskiviä. Sukupuoli kyllä vaikuttaa, mutta suurin osa häviäjistä ei suinkaan ole naisia, vaan muita miehiä. Jos kymmentä johtajan paikkaa tavoittelee 80 miestä ja 20 naista, niin keskimäärin olettaisi valituksi tulevan 8 miestä ja 2 naista. Kartelliin sisäänpääseminen vaatii suhteita, joissa voi olla sukupuolikomponentti, ja näin valinta voi tuottaa 9 miestä ja vain yhden naisen. Kuitenkin, jos 80 miehestä vain 20 on verkostossa sisällä ja naisista 2, niin tämä on "tasa-arvoista" verkoston sisällä. Verkoston ulkopuolellejääminen on kuitenkin edelleen sukupuolittunutta, sillä ulkopuolella on 60 miestä ja 18 naista.  Syrjintä kohdistuu siis tosiasiassa edelleen mitä suurimmassa määrin miehiin.

Tämän kylkeen on tullut myös ilmiö, jossa miehet jättäytyvät kokonaan ns pelin ulkopuolelle. Tällaisten yksilöiden kokema kustannus parisuhteiden hankkimisesta on suurempi kuin koettu hyöty, riskikorjattuna.  Heillä ei ole tällaisia verkostoja joiden kautta panostaa materiaaliseen hyvinvointiin, heidän kyvykkyytensä on luonteeltaan vähemmän sosiaalista ja ihmisten tunteiden manipulointiin soveltuvaa, heidän ulkonäkönsä jätttää ehkä toivomisen varaa jne. Ja valitettavasti jotkin kehittävät kieroutuneen käsityksen siitä, että heillä on kaikesta huolimatta "oikeus" siihen mitä muillakin on, ja he etsivät syyllisen jostakin. Ja osa turvautuu yksityiseen väkivaltaan. Jotkut mustasukkaisuuden vuoksi, osa osattomuuden vuoksi, osa toki vain yksinkertaisesti impulssikontrollin pettämisen vuoksi.

On mielenkiintoista miten ohi toisistaan näitä ilmiöitä analysoivat ihmiset puhuvat. Konservatiivit syyttävän emansipaatiota moraalin rappiosta. Feministit syyttävät "mieskulttuuria" siitä, että näitä kartelleja on, ja ATM-aktivistit syyttävät "sydämettömiä" naisia omasta osattomuudestaan.