Hiatus.

Edellisestä päivityksestä on pitkä aika. Syynä ovat muuttovalmistelut ja työt. Lähdön aiheuttama stressi on oikeastaan jo vähän helpottanut, koska suurin osa valmisteluista on edennyt hyvin. Ainoastaan asunnon hankinta ja auton myyminen ovat menneet toisin kuin kuvittelin. Alan kallistua sille kannalle, että jätän auton sittenkin seisontaan vuodeksi. Asunnon suhteen en ole kokenut suurtakaan stressiä (enää), sillä vapaita asuntoja tulee koko ajan markkinoille, ja meillä on maahantulon jälkeen viikko aikaa muuttaa. Iso osa asunnoista on välittömästi vapaina, ja meillä ei ole mitään hirvittävää painetta optimoida valintaa.



Ehkä yllättäen kummallisin konstruktio tässä hommassa on Suomen sosiaaliturva, vaikkei se mitään mittavaa kynnystä muodostakaan. Kansallisesta hyvinvointivaltiosta on pääsääntöisesti kaksi erilaista tulkintaa. Ensimmäinen on se, että valtio on kansalaistensa edunvalvontakoneisto. Suomen kansalainen on eräänlaisen klubin jäsen, ja tämä klubi vaatii tietyn jäsenmaksun (=verot), jota vastaan se sitten huolehtii kaikenlaisista asioista. Toinen taas on, että valtio on tietyn maantieteellisen alueen hallintokoneisto, ja sitä kiinnostaa lähinnä se, että sen rajoja ei rikota, ja että sen sisällä noudatetaan sen lakeja. Nämä kaksi vaikuttavat rinnakkain ja osin eri suuntiin. Sosiaaliturvan osalta jälkimmäinen näkyy siinä, että esimerkiksi lapsilisien maksamisen jatkumisen edellytyksenä on, että pystymme osoittamaan, että todellakin muutamme takaisin vuoden sisällä, ja että vaimollani on ns. pysyvät siteet kotimaahan.

Kun olin Englannissa neljä kuukautta (!!), niin vaikka asuin käytännössä Suomessa (olin kotona noin neljänneksen kaikesta ajasta), kansaneläkelaitos vaati lopulta minua palauttamaan KELA-korttini. Tämä päätös kyllä peruttiin, kun osoitin, että olen jo lopettanut säännöllisen oleskelun ulkomailla. Odotan mielenkiinnolla, miten asiassa käy nyt.

En suhtaudu asiaan mitenkään niin, että minulla on johonkin oikeus tai että valtiolla on jokin velvollisuus maksaa. Pikemminkin niin, että jos rahaa saa ilmaiseksi, niin hyvä. Jos ei saa, niin vähemmän hyvä, mutta mitään rutisemista siinä ei ole. Harmitusta aiheuttaa lähinnä se, jos rahaa kyllä saisi, jos vain osaisi selittää juuri oikeat asiat. Tämä ei ole minusta tarkoituksenmukaista, tosiasioiden pitäisi ratkaista, ei sen, että osaa navigoida byrokratian viidakossa.

En aio kirjoittaa tänne kovin usein lähiaikoina. Tosin, aina kun olen tällaista todennut, kirjoitustahtini on kiihtynyt sen jälkeen huomattavasti. Lopettamista en suunnittele, ja päivitystahdin hidastuminen johtuu ulkoisista tekijöistä.