Edellisen kirjoituksen kommenttiosastolla oli kysymys, onko vapaata tahtoa olemassa. Olen aina pitänyt tätä täysin tyhjänpäiväisenä kysymyksenä. Hieman samaan tapaan kuin "mitä on tietoisuus?", tämäkin ongela yksinkertaisesti on määrittelykysymys: kun määritelmä sille, mitä tarkoitetaan on saavutettu, ongelma on jo ratkennut täysin triviaalisti.
Joillekin ihmisille tällaisen triviaaliuden edessä jää silti tunne, että asiaa ei ole ratkaistu täysin, joten koetan tässä sivuta sitä hieman.
Ensiksikin, koska Enqvist sivusi asiaa, käytän tässä termiä karkeistus, joka on eräänlainen hyvin spesifinen abstraktion muoto. Karkeistuksella viitataan siis siihen, että liikutaan reduktiossa hienojakoisemmasta abstraktiosta karkeampaan abstraktioon, samalla hävittäen informaatiota. Lämpötila on esimerkki karkeistuksesta, eli lämpötila on nimitys ison molekyylijoukon liikkeiden, värähtelyiden ja pyörimisten sisältämälle keskimääräiselle kineettiselle energialle.
"Vapaa tahto" on abstraktion valinnan jälkeen yksinkertaisesti joko triviaalisti olemassa tai sitten sitä ei ole olemassa. Kysymys, jossa abstraktio jätetään avoimeksi, on huonosti muotoiltu ja mieletön. Pelkkää sanahelinää vailla mitään substanssia, jos näin sallitaan. Se on samankaltainen kuin "hyvä ja pahan" olemassaolon kysymys. Kysymyksen voi ylipäätään esittää vain, jos ei ymmärrä todellisuuden rakentumista ja abstraktion merkitystä ajattelulle.
Mielekäs tarkastelukehys "vapaan tahdon" määrittelemiseksi onkin ihmisten välinen kanssakäyminen. Tässä kehyksessä asiat tapahtuvat ihmisen arkikokemukselle mielekkäissä aikahaarukoissa, muutamista murto-osasekunneista ehkä minuutteihin tai äärimmillään ehkä tunteihin ja päiviin. Tällaisessa ympäristössä meillä on mielekästä esittää kysymys, onko yksilö vapaa valitsemaan esimerkiksi sen, minkälaista jäätelöä hän syö tai sen, varastaako hän makkaran kaupasta nälkäänsä vai ei. "Vapaa" on tässä olennaisesti merkityksessä "muiden ihmisten tai ilmeisten fysikaalisten esteiden estämättä".
Tässä viitekehyksessä on aivan ilmeistä, että jos me kuvaisimme sohvalla istuvaa yksilöä videokameralla 24 tuntia, ja tämä olisi taipuvainen ajattelmaan ääneen (tai jos voisimme lukea ajatuksia, mutta sivuutetaan tässä se), voisimme havaita hänen esimerkiksi mutisevan "tekisipä mieleni makkaraa" ja "piru vie kun ei ole rahaa". Hieman myöhemmin "kylläpä on nälkä, muttei huvita mennä soppajonoon, katson mieluummin uutiset", ja sitten uutisten jälkeen "taidan ostaa tupakkia kaupasta, pahus kun ei ole rahaa makkaraan, pitäisiköhän varastaa?" Tässä vaiheessa yksilön päässä siis tapahtuu prosessointia, jonka lopputulos voi olla mitä vaan. Olennaista on, että tämä makkarannälkäinen yksilömme muodostaa jollakin tapaa ehjähkön abstraktion tässä aikaikkunassa niin, että voimme todeta toiminnan olevan kausaalisessa suhteessa käytännön kannalta vain siihen, mitä yksilön päässä tapahtuu. Ja sitten kaupassa käydessään tämä kaveri näpistää makkarapaketin. Omasta vapaasta tahdostaan.
Voidaan tietenkin kuvitella jokin äärimmäisen älykäs ja nopeasti asioita prosessoimaan kykenevä ulkoavaruuden olio tms, joka näkee sähkömagneettisia kenttiä tai whatever niin, että tämä kykenee tarkkailemaan sohvalla istuvan hemmomme yksittäisiä neuroneita ja näiden aktivoitumista. Jo aiemmin tämän sällin nähtyään ja havaittuaan, mitä hän on syönyt ruoaksi, olio kykenee ennustamaan tuon yksinkertaisen aivon toiminnan pitkälle eteenpäin. Kun kaveri istuu sohvalle, eikä ole vielä edes "päättänyt" katsoa uutisia tai edes ajatellut makkaraa, olio kykenee arvaamaan: nämä ja nuo hermoradat värähtelevät noin ja noin, ja voin ennakoida tästä, että häiskä istuu tuossa vielä noin tunnin ja menee sitten kauppaan, ja 78 prosentin todennäköisyydellä pihistää makkarapaketin. Kysyttäessä, onko tällä kehittymättömällä sohvaperunalla vapaata tahtoa, olio nauraa samaan tapaan kuin me nauramme kysymykselle, onko jollakin tietokonepelin tekoälyllä vapaata tahtoa.
Sosiaalisesti ajatellen meillä on vapaa tahto, koska vapaa tahto tarkoittaa, sosiaalisen pelin ulkopuolelta tarkasteltuna sitä, että yksilön toiminta ei ole helposti toisten toimijoiden ennakoitavissa, muttei myöskään satunnaista niin, että siihen voidaan manipuloimalla vaikuttaa jossain määrin. De facto "autonomia" siis on jokin sellainen käyttäytyminen, joka tarkastelijan näkökulmasta sijaitsee jossakin täysin ennakoitavan ja mekaanisen toiminnan ja täysin satunnaisen ja tyystin ennustamattoman toiminnan välimaastossa. Jos yksilön "valinnat" muistuttavat Brownin liikettä tms, niin tuskin kukaan nimittäisi näitä valintoja "vapaiksi", vaan epäilisi että yksilö on hullu ja menettänyt täysin järkensä eikä oikeastaan ole enää inhimillinen laisinkaan. Jos taas yksilö toimisi täysin robottimaisen ennakoitavasti niin, että sama ärsyke aina tuottaisi saman reaktion, olisimme jälleen sitä mieltä, ettei yksilöllä ole mitään vapaata tahtoa.
Tämä ei tarkoita, että ihmisen "tahdon" malliksi sopisi hieman satunnaisuudella höystetty yksinkertainen automaatti. Ensinnäkin, on täysin mahdollista, että ihmisen aivoissa esiintyy kohtuullisen paljon satunnaisuutta, josta osa on seurausta abstraktiosta, eli siitä että yksinkertaisesti sivuutamme jotkin "syötteet", kuten pienet lämpötilanvaihtelut, tuoksut, jne, jotka vaikuttavat mielen käyttäytymiseen. Osa on mahdollisesti myös inherentisti seurausta siitä, että sähkökemialliset reaktiot synapseissa tms, ovat ennakoimattomia ja jo luonteeltaan satunnaisia. Mutta ennenkaikkea aivot ovat tavattoman tiukasti takaisinkytketty epälineaarinen järjestelmä, mikä tekee siitä kaoottisen, eli säännönmukaisuudestaan huolimatta äärimmäisen vaikeasti ennakoitavan ja herkän pienille parametrien muutoksille. (Niin paljon kuin vihaankin "kaaosteoriaa": se on termi, jota käyttävät vain huumeidenkäyttäjät tai ihmiset joiden mielestä Pinot Noir on ainoa oikea punaviini ja joiden mielestä Tarantinon elokuvat ovat maailman parhaita.)
Tätä taustaa vasten en vain yksinkertaisesti ymmärrä kysymyksen sisältöä mitenkään muuten.
17 kommenttia:
Sanahelinä on nimenomaan oikea termi. Luonnollinen kieli mahdollistaa syntaktisesti oikeelliset mutta semanttisesti tarkoituksettomat pohdinnat elämän tarkoituksesta tai vapaan tahdon olemassaolosta. Ainoa oikea lähestymistapa asiaan on sivuuttaa ne, sillä jos ihminen ei itse tajua mielekkyyden puutetta niissä, niin mikään selitys ei sitä hänelle ulkoapäin anna.
Word. Toisaalta on hyvä joskus kirjoittaa nämä ajatukset auki, jotta voi itse nähdä asian vähän selkeämmin.
Itse ymmärrän vapaan tahdon jotenkin niin, että onko minulla mahdollisuus vaikuttaa aika-avaruus jatkumoon. Jos siis päätän lyödä käteni yhteen, aika-avaruusjatkumo on erilainen kuin jos en lyö. Ts. jos sitten kuitenkin lyön, aika-avaruus on siltä osin sitten pysyvästi sen näköinen. Jos minulla on mahdollisuus vaikuttaa johonkin pysyvästi, pidän sitä osoituksena vapaasta tahdosta. Voihan toki väittää, että lyönti oli päätetty etukäteen, eikä minulla ollut vaihtoehtoa, mutta entä jos kyse taputuksen sijaan puhutaankin jostain tahdottomasta elintoiminnasta kuten silmänräpäyksestä tai sydämmenlyönnistä - silloin fatalismilta putoaa pohja pois. Ei ole mitään mieltä väittää jonkun satunnaisen ja mistään riippumattoman tapahtuman olleen ennalta päätetty.
Kumis, jos asiaa ajatellaan puhtaasti sähkömagneettisena ilmiönä tyyliin QED, niin se teoriassa selittää tasan kaiken sen, mitä ihminen tekee, eikä ihminen voi siten tehdä mitään "päätöksiä" tästä näkökulmasta.
Kirjoitukseni pointti oli, että tämä on epäolennaista, koska kysymys "vapaasta tahdosta" on olennaisesti sellaisen tason kysymys, jossa ihminen on "ehkä" abstraktio, eikä redusoitu rakentumisosiinsa. Jos ajatellaan jotain Turingin testin tapaista happotestiä tekoälylle, niin siinä on kyse juuri tästä.
Toisena esimerkkinä voidaan ajatellan, että Deep Blue:lla on ihmisen näkökulmasta vapaa tahto shakkilaudalla, koska ihmisen näkökulmasta sen toiminta on järkevää, tavoitteellista, eikä selitettävissä suoraan sen kautta, mitä laudalla tapahtuu. Heikko ihmispelaaja on Gasparovin silmissä taas jonkinlainen satunnainen toimija, heikko tekoäly taas täysin ennustettava automaatti.
Näiden välissä (automaatti, täysin satunnainen) on siis jossain alue, jossa meistä näyttää siltä, että toimijalla on "vapaa tahto". Siis se voi tehdä näin, tai tehdä toisinkin.
Itse en ymmärrä kysymystä vapaasta tahdosta muuten, kuin teologisessa mielessä. Eli onko ihmisellä vapaa tahto suhteessa Jumalaan. Ellei Jumalaa ole, en näe kysymyksessä juuri mieltä.
IDA, varmaan jotenkin noin. Itse ajattelen, ettei kysymys yksinkertaisesti ole oleellinen, se ei operationalisoidu mitenkään. Ei ole mitään koejärjestelyä, jolla tahdon "vapaus" voitaisiin todentaa.
Arkikokemuksen ja yhteiskunnan näkökulmasta voi ihan huoletta pitää kysymystä vapaasta tahdosta turhana sanahelinänä.
Mutta jos tutkitaan miten aivot toimivat, niin kysymys on mielestäni ihan relevantti. Meillä on selvä vapaan tahdon kokemus, mutta tämä tunne assosioidaan toimintaan vasta sen jälkeen kun se on jo "ennustettu" aivoissa. Voi hyvin käydä, että tästä toimintaketjusta voidaan joskus sanoa, ettei vapaan tahdon tunne vastaa sitä mitä oikeasti tapahtuu.
Mutta sillä ei tarvitse olla edelleenkään vaikutusta siihen mitä tarkoitamme vapaalla tahdolla tai miten se vaikuttaa miten toimimme yhteiskuntana.
Jarno, tuota voi ajatella viilauksena, jossa abstraktiotasoa/karkeistusta ikäänkuin zoomataan, kunnes löydetään se taso, jossa "vapaa tahto" katoaa.
Se, että se katoaa, on ilmeistä, koska aivan varmasti ihmisen kokema "tahto" ei tule mistään fysikaalisen järjestelmän ulkopuolelta, ja aivan tasan tarkkaan aivojen sähkökemian tasolla ei löydy mitään "vapaata tahtoa".
Se, mitä voidaan kysyä, onko tietoisuudessamme esiintyvä "tahto" tosiasiassa "vapaa". Tämän voi ajatella karkeasti niin, että tietoisuus on yksi prosessi, joka tarkkailee muita aivoisaa tapahtuvia prosesseja ja voi ohjata niitä jotenkin. "Tahdon vapauden" voidaan ajatella viittaavan siihen, kuinka paljon tämä prosessi tosiasiassa vaikuttaa muihin prosesseihin. Tästä on evidenssiä, että ei juurikaan, vaan se, minkä ihminen kokee "päätökseksi" onkin vain jo tehdyn päätöksen havaitsemista.
En kuitenkaan oikein näe tässä mitään ongelmaa tai järisyttävää oivallusta, koska minusta on muistakin syistä ilmeistä, että aivojen toiminta nyt on sumealla tavalla modulaarisuutta.
Ajatus tietoisuudesta yhtenä monista aivoissa rinnakkain ajettavista prosesseista ei ole uusi. Joku ilmaisi asian niin, että ihminen ajaa tätä prosessia korkealla prioriteetilla, mutta eläimet pienellä. En tiedä, onko siinä perää, mutta ainakin se on yhteensopiva intuition kanssa. Varsinkin silloin, kun ruvetaan vertaamaan toisaalta ihmisen koti- tai lemmikkieläimiin tai toisaalta älykkäimpiin apinoihin ja vastaaviin. On esimerkiksi selvää, että kissalla ja koiralla on tunteet ja että ne aavistavat tietyissä tilanteissa ällistyttävän hyvin ihmisen intention, mutta on yhtä lailla selvää, että vaisto määrää huomattavan suuren osan niiden käyttäytymisestä ja että niiden intentional stancea ei voi verrata ihmisen ylikehittyneeseen versioon.
Tuota kun kysymys vapaasta tahdosta on pikemminkin viittaus johonkin probelmatiikkaan kuin yksittäiskysymys. Eli esimerkiksi jos uskoo Jumalaan niin voiko Jumalla olla paha, ja jos ei niin miksi hän on varustanut ihmisen kyvyllä tehdä pahoja valintoja? Pointtina että koko se keskustelu voidaan esittää käyttämättä koko ilmaisua vapaa tahto, se on tavallaan softatermein pakattua dataa tai koodisana joka vittaa tiettyyn keskusteluun, jonka jotkut ihmiset kokevat merkitykselliseksi.
@TM Lämpötila on esimerkki karkeistuksesta, eli lämpötila on nimitys ison molekyylijoukon liikkeiden,
Tämä on minusta hieno esimerkki siitä, miten rajankäynnissä siirrytään kokonaan kielten (matemaattisten koneistojen) välillä, joilla ei ole yhteisiä käsitteitä.
Äärelliselle joukolle hituja ei ole olemassa lämpötilaa. Kun rajankäynti äärettömään tehdään, tulee käsitteitä kuten faasi ja faasitransitiot (ts. järjestysparametrin epäjatkuvuuskohdat), kriittiset eksponentit ja niin edelleen.
Ja toisekseen "lämpötila on keskimääräinen liike-energia" poukkoilee abstraktioiden välillä ja on "todellisuudessa" rikki (T->0).
Käyttääkö Enqvist tosiaan sanaa karkeistus rajankäynnistä termodynaamiselle rajalle? Minulle tuo termi tuo mieleen oikeastaan vain renormalisaation, joka sekin on vahva konsepti, mutta hyvin erilainen.
Minusta "vapaan tahdon" olemassaolon ongelma on kietoutunut "tietoisuuden" olemassaolon ongelmaan. Millä fysikaalisilla lihaksilla voimme mennä väittämään että kumpaakaan ei löydy atoomitasolta lainkaan?
ps. loistokirjoitus
Lämpötilan tarkka luonne on epäolennaista, olennaista on se, että ilmiönä se on "todellinen", kunhan sitä ei yritä löytää liian pienistä tai kylmistä systeemeistä. Sanoisin että tietoisuus tms on samanlainen. Paitsi ettei sille ole yleisesti hyväksyttyä kuvausta edes ilmiötasolla.
Minulle on intuitiivisesti vaikea hahmottaa miksi tietoisuuden olemassaolo on jotenkin enemmän itsestäänselvästi tosi kuin "vapaan tahdon" olemassaolo. Molemmat ovat subjektiivisesti kiistämättömiä tosiasioita joita ei voida objektiivisesti todentaa, mahdollisesti edes teoriassa.
Spinotsa oli sitä mieltä, että vaikka kaikki on determinististä, on eroa sillä, kulkiko oman elämän kausaliteetti tietoisuuden kautta vai ei.
Ihminen taas oli (sinänsä tietenkin aivan determinoitu) kone, joka oli rakennettu maksimoimaan oma vaikutuksensa, ja periaatteessa kausaliteetti, joka meni tietoisuuden kautta, oli mukavampaa kuin se, joka ei mennyt. Paraskin onnenpotku oli vain "titillatio" -iloa kun todellinen ilo ja onni "hilaritas" tuli omasta toiminnasta.
Tässä oli vielä sellainen ajatus, että oma tahto oli sitä omempaa mitä tarkemmin se oli itse tajuttu eli mitä vähemmän ulkopuolinen painostus, uskomukset tai vaistot vaikuttivat. Suurinta iloa oli tämän takia matematiikka ja filosofia, missä aivot pääsivät Jumalan tavoin elelemään intuitiivisessa varmuudessa (intuitio tuli Deskartesin kautta ja tarkoitti suunnilleen voimaa, jolla matemaattisen todistuksen eri askeleet kiinnittyvät yhteen) ilman ulkoisia pakkoja ja painostuksia.
jos asiaa ajatellaan puhtaasti sähkömagneettisena ilmiönä tyyliin QED, niin se teoriassa selittää tasan kaiken sen, mitä ihminen tekee, eikä ihminen voi siten tehdä mitään "päätöksiä" tästä näkökulmasta.
Eikö olisi parempi ajatella niin, että päätökset ovat todellisia ja olemassa, mutta ne eivät tapahdu fysikaalisten prosessien ulkopuolella, vaan ne ovat fysikaalisia prosesseja. Minä voin tehdä valintoja, koska sekä "minä" että "valintani" ovat fysikaalisia ja siten todellisia, oikeasti olemassaolevia ja kausaalisesti asioihin vaikuttavia ilmiöitä.
Ulkoavaruuden olio voisi siis osoittaa aivoja ja selittää, että nämä ja nämä puhtaasti fysikaaliset aivojen tapahtumat ovat päätöksiä, nämä ja nämä fysikaaliset prosessit synnyttävät tietoisuuden (tai pikemminkin ovat tietoisuus, koska muuten tietoisuus olisi jotain ylimääräistä, joka syntyisi fysikaalisten prosessien seurauksena) ja nämä ja nämä kognitiiviset prosessit synnyttävät ne intuitiot ja kokemukset, jotka saavat filosofit pohdiskelemaan vapaan tahdon ja determinismin yhteensopivuutta ja mieli-ruumis-ongelmaa.
Minulle on intuitiivisesti vaikea hahmottaa miksi tietoisuuden olemassaolo on jotenkin enemmän itsestäänselvästi tosi kuin "vapaan tahdon" olemassaolo.
Ei kai enemmän tai vähemmän. Molemmat ovat nimityksiä jollekin subjektiiviselle kokemukselle.
Mitä tulee johonkin alieniin joka tarkkailee aivoa, niin tietenkin se voisi varmaan todeta pidemmän tarkkailujakson jälkeen että ahaa, tuo ja tuo sähkökemiallinen tapahtumasarja on se, mitä ihmiset nimittävät päätökseksi, tai tuo ja tuo ominaisuus näillä sekvensseillä on se, mitä ihmiset nimittävät tietoisuudeksi.
Jälkimmäisestä on vaikea sanoa mitään suoraan, mutta jos alien voi keskustella ihmisen kanssa se voisi vaikka jonkin aikaa havainnoituaan tehdä kokeita tökkimällä jotenkin niin, että aivoissa tapahtuu jotain, ja erotella näistä tapahtumista ne jotka liittyvät "tietoisuuteen". Näin voitaisiin ehkä teoriassa erotella ilmiötasolla aivotapahtumat tietoisiin ja ei-tietoisiin. Ehkä pidemmän päälle voitaisiin jopa löytää säännönmukaisuutta joka liittää tietoisuuden hyvin spesifisiin ilmiöluokkiin.
Tietenkään ei ole mitään näiden fysikaalisten tapahtumien ulkopuolista "olemisen" muotoa, jossa tietoisuus tai tahto sijaitsevat. Olennaista tässä käsitteistössä on kuitenkin se, että on melko todennäköistä -- mielestäni oikeastaan varmaa -- että ne sähkömagneettiset whatever ilmiöluokat, joita pitäisimme tietoisuutena tms, suhteutuvat yksittäisiin sähkömagneettisiin tapahtumiin kuten neuronien potentiaalien muutoksiin ja laukaisuihin hieman kuten lämpötila molekyylien värähtelyihin. Toki analogia ei ole täydellinen.
Lähetä kommentti