maanantai 26. heinäkuuta 2010

Back in the day...


Facebookin kautta törmää usein joihinkin uutisiin, jotka muuten menisivät ohi. Kuten vaikka vieraskynä otsikolla "Kantasuomalaisista voi tulla vähemmistö". Asiasta tietysti oli puhetta tässä blogissa jo vuosia ennen mainittua kirjoitusta, ja huomattavasti tasokkaammin. Lopetin paperisten massatiedotusvälineiden tilaamisen jo muutama vuosi sitten, viimeisenä loppui vuodenvaihteessa vasemmistolainen hippilehti The Economist.

Love Parade lopetetaan, mikä on oikeastaan ihan hyvä jo. Itse olen osallistunut tapahtumaan kerran, vuonna 1999. Jotenkin silloin oletin, että koko siitä "skenestä" tulee joskus jotain todella isoa ja että olin todistamassa jotain mielettömän suurta. Olin tietysti tavattoman naiivi, kuten parikymppiset tuppaavat olemaan. Se oli ensimmäinen ulkomaanmatka, jonka tein vaimoni kanssa. Ostin Tresorista t-paidan, jonka olen jo valitettavasti hukannut. Levyt makaavat matka-arkussa autotallin nurkassa, eikä minulla ole edes soitinta, jolla kuunnella niitä. Päällimmäisenä jäivät mieleeni Potsdamer Platz, joka oli pelkkä suuri rakennustyömaa, ja heinäkuisen Berliinin helteessä se näytti kuin olisi ollut lavaste jostain post-apokalyptisestä elokuvasta.

3 kommenttia:

Evojeesus kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=_FzAooIJkSk

Panu kirjoitti...

Love Parade lopetetaan, mikä on oikeastaan ihan hyvä jo.

Onko sieltä joku fyysiseksi henkilöksi henkilökohtaisesti tietämämme joskus saanut skoretettua laatupildeä, siis virtaviivaisehkossa lihaköntsässä fyysisesti sijaitsevaa? Jos on, tilaisuus on tehtävänsä täyttänyt.

Tiedemies kirjoitti...

Panu, ei mitään käsitystä tuollaisesta. Kuten sanoin, olin itse siellä vaimoni kanssa vuonna 1999.