Lakki kouraan.

Puolen vuoden Post-Doc-projektini eteni taas hieman. Erinäisistä syistä johtuen tarvitsen vielä lisärahoitusta, minkä vuoksi aloin rustata hakemusta. Päätöksiä asiasta tehdään vasta maaliskuun puolivälissä, joten keikka oikeassa huippuyliopistossa varmistuu vasta silloin.

No, elämässä pitää olla jännitystä.

Tutkijavaihdossa on sellainen ongelma, että olen aivan liian mukavuudenhaluinen. Kävin toisaalla parin puheenvuoron verran keskustelua siitä, mitä tarkoitetaan alisuoriutumisella. Termiä käytetään usein sellaisessa yhteydessä, jossa yksilö kokee olevansa jotenkin pätevä ja pystyvä, mutta on vain laiska. Itse en käyttäisi kuitenkaan esimerkiksi itsestäni termiä "alisuoriutuja", vaikka oman tutkijanurani tms. tärkeimmät rajoittavat tekijät ovat mukavuudenhalu ja laiskuus. Alisuoriutumisesta on mielestäni syytä puhua vasta silloin, kun henkilö todella sabotoi omaa suoriutumistaan jollakin aktiivisella toiminnalla. Pelkkä banaanin syöminen ja televisionkatselu eivät tee kenestäkään alisuoriutujaa.

Onnekseni rahoittajatkin ovat heränneet siihen, että mukavuudenhalu on useiden nuorten tutkijoiden urakehityksen jarruna, ja hakeminen on tehty helpommaksi. Tähän mennessähän rahanlähteistä on kuiskailtu ja tieto siitä, millaisella hakemuksella saa mistäkin rahaa, on ollut tarkoin varjeltu salaisuus. Jatko-opintoja tehdessäni uskoin pitkään, että apurahoja jaetaan vain kavereille, joten en juuri koskaan hakenut rahaa mistään. Ainoat kerrat kun hain, olivat tilanteita, joissa rahoista päättämässä oli tuttu, ja silloin sainkin rahaa. Tämä vain vahvisti käsitystäni. Ehkä joku kuitenkin on jossakin havahtunut huomaamaan, että ei ole välttämättä tarkoituksenmukaista jakaa resursseja nepotistisesti.

Vaikka siis se, että hakemukset toimitetaan samaa reittiä ei tietenkään poista nepotismin mahdollisuutta. Se kuitenkin saa homman näyttämään jotenkin reilummalta.