Jos pitäisi valita yksi kappaleen nimi, jolla haluaisin kommunikoida tuntemukseni 1990-luvusta, niin se olisi juuri "Don't look back in anger". En tiedä edes miksi.
Tänään tulee kuluneeksi 15 vuotta Estonian uppoamisesta. Asiaa käsiteltäneen muualla niin ekstensiivisesti, etten sen faktoihin tässä puutu. Muistikuvani uppoamisesta ja sen seurauksista yleisemmin ovat jostain syystä kovin hatarat. En esimerkiksi muista, että olisin ollut erityisemmin järkyttynyt tai että olisin jotenkin käsitellyt asiaa tuttavieni kanssa. Muistaakseni vuosi 1994 oli itselleni lähinnä liki tauotonta juhlimista, josta havahduin vasta loppuvuonna, kun seuraavan kevään ylioppilaskirjoitukset alkoivat lähestyä.
En ollut koskaan mikään Oasis-fani, ylenkatsoin sen edustamaa neitimäistä räkäisellä äänellä rääkymistä, tupakointia, huumeidenvetämistä ja tappelemista. Näin jälkikäteen täytyy myöntää, että musiikillisesti ylenkatseeni ei ollut perusteltua. Itseasiassa salaa diggasin yhtyettä.
1 kommentti:
Minulla on eräs toinenkin yhteys Estonia-turmaan kuin tämä, mutta jotenkin ymmärsin Estonia-turman konkreettisesti vasta, kun kävin siihen olennaisesti liittyvällä paikalla. Vuosia sitten Ei-turkulaisen osakunnan turku-ekskursiolla bussissa oli paikallinen opas, joka kertoi meille eräällä paikalla "Tuossa on sairaala ja tuossa on sen helikopterilaskeutumisalue, johon pelastushelikopterit toivat merestä poimittuja ihmisiä yötä päivää."
Siihen asti haveri (sana, jonka opin nimenomaan Estonian tapauksesta) oli ollut vain jonkinlainen järkyttävä tarina kuten yleensä kauempana tapahtuvat onnettomuudet.
Lähetä kommentti