Moderni yhteiskunta, kaikkine teknologioineen, perustuu pitkälti innovaatioille ja niiden hyödyntämiselle. Teollinen vallankumous on tuonut mukanaan ennennäkemättömän vaurauden kasvun, terveyttä, mahdollisuuksia matkustaa, kommunikoida pitkien etäisyyksien yli ja niin edelleen.
Sellaiset historialliset hahmot kuin James Watt, Alexander Graham Bell, Guglielmo Marconi ja Wrightin veljekset ovat neroutensa ansiosta mahdollistaneet tällaisen huiman kehityksen. Heitä käy siis kiittäminen, nykyihminen on heille paljosta velkaa, eikö niin?
Paitsi että kaikki mainitut historian henkilöt, vaikka epäilemättä olivat nerokkaita, olivat ennemminkin roistoja. Watt keksi parannuksia höyrykoneeseen, mutta rosvosi omiin nimiinsä muiden keksintöjä, esti muita kehittämästä ideoitaan kaupallisiin tarkoituksiin ja yleisesti jarrutti höyrykoneen kehitystä vuosilla, ellei vuosikymmenillä. Bell ei keksinyt puhelinta, se oli keksitty jo parikymmentä vuotta aiemmin. Marconi keksi oikeasti vain yhden tekniikan, jolla radioantennin toimivuus parani marginaalisesti - radioaaltoja oli jo käytetty kokeellisesti paljonkin - mutta patentoi silti käytännössä kaiken tekniikan, jota radion rakentamiseen tarvittiin. Wrightin veljekset patentoivat siiven muodon - muodon, jota he eivät edes itse keksineet - ja kävivät patentin kanssa kaikkien lentävien koneiden valmistajien kimppuun.
Näiden roistojen pääasiallinen rikoksentekoväline oli jokaisessa tapauksessa juuri patentti. Jokaisen näiden "sankarin" patentin takaa löytyi valtaisa joukko vähintään yhtä suuria innovaatioita tehneitä keksijöitä ja tiedemiehiä, jotka eivät saaneet penniäkään, eikä heitä juuri muistella historiantunneilla. Nämä tyypit olivat niitä todellisia piraatteja; se, joka kopioi monopolisoidun innovaation ja hyödyntää sitä omiin tarkoituksiinsa on IPR-puolustajien mielestä kauhea rikollinen, kun taas se, joka kopioi innovaation ja käyttää valtioiden väkivaltakoneistoa vastaavanlaisten innovaatioiden tekijöiden vainoamiseen, on jo suuri sankari.
44 kommenttia:
Asiahan ei suoranaisesti liity yllä kirjoittamaasi, mutta olet henkilö, jolta kiinnostaisi mitä suurimmassa määrin saada pikaiset kommentit tähän.
Totta, luen sekä Krugmania että Mankiwtä satunnaisesti, isoksi osaksi siksi, että molemmat ovat hyviä taloustieteilijöitä, eivätkä he oikeastaan koskaan ole mistään sama mieltä.
Haluaisitko, että kommentoin noita kysymyksiä (siis öljyvero/terveydenhuolto) vai metatasolla tuota nokittelua?
Entä jos rosvoiksi kutsumiesi henkilöiden toiminta oli välttämätöntä keksintöjen levittämiseksi? Jospa innovaatioiden levittäminen vaatii suojausta? Jospa keksinnöt olivat jääneet - hyödyttömästi, suuria "tappioita" aiheuttaen - pölyttymään juuri siksi, että niitä ei suojattu?
No totta mooses.
Onko olemassa mitään hyvää kirjaa, joka kertoisi enemmän mainittujen keksijöiden patenteista?
Marconi tappeli kynsin ja hampain Teslan parempaa radiotekniikkaa vastaan. Tesla yritti saada tuotteensa markkinoille, mutta ei onnistunut, koska Marconin patentilla estettiin se. Jokin osa patentista itseasiassa kumottiin ja myönnettiin Teslalle postuumisti. Marconi oli silloin vielä elossa, mutta Tesla ei, mikä tietysti oli sopivaa, kun USA:n ilmavoimat otti radion laajemmin käyttöön.
Jos ei pidä Wikipediaa kovin luotettavana lähteenä, niin ainakin kannattaa lukea sen mainitsemat lähteet:
http://en.wikipedia.org/wiki/Invention_of_radio
Marconi oli yksinkertaisesti varas ja hänen patenttinsa aivan ilmiselvästi vähensi, ei suinkaan lisännyt, teknisesti toimivan radion käyttöönottoa.
Bellin ja puhelimen kohdalla tilanne oli toinen.
http://inventors.about.com/od/bstartinventors/a/telephone.htm
Sekä Gray että Bell keksivät toimivan version puhelimesta. Konseptin oli kehittänyt Meucci, jolla ei ollut ilmeisesti varaa kehittää keksinnöstään kaupallista:
http://inventors.about.com/library/inventors/bl_Antonio_Meucci.htm
Tässäkin tapauksessa Meucci oli tehnyt keksinnöstä ilmoituksen patenttivirastoon ennen kuin Bell patentoi omansa. Bell ei siis "keksinyt" puhelinta, vaan patentoi sen. Nämä ovat eri asia.
Gray yritti tulla markkinoille omalla tuotteellaan ja se estettiin lakituvassa. Patentti siis esti Gray:tä tuomasta omaa versiotaan puhelimesta markkinoille. Väite, että Bellin patentti olisi jotenkin taannut puhelimen leviämisen, on siis täysin väärä.
Wrightin veljekset tiettävästi lensivät ensimmäisinä lentokoneillaan, mutta patentoiminen ei ollut mahdollista Ranskassa, missä lentokoneteollisuus lähtikin hyvin liikkeelle ranskalaisin voimin. Wrightin veljesten "keksintö":
http://invention.psychology.msstate.edu/i/Wrights/WrightUSPatent/WrightPatent.html
Patentti on aika ylimalkainen; Wrightit eivät väittäneet keksineensä lentokoneen yleistä muotoa (sitä oli jo yritetty ja liitokoneita oli kehitetty), vaan tietyn tavan stabiloida kone lennon aikana.
Kuitenkin lakituvassa patenttia käytettiin mitä tahansa lentävän koneen valmistajaa vastaan. Erityisesti Glenn Curtisia, joka, toisin kuin Wrightin veljekset, oli todella edistänyt lentokoneiden kehitystä:
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Wright_brothers_patent_war
James Wattin tapaus oli mielenkiintoisin kaikista. Watt oli kokolailla kiistatta ensimmäinen, joka keksi tiivistää höyrykoneen höyryn erillisessä astiassa, mikä paransi hyötysuhdetta merkittävästi. Wattin idea oli julkinen juuri patentin vuoksi, Watt suorastaan pyrki tekemään patenteistaan mahdollisimman hyvin tunnettuja, jotta kukaan ei voisi väittää keksineensä niitä ensin.
Mutta oli muitakin keksijöitä. Esimerkiksi Hornblower
http://en.wikipedia.org/wiki/Jonathan_Hornblower
Hän kehitti selvästi tehokkaamman version höyrykoneesta, mutta Boulton ja Watt kävivät näiden valmistajien kimppuun. Hornblowerin keksinnön patentin voimassaoloa ei jatkettu, mutta Wattin patentti jäi voimaan.
Kun Wattin ja Boultonin patentit raukesivat, niin Hornblowerin - ei siis Wattin alkuperäisiä - höyrykoneet yleistyivät nopeasti. Siinä vaiheessa Watt ja kumppanit olivat tietysti jo kopioineet kilpailijansa keksinnön ja tekivät itseasiassa enemmän rahaa tällä suojaamattomalla keksinnöllä kuin olivat puhtaasti Wattin keksinnöllä tehneet.
Toki niin rikastui Hornblowerkin. Hänen liiketoimintansa menestyi siitä huolimatta ettei hänellä ollut mitään patentteja ja hänen keksintönsä oli "piratisoitu".
Näistä ei tietääkseni ole kirjoitettu mitään yhtä kirjaa. Historiaan viitataan Boldrin & Levinen kirjassa Against Intellectual Monopoly ja itse olen lukenut wikipedian artikkelit asiasta. Niissä voi olla tietysti virheitä, joten siinä mielessä tämä minun selitykseni voi olla virheellinen.
Mutta siis Tuomasjukan kysymykseen, näissä nimenomaisissa tapauksissa patentilla ei ollut mitään tekemistä keksinnön leviämisen kanssa, vaan jokaisessa tapauksessa oli olemassa kilpailijoita, joista ainakin osa oli jopa keksinyt omansa ennen patentoijaa ja jotka yrittivät tuoda tuotteensa markkinoille, mutta patentti esti.
Voin uskoa väitteesi, että patenteilla estettiin parempaa teknologiaa, mutta tämä ei ollut kirjoituksesi ydin. Kirjoitit ideoiden isättömyydestä (tai niiden varastamisesta patentoinnilla), ja minä ehdotin, että patentointi oli edellytys eräiden unohdettujen ideoiden muuttamiseksi mielenkiintoiseksi.
Kirjoitit ideoiden isättömyydestä (tai niiden varastamisesta patentoinnilla), ja minä ehdotin, että patentointi oli edellytys eräiden unohdettujen ideoiden muuttamiseksi mielenkiintoiseksi.
Ei näissä tapauksissa. Joissain tapauksissa kai voi olla, mutta Tesla ei haastanut Marconia, eikä radio ollut "unohdettu keksintö", vaan Herz ja kumppanit olivat keksineet sen hiljattain ja kaupallisia sovelluksia kehiteltiin ympäri maailmaa. Marconi kävi kaikkien kimppuun.
Bellin kohdalla voidaan puhua ehkä tällaisesta ilmiöstä sikäli, että Meuccin keksintö oli jo liki parikymmentä vuotta vanha. Bellillä oli kuitenkin kilpailija, eikä ole mitään näyttöä siitä, että se, että jos patenttiviranomaiset olisivat kieltäytyneet myöntämästä patenttia vedoten Meuccin ilmoitukseen, puhelinta ei olisi tuotu markkinoille. Kilpailijathan yrittivät kyllä.
Sama pätee lentokoneisiin. Kilpailijoita oli runsaasti jo siinä vaiheessa kun patentti myönnettiin ja patenttia käytettiin vain näiden kiusaamiseen. On jotenkin todella paksua väittää, että patentilla oli mitään tekemistä "keksinnön" leviämisen kanssa.
Watt ja höyrykone on näistä oikeastaan ainoa keissi, jossa tuota ajatusta ei voi suoralta kädeltä tyrmätä. Mutta jos katsotaan höyrykoneiden yleistymistä, niin se tapahtui vasta kun patentti oli rauennut.
Paksua? En nyt ihan usko. Varmasti saavutetulla suojauksella on jotain tekemistä sen kanssa, että keksijä sitten pyrkii levittämään suojaamaansa tuotetta.
Ymmärrän ideologisen lähtökohtasi - kuka tahansa blogiasi lukenut ymmärtää sen nopeasti - mutta eikö viimeisin postauksesti ollut ylilyönti?
Varmasti saavutetulla suojauksella on jotain tekemistä sen kanssa, että keksijä sitten pyrkii levittämään suojaamaansa tuotetta.
Sillä voi olla tekemistä sen kanssa, yrittääkö keksijä ylipäätään tuoda tuotettaan markkinoille. Kun tuote on markkinoilla, niin keksijän kannattaa myydä se niin monelle kuin saa myytyä.
Jos suojaus on olemassa, niin ei kannata myydä niille, jotka maksavat vähemmän kuin monopolihinnan. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että lääketehtaat eivät uskalla myydä köyhille lääkkeitään halvemmalla, koska pelkäävät, että köyhät myyvät ne rikkaille pientä voittoa vastaan.
Jos suojausta ei ole, kannattaa myydä käypään hintaan lähes kaikille, koska jos myy kalliimmalla, niin kilpailija voi myydä halvemmalla.
Kaikissa mainitsemissani tapauksissa - kuten sanoin, ehkä mahdollisesti Wattin patenttia lukuunottamatta - patentin saaja pyrki estämään jo levinneen keksinnön hyödyntämistä.
Se, mikä on paksua, on väittää muuta, kun tosiasiat ovat nämä.
Ymmärrän, että syytät ideologiasta. Voi olla, että kyse on "ideologiasta" kohdallani, mutta se on tässä merkityksetöntä. Joko mainitut veijarit toimivat kuten väitin tai sitten eivät. Minun mahdollinen ideologiani ei vaikuta siihen, miten Marconi, Bell tai Wrightin veljekset todella toimivat, eikä siihen, estivätkö he pantentoimiensa tekniikoiden leviämistä.
(Bell ei tietääkseni estänyt, Wrightit estivät ja Marconi haittasi teknisesti parempien innovaatioiden hyödyntämistä)
Yhtälailla ideologiasta - ja väitän, että tuhoisammasta sellaisesta - on kyse silloin, kun patentteja puolustetaan. Se ideologia vaan on vain monopolistien ahneus.
Mutta se, että on olemassa "unohdettuja" keksintöjä puhuu jo yksin sen puolesta, että patenttijärjestelmällä on etunsa - ainakin jos haluaa välttää niitä kamalia hyvinvointitappioita, joita syntyy kun ideat eivät ole kaikkien tiedossa.
TM: Se, mitä halusin sinun kommentoivan, on suunnilleen se, miksi olet itse ollut monta kertaa niin innoissasi Pigou-klubista, kun sen arvovaltaiset jäsenet eivät tosi paikan tullen nosta eväänsäkään edistääkseen klubin ehdotusten konkreettista toteutumista - ja syyllistyvät tähän evän nostamattomuuteen vielä ikävistä puoluepoliittisista, kaikkein pahimmassa haukkumasanamielessä ideologisista syistä.
Oikeastaan tämä sama asia tuli mieleeni jo ennen Krugmanin bloggausta, kun seurasin kontribuutioitasi Soininvaaran tekijänoikeuskeskusteluun. Kaikkein yleisin ja halpahintaisin konservatiivinen korttihan kaikkia uudistusvaatimuksia kohtaan on aina ihmiskunnan historiassa ollut, että uudistuksia haluava taho on pelkkä käenpoikamaisesti vaativa suu, joka ei osaa esittää minkäänlaista todellisuuspohjaisen tuntuista kausaalista tarinaa (niin kuin tieteenfilosofiassa sanottaisiin), joka johtaa asioiden nykytilasta katkoksitta haluttuun lopputulemaan. Minun on käynyt sinua sääliksi, kun koko asia on kouriintuntuvasti sinulle henkilökohtaisesti valtavan tärkeä, mutta olet samaan aikaan ajautunut leimautumaan tällaiseksi "pelkäksi vaatijaksi". Aivan samalla tavalla kuin Mankiw on Krugmanin nokittelun mukaan (jota pidän oikeutettuna).
Moraalifilosofia ei edelleenkään muuta maailmassa mitään. Politikointi muuttaa - sentään joskus.
Tommi, en ole poliitikko, vaan tutkija ja teoretisoija. Taivaanrannanmaalari, jos haluatte. Ja niin on Pigou-klubin taloustieteilijöistäkin iso osa.
Krugmanin väite Mankiwista on minusta vähän epäreilu, Krugman on muutenkin joskus aika ilkeä. Mankiw on taas vähän turhan notkea selkärangaltaan ja osaa selittää asioita usein parhain päin itsensä kannalta. (Sivumennensanoen, samastun molempiin tässä asiassa...)
Mankiwin teoreettinen perustelu päästökauppaa - erityisesti päästöoikeuksien ilmaiseksi jakamista - vastaan on solidi, mutta hänen argumentaatiotaan tuntuu sitovan se, että hän on republikaani. Siksi hän painottaa hiiliveron kohdalla sen tuloneutraaliutta (sitä, ettei sillä kerätä lisää veroja) päästövähennyksen sijaan. Minusta se olisi sinänsä hyvä asia, jos sellaisella olisi mahdollisuus mennä läpi.
Mankiw argumentoi tässä asiassa samalla tavalla kuin minä tekijänoikeusasiassa: teoreettinen "paras vaihtoehto" on ainoa, joka hänelle kelpaa. Se on turvallinen positio, koska, kuten Krugman osoittaa: a) sen implementoiminen ei taatusti mene läpi koska b) demokraatit eivät todennäköisesti tule sitä kannattamaan.
En tietenkään myönnä tätä koskaan jos myöhemmin kysytte, mutta tosiasiassa uskoisin, että esim. viisi vuotta julkaisupäivästä voimassa olevat kaupalliset tekijänoikeudet (+ tekijän "moraaliset" oikeudet), pakkolisenssointipykälin varustettu patenttilaki ja kilpailulainsäädäntö, joka estäisi patenttifarmien käytön kilpailun estämiseen, tuottaisivat likipitäen kaiken sen hyödyn, jota argumentoin tulevan IPR:n täydellisestä romuttamisesta.
Tällaisessa positiossa olisi kuitenkin itselleni jotain tavattoman vastenmielistä ainakin niin kauan kun joku kykenee esittämään selkeän todistusaineiston siitä, että se riittää.
Samaan tapaan uskoisin, että Mankiw suostuisi yksityishenkilönä myöntämään, että pahin ongelma päästökaupassa on juuri se, että oikeudet lahjoitetaan eikä huutokaupata ja että hänen inttämisensä on isoksi osaksi puoluepoliittista kitinää.
Mutta se, että on olemassa "unohdettuja" keksintöjä puhuu jo yksin sen puolesta, että patenttijärjestelmällä on etunsa - ainakin jos haluaa välttää niitä kamalia hyvinvointitappioita, joita syntyy kun ideat eivät ole kaikkien tiedossa.
En kiistä sitä missään nimessä. Väitin vain, että yllä mainitut esimerkit eivät ole tällaisia. Puhelimen kohdalla voidaan ehkä puhua Meuccin unohdetusta keksinnöstä, mutta Bellilläkin oli kilpailija, joka teki saman keksinnön riippumattomasti.
Huolimatta äärimmäisestä positiostani, en sentään käy väittämään, ettei järjestelmästä joskus ole jotain hyötyä. Väitän vain, että a) suurin osa hyödystä menee monopolisteille ja että b) haitat ovat yleensä suuremmat kuin hyödyt.
Väitän vain, että a) suurin osa hyödystä menee monopolisteille ja että b) haitat ovat yleensä suuremmat kuin hyödyt.
Ja kuten Tommille tuossa yllä toteat, vaaraa väitteesi todenperäisyyden testaamisesta ei ole, valitsemastasi positiosta johtuen. Eli?
Ja kuten Tommille tuossa yllä toteat, vaaraa väitteesi todenperäisyyden testaamisesta ei ole, valitsemastasi positiosta johtuen. Eli?
Tämä on jo naurettavuuden huippu, mitä argumentteihin tulee. Ei, ei ole vaaraa, että tulisi täysin pätevää todistusaineistoa, koska IPR-apologeetikot pitävät huolen siitä, ettei järjestelmän alasajoa tapahdu.
Tämä on kuitenkin käänteinen todistustaakka. Minä väitän, että suurin osa hyödystä menee monopolisteille ja suurin osa haitasta koituu yhteiskunnalle ja että yhteiskunnalle tuleva haitta on suurempi kuin monopolisteille tuleva hyöty. Jokainen teoreettinen viitekehys, josta tätä asiaa voi tarkastella, on sellainen, että vastaus voi olla kummin päin tahansa.
On paljon evidenssiä siitä, että mikä tahansa bias, joka julkisessa mielipiteessä on, on sen suuntainen, että IPR-järjestelmän hyötyjä yliarvioidaan. Historiallinen evidenssi tukee erittäin voimakkaasti johtopäätöstä, että ainakin nykyinen IPR-suoja on liian vahva, ja että sen heikentäminen olisi kokolailla yksikäsitteisesti yhteiskunnalle hyödyksi.
(Tuomasjukka on ollut tästäkin eri mieltä, ja esittänyt suoraan, että hänen mielestään IPR-järjestelmää tulisi pikemminkin entisestään vahvistaa.)
Olisi siis jo pikkuhiljaa aika esittää vastakkaista todistusaineistoa, eikä vain todeta että "Näin on koska näin on".
Historiallinen evidenssi tukee erittäin voimakkaasti johtopäätöstä, että ainakin nykyinen IPR-suoja on liian vahva, ja että sen heikentäminen olisi kokolailla yksikäsitteisesti yhteiskunnalle hyödyksi.
Tästä on valovuosien matka siihen, että IPR pitäisi lakkauttaa kokonaan. "Äärimmäistä positiota" hedelmällisempää voisi olla hakea sitä IPR:n tasoa ja muotoa, jossa yksilölle voidaan tarjota jokin korvaus luovista tuotteista sekä yrityksille antaa jonkinlainen mahdollisuus kattaa epäonnistuneiden projektien riskiä onnistuneista kerättävillä voitoilla.
Tutkimusta IPR:n vaikutuksesta kehitykseen on olemassa, tietysti. Vaikka epäilen, että se on IPR:stä kohkaaville tuttua (puolin ja toisin), niin voidaanhan tänne viitteitä laittaa.
You show me yours I show you mine.
Btw, linkkaisitko vielä että missä vaadin suojauksen lisäämistä? Jos näin olen tullut ymmärretyksi, niin takkia kääntämättä haluan todeta, että päinvastoin.
Sanoit kommentissasi aiemmin - muistat varmaan itsekin - että lähtökohtaisesti mielestäsi minkä tahansa uudistuksen pitää parantaa taiteilijoiden asemaa tms.
On vaikeaa tulkita tällaista lausuntoa osana IPR-keskustelua millään muulla tavalla kuin vaatimuksena IPR-järjestelmän vahvistamisesta.
Voi olla tietenkin, että olen tulkinnut ja ymmärtänyt väärin.
Tahtoisin tähän väliin siteerata Robert A. Heinleinia, kuuluisaa kirjailijaa, joka tietääkseni ei ollut mikään suuri IPR-entusiasti:
There has grown up in the minds of certain groups in this country the notion that because a man or corporation has made a profit out of the public for a number of years, the government and the courts are charged with the duty of guaranteeing such profit in the future, even in the face of changing circumstances and contrary to public interest. This strange doctrine is not supported by statute or common law. Neither individuals nor corporations have any right to come into court and ask that the clock of history be stopped, or turned back.
[ST]...lähtökohtaisesti mielestäsi minkä tahansa uudistuksen pitää parantaa taiteilijoiden asemaa tms.
Tämän takana seison, mutta taiteilijoita ei pidä laajentaa koko IPR-kenttään. Jos joku nyt vakavissaan haluaa heikentää taiteilijoiden keskimääräistä asemaa, niin toivon, että tämä tuodaan hyvin selkeästi esille. Jos levy-yhtiön tai kustantamon toiminta ei miellytä, ei minusta ole kovin mainio ratkaisu heittää siinä pesuveden mukana myös taiteilijoiden ammattikuntaa, joka jo nyt on pienituloinen. [Tiedämme kaikki vastakommentin, harrastepohjaisen taiteilun, mutta se on - anteeksi nyt vain - harrastajataidetta.]
vielä tarkennuksena: taiteilijoiden asemaa tuskin voi parantaa IP-järjestelmän kautta, enkä sitä tarkoittanutkaan. IPR ei ole itsetarkoitus, vaan taiteen tekemisen edellytysten ylläpito/parantaminen.
No, itse en katso, että taiteilijoiden aseman parantaminen on sen olennaisempaa kuin vaikka putkimiesten, poliisien, sairaanhoitajien, opettajien, rakennusmiesten, siivoojien, kassanhoitajien, pankkitoimihenkilöiden, varastomiesten, opiskelijoiden jne jne. aseman parantaminen.
Oopperalaulajat, kuvataiteilijat, tanssitaiteilijat, runoilijat jne. eivät juurikaan hyödy nykyisestä IPR-järjestelmästä, eivätkä tekijänoikeuksistakaan juurikaan. Osa ei hyödy siksi, että he myyvät työvoimaansa suoraan (esittävät taiteilijat), osa siksi, että heidän työnsä rahoitetaan muuten ja loput siksi (esim. kuvataiteilijat), että he myyvät originaaleja.
Itseasiassa default-tekijänoikeudet saattavat heikentää joidenkin taiteilijoiden ansioita siksi, että esimerkiksi piraattikopiot (enkä tarkoita väärennöksiä; väärennös on petos, eikä mikään "tekijänoikeuteen" kohdistuva rikos) taideteoksista tyypillisesti nostavat originaalien arvoa sitä enemmän, mitä enemmän ne leviävät.
Maailmassa on harvoja "piratisoidumpia" taideteoksia kuin Andy Warholin Marilyn Monroe- diptyykki, mutta alkuperäinen taitaa olla siitä huolimatta aika lailla arvossaan...
Andy W ja suomalainen taiteilija on melkoinen virhepäätelmä.
En toki tahdo nostaa taiteilijoita vaikkapa siivoojien yläpuolelle aseman parantamisen tarpeellisuudessa. Nyt vain sattui puheena olemaan IPR, jossa taiteella on sijansa. (Termejä tässä nyt vähän harpotaan, kun IP:stä siirryttiin tekijänoikeuksiin, mutta minulle näiden pohjalla on samalla tavalla luova ajattelu, joten ei haittaa.)
Runoilijat eivät hyödy tekijänoikeuksista? Kuvataiteilijat? Levyttävät laulajat? Kamoon. Ehkä Madonna tienaa konserteilla ja Andy W olemalla Andy W, mutta elitismi sikseen.
Niin, ja siis pahoitteluni, jos ymmärsin väärin.
Tämä jankuttamiseni alkaa jo väsyttää itseänikin. Positioni on looginen ja pidän sitä ainoana eettisesti ja teoreettisesti ajatellen johdonmukaisena, mutta Tommin kommentti sai minut ajattelemaan.
En ole, retoriikastani huolimatta, kykenemätön kompromisseihin, joten aloin pohtia, miksi olen ollut tässä asiassa niin änkyrä kaikki nämä vuodet.
Kun aikanaan tein musiikkia, niin levitin sitä ilmaiseksi ja maksoinkin siitä, että sain sitä levitettyä: painatimme tuttavan kanssa erän vinyyleitä omakustanteena ja itseasiassa jaoin ne kaikki pois (vahingossa) niin, ettei minulla ole itselläni yhtään omaa julkaisuani tallessa.
Ei minulla ole mitään illuusiota siitä, että tällä periaatteella tehty musiikki olisi "yhtä hyvää" kuin mikä tahansa muu, mutta sillä periaatteella tehty musiikki on jonkinlainen substituutti tekijänoikeudenalaiselle musiikille. Jälkimmäinen dominoi ihmisten kuuntelukokemuksia isoksi osaksi siksi, että sitä floodataan radioista ja TV:stä - levy-yhtiöt maksavat radio- ja TV-kanaville siitä, että nämä soittavat niiden levyjä, koska näin levyt päätyvät soitetuimpien joukkoon ja niitä silloin myös ostetaan eniten.
Näin ollaan päästy täysi ympyrä: Ihmiset kuuntelevat eniten musiikkia, jota heille tuputetaan radiosta ja ostavat sitä siksi, että uskovat muidenkin sitä kuuntelevan, joten myyjien kannattaa jatkaa tuputustaan ja vaatia lakeja laittoman kopioinnin estämiseksi. Laadulla on toki roolinsa tässä, mutta takaisinkytkennän vuoksi sen merkitystä on liki mahdoton arvioida.
Tämä on rent-seekingin pahin ongelma, ei suinkaan se, että ihmiset joutuvat maksamaan musiikistaan. Ja juuri tähän minä olen aikanani turhautunut. (En tosin omasta puolestani, en koskaan edes pyrkinyt julkaisemaan omaa musiikkiani ns. virallisten kanavien kautta.)
Osasyy voi olla se, että olen turhautunut siihen, että kustantajat rahastavat tieteellisellä puolella muiden työllä "tekijänoikeuksien" varjolla. Lisäksi voi olla, että olen turhautunut patenttien kohdalla siihen, että tuntemieni tutkijoiden julkaistuja tuloksia on patentoitu kymmenenkin vuotta julkaisupäivämäärän jälkeen. Tästä syystä näen ehkä patentit (liiaksi) keinona varastaa muiden ideoita tavalla, joka ei ilman patentteja olisi mahdollista; ainakin ilman patentteja ihmiset varmasti saisivat hyödyntää omia ideoitaan. Patentit estävät tämän liian usein.
Varmasti maailmasta löytyy hyvällä tahdolla ja rehellisellä mielellä tehtyjä patentteja. Minulla on tuttuja, joilla on patentteja, mutta kaikissa tapauksissa patenteista on lopulta ollut heille hyvin vähän hyötyä ja suurimmassa osassa tapauksista työnantaja on vain lisännyt ne patenttifarmiinsa keksijälle annettua nimellistä korvausta vastaan kilpailijoiden varalta.
Pidän tätä patenttifarmareiden toimintaa täysin moraalittomana ja ihan rehellisesti, en vain retorisesti, uskon, että murskaenemmistö patenteista tehdään vain tähän tarkoitukseen. Hyvin hyvin pieni osa palvelee sitä tarkoitusta, johon idealisoidussa patenttien perustelussa niitä käytetään. Eli teknologian leviämiseen niin, että keksijä saa kohtuullisen korvauksen keksinnöstään.
On ikävää keskustella, kun vääristelet jatkuvasti asioita. Jos pop-musiikki on sinusta taidetta, niin sitten sen pitää olla sitä joka kohdassa kun argumentoit, ei vain silloin kun se sinulle sopii.
Jos jokaisen kitaranrämpyttäjän pitäisi elää herroiksi levymyynnillä, niin minä en itke muusikoiden "oikeuksien" perään. Jos ei pysty elättämään itseään rehellisellä työllä, niin oikea paikka itkeä ei pitäisi olla tuomioistuin, vaan fattan luukku.
Kitaranrämpyttäjäkommenttiasi en ymmärrä, koska en ole tuollaista esittänyt. Tosin olen sitä mieltä, että on se ihan rehellistä työtä sekin, mutta eipä enempää mölöä tuommoisista maailmankatsomuksellisista yksityiskohdista, semminkin, kun samaa sanotaan usein meistä yliopistolla töitä tekevistä.
Ylipäänsä popparit kelpaavat minulle taiteilijoiksi koko ajan. Se, että heidän joukostaan löytyy enemmän kohtuullisesti elantoa saavia ei kuitenkaan voi olla syy lakkauttaa tekijänoikeuksia kaikilta muilta luovilta aloilta, tai edes heiltä itseltään. Voit syyttää markkinoita massatuotteista, mutta et kai oikeasti usko, että joukkopsykoosimarkkinat katoavat, jos tekijänoikeudet lakkaavat?
Yksi suurimmista hyötyjistä tekijäinoikeuksien lopettamisessa olisivat yritykset, jotka voisivat käyttää kaikkea olemassaolevaa taidetta täysin ilman korvauksia. Tämä voisi johtaa suurempaan variointiin siinä, mitä näemme ja kuulemme, mutta en oikein usko siihen. Kulttuuri - erityisesti nuorisokulttuuri - perustuu vahvasti yhteisen kokemuksen jakamiseen. Jollain tavoin sieltä tuhansien laulujen joukosta valikoituu se, jota jokin tietty joukko kuuntelee. En itse usko, että tulos olisi laadultaan tai monipuolisuudeltaan erilainen, jos markkinointikoneistot tavalla tai toiselle kiellettäisiin [yksilöllisyyden nimissäkö? sori, nyt en oikein ymmärrä syitä enkä seurauksia]
Yksioikoisuus ratkaisuissa on tämän keskustelun suurin ongelma, kuten Tommi vihjaisi. [aaltoja aaltoja]
Yksi suurimmista hyötyjistä tekijäinoikeuksien lopettamisessa olisivat yritykset, jotka voisivat käyttää kaikkea olemassaolevaa taidetta täysin ilman korvauksia.
Kyllä, uskon itsekin näin. Yritysten "hyöty" on välittömässä tarkastelussa niiden omistajien ja tietynlaisten palkitsemisjärjestelyjen piirissä olevien työntekijöiden ja välillisessä tarkastelussa - kilpailun oloissa - myös niiden asiakkaiden hyötyä.
Lisäksi markkinataloudessa yritysten hyödyllä on vähänkään pidemmällä aikavälillä myös muita pekuniaarisia (hintamekanismin kautta vaikuttavia) positiivisia vaikutuksia, tärkeimpänä ehkä reaaliansioiden nousu.
Lisäksi minusta on vähän virheellistä sanoa, että jokin tapahtuu "täysin ilman korvauksia". Esimerkiksi yritykset ostavat mainostoimistoilta "taidetta" (miksi mainokset eivät olisi taidetta, jos popmusiikki on?), eikä tämä tapahtuisi ilman korvausta, nykyisinkään tekijänoikeudet eivät näyttele suurta roolia muuten kuin että musiikista joutuu maksamaan maltaita.
Jollain tavoin sieltä tuhansien laulujen joukosta valikoituu se, jota jokin tietty joukko kuuntelee. En itse usko, että tulos olisi laadultaan tai monipuolisuudeltaan erilainen, jos markkinointikoneistot tavalla tai toiselle kiellettäisiin.
Käytät usein epärehellisellä tavalla ilmaisua "kieltää", tyyliin "patentoimisen kieltäminen". En ole, eikä kukaan muukaan IPR-kriitikko ole tietääkseni esittänyt mitään uusia kieltoja, vaan olemassaolevien kieltojen purkamista. Kielto on sellainen sääntö tai laki, joka estää ihmisiä tekemästä jotakin rangaistuksen uhalla.
En ole vaatinut ketään rangaistavaksi markkinoimisesta. Tekijänoikeusmonopolisointi johtaa siihen, että markkinointia kannattaa käyttää. Yhtäältä on olemassa niukkoja kanavia, kuten radioaallot, televisiokanavat jne. joissa lähetysaika on kallista. Koska musiikin kohdalla voidaan saada kopioinnista tuloja, kannattaa usein käyttää näitä tuloja näiden niukkojen kanavien floodaamiseen omalla tuotteella, koska ihmiset ostavat sitä mitä kuuntelevat.
Tässä ei sinänsä ole mitään vikaa niin kauan kun sitä tehdään vapaaehtoisesti, mutta se on mitä suurimmassa määrin tuhlausta verrattuna tilanteeseen, jossa kopioimisesta ei saisi tuloja.
Tämä on helppo nähdä postuloimalla, kuten IPR-puolustajat usein tekevät, että levymyynti ei ole monopolistista, koska levyt kilpailevat keskenään.
Tällaisessa tilanteessa levyjä siis myydään liki markkinahintaan (useamman pelaajan undercut-proof-hinta; sivuutan tässä sen olennaisen kysymyksen, jonka Boldrin & Levine esittivät, että miksi tämä ei olisi se hinta, jolla vapaan kopioinnin oloissa tuotteet myytäisiin) eikä keneltäkään nyhdetä rahaa.
Tällöin yksi pelaaja voi maksamalla saada vähän lisää tuloja, kun laittaa levynsä radioon soimaan. Tämä lisää kustannuksia, mutta koska hinta on vieläkin alle rajakustannuksen, niin lisääntynyt volyymi korvaa tämän kustannuksen. Koska näin on, niin "tasapainotilassa" radiot imuroivat kaikki levy-yhtiöiden voitot myymällä kaikille yhtä paljon soittoaikaa.
Koska näin on, niin artisteille ei lopulta voikaan jäädä penniäkään levymyynnistä.
(Tämä on käsittääkseni se argumentti, jolla ns. payola- kieltoja on perusteltu USA:ssa, missä radioasemat eivät saa ottaa maksua levyjen soittamisesta elleivät ilmoita että kyse on maksetusta soitosta joka kerta kun levy soitetaan.)
Tasapainotilanne ei kuitenkaan takaisinkytkennän kohdalla ole välttämättä stabiili, vaan floodaus voi johtaa siihen, että pari-kolme rikastuu ja muut kuihtuvat. (Tätäkin on payola-argumenteissa käytetty)
En ole sitä mieltä, että markkinointikielloissa olisi mitään järkeä.
Esimerkiksi yritykset ostavat mainostoimistoilta "taidetta"
Ostavat niin kauan kuin siihen on tarvetta, sitten vain ryöstävät:
http://74.125.77.132/search?q=cache:HlhsGOc09_4J:www.marmai.fi/blogit/laihonklinikka/%3Fpage%3D1+pikkuv%C3%A4ki+blogi+site:marmai.fi&cd=1&hl=en&ct=clnk&gl=fi&client=firefox-a
Myönnän, riittää kun IPR-järjestelmä lopetetaan, sitä ei tarvitse kieltää. En tavoitellut vaikutelmaa, että kyseessä on luonnonlaki.
Kiitos tarkennuksesta markkinoinnin suhteen.
Tekijänoikeudettomassakin maailmassa seuloutuu se yhteinen, puheena oleva, eniten kuunneltu tai jonkin ryhmän identiteettiä kuvastava tai vahvistava teosten joukko, joka muodostaa ko. kulttuurin tai alakulttuurin viitekehyksen. Sitä myös käytettäisiin mainonnassa, se on varmaa. Farkut myisivät edelleen jonkun tunnistettavan bändin kappaleella, ja bändi kiittäisi, koska tämä olisi ainut mainos, mitä he voivat saada, koska levymyyntiähän ei enää ole ja tulot saadaan keikkailusta. Reilua?
Linkittämäsi tapaushan ei liity mitenkään tekijänoikeuksiin, vaan tuossahan on selvästi kyseessä huijaus. En minä ole vaatinut petosta laillistettavaksi - siis sitä, että huijataan ihmiset tekemään työtä ilmaiseksi lupaamalla rahaa, jota ei koskaan makseta.
Tekijänoikeudettomassakin maailmassa seuloutuu se yhteinen, puheena oleva, eniten kuunneltu tai jonkin ryhmän identiteettiä kuvastava tai vahvistava teosten joukko, joka muodostaa ko. kulttuurin tai alakulttuurin viitekehyksen.
Kyllä, enkä minä ole tätä millään tavalla vastustanut tai pitänyt huonona. Pidän vain inhimillisten resurssien hukkaamisena sitä, että käytetään monopolihinnoiteltujen tuotteiden markkinointiin paljon rahaa ja vaivaa.
Sitä myös käytettäisiin mainonnassa, se on varmaa. Farkut myisivät edelleen jonkun tunnistettavan bändin kappaleella, ja bändi kiittäisi, koska tämä olisi ainut mainos, mitä he voivat saada, koska levymyyntiähän ei enää ole ja tulot saadaan keikkailusta. Reilua?
Erittäin reilua. Bändi todellakin kiittäisi, olisi suorastaan mielissään, jos tunnettu vaatemerkki haluaisi heidän kappaleensa mainokseensa.
Ajattelussasi on sama virhe, jota olen monta kertaa yrittänyt tuoda esille. Tuo näyttää "epäreilulta" siksi, että nykyisin on oikeus nyhtää monopolivoittoja ja niiden poistuminen tuntuisi "epäreilulta".
Nykymaailmassakaan kaikki bändit eivät ole metallicoja tai madonnoita. Suurimman osan muusikoista kohdalla tuo ilmainen mainos olisi nykypäivänäkin tervetullut. Useimmat pyytäisivät silti pientä korvausta, koska he kokevat, että joku nimekkäämpi saisi vielä paljon enemmän. Lisäksi mainostaja ei käytä nyt kaikkein nimekkäintä (kun ei ole varaa), muttei tuntematontakaan (koska se ei lisää myyntiä).
Mistä mainostajan arvioima hyöty tulee, miksi hän on valmis maksamaan enemmän jostain kappaleesta kuin jostain toisesta? Se ei ole usein pääteltävissä sen kappaleen sisällöstä mitenkään itsessään, vaan siitä, mitä musiikkikappale merkitsee.
(Usein on tietysti niin, että käytetään jotain tuntemattomampaa kappaletta; Levisin mainokset ovat leiponeet useampiakin hittejä.)
Mielestäni liittyy, sillä mainostoimistolla - tai sen työntekijöillä - ei ole esittämäänsä ideaan minkäänlaista omistusoikeutta, jos tekijänoikeuksia ei maailmassa tunnusteta. Vain työtunneilla, joista maksetaan vain sopimuksen mukaan. Tämä on se maailma, johon periaatteesi johtaa.
Pointti siinä mainosjutussa on juuri se, että musiikintekijä on pian itse maksamassa siitä, että juuri hänen musiikkinsa otetaan hissimuzakiksi toisen (materiaalisen) tuotteen markkinointiin, koska se on ainut keino markkinoida musiikkia. Musiikilla on eittämättä arvoa, koska sitä halutaan käyttää toisten tuotteiden markkinoinnissa, mutta musiikista ei saa maksaa tekijälle, koska jos niin tehtäisiin, sen olisi pakkoa tapahtua tekijänoikeusjärjestelmän kautta. Joku ristiriita tässä on. Periaate ajaa oikeudenmukaisuuden yli?
Musiikilla on eittämättä arvoa, koska sitä halutaan käyttää toisten tuotteiden markkinoinnissa, mutta musiikista ei saa maksaa tekijälle, koska jos niin tehtäisiin, sen olisi pakkoa tapahtua tekijänoikeusjärjestelmän kautta.
En ymmärrä miksi käytät ilmaisua "ei saa maksaa". Mikään ei estä tekemästä sopimuksia maksuista. Ei sopimuksia saa rikkoa vaikka muut saisivatkin kopioida musiikkia sen jälkeen vapaasti.
Ja käytät myös olkiukkoa siitä, että muusikot joutuisvat maksamaan, että heidän musiikkiaan soitetaan. Miten niin joutuisivat maksamaan? Väite on typerä.
Etkö todellakaan näe ensimmäistä askelta pidemmälle? En ota kantaa typeryyteen, olen välttänyt käyttämästä sanaa muiden ajatuksista.
"Ei saa maksaa" tulee siitä, että ei ole ehdotettu vaihtoehtoista mallia, jossa muusikko saisi vastaavat tulot. "Ei saa maksaa" -vaikutelma syntyy siitä, että on teoreettisista lähtökohdista päädytty esittämään mallia, joka voisi pienentää hyvinvointitappioita, mikäli vain kohteena olevan jaettavan (musiikki) tuotanto edelleen jatkuisi. Mutta se ei jatku, ellei sinulla ole esittää sitä jatkumoa, jolla musiikintekijän ansainta turvataan.
Saska Tuomasjukka: Lähdet oletuksesta, että muusikoille pitäisi turvata joku tietty tulotaso. Miksi?
(Tiedän kyllä syyn, sinulla on joku oma lehmä ojassa. Haluaisit nähdä itsesi tai jonkun läheisesi säilyttävän jonkun muusikon tms. tulotason. En ole vielä tavannut ketään joka lähtisi tuosta lähtöoletuksesta ja taustalta ei löytyisi tällaista henkilöä.)
Ilmeisesti kuvittelet, että jos muusikkojen tuloja ei turvata lainsäädännön keinoin, meillä olisi pelkkiä amatöörejä. Alentavat kommenttisi amatööreistä kertovat myös, että haluat tehdä keinotekoista pesäeroa ammattilaisten ja amatöörien välille.
Newsflash: Suomalaisten ammattilaisten taso ei ole järin korkea ja kärki on hyvin ohut esimerkikiksi musiikissa. Kärjessä olevat tulevat kyllä pärjäämään. Tulot menevät ehkä tusinapoppareilta, mutta mitä sitten?
Sivuutan tässä nyt sen täysin ilmiselvän tosiasian, että teknologian halpeneminen kaventaa monella saralla amatöörin ja ammattilaisen eroa. Sivuutan senkin, että amatöörillä on yleensä paljon etuja ammattilaiseen nähden: innokkuutta, ei leipääntymistä, aikaa tehdä asia hyvin, jne. Siksi sanana amatööri alkuperä onkin rakastajassa. Kaikki nämä johtavat siihen, että monilla taidealoilla amatöörit alkavat ratkaisevassa määrin hävittää ammattilaisten bisnestä. Esimerkiksi minun, joka ei osannut muutamia vuosia sitten kuvata lainkaan, kuvia on käytetty kaupallisesti.
Mutta jos markkinoissa on joku piirre johon voi oikeasti luottaa, se on että jos on tarve ja resursseja, tuottaja kyllä ilmestyy. Jos musiikille on tarvetta, ja esimerkiksi mainostoimistolla on resursseja, niin onko jotain perustetta väittää, että ammattimaisille muusikolle ei olisi työpaikkoja? Tietenkin niitä on paljon vähemmän kuin nykyään, mutta sellaista elämä on, yhteiskunnan tehtävä ei ole turvata jokaisen tusinapopparin elämäntapaa.
Jos mainostoimistolle kelpaa amatöörien musiikki, ammattilaista ei tietenkään tarvita, mutta tekijänoikeudella ei olisi tarpeen puuttumiseen tai lisääntymiseen mitään vaikutusta. Amatööri tekee joka tapauksessa ilmaiseksi, ja on vain erittäin tyytyväinen jos hänen tekeleensä kelpaa yleisemmin. Jos mainostoimisto tarvitsee ammattilaisen tekemää musiikkia, se varmaan palkkaa ammattilaisen. Silloinkaan ei tekijänoikeuksien kanssa ole mitään ongelmaa.
Missä on siis ongelma? Muuta kuin siinä, että sinä tai joku läheisesi joutuisi tekemään oikeita töitä jos ei pärjäisi koventuneessa kilpailussa?
Tiedemies: Ehkä vihreiden järjenvastainen kanta johtuu siitä, että puolueeseen kuuluu poikkeuksellisen paljon taiteilijoita, jotka eivät kertakaikkiaan voi kuvitella että tekijänoikeusjärjestöt voisivat toimia heitä itseään vastaan muuttuvassa maailmassa. Kun maailma muuttuu, ihmiset alkavat pelkäämään oman etunsa puolesta, ja tahoon joka väittää voivansa tarjota turvaa muuttuvaa maailmaa vastaan tarrataan kynsin ja hampain.
Maailmasi romahtaa, Mikko: tulen täysin epämusikaalisesta suvusta, enkä ole onnistunut itseäni sellaiseen myöskään naimaan tai muuten soluttautumaan. Joku kumman geenivamma mulla varmaan on, kun ajattelen, että tekijällä on oikeus saada elää maailmassa, joka tunnustaa hänen oikeutensa teokseen myös antamalla hänelle mahdollisuuden saada siitä rahallista korvausta. Siis teoksesta. Ei sen käytöstä muita tarkoituksia varten.
Alan varmasti suhtautua vakavammin "hyvinvointitappioista" ja "monopoleista" huolestuneista kuluttaja-aktivisteisteihin sitten, kun myös taitelijat näkevät, että ehdotetut uudet ansaintamallit antavat edes jonkinalaisen mahdollisuuden elannon hankkimiseen.
Lopuksi: mistä kummasta tähän ketjuun on jo kahdesti hiipinyt väite, että taiteesta elantonsa saavat ovat työtä kaihtavia kaiffareita? Siis ainakin siinä tapauksessa, että eivät luovu tekijänoikeuksista?
Ensiksikin, väite "Muusikko joutuisi maksamaan siitä, että hänen musiikkiaan esitettäisiin", on typerä. Muusikot joutuvat jo nyt maksamaan siitä, että saavat musiikkiaan kuuluviin, jotkut joutuvat maksamaan enemmän, jotkut vähemmän. Osa saa lisäksi rahansa takaisin erilaisina tekijänoikeusmaksuina, mutta näiden linkki on jo nykyisinkin vähintään kyseenalainen.
Esimerkiksi taksien ja kampaajien maksamat Teosto- ja Gramex-maksut eivät kohdennut millään tavalla edes sen mukaan, mitä radiokanavia taksit ja kampaajat soittavat - jos mitään. Nämä maksut ovat pelkkiä veroja, joista sitten osa tilitetään jollekin Kirill Babitzinin perikunnalle tms, jollakin laskennallisella periaatteella.
"Ei saa maksaa" tulee siitä, että ei ole ehdotettu vaihtoehtoista mallia, jossa muusikko saisi vastaavat tulot.
Nyt on minun vuoroni sanoa: Höpsistä pussiin. Vaihtoehtoisia malleja on esitetty vaikka kuinka paljon, mutta et ole suostunut niitä lukemaan.
"Ei saa maksaa" -vaikutelma syntyy siitä, että on teoreettisista lähtökohdista päädytty esittämään mallia, joka voisi pienentää hyvinvointitappioita, mikäli vain kohteena olevan jaettavan (musiikki) tuotanto edelleen jatkuisi.
Höpöhöpö. Tämä on oma tulkintasi ja vailla kosketuspintaa todelliseen keskusteluun. Nykyisestä musiikintuotannosta erittäin pieni osa on sellaista, että siitä tekijä saa paljoakaan tekijänoikeuksien asettamien rajoitusten ansiosta. Ei ole mitään syytä olettaa, että tällä periaatteella tehdyn musiikin määrälle tapahtuu mitään.
Mutta se ei jatku, ellei sinulla ole esittää sitä jatkumoa, jolla musiikintekijän ansainta turvataan.
Hohhoijaa. Nykyinen tekijänoikeusjärjestelmä kuppaa rahoista ylivoimaisesti suurimman osan jakeluportaan taskuun ja se porras on teknologian vuoksi täysin tarpeeton. Monet artistit ovat onnistuneesti markkinoineet internetissä erilaisilla tavoilla materiaaliaan niin, että sitä on saanut ilmaiseksi halutessaan ja saaneet siitä ihan hyvin tuloja.
Niin, tässä kohtaa vetoat siihen, että Nine Inch Nails ja Radiohead olivat jo tunnettuja artisteja, ja että tuntematon ei tienaisi tällä tavalla, mutta tämä on kehämäinen argumentti. Tuntemattomat tulevat tunnetuksi sillä, että heidän musiikkiaan soitetaan ja jo nykyään siihen vaiheeseen pääseminen maksaa rahaa.
En tietenkään väitä - eikä väitä kukaan muukaan - että musiikin kopioinnin täydellinen salliminen ei ehkä vähentäisi esimerkiksi levyjen markkinointia ja sitä kautta joidenkin artistien mahdollisuutta "päästä pinnalle". Tämä on kuitenkin täysin järjetön argumentti, jos sitä vähänkään raaputtaa: pinnalle pääseminen tapahtuu nykyisin siten, että levy-yhtiö markkinoi ankarasti ja toivoo hittiä, josta saa sitten monopolivoittoja. Artisti saa tästä rahanpyörityksestä joka tapauksessa murusia. Vasta kun päästään tilanteeseen, jossa seuraava levy myy varmasti hyvin jo vähäisemmällä markkinoinnilla, alkaa artisti tienata jotain. Ja silloinkin usein tienesteistä iso osa tulee esittämisestä.
kopiointikielto on täysin turha artistien murskaenemmistön kannalta. En itke niiden muutamien artistien ansioiden perään, jotka tienaavat levymyynnistä.
Niin kauan kuin vapautusta jakelijoiden riistosta vaativat lähinnä kuluttajat eivätkä käytännössä lainkaan artistit, kyseessä on kuluttajaliike. Artistit voivat olla tekijänoikeuksien lakkauttamista ajavien mielestä lyhytnäköisiä, mutta he joka tapauksessa tuottavat kiistassa kohteena olevat hengentuotteet. Se, mitä ilmaiseksi jo nyt jaetaan on siinä mielessä merkityksetöntä, että selvästikään se ei riitä täyttämään "markkinoiden" tarvetta, vaan vapaan käytön ja vapaaehtoisen maksun piiriin halutaan myös ne teokset, jotka tällä hetkellä ovat tekijän tahdosta tekijänoikeuksin rajoitettuja.
Periaatetasoisen tekijänoikeuksien vastustamisen ymmärrän hyvin. Jos kuitenkin esittää tekijänoikeuksista luopumisen olevan artistille eduksi, on vaikea perustella, mikseivät muusikot, kuvataiteilijat, valokuvaajat, kirjailijat yms. niin jo laajassa mitassa tee. Kyse on oikeudesta, ei pakosta.
Jos kyse todella on lyhytnäköisyydestä, pienenee tekijänoikeuksiin tukeutuvien artistien osuus vakaasti ja varmasti sitä mukaa, kun se toinen vaihtoehto näyttää voimansa. Joku raja kai se on ymmärtämättömän artistinkin typeryydellä.
Jään odottamaan, hohhoijaa.
Jos kuitenkin esittää tekijänoikeuksista luopumisen olevan artistille eduksi, on vaikea perustella, mikseivät muusikot, kuvataiteilijat, valokuvaajat, kirjailijat yms. niin jo laajassa mitassa tee. Kyse on oikeudesta, ei pakosta.
Tätä (ilmeisen tahallista) väärinymmärrystä jaellaan joka puolella niin paljon, että siihen vastaaminen kerran toisensa jälkeen alkaa puuduttamaan.
Eivät he sitä tee, koska ei se ei tietenkään ole heidän - siis kenenkään yksittäisen taiteilijan tms. - etujen mukaista.
Tämä ei kuitenkaan liity mitenkään argumenttiini. Väliportaan eliminoituminen oli omassa argumentissani positiivinen asia riippumatta siitä, mitä vaikutuksia sillä on itse tekijöille. Tekijät voivat vähän kärsiä siitä, että tekijänoikeudet poistetaan, mutta eniten kärsii tuo välikäsien teollisuus, joka perustuu yksinomaan tekijänoikeuksille.
En ole missään väittänyt, etteikö joidenkin tekijöiden tilipussi kevenisi, vaan ainoastaan argumentoinut, että tekeminen ei loppuisi ja että ansaitseminenkaan ei loppuisi, vaikka tilipussi kevenisikin.
Eivät paperityöläisetkään pyydä palkanalennuksia vaikka sillä pelastettaisiin paperiteollisuus. Tämän ei ole tarkoitus väittää, että tilanne on sama; ainoastaan huomauttaa, että yksilöt pitävät usein kiinni "eduistaan" silloin kun ne työskentelevät kokonaisuutta vastaan.
Tekijöiden kohdalla nettovaikutus on todennäköisesti negatiivinen. Tämä on kuitenkin epäolennaista, olennaista on se, mitä tapahtuu yhteiskunnalle kokonaisuutena.
Minusta evidenssiä on siitä, että hyödyt olisivat haittoja suuremmat. Mutta kuten sanoin yllä, on mahdollista, että näiden välillä voi olla jokin sellainen kompromissi, jossa saadaan paras molemmista.
Mutta jos vaihtoehdot ovat kaikki tai ei mitään, niin väittäisin että "ei mitään" on kokonaisuutena ajatellen parempi kuin "kaikki".
Ei se ole tahallinen väärinkäsitys, vaan syy sille, miksi kuluttajan etu ei yksin riitä poistamaan tekijänoikeuksia.
Itsensä ulos hinnoitelleiden paperityöläisten (toki metsäteollisuuden alasajoon syitä on muitakin) paperi tuotetaan muualla, eikä kuluttaja huomaa eroa. Analogisesti ajatellen itsensä ulos hinnoitelleet ammattimaiset taiteilijat korvautuvat sivutoimisilla, eikä kuluttaja... eiku... ehkä huomaavat?
En ole missään vaiheessa kieltänyt, etteikö aineettoman hyödykkeen vapaa jakelu olisi kokonaishyödyn mukaista. Tämä kokonaishyödyn kasvu tulee kuitenkin lähes täysin sieltä kuluttavalta puolelta, ja itsekin edellisessä kommentissa annat ymmärtää (kuten aika moni kirjoittaja muuallakin), että tekijöiden korvaukset pienenevät, noin keskimäärin.
Juuri tämän epätasapainon vuoksi äärimmäiset ehdotukset eivät johda mihinkään. Laskennallinen kokonaishyödyn kasvu katoaa, jos uusi järjestelmä tuottaa heikkolaatuisempia kulutettavia teoksia. Siihen on loogisesti pakko uskoa, jos tekijälle kanavoituva korvaus pienenee. Siksi kompromissin ajaminen on paitsi hedelmällisempää myös kokonaishyötyä tavoittelevien edun mukaista.
En ole missään vaiheessa kieltänyt, etteikö aineettoman hyödykkeen vapaa jakelu olisi kokonaishyödyn mukaista. Tämä kokonaishyödyn kasvu tulee kuitenkin lähes täysin sieltä kuluttavalta puolelta, ja itsekin edellisessä kommentissa annat ymmärtää (kuten aika moni kirjoittaja muuallakin), että tekijöiden korvaukset pienenevät, noin keskimäärin.
Olet ymmärtänyt siis argumenttini täysin. Tekijöiden korvaukset pienenevät, mutta ne pienenevät vähemmän kuin kuluttajien hyöty kasvaa.
Tämä on ns. Kaldor-Hicks- tehokkuusparannus. Se ei ole, enkä ole argumentoinut, että se olisikaan, Pareto-parannus, mutta jokainen K-H-parannus voidaan muuttaa Pareto-parannukseksi tulonsiirrolla.
En ole argumentoinut tällaisen tulonsiirron puolesta, koska ensiksi pitäisi katsoa, mitä ansainta- ja tulonhankintamalleja syntyy, kun tekijänoikeuksia asteittain heikennetään. Tällaiset saattavat dominoida niin, että mitään tulonsiirtoa ei edes lopulta tarvita. Artistien tulojakauma on tavattoman epätasainen, eikä tyypillisesti mediaanitulojen yli tienaavien kohdalla ole mitään syytäkään lähteä tulonsiirroilla niitä paikkailemaan.
Juuri tämän epätasapainon vuoksi äärimmäiset ehdotukset eivät johda mihinkään. Laskennallinen kokonaishyödyn kasvu katoaa, jos uusi järjestelmä tuottaa heikkolaatuisempia kulutettavia teoksia.
Laatu ei ole mitenkään selvästi kytkettävissä saatavaan korvaukseen. Peruspsykologian tulokset eivät ainakaan tue käsitystä, että odotukset suurista korvauksista parantaisivat yleisestiottaen tehdyn tuon laatua. Laadun ja korvauksen määrän kytkös on nykyiselläänkin epäselvä, joten mielestäni tämä argumentti on erittäin kyseenalainen.
Siihen on loogisesti pakko uskoa, jos tekijälle kanavoituva korvaus pienenee. Siksi kompromissin ajaminen on paitsi hedelmällisempää myös kokonaishyötyä tavoittelevien edun mukaista.
Minusta on rehellistä esittää lopulliset tavoitteeni ensin ja tutkia argumentit, joilla ne perustelen perusteellisesti. Kompromissin tavoittelu on järkevää vasta, kun osapuolilla on selkeä käsitys siitä, minkä asioiden välillä tehdään kompromissia.
Yhteiskunnallisen hyödyn ja tekijänoikeuden suhde on lisäksi ongelmallinen jo siksi, että trade-off on patologinen kun kopiointi lähestyy täysin ilmaista: korvaus lähestyy nollaa ja kopioiden määrä ääretöntä (teoriassa, tietenkin), joten on epäselvää, mihin se ajautuu, kun tekijänoikeuksia karsitaan.
Voi olla, että jossain kohtaa on syytä lopettaa, koska tekijänoikeuksien heikentäminen ei empiirisesti enää hyödytä yhteiskuntaa. Tällä hetkellä olemme kuitenkin tavattoman kaukana sellaisesta tilanteesta.
Jos laadun ja korvauksen välinen yhteys on epäselvä, miten markkinat voisivat toimia? Tähän et usko itsekään :)
Se, mitä kirjoitat hyödyistä on toden totta olemassa toisinaan vain laskelmissa. Sitä minä juuri tarkoitin, että korvauksen voi vastuullisesti ja hyvällä omallatunnolla painaa vaikka kuinka alas, kun vain korottaa tuotteen kopioiden määrään lähes äärettömään. Näinhän tekijänoikeuskeskustelussa säännönmukaisesti tehdään (puolin ja toisin).
Jos laadun ja korvauksen välinen yhteys on epäselvä, miten markkinat voisivat toimia?
Riittää, että yhteys on jollakin tavalla olemassa. Sen ei tarvitse olla selvä. On esimerkiksi jokseenkin epäselvää, onko Madonnan (tulot n. $110M p.a.) musiikki laadukkaampaa kuin vaikkapa Esa-Pekka Salosen (ei hajuakaan tienesteistä, mutta varmasti murto-osa Madonnan vastaavista)
Betamax oli "laadukkaampi" kuin VHS, mutta se hävisi kilpailussa. Windows on käyttöjärjestelmänä teknisesti yksi huonoimmista markkinoilla. Silti sillä tienataan eniten rahaa.
Markkinat eivät yleisestiottaen toimi niin, että laadukkain tuote tuottaa parhaiten, koska laatu on - silloinkin kun se on objektiivisesti jotenkin määriteltävissä - vain yksi niistä asioista, jotka vaikuttavat menekkiin. Mielikuvat, hinta, saatavuus, jne. ovat usein tärkeämmät.
Tähän et usko itsekään :)
Tietenkin uskon.
korvauksen voi vastuullisesti ja hyvällä omallatunnolla painaa vaikka kuinka alas, kun vain korottaa tuotteen kopioiden määrään lähes äärettömään. Näinhän tekijänoikeuskeskustelussa säännönmukaisesti tehdään (puolin ja toisin).
En tunne omantunnontuskia siitä, että jonkun tilipussi kevenee, etenkään jos vaihtoehtoisia keinoja ansaita on tarjolla. Yhteiskunta koostuu kaikista ihmisistä, ei vain niistä, jotka tienaavat rahaa. Yhteiskunnalla ei ole velvollisuutta tarjota kenellekään voittoa.
Sanoilla leikittelyä! Perustelit ensin, että yhteys on epäselvä ja sen vuoksi pienemmät keskimääräiset palkkiot eivät johda laadun heikkenemiseen, ja nyt toteat, että yhteys on toki olemassa, vaikkakin epäselvänä. Oleellista on, että yhteys on olemassa. Tällöin heikentynyt taloudellinen korvaus heikentää laatua.
Siitä, että yrittää saada tekijän oikeuksien puolustuksen näyttämään tekijän kohtuuttomien voittojen puolustamiselta en voi kuin olla pahoilla mielin.
Postuloimasi kokonaisetu katoaa ammattimaisen tekijän katoamisen myötä. Ja jos tämä kuulostaa kärjistykseltä, niin todetaan sitten, että kokonaisedun kasvu on erittäin kyseenalaista mikäli tekijänpalkkioiden keskimääräinen alentuminen heikentää laatua. Hurskasteluun ei ole tarvetta.
Oleellista on, että yhteys on olemassa. Tällöin heikentynyt taloudellinen korvaus heikentää laatua.
Sanoin, että riittää, että jokin vaikutus on. Vaikutuksen olemassaolo riittää siihen, että markinnamekanismi ohjaa laatua. Se ei tarkoita, että yhteyden pitää olla selkeä tai varsinkaan suoraviivainen. Se ei usein ole, koska korvauksen suuruuteen vaikuttaa moni asia. Lisäksi se ei missään nimessä tarkoita sitä, että laadukkain tuote tuottaa parhaiten. Markkinoilla ei yleisestiottaen ole näin.
Tästä syystä korvausten keskimääräinen pieneneminen ei mitenkään yksiselitteisesti johda laadun heikkenemiseen. Se voi johtaa, mutta tämä on empiirinen kysymys, johon minulla ei ole antaa selkeää vastausta, enkä kehtaa väittää sellaista tietäväni. Toisin kuin sinä yllä.
Psykologian perustuloksiin kuuluu, että kun jostain maksetaan, niin laatu yleensä heikkenee. En vetoa tähän tässä yhteydessä, koska tällaisten psykologisten tulosten relevanssi on kyseenalainen kun tarkastellaan taloudellista toimintaa laajemmassa kontekstissa. Se kuitenkin osoittaa, että asia on kaikkea muuta kuin suoraviivainen.
Postuloimasi kokonaisetu katoaa ammattimaisen tekijän katoamisen myötä.
Vaikka olenkin eri mieltä tästä, niin en ole väittänyt tätä vastaan sinänsä, koska näin voisi periaatteessa käydä. Sensijaan olen sanonut, että tekemisestä saatava korvaus voi vähentyä ja tämä saattaa vähentää ammattimaista tekemistä, mutta kokonaisedun kannalta tämän vaikutus on epäselvä, kun kuluttajien etu kasvaa samalla.
Ja jos tämä kuulostaa kärjistykseltä, niin todetaan sitten, että kokonaisedun kasvu on erittäin kyseenalaista mikäli tekijänpalkkioiden keskimääräinen alentuminen heikentää laatua.
Kun kirjoitin, että laadun ja palkkioiden yhteys on epäselvä, viittasin juurikin siihen, että koska nykyisin on paljon kohtuuttoman suuria korvauksia, on epäselvää, missä määrin palkkiot vaikuttavat laatuun.
Hurskasteluun ei ole tarvetta.
Olen samaa mieltä.
Lähetä kommentti