torstai 9. heinäkuuta 2009

Sivuhuomautus.

En ehdi valitettavasti kirjoittaa paljoa, koska loman lähestyminen on tehnyt työpäivistä kiireisempiä ja remontin ja lasten päiväkotiloman vuoksi kotonakaan ei juuri ylimääräistä aikaa ole.

Lapsia vahtiessa pystyy kyllä lukemaan, koska kirja on kevyt ja sen voi ottaa leikkipuistoon mukaan. Luin Isomäen Sarasvatin hiekkaa. Olen hyvin pahoillani siitä, että kirjaa on hehkutettu niin paljon. Vaikka pidän ilmastonmuutokseen ja hiilidioksidipitoisuuden nousuun liittyviä uhkia merkittävinä, Isomäen alarmismi, xenofilia, länsimainen itseinho ja kaikenlainen yleismaailmallinen risupartaisuus ja makkaratukkaisuus saivat minut voimaan pahoin.

Lisäksi kirjan hahmot ovat tavattoman monomaanisia ja jotenkin samasta puusta veistettyjä. Narratiivi etenee kuin Pendolino pakkassäällä. Tämä kirja voitti Tähtivaeltaja-palkinnon vuonna 2006, ja vaikka muita ehdokkaita en lukenutkaan, niin väitän ihan suoraan, että palkinto jaettiin (ympäristö)poliittisin perustein. Tällainen oksettaa minua. Ymmärrän toki, että asia on tärkeä, mutta fiktiolla ei perustella mitään. Asiasta on jo kirjoitettu riittävästi.

Lisäksi aloitin lukea Vernor Vingen kirjaa A Fire Upon the Deep, tosin suomennettuna (Linnunradan Ääret) ja Boldrin & Levinen kirjaa Against Intellectual Monopoly. (AIM)

AIM on ihan OK kirja ensimmäisten parin luvun perusteella. Valitettavasti argumentit ovat jotakuinkin samat joihin olen itse päätynyt asiaan hieman perehdyttyäni: Ohjelmistokehityksen historia osoittaa liian laajan IPR:n haittaavan pikemminkin kuin hyödyttävän kehitystä. Lisäksi historiallisen datan valossa patentit hidastavat teknologian kehitystä ja käyttöönottoa, mistä oli annettu viitteitä; kerään ne ennen pitkää myös tänne kun olen perehtynyt siihen, mitä viitteet todella sanovat. Tärkeimpänä esimerkkinä oli annettu perinteisesti teollisen vallankumouksen sankarina esitetty James Watt, joka tosiasiassa kavereineen sai venkoiltua Englannin parlamentilta toinen toistaan härskimpiä patentteja ja hidasti teollisen vallankumouksen etenemistä parilla vuosikymmenellä. Höyrykoneiden hyötysuhde parani kertarysäyksellä kymmeniä prosentteja kun hänen patenttinsa raukesivat. Esimerkiksi höyryjunien kehittäminen viivästyi melko tarkalleen sen ajan kun Wattin patentti oli voimassa.

Tosiasiassa Watt oli yksi historian suurimpia roistoja. Ilman hänen sikailuaan teknologia olisi nyt paljon kehittyneempää. Hyötysuhteen paraneminen olisi vähentänyt kumuloituneita hiilipäästöjä ja patenttilainsäädäntökään ei olisi sellainen hirviö kuin nykyään.

Palaan asiaan, siihen voitte luottaa.

9 kommenttia:

Markku kirjoitti...


Tosiasiassa Watt oli yksi historian suurimpia roistoja. Ilman hänen sikailuaan teknologia olisi nyt paljon kehittyneempää.


Harvat ihmiset tajuavat tuota. Teknisen kehityksen viivästyminen tarkoittaa mm. sitä, että miljardit ihmiset joutuvat kärsimään tarpeettoman alkeellisesta lääketieteellisestä hoidosta.

Tiedemies kirjoitti...

Wattilla ja hänen kumppaneillaan ei ollut paljoakaan omaa liiketoimintaa. Höyrykoneiden kehitys hidastui tavattomasti, sillä Wattilla ei oman liiketoiminnan vähäisyyden vuoksi ollut intressejä ristiinlisenssointeihin. Näinollen ne, jotka jatkokehittelivät höyrykoneita, joutuivat odottamaan Wattin patentin vanhentumista, ennenkuin saattoivat kaupallistaa keksintöjään.

Minulla ei ole kauheasti syitä olettaa, että Wattin ja höyrykoneen tarina ei olisi toistunut monen teknologian kohdalla. Onneksemme esimerkiksi mikroprosessoreita tai ohjelmistoteknisiä ratkaisuja ei voinut patentoida ennen vuotta 1981. Ennen vuotta -81 kehitettiin käytännössä kaikki nykyiset käytössäolevat ohjelmointikielet, tietokoneiden hallintalaitteet jne. Mainitun vuoden jälkeen proliferaatiota on tapahtunut lähinnä teknologiassa, jonka ytimenä on ennen vuotta 81 tehtyjä keksintöjä.

Toisaalta, on vähän epäreilua ekstrapoloida, että Wattin patentti olisi jarruttanut pitkällä aikavälillä kehitystä ihan noin paljon. Kun patentti raukesi, kehitystä tapahtui huimaa vauhtia välittömästi sen jälkeen, kun erilaiset patentin voimassaolon aikana tehdyt keksinnöt otettiin käyttöön ja ne hioutuivat. Sen jälkeen kehitys tasoittui, mutta asettui nopeammalle tasolle pitkäksi aikaa kuin mitä se oli ollut patenttien voimassaoloaikana.

Kirjassa viitataan tutkimukseen, jossa oli selvitetty patenttisuojan vaikutusta tekniikan kehitykseen. Esimerkiksi Hollannissa ja Saksassa patenttisuoja oli paljon heikompi kuin Englannissa. Nämä maat teollistuivat myöhemmin, mutta saavuttivat Englannin ja lopulta ohittivat monilla mittareilla. Esimerkiksi polttomoottori ja sen sovellukset kehitettiin Saksassa. Tosin en tunne historiaa niin hyvin, että osaisin sanoa, oliko patenttilainsäädäntö jo tuolloin yltänyt Englannin tasolle.

Palaan asiaan, kun olen kammannut lähteitä vähän tarkemmin.

Anonyymi kirjoitti...

Isomäki on huono kirjoittaja, siitä ei pääse mihinkään. Jossain aiemmassa teoksessa kuvattiin musta henkivartijanainen luonnonvoimaa uhkuvaksi pantteriksi. Siinä vaiheessa lensi henkinen pitkä sylki, ja lujaa. Onneksi neulamainen avaruusalus sitten kaatuikin ja hahmosta päästiin - samoin kuin monesta muusta puisevasta veijarista. Kaikki päättyi hermokimppupalneettoihin, jossa puiden juuret yhdistivät mantereita ja ihmisiä ei näkynyt enää missään. Ei varmaan onneksi siis huonoja scifikirjailijoitakaan. Käki varmaan kuitenkin kukkui vielä joka planeetalla, en muista.

Toisaalta asiaa voi katsoa positiivisestikin: Suomessa on nyt huutava tyhjiö nykypäivän asioita käsittelevälle ja oivaltavalle scifimaakarille. Eikun näppäimistö kauniiseen käteen.

Simo kirjoitti...

Tutustuin Isomäen Heräämiseen vuosia sitten, ja siinä päähenkilönä oli ilmastonmuutos. Vaikka tarinointi ei todista mitään, niin Isomäki maalaa muutoksesta eloisamman ja yksityiskohtaisemman kuvan kuin mihin törmää lukemalla vaikkapa sanomalehtikirjoituksia lämpötilan noususta ja neuvotteluista.

Henkilöhahmot olemattomuudessan eivät ole sen huonompia kuin eräässä toisessa luonnontieteellisen spekulaation vetämässä skifissä.

Anonyymi kirjoitti...

Makuasioista ei voi kuin kiistellä. Cheelat olivat muistaakseni varsin sympaattisia otuksia ja niille onnistuttiin luomaan elävä, vuorovaikutteinen suhde ympäristöönsä, toisiinsa ja ihmisiin. Näin varmastikin rationaalinen olento toimii, ennakoi toisen motiiveita ja jopa pyrkii yhteistyöhön toisten älyllisten olentojen kanssa.

Isomäki taas mielestäni maalaili laajaa kuvaa ja istutti siihen etualalle mekaanisia, ihmisennäköisiä toimijoita.

Voin olla väärässäkin. Ja tämän genren puolella en edes ymmärrä Philip K. Dickin parhautta, joten olen ehkä scifivammainen.

Onneksi on Solaris

Tiedemies kirjoitti...

Voin olla väärässäkin. Ja tämän genren puolella en edes ymmärrä Philip K. Dickin parhautta, joten olen ehkä scifivammainen.

Itse olen Dickin suhteen jäävi, koska fanitan Dickiä aivan totaalisesti. Myönnän toisaalta auliisti, että PKD on lopulta aika kehno kirjoittaja. Hän osaa esittää maailman, jossa paranoidisuus ja yleinen hulluus on normaali ja rationaalinen tapa suhtautua ympäristöön. Sen hän tekee parhaiten kaikista. Muuten PKD on kyllä korkeintaan keskinkertainen.

Simmons oli vähän pettymys, mutta Vinge tuntuu täyttävän kaikki odotukset toistaiseksi.

Olen oikeasti harkinnut scifijuttujen kirjoittamista. Kirjoittelin niitä joskus vuosia sitten silloin tällöin. Tarinat "Science Noir" ja "El Dorado" julkaistiin täälläkin, sittemmin siirsin ne kyllä varastoon, siksi noloja ne olivat.

kattoratsastaja kirjoitti...

Tässä jälleen yksi esimerkki.

http://www.uusisuomi.fi/videot/65634-piraattituotteiden-matka-paattyy-tuhoisasti

Unknown kirjoitti...

Ei sitä Sarasvatia olisi tarvinnut lukea. Minulla meni ehkä noin sivulle sata ennen kuin tajusin, että suht sujuva lause ei tarkoittanut sujuvaa ajattelua. Jäi kesken.

Panu kirjoitti...

Isomäki on huono kirjoittaja, siitä ei pääse mihinkään. Jossain aiemmassa teoksessa kuvattiin musta henkivartijanainen luonnonvoimaa uhkuvaksi pantteriksi. Siinä vaiheessa lensi henkinen pitkä sylki, ja lujaa. Onneksi neulamainen avaruusalus sitten kaatuikin ja hahmosta päästiin - samoin kuin monesta muusta puisevasta veijarista.

Taisi olla "Pimeän pilven ritarit"? Muistan ihmetelleeni, että onko se aina kirjoittanut näin kioskikamaa. "Gilgamesin tappiosta" pidin, samoin kuin sen perustana toimineesta novellista. Mutta henkilökuvausta Isomäki ei osaa, eikä opi. Jos hänellä on kantava idea, silloin hän osaa kirjoittaa novellin. Romaanin kirjoittaminen pitäisi häneltä kieltää lailla.