Jälleen yksi IPR:n uhri.

Me emme ehkä halua ajatella asiaa, mutta IPR:llä on myös sellaisia uhreja, joita ei heti ensinäkemältä tule ajatelleeksi. Michael Joseph Jackson syntyi perheeseen, jossa panostettiin ammattimaiseen taiteeseen. Yhdeksi merkittäväksi argumentiksi IPR:n ja erityisesti musiikin tekijänoikeuksien puolesta on noussut se, että ammattimainen taiteenharjoittaminen kärsisi ilman tällaisia järjestelyitä.

Michael Jackson edusti kaikissa suhteissa, niin musiikillisena ja kulttuurillisena ilmiönä, musiikkiteollisuuden merkittävänä toimijana, kuin henkilökohtaisessa elämässäänkin, kaikkea sitä, mikä IPR-ajattelussa on vikana. Useimmat IPR-kriitikot ja monet muutkin, muistavat kuinka Jackson aikanaan osti oikeudet liki kaikkiin Beatlesien kappaleisiin. Asiasta käytiin oikeuttakin ja Jacko voitti. Minulla ei ole tietoa oikeuksien myöhemmästä kohtelusta.

On vaikeaa kuvitella, miten Jacksonin henkilökohtaisen elämän ja sen, kuinka showbisnes pisti miehen lapsesta asti täysin sekaisin, olisi voinut rekonstruoida ympäristössä, jossa elitistinen IPR-ajattelu ei leimaisi käsitystämme musiikista ja muusikoista. Hän todennäköisesti uskoi fiktiiviseen käsitykseen jumalallisista inspiraatiosta ja tavallisia kuolevaisia korkeammasta olemisen muodosta, jonka hän oli saavuttanut tulemalla supertähdeksi. Ainakin tätä kuvaa viljeltiin estoitta 90-luvulla.

Voidaan siis sanoa, että lahjakas, traaginen hahmo, ökyrikas ja musiikkibisneksessä häikäilemätön mies olisi jäänyt syntymättä, jos yleisön halukkuus ruokkia tuota sairasta mielikuvaa olisi ollut edes vähän heikompi. Ja jos kokonaista teollisuudenhaaraa ei olisi kehitetty juuri tähtäimenä luoda tämänkaltaisia ihmisiä. Meinasin kirjoittaa "hirviöitä", mutta se ei tee oikeutta. Jackson oli paljon enemmän uhri. Hänen verensä tahraa kaikkien IPR-apologeetikkojen käsiä. Hävetkää.