tiistai 13. tammikuuta 2009
Kultainen 90-luku.
Vuoden 1997 syksyllä teimme muutaman kaverin kanssa viikonloppuisin reissuja Lahteen. Pari tuttua kävi siellä soittamassa eräällä klubilla. En tarkkaanottaen tiennyt näiden iltamien konseptia, käsittääkseni se vaihteli.
Yhtenä iltana ilmeisesti kerättiin rahaa aseistakieltäytyjille. Sen muistan, että oven yläpuolella oli iso Aseistakieltäytyjäliiton banderolli, siis se, missä pyssy katkaistaan keskeltä. Mitenkään muuten se ei illanvietossa näkynyt. Illan kuluessa sitten paikalle tuli erinäköisiä hippejä ja myös kokojoukko kaltaisiani normoja. Yksi nuorista miehistä meni DJ:n luo toivomaan Sven Väthin L'esperanzaa. Kun DJ sanoi, ettei hänellä ole sitä mukana, nuori mies alkoi uhota olleensa rauhanturvajoukoissa ja uhkasi repiä banderollin alas, koska "ette te tajua sodasta mitään".
Jotenkin en koskaan ymmärtänyt sitä kokemusta, enkä ymmärrä vieläkään kaikkea. Ihmisen aivo on rakennettu niin, että merkitykset syntyvät jotenkin kierosti. Epäilen että kyse on jotenkin siitä, millaista aivoa evoluutio on suosinut kun on eletty tietynkokoisessa heimoyhteisössä. En tiedä, miksi "Age of Love" teki minuun niin suuren vaikutuksen nuorempana. Liitin siihen sittemmin merkityksiä, jotka ovat myöhemmin karisseet, mutta kappale aiheuttaa silti kylmiä väreitä. Alkeellinen basso, korni - suorastaan "juustoinen" - melodia. Kappale on oikeastaan aika huono objektiivisilla kriteereillä.
Mutta kyse onkin jostain muusta, jostain mikä liittyy henkilöhistoriaan, ehkä jopa jostakin geneettisestä.
Myös OT Quartet teki jotain peruuttamatonta vahinkoa psyykelleni tällä kappaleella. Kun kuulin tämän ensi kerran, viittasin tähän kaverini kanssa vain nimellä "se virren kuuloinen biisi", karakterisaatio, joka oli hmm... vähän puutteellinen. Mutta vaikutus oli spirituaalinen, eikä vain istelleni, vaan todistetusti muillekin.
Teen surutyötä, koska 90-luku ei koskaan palaa. Mutta, siitä huolimatta, show must go on...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Vanhana Amiga-musiikkimiehenä kuulen vielä 2000-luvullakin tehdyssä konemusiikissa vaikutteita 1990-luvun alun demoscene-musiikista. Silloin 1990-luvun alussa oli tietysti vain toisinpäin, Amigalla jäljiteltiin syntikoilla tehtyä musiikkia ja käytettiin kenties lisäksi Amigalle tyypillisiä, ProTrackerin suomia temppuja.
Age of Loven kuulin monesti mutta vain huonolaatuiselta kopiolta, ja siksi se ei iskenyt silloin. Nyt tulee mieleen, että tuollaista minäkin olisin saattanut saada aikaan tarpeeksi hyvillä sampleilla ja vähän useammalla raidalla kuin neljällä (juu juu, niin varmasti).
Tuossa OT Quartetissa epävireisyys ottaa korviin. Se oli jotenkin ajalle tyypillistä. Odotan myös kuulevani jonkin jatkuvana soivaksi tarkoitetun samplen katkeavan ennen kuin sen soitto aloitetaan alusta, mutta juuri tässä biisissä ei taida olla sitä vikaa, vaikka jossain myöhempien isojen nimien biiseistäkin sellaista kuulee.
Jep. Tuo taitaa olla Rollon jonkinlainen tavaramerkki myöhemmissäkin produktioissa, jonkinlainen epävireisyys. Joko kaverilla ei ole sävelkorvaa, tai temppu on tarkoituksellinen.
Tuo Hold that Sucker down on tietääkseni ainoa Rollon tuolla aliaksella tekemä release. Siihen aikaan oli näillä jehuilla tapana, että joka levy julkaistiin eri nimellä ja minä ainakin olin nuorempana ihan pihalla. Kuvittelin, että artisteja on ihan älyttömästi. Kyllä niitä tietysti paljon oli.
Itseasiassa iso osa tällaisen skenen hohdosta meni rikki vähän 90-luvun puolivälin jälkeen kun a) alkoi vähän päästä jyvälle siitä, miten homma toimii ja b) sielläkin yhä enemmän tuli tämä genrejen mukaan jakautuminen erilaisiin bileisiin. Tai sitten tulin siitä vain tietoisemmaksi, mutta kuitenkin.
Itse en koskaan elätellyt kuvitelmia, että olisin omine produktioineni jotenkin voinut "breikata" tai saada aikaan jotain senaikaista laatua. Nykyisin kotikoneille saatavalla softalla saa ihan ammattitasoista matskua aikaan, mutta silloin oli tietysti homma ihan eri. Vaikka julkaisinhan minä tietysti pari raitaa vinyylilläkin, vuonna 1999.
Lähetä kommentti