torstai 15. tammikuuta 2009
Kultainen 90-luku (III)
Suhteeni kappaleeseen "Loops & Tings" on vaikea ja haikea. Asiasta tekee traagisen se, että kun nyt, yli 15 vuotta myöhemmin kuulen kappaleen uudelleen, sen koettu kauneus on vain muisto. Toisin kuin "Age of Love", josta oikeissa olosuhteissa menen vieläkin kananlihalle, tämä ei enää säväytä. Tempo on liian korkea, soundi liian ohut, liian saksalainen. Se tuo jälkikäteen mieleen WestBamin, enkä oikein koskaan pahemmin pitänyt WestBamistä. Mielleyhtymä on toki anakronistinen.
Minulla meni vuosia, että "ymmärsin" tämän (Sabres of Paradice: "Haunted Dancehall") kappaleen. Joku DJ (en tiedä, oliko aina sama) soitti tämän usein settinsä aluksi, ikäänkuin introna. Muistan, kun Hämeenkadulla toimi hetken aikaa - olisiko ollut vuonna 1995 - klubi jonkun baarin alakerrassa. Se oli muistaakseni vain pari kertaa ja muistaakseni ennen Itsenäisyydenkadulla jossain baarissa (nimeä en muista) toimunutta Fly Clubia. Joka tapauksessa, tämä soi alkuillasta.
Ehkä on nyt syytä lopettaa nämä kirjoitukset. Nostalgia on ikävystyttävää ja typerää. Anteeksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Nämä ovat paitsi tavallaan hauskoja, myös informatiivisia. Olet minua sen verran vanhempi että kuulut selkeästi nuorisokulttuurin edelliseen sukupolveen josta en tiedä kovin paljoa.
Niihin aikoihin kun olette aktiivisesti "harjoittaneet toimea" (en tiedä miten tämä silloin ilmaistiin), minä keskityin vielä Legoihin ja C64:n hakkaamiseen.
Samalla mielenkiinnolla olen kuunnellut myös 70- ja 80-luvuilla nuoruuttaan viettäneiden tarinoihin. Omat vastaavat nostalgiset kokemukseni ovat 2000-luvun alkupuolelta. Siitä on vasta niin vähän aikaa ettei aika ole vielä kullannut muistoja.
Totta. "Sukupolven" väli oli ainakin 90-luvun nuorisokulttuurissa jotain viitisen vuotta. Sinä ainakana ehti markkinoille tulla aina lähes kokonaan uudet vaatteet, uusi musiikki, jne.
Nykyinen nuorisokulttuuri näyttää minusta kaikki "siltä samalta" miltä se on näyttänyt jo noin seitsemän vuotta. Ulkoapäin ei näe merkitysten jne. muuttumista.
Ymmärrän vasta nyt sitä, miten vanhemmistani jne. tuon ajan musiikki esimerkiksi oli kaikki "sitä samaa jumputusta". Erojen näkeminen oli olennainen osa kulttuuriin kasvamista.
Näissä teksteissä olennaisin on ehkä viiden vuoden jakso 1992 - 1997, jonka aikana opin ko. alakulttuurin "kielen" ja tulin sen osaksi. Sen jälkeinen, noin viiden vuoden jakso, on epämielenkiintoinen, koska se on paljon leimallisemmin opportunistisen itsekorostuksen yms. pätemisen kautta.
Olen välttänyt tarkkaa kronologiaa, koska merkitykset eivät päässäni ole rakentuneet siten.
Ajatelkaapa minun vanhempiani, jotka joutuivat kuuntelemaan tätä ja Frankfurt Trax 3:a uudelleen ja uudelleen - ja minun jäljitelmiäni Amigalla. Minulle Mescalinum Unitedin We Have Arrived on sama kuin Age of Love toisille. Pienellä paikkakunnalla piti tyytyä vähäiseen tarjontaan, kun ei reissuilla isommalle paikkakunnalle tiennyt, mitä kannattaisi levykaupasta ostaa. Myöhemminhän tuollainen hardcore muuttui amisautomusiikiksi, mutta niin taisi käydä trancellekin.
Vastapainoksi soi kyllä AC/DC. En tiennyt silloin, mitä tarkoittaa "Go Down" ja mistä laulu kertoi. Sanat eivät oikeasti jätä mitään epäilyksen varaan.
Olen jo jonkin aikaa miettinyt, mitä itse joudun kestämään lapseni teini-iässä, vai onko silloin viimeinkin kuultu jo niin paljon, että kaiken kestää.
Tiedemies, laita näitä vaan lisää. Näiden merkintöjen ansiosta muistin tuon Frankfurt Traxin ja Mindfuck rave partyn, josta touhu minun osaltani alkoi, satunnaisena juhlijana tietysti vain.
Lähetä kommentti