Elvytys ja Ricardon ekvivalenssi

Wikipedian artikkeli Ricardon ekvivalenssista on minusta vähän puutteellinen. Ekvivalenssi sanoo, että valtion tms. julkisen sektorin tapa rahoittaa julkiset menot on merkityksetön, ainoastaan kulujen määrä merkitsee. Eli budjettialijäämä + verohelpotukset ei toimi elvytyksenä, koska alijäämä joudutaan maksamaan myöhemmin kuitenkin takaisin tavalla tai toisella.

Olen jokseenkin samaa mieltä teoriasta (wikipediassa perustelu on käsienheiluttelua). Valtio voi kuitenkin pyörittää velkaa sukupolvelta toiselle, joten täydellinen tuo ekvivalenssi ei ole. Jos reaalikorko alittaa kansantalouden kasvuvauhdin pitkällä aikavälillä, valtio voi rullata velkaa loputtomiin vieläpä niin, että sen osuus kansantaloudesta pienenee koko ajan.

Talousjärjestelmän "tehtävä" (oikeasti talousjärjestelmällä ei ole mitään varsinaista tehtävää, koska mitään "talousjärjestelmää" ei ole olemassakaan, se on vain reifikaatio) on tuottaa sitä mitä ihmiset haluavat ja jakaa resurssit niin, että niitä asioita tuotetaan "oikea määrä". Markkinataloudessa tämä tapahtuu niin, että ihmiset käyvät vapaaehtoisesti vaihdantaa keskenään ja kun jotkin asiat ovat halutumpia kuin jotkin toiset, niistä tulee kalliimpia - niitä voi siis vaihtaa suurempaan määrään jotain muuta - ja siksi ihmiset haluavat myös tehdä niitä enemmän.

Markkinatalous eroaa esimerkiksi feodaalitaloudesta tai suunnitelmataloudesta siten, että päätökset siitä, mitä tuotetaan, tehdään yksityisten ihmisten tai vapaaehtoisten ihmisten yhteenliittymien (kuten esimerkiksi yritysten) toimesta, eikä järjestelmää erikseen optimoida mitenkään.

Esimerkiksi feodaalitaloudessa on (karkeasti yksinkertaistaen!) kuninkaasta eri tasoisten vasallien kautta maaorjiin ulottuva pyramidi, jossa ylemmän tason herra pakottaa vasallinsa maksamaan tietyn maksun, esimerkiksi viljan muodossa. Suunitelmataloudessa, kuten esimerkiksi sosialismissa jokin hegemoninen taho, yleensä valtio, "omistaa" kaikki tuotantovälineet ja tämän tahon edustajat tekevät keskitetysti päätökset siitä, mitä tuotetaan. Kapitalismissa tuotantokapasiteetin, eli pääoman, eli "kapitaalin", omistavat yksityiset tahot.

Toisin kuin sosialismi ja feodaalitalous, kapitalismi on kokonaisuudessaan yhteensopiva markkinatalousjärjestelyn kanssa. Kapitalismi on toki yhteensopiva erilaisten keskusjohtoistenkin oppien kanssa - yksityiset tahot voivat omistaa toki pääoman, vaikka joku määräilisikin heitä muuten - mutta tätä eroa ei yleensä ole tapana tehdä.

Kapitalismissa pääomaa kertyy, kun yksityiset ihmiset (tai valtio) eivät kuluta kaikkea mitä tuottavat, vaan investoivat, eli käyttävät osan tuotantokapasiteetista uuden tuotantokapasiteetin rakentamiseen. Kuluttamatta jätettyä reaalista tuotantoa nimitetään myös säästämiseksi. On mahdollista tehdä ero säästämisen ja investointien välillä (esimerkiksi niin, että valmistetaan useita polkupyöriä ja varastoidaan niistä osa), mutta tätäkään ei ole tapana tehdä.

Jos valtio ei noudata budjettirajoitetta - siis jos se antaa velan kasvaa luottaen siihen, että talouskasvu ylittää reaalikoron - se voi aiheuttaa dynaamista tehottomuutta. Tämä tapahtuu niin, että koska velka on valtiolle "liian halpaa" (johtuen esimerkiksi kansalaisten riskiaversiosta tai liiallisesta luottamuksesta valtion velanmaksukykyyn), pääomanmuodostus yksityisillä ihmisillä häiriintyy. Ihmiset säästävät lainaamalla rahaa valtiolle, joka kuluttaa tämän rahan. Ihmiset uskovat säästäneensä, mutta ovatkin tosiasiassa laittaneet rahat (yhteiseen/jonkun muun) kulutukseen. Tällöin pitkällä aikavälillä tuotantokapasiteettia syntyy vähemmän.

Toisin kuin julkisuudessa sanotaan ja annetaan lehdistössä usein ymmärtää, ei kulutus ole mitenkään itsestäänselvästi asia, joka tuottaa hyvinvointia. Say:n laki sanoo, että kaikki tarjonta luo oman kysyntänsä vapailla markkinoilla. Siksi on oikeastaan se ja sama, panostetaanko tuotantoon vai kulutukseen, koska nämä ovat vain saman asian kaksi puolta.

Elvytyksen puolesta on valideja argumentteja, kuten se, että ilman elvytystä, yksityiset eivät kuluta "riittävästi" siten, että osa tuotantokapasiteetista jää käyttämättä ja osa potentiaalisista käyttäjistä ilman työtä. Koska käyttämättä jätetty tuotantokapasiteetti ja työttömyys ovat resurssien tuhlausta, kannattaa elvyttämällä lisätä kulutusta siihen pisteeseen asti, jossa käyttämättömiä resursseja ei ole.

Tämä argumentti on osin viallinen. Tuotantokapasiteettia jää kyllä käyttämättä, mutta ei kovin pitkiä aikoja, koska käyttämättömän kapasiteetin hinta (vapailla markkinoilla) laskee ja lopulta sen käyttönotto tulee taas kannattavaksi.

Emme kuitenkaan elä vapaassa saati sitten idealisoidussa markkinataloudessa, vaan meillä on erilaisia jäykkyyksiä, jotka estävät hintoja muuttumasta kysynnän mukana. Esimerkiksi nimellispalkat eivät kovin herkästi putoa. Inflaatio - rahan määrää lisäämällä - on yksi mahdollinen "elvytyskeino" siinä mielessä, että se alentaa reaalipalkkoja ja siten tuo tuotantoa lähemmäs tasapainotilaa. Monilla vasemmistolaisesti ajattelevilla on käsitys, että inflaatio on jotenkin "pienen ihmisen" kannalta neutraali tai hyvä keino stimuloida taloutta ja että kapitalisti jotenkin siitä kärsisi, mutta tämä käsitys on väärä. Inflaatio voi elvyttää vain laskemalla reaalipalkkoja ja siten tuomalla palkat lähemmäs tasapainotilaa. Tämä voi kyllä auttaa esimerkiksi niitä, jotka muuten jäisivät työttömäksi (palkkajäykkyyden vuoksi).

Tavallaan ricaron ekvivalenssi on kahdesta pahasta pienempi. Jos se ei ole totta, valtio voi "elvyttää" lisäämällä kysyntää, mutta tämä tapahtuu pääomanmuodostuksen kustannuksella, ja johtaa pitkällä aikavälillä liian pieneen hyvinvointiin. Jos se on totta, valtion elvytys ei vaikuta mitään.