maanantai 22. joulukuuta 2008

Yule.

Vietän joulua, huolimatta siitä, että tämä mainio vuodenaikojen vaihteluun liittyvä juhla on kaapattu ekspansiivisen pronssikautisen paimentolaiskulttuurin uskonlahkon käyttöön. Perheemme on kauttaaltaan multietninen, sillä sekä minulla että vaimollani on sekä skandinaavisia että suomalais-ugrilaisia esi-isiä.

Skandinaaviset kansat juhlivat joulua ja perheemme joulu onkin hyvin perinteinen skandinaavinen joulu. Juhlaan kuuluvat joulukuusi, joulupukki ja joulusauna. Lisäksi erilaiset valot ja valoaiheiset koristeet ovat olennainen osa joulua. Traditiosta on säilynyt myös sellainen esi-isien palvonnan muoto, että meillä on ollut tapana käydä hautausmaalla.

Vastustan jyrkästi tätä nykyaikaista monikulttuurisuutta. Nykyään on poliittisessa korrektiudessa menty jo niin pitkälle, että lapset joutuvat kuuntelemaan näiden paimentolaisuskonnollisia joikuja - joita ne kutsuvat "virsiksi" - ihan päiväkoti-iästä saakka. Me alkuperäiskulttuurin edustajat olemme jo kauan sitten joutuneet marginaaliseksi vähemmistöksi, koska kristityt ovat vuosisatojen ajan pakkokäännyttäneet verisesti kaikki vääräuskoiset. Siitä huolimatta arvokasta kulttuuriamme ei ole onnistuttu täysin tukahduttamaan.

Itse olen ylpeä etnisestä ja kulttuurisesta perinnöstäni, enkä aio alistua tälle vieraalle vaikutukselle.

10 kommenttia:

rebyk kirjoitti...

Vastusta jyrkemmin!

"Joulukuusen mainitaan olleen Saksassa jo 1500-luvulla, josta muodostui uskonpuhdistuksen myötä katolisen kirkon seimen protestanttinen vastine." (sic)

Joulukuusi - Wikipedia

Ajattele, että lapset joutuvat näkemään joulukuusia jopa julkisissa tiloissa sen lisäksi, että he joutuvat kuuntelemaan virsiä!

Tiedemies kirjoitti...

Samaisen artikkelin englanninkielinen versio kyllä antaa ymmärtää muuta.

"Despite being associated with a Christian festival, many have made the claim that the tradition's origins are pre-Christian, originating in ancient Germanic paganism. Germanic tribes lighted trees (Tannenbaum) and celebrated the fest of light (Lichtfest) around the shortest day of the year, December 21.

IDA kirjoitti...

Nyt sulla on oikea asenne!

Älä jää pelkästään henkiselle vastarinnan tasolle, vaan muista lämmittää sauna ;)

Dr. Doctor kirjoitti...

Kerrankin sulla on kyllä jotain pointtia. Ei voi väittää vastaan.

Kirkon kirjoja seuraten sukuni tarinaa voi tosiaan seurata vain 600 vuotta.

Tuo Joulu on muuten sanana siunattu, en ymmärrä miten PC suomessa saa sen pilattua...

Kaikesta huolimatta hyvää Joulua (vaikka sitten pakanallista) koko Tiedemies perheelle.

Luulisi että Joulu (Christamas) on parasta mitä meillä kristityillä on tarjota teille monikulttuuri pakanoille... Kai sitä nyt muutaman virren kestää jos saapi lahjoja.

Markku kirjoitti...

Mietin, että pitäisikö viettää japanilaista kurisumasua joulun sijaan.

Matti kirjoitti...

Kristityt eivät käännyttäneet esi-isiä kovin verisesti. Nämä kääntyivät mielellään, koska uusi uskonto oli hyväksi bisnekselle ja politiikalle.

"Tiedot suomalaisten aseellisesta puolustautumisesta ovat niukkoja, synnyltään myöhäisiä ja totuusarvoltaan kyseenalaisia."

Heikki Ylikangas, Suomen historian solmukohdat.

Katso myös McNeillin & McNeillin Verkottunut ihmiskunta kristinuskosta, buddhalaisuudesta jne. ylivoimaiseen verkostomarkkinointiin perustuvina solidaarisuuden ja luottamuksen lähteinä, jotka toimivat hyvin markkinataloudessa, siinä missä klaaniin ja sen metsästysmaihin perustuvat pakanajumalat toimivat huonosti.

Tiedemies kirjoitti...

Luulisi että Joulu (Christamas) on parasta mitä meillä kristityillä on tarjota teille monikulttuuri pakanoille... Kai sitä nyt muutaman virren kestää jos saapi lahjoja.

Roomalaisten saturnalia-juhlaan kuuluin ihan yhtä lailla lahjojen antaminen. Te kristityt varastitte senkin muilta.

Vasarahammer kirjoitti...

Hyvää joulua myös niille, jotka yrittävät kieltää pitkän kristillisen perinteen vaikutuksen omaan kulttuuriimme!

(Ok, tiedän, että tämä kirjoitus oli ns. läppää)

Simo kirjoitti...

Let's bring back the good old times

When the true gods used to reign the northern skies

For centuries they've been away

But the memory and spirit still remains

Winds sweep the snow, resurrecting songs of darkness

Born from the cold to light a flame within our hearts

Winds sweep the snow, resurrecting songs of darkness

Born from the cold, now it's celebration time...

... The spirit of Ukko will burn with us tonight!

Petteri kirjoitti...

Yule, saturnalia, mitälie. Taustallahan on tietysti talvipäivän seisaus.

Kristillisessä perinteessä talvipäivän seisaus on pantu joulukuun 25. päiväksi. Parempi arvio kai olisi 21.
joulukuuta.

Miten olisi, pakanat, jos rupeaisimme juhlistamaan päivää 21.12.?