Tulin aamulla töihin siinä uskossa, että tutkimus suorastaan räjähtää käyntiin. Päänsäryn, kahvin liiallisen tankkaamisen, yllättävän masentavan koti-ikävän, ja liian raskaan lounaan lisäksi suunnitelmaa häiritsi myös tutkimustapaamisen lykkääntyminen huomiseen niin, etten saa käyttööni rajapintaa, jonka avulla tekisin kokeita paperia varten. Päätin siis tehdä toisen asian, joka kuuluu jokaisen tutkijan velvollisuuksiin, eli lukea aiheeseen liittyviä papereita ja kirjallisuutta.
Papereiden lukemisessa on sellainen ongelma, että aivoni on aivan liian taipuvainen divergenttiin ajatteluun ollessaan tällaisessa viritystilassa. Tämä tarkoittaa, etten voi lukea kuin muutaman kappaleen jotain itselleni uutta tietoa, ja keskittymiseni herpaantuu aivon generoidessa niin paljon vaihtoehtoja ja ideoita siitä, miten tietoa voisi hyödyntää muussa tekemisessäni. Tämä kuulostaa jotenkin kovin juhlavalta tai hyödylliseltä, mutta vakuutan, että ideoista suurin osa on huonoja ja käyttökelvottomia. Silti minun on liki mahdotonta olla ajattelematta niitä, ja vaatii huomattavan määrän voimavaroja olla piittaamatta niistä. Voimavaroja, joita minulla ei juuri nyt ole, jos voin lisätä.
Tutkimukseni etenee parhaiten pienessä ryhmässä, jossa on mukana pikkutarkkoja ja toiminnallisia yksilöitä. Olen yksinäni liiaksi taivaanrannanmaalari, ja joudun pakottautumaan kaikkeen tarkkaan ja toteuttavaan työhön. Onnekseni pidän kirjoittamisesta, myös paperien kirjoittamisesta, koska se selkiyttää ajatuksiani tavalla, jota voi verrata meditoimiseen. En tee kirjoittaessani suurta määrää virheitä, mutta olen huono korjaamaan tekstiä. En esimerkiksi koskaan oikolue blogitekstejäni, mikä todennäköisesti näkyy. Jälkikäteen voin esimerkiksi usein lukea suoraan tekstistä, milloin olen pitänyt kirjoittaessa tauon, koska sellaisessa kohtaa esiintyy yleensä jonkinlainen kongruenssivirhe.
Olen aiemmin jo kirjoittanut nykyisestä tutkimusaiheestani otsikolla "Onnekas poika", ja muutenkin. Minulla on nyt materiaalia muutamaan julkaisuun, ja olen aiheesta nyt jo pari paperia kirjoittanut muiden kanssa, yhden lähetin reilu viikko sitten ja seuraava pitäisi lähettää ensi kuun alussa. Jostain syystä aihe alkaa tuntua läpikolutulta, vaikka teoriapuolella löytyy koko ajan uutta ja mielenkiintoista. Mietin, josko asia pitäisi jättää vuodeksi tai pariksi hautumaan, tai jopa jättää se jollekin nuoremmille. Tästä voisi helposti riittää tutkittavaa väitöskirjaa varten, ja jos minulla olisi rahoitusta tarjota, yrittäisin hankkia jostain jatko-opiskelijan sellaista tekemään.
Uskon, että melkein missä tahansa tutkimuksessa saavuttaa, jos vain jaksaa asiaan perehtyä, jossakin vaiheessa sellaisen tietämyksen ja käsityksen tason, ettei itse voi enää mitenkään seurata edes kaikkia lupaavia langanpäitä. Joskus minulta loppuu usko - kuten tänään - että teen jotain mielekästä ja tärkeää, että minun olisi pitänyt alkaa tutkia biotieteitä tai fysiikkaa. Mutta toisaalta, kaikissa elokuvissa aina mielenkiintoiset löydöt tekee joku eristyksiin tai karkotetuksi joutunut eksentrinen tutkija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti