lauantai 7. elokuuta 2010

Mitä se on ja mitä se ei ole.

Vastuu voidaan abstraktisti ymmärtää suhteena, joka ihmisellä on johonkin asiantilaan, toimintaan, tai väittämään. Tällainen suhde liittää kohteelle yhden tai useamman vastuunkantajan. Esimerkiksi, jos minä olen vastuussa siitä, että talo tulee siivotuksi, se tarkoittaa, että minun tekemisteni ja tekemättäjättämisieni oletetaan olevan kausaalisessa suhteessa siihen asiantilaan, onko talo siisti vai ei.

Huomatkaa, että vastuu ei vielä sinänsä sisällä mitään moraalista suhdetta asiantilaan, vaikka arkikielessä näin usein on. Jos tarkastelemme seuraamuseettisesti asioita, ihmisellä on moraalinen vastuu kaikista niistä asioista, joista hän on abstraktimmallakin tavalla vastuussa. Vastuurelaatio on tietenkin määrittely- ja sopimuskysymys, ja esimerkiksi lainkäytössä on aivan olennaista, milloin henkilöä pidetään vastuunkantajana jonkin asian suhteen.

Vastuun ottaminen viittaa siihen, että henkilö omassa päätöksenteossaan asettaa itsensa vastuunkantajaksi jostakin asiantilasta. Vastuusta kieltäytyminen l. vastuuttomuus voi olla hyvä tai huono asia riippuen kontekstista. Esimerkiksi ei ole mielekästä olettaa, että pääministeri ottaisi vastuun säätilasta. Useinkaan ei ole mielekästä, että eläkeikäiset vanhemmat ottavat vastuun nelikymppisen jälkeläisensä valinnoista. Sensijaan pienten lasten vanhemmat ovat vastuussa näiden hyvinvoinnista. Ja niin edelleen.

Ateismi, uskonnottomuus, miksi sitä omalla kohdallani voidaan kutsuakaan, merkitsee minulle ennenkaikkea vastuun ottamista omasta maailmankuvasta. Minä olen vastuussa siitä, että maailmakuvani on mahdollisimman oikea, minä olen vastuussa siitä, että moraalini on kunnossa. Ei naapuri, ei pastori, ei mikään kirja tai opettaja, korkeampi voima jne, vaan minä, ja minä yksin. Jos moraalini on mätä, en voi syyttää siitä ketään muuta. Jos olen väärässä, en voi ex post sysätä vastuuta pyhälle kirjalle. Jos ratkean juomaan tai alan käyttää huumeita, en voi syyttää siitä korkeampia voimia tai olosuhteita, kavereita, tms.

Ja jos, niinkuin nyt, tätä kirjoittaessani, karttelen työntekoa, koska koodaaminen tuntuu tympeältä, sekin on oma valintani. Näin siitäkin huolimatta, että pulut pitävät meteliä katolla, enkä pysty keskittymään.

15 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

On uskovainen ihminen samalla tavalla vastuussa kuin sinäkin maailmankuvastaan. Joku uskovainen voi toki sysätä vastuun teoistaan hengellisille esikuvilleen, mutta samalla tavalla tieteelliset tosiasiat muuttuvat tiedon karttuessa. Jos sinun maailmankuvasi rakentuu Darwinin ja Hawkinsin varaan, käytännössä olet vain seurannut heidän näkemyksiään. Jos joku tulkitsee Darwinia rotuteoreettisesti, ei Darwin ole siitä vastuussa sen enempää kuin pappi seurakuntansa tekemisistä.

Tiedemies kirjoitti...

Pointti ei ole tuo; vastuu ei ole "objektiinen" asia, vaan sopimus, ja vastuun ottaminen on henkilökohtainen valinta. Se ei ole sisällöllinen kysymys.

Tietenkin minä kopioin oman maailmankuvani palaset muualta, enkä muuta väitä. En ole keksinyt niitä itse, enkä rakentanut niitä itse. Vastuunottaminen ei tarkoita sitä, vaan sitä, etten voi esittää, että tämä maailmankuva ja sen muoto on sellaisena kuin se on, jostain ulkopuolelta annettu.

Tottakai uskovakin voi ottaa vastuun omasta maailmankuvastaan. Monelle uskon ylläpitäminen on kovaa työtä, ja vastuun ottaminen tarkoittaa heille sitä, ettei anna epäilykselle tms. valtaa, vaan "jaksaa uskoa" siitä huolimatta. Tämä on myös se syy, miksi en mitenkään väheksy tai halveksu uskoa sinänsä.

Mutta, ja tässä on ero, minulle vastuunotto tarkoittaa myös sitä, että jos minä olen jossakin asiassa väärässä, en voi siitä syyttää mitään harhaanjohtamista tms. Uskova voi toimia oman uskonsa moraalikoodin mukaisesti, mutta hän ei ole vastuussa sen sisällöstä, ainoastaan sen noudattamisesta. Uskova kokee tietenkin asian toisin, tämä on siis puhtaasti henkilökohtainen käsitykseni vastuusta. So. minä kannan oman vastuuni näin.

Siis, siitä mitä minä teen ja ajattelen, olen vastuussa minä. Yritykset sälyttää vastuuta muille ovat moraalittomia.

Kumitonttu kirjoitti...

Jaa, no nyt ymmärsin. Olen samaa mieltä että ihmiset, uskovaisia tai ei, yrittävät siirtää vastuun muille. Mutta uskovien leimaaminen erityisesti on turhaa, koska sama ominaisuus on myös sosialisteilla ja muiden ismien kannattajilla. Uskonnon nimiin vannova on kuitenkin ensisijaisesti huolestunut kuoleman jälkeisestä elämästään, kun taas punavihreä sosialisti haluaa pakottaa jo tässä elämässä ihmiset omien ajatustensa vangeiksi.

MariaK kirjoitti...

Tiedemies: Uskova voi toimia oman uskonsa moraalikoodin mukaisesti, mutta hän ei ole vastuussa sen sisällöstä, ainoastaan sen noudattamisesta.

Miksei uskova olisi vastuussa uskonsa moraalikoodin sisällöstä? Vaikkei uskova olisi sitä oman uskonsa moraalikoodia koostanut, hän on kuitenkin itse valinnut sen tietyn uskonnon ja uskontulkinnan, jota seuraa. Ja tästä valinnastaan hän on toki vastuussa - siinäkin tapauksessa, että ko uskonsuuntauksella olisi joku tietty selkeä moraalikoodi, jota voisi vain noudattaa tai olla noudattamatta.

(Sivuhuomautuksena: Minua on usein ihmetyttänyt uskonnottomien uskontokritiikissä tietty kahden rintaman taktiikka. Toisaalta arvostellaan uskontoa - yleensä kristinuskoa - riittävän selkeiden ja yhtenäisten ylhäältä annettavien moraalikoodien puutteesta. Toisaalta pidetään omaa "uskonnotonta" moraalia parempana juuri siksi, koska on ajateltu itse eikä vain omaksuttu niitä uskonnon selkeitä ja yhtenäisiä moraalikoodeja valmiiksi annettuina.)

Tiedemies: Siis, siitä mitä minä teen ja ajattelen, olen vastuussa minä. Yritykset sälyttää vastuuta muille ovat moraalittomia.

Täsmälleen sama sanoma oli muuten sattumalta radion aamuhartaudessa - viestin muotoilu ja käytetty terminologia toki oli hieman erilainen. Toinen merkittävä ero oli näkökulmassa - radion puhuja ei antanut ymmärtää olevansa itse tuon perin inhimillisen vastuun (kristillisen terminologian mukaan synnin) ulkoistamisen yläpuolella vaan luki itsensäkin meidän epätäydellisten ja viallisten joukkoon.

Tiedemies kirjoitti...

Mutta uskovien leimaaminen erityisesti on turhaa, koska sama ominaisuus on myös sosialisteilla ja muiden ismien kannattajilla.

Tietenkin. Ihminen haluaa olla osa jotain suurempaa, oli se sitten valtio, kansakunta, heimo, jne. Tämä on tietysti ihan OK sinänsä, mutta omassa ajattelussani vastuu tarkoittaa sitä, että joka ikinen palanen, jonka ihminen ottaa, täytyy ottaa erikseen ja jokaisesta ottaa vastuu erikseen. Muu on vastuun sysäämistä muille.

Miksei uskova olisi vastuussa uskonsa moraalikoodin sisällöstä?

Minä otan vastuun kieltäytymällä antamasta omille käsityksilleni ja omalle moraalilleni mitään auktoriteettia, joka sitä valvoo tai pitää yllä. Jos uskoisin, että joku on ulkopuolelta säätänyt, ja jotenkin pitää yllä sitä, minkä uskon oikeaksi, kokisin itse tällöin luistavani vastuusta.

Tämä ei tarkoita, etteikö joku uskova voisi kokea juuri päinvastoin, ja olla aivan yhtä hyvin oikeassa. Kirjoitin tekstini täysin subjektiiviseen muotoon korostaakseni juuri tätä asiantilaa. En tuomitse, paheksu, väheksy, tms. sitä, jos joku muu ajattelee toisin. Minun kokemukseni uskomusteni oikeellisuudesta tai moraalisuudesta ei ole riippuvainen siitä, uskovatko muut samoin.

Olen ollut paljon tekemisissä uskovien, poliittisten idealistien jne. kanssa. En heidän näkemyksiään sinänsä tuomitse, mutta ulkokultaisuus, tarve näyttää olevansa puhdasoppinen tms. on kaikessa "hurskaassa" yhteisöllisessä toiminnassa aina hyvin voimakkaasti läsnä.

MariaK kirjoitti...

Tiedemies: Minä otan vastuun kieltäytymällä antamasta omille käsityksilleni ja omalle moraalilleni mitään auktoriteettia, joka sitä valvoo tai pitää yllä. Jos uskoisin, että joku on ulkopuolelta säätänyt, ja jotenkin pitää yllä sitä, minkä uskon oikeaksi, kokisin itse tällöin luistavani vastuusta.

Vähentääkö mielestäsi omaa vastuutasi maailmankuvastasi usko todelliseen maailmaan, jota omien käsitystesi maailmasta pitäisi vastata? Taustaoletus: uskovan oma moraali ei ole suoraan jumalan säätämää (uskooko joku oikeasti niin omasta moraalistaan?) vaan sen pitäisi pyrkiä vastaamaan sitä samoin kuin käsitysten maailmasta pitäisi pyrkiä vastaamaan todellista maailmaa.

Tämä ei tarkoita, etteikö joku uskova voisi kokea juuri päinvastoin, ja olla aivan yhtä hyvin oikeassa. Kirjoitin tekstini täysin subjektiiviseen muotoon korostaakseni juuri tätä asiantilaa. En tuomitse, paheksu, väheksy, tms. sitä, jos joku muu ajattelee toisin. Minun kokemukseni uskomusteni oikeellisuudesta tai moraalisuudesta ei ole riippuvainen siitä, uskovatko muut samoin.

En kysele ja kommentoi siksi, että pyrkisin puolustamaan omaa käsitystäni tai kritisoimaan sinun käsitystäsi tästä asiasta - vaan haluaisin pikemminkin ymmärtää ne taustaoletukset ja sen logiikan, jolla olet tuohon päätynyt.

Olen ollut paljon tekemisissä uskovien, poliittisten idealistien jne. kanssa. En heidän näkemyksiään sinänsä tuomitse, mutta ulkokultaisuus, tarve näyttää olevansa puhdasoppinen tms. on kaikessa "hurskaassa" yhteisöllisessä toiminnassa aina hyvin voimakkaasti läsnä.

Me ihmiset yleisesti ottaen haluaisimme olla tai ainakin uskoa olevamme hyviä, mutta joskus (aika usein) huomaamme olevamme huonoja emmekä oikein haluaisi myöntää sitä sen paremmin itsellemme kuin muillekaan. "Hurskaan" ja puhdasoppisen esittäminen on yksi hyvin tyypillinen tapa yrittää huijata niin itseään kuin muitakin. Paradoksaalisesti kristinuskossa on erittäin vahva tuollaisen käytöksen arvostelun perinne ja erittäin paljon juuri sellaisia kristittyjä.

Tiedemies kirjoitti...

Vähentääkö mielestäsi omaa vastuutasi maailmankuvastasi usko todelliseen maailmaan, jota omien käsitystesi maailmasta pitäisi vastata?

En ymmärrä kysymystä. En varsinaisesti usko mihinkään "todelliseen maailmaan", jos tarkoitat sillä, mitä luulen sinun sillä tarkoittavan. Käsitykset voivat olla hyviä tai huonoja, eli niiden pohjalta voi tehdä paikkaansapitäviä tai pitämättömiä arvauksia siitä, miten asiat ovat.

Mutta kyllä, jos uskoisin, että "oikea maailmankuva" olisi viimekädessä täysin objektiivisesti ratkaistavissa, ja uskoisin tietäväni, miten se ratkaistaan, kokisin, että en olisi yhtä paljon vastuussa uskomuksistani kuin olen nyt. Ainakin vastuu olisi helpompi kantaa, kun olisi joku mihin nojata täysin varmasti.

Uskovilla on tällainen tuki, enkä sitä lainkaan väheksy. Itseasiassa hieman kadehdin sitä, koska sellainen tekee maailmasta yksinkertaisemman ja helpomman. Mutta se ei tee siitä oikeaa tai soveliasta minulle, koska en oikeasti usko mihinkään metafyysisiin juttuihin. So. jos omaksuisin jonkin uskonnollisen vakaumuksen, olisin yksinkertaisesti epärehellinen.

Pitkään uskoin, että kaikki uskovatkin ovat epärehellisiä. Vanhemmiten olen ymmärtänyt, että kaikki ihmiset eivät ajattele samalla tavalla. En ehkä käsitä sitä ajattelutapaa, mutta en pidä sitä kuitenkaan moraalittomana tai vastuuttomana. Jos kuitenkin itse omaksuisin sellaisen, olisin moraaliton ja vastuuton.

Jukka kirjoitti...

olen miettinyt vastuuta siinä mielessä että kun kaksi vanhempaa tai muuta aktoria on yhdessä vastuussa jostain - vaikkapa siitä että lapsi ei rannalla huku - nouseeko vai laskeeko todennäköisyys että homma epäonnistuu.

Kun on yksi vastuussa, tietää olevansa koko ajan vastuussa, ja keskittyy 100%:sti tehtävään. Mutta jos on yhdessä vastuussa niin miten sitten.

Uskonnon näen aivan eri tavalla kuin sinä vaikka ymmärrän toki tuon näkemyksesi:

Jos vastuu A:n teoista delegoidaan uskonnolle ("Jumalalle"), ja Jumala "vaatii" että A hoitaa homman "Jumalan puolesta", kysymys kuuluu, nouseeko vai laskeeko todennäköisyys että A hoitaa homman. Jos nousee Jumala (=Jumala-ajatus) on tehokas, ellei nouse, Jumala ei ole tehokas.

Sinun näkemyksesi taas liittyy siihen, että haluat itse olla vastuussa omasta moraalistasi. Koet ehkä että vastuun delegoiminen Jumalalle ei ole kunniakasta tai että se ei toimi kuin ennalta koetuissa tilanteissa, joissa Jumalalla on jo vastaus moraalikysymykseen ?

Jukka kirjoitti...

Tulipas mieleen sellainen ajatusleikki että uskonto, joka sanoo, että "on sun oma juttu mikä on hyvää mikä pahaa, mutta jos sitoudut johonkin, sun on pakko pitää sitoutumuksesi tai joudut helvettiin", olisi ehkä rehellisempi koska siinä moraalin sisältö olisi ihmisen vastuulla ja Jumalaa käytettäisiin vain vahvistamaan lupaukset.

Evoluutio ei ehkä tällaisia uskontoja kuitenkaan ihan ole kehittänyt. Mene tiedä.

Tiedemies kirjoitti...

Korostan, ettei tämä ole näkemys uskonnosta, vaan osa omaa uskomusjärjestelmääni. Minä en tämän perusteella muodosta käsitystä muiden vastuu- ja moraalikäsityksistä, vaan omastani.

Jukan kommenttia mukaillakseni, tämä toimii minulle, jollekin muulle toimii jokin muu.

MariaK kirjoitti...

Tiedemies: En ymmärrä kysymystä. En varsinaisesti usko mihinkään "todelliseen maailmaan", jos tarkoitat sillä, mitä luulen sinun sillä tarkoittavan. Käsitykset voivat olla hyviä tai huonoja, eli niiden pohjalta voi tehdä paikkaansapitäviä tai pitämättömiä arvauksia siitä, miten asiat ovat.

Tuolla todelliseen maailmaan uskomisella tarkoitin ihan yksinkertaisesti materialistista maailmankuvaa ja todellisella maailmalla aineellista maailmaa. "Todellinen" ei ehkä ollut paras mahdollinen sanavalinta tässä keskustelussa.

Korostan, ettei tämä ole näkemys uskonnosta, vaan osa omaa uskomusjärjestelmääni. Minä en tämän perusteella muodosta käsitystä muiden vastuu- ja moraalikäsityksistä, vaan omastani.

Keskustelu lähti ehkä vähän väärään suuntaan - ei minua kiinnosta näkemyksesi uskonnosta tai "uskonnollisesta moraalista" sinänsä vaan se, millä tavalla ja miksi tuo oma moraalikäsityksesi mielestäsi eroaa siitä. Ja tuokin lähinnä siksi, että saisin paremman kuvan siitä, millainen moraalikäsityksesi oikeastaan on.

Tiedemies: tämä toimii minulle, jollekin muulle toimii jokin muu.

En kyseenalaista sen toimivuutta sinulle. Minua kiinnostaa ymmärtää, miten se toimii - niin käytännössä kuin periaatteessa. Todennäköisesti ainakin osittain samoin kuin omani.

Tiedemies kirjoitti...

Tuolla todelliseen maailmaan uskomisella tarkoitin ihan yksinkertaisesti materialistista maailmankuvaa ja todellisella maailmalla aineellista maailmaa.

Materialismi on vähän turhan ladattu termi. Oletan että tarkoitat käsin kosketeltavaa, havaittavissaolevaa jne. Asiantilat ovat niin tai näin, tai ovat olematta, aina vain teorian sisällä. Maailma - "aineellinen" tai "todellinen", tai miksi sitä haluaa sanoa - ei ole niin tai näin tai myöskään olematta, vaan en postuloi sellaisesta mitään, en myöskään olemassaoloa.

Tämä on sinänsä sivuseikka. Pointti moraalin kannalta on kuitenkin viimekädessä se, että tosiasioista ei voi johtaa mitään varsinaisia johtopäätöksiä moraalista. Voimme tietenkin tehdä arvauksia, havaintoja, ja esimerkiksi peliteoreettisia tarkasteluja siitä, millainen moraali johtaa millaisiin lopputuloksiin.

Katson, että olen vastuussa siitä, mitä omasta moraalistani seuraa. En voi esimerkiksi perustella, että "toimin oikein", so. moraalisesti suoraselkäisesti, jos sen seuraukset ovat arvojeni vastaiset. Jos esimerkiksi annan rahaa kerjäläisille, koska se on "oikein", ja kerjäläisyys lisääntyy, olen vastuussa tästä. Vaikka kuinka toimisin myötätunnosta, jos minulla on syytä olettaa lopputuloksesta jotakin, en voi koskaan vetäytyä minkään moraalikoodin taakse vastuuta pakoon sen realisoituessa.

Sama pätee kaikkeen sisältöön, merkityksellisyyteen jne. Minun ja minun yksin, on päätettävä, mikä on minulle tärkeää. Toki voin ottaa ehdotuksia vastaan, mutta viimekädessä minun on rakennettava elämälleni tarkoitus ihan itse. Muu olisi minulle vastuun pakoilemista, sen sysäämistä muille.

MariaK kirjoitti...

Tiedemies: Materialismi on vähän turhan ladattu termi. Oletan että tarkoitat käsin kosketeltavaa, havaittavissaolevaa jne. Asiantilat ovat niin tai näin, tai ovat olematta, aina vain teorian sisällä. Maailma - "aineellinen" tai "todellinen", tai miksi sitä haluaa sanoa - ei ole niin tai näin tai myöskään olematta, vaan en postuloi sellaisesta mitään, en myöskään olemassaoloa.

Tämä on sinänsä sivuseikka.


Juu, sen oli tarkoitus vain olla analogia: aineellinen maailma, aistihavainnot ja (luonnon)tiede vs. aineeton (arvo)maailma, omatunto ja uskonto/kulttuuri/etiikka. Mutta ilmeisesti maailman olettaminen mielestäsi pienentäisi sitä oman vastuun kokemista kummassakin tapauksessa - jos oikein ymmärsin.

Pointti moraalin kannalta on kuitenkin viimekädessä se, että tosiasioista ei voi johtaa mitään varsinaisia johtopäätöksiä moraalista. Voimme tietenkin tehdä arvauksia, havaintoja, ja esimerkiksi peliteoreettisia tarkasteluja siitä, millainen moraali johtaa millaisiin lopputuloksiin.

Käsittääkseni yksinkertaistettuna on seuraavat vaihtoehdot:
a) moraalinen realismi (on objektiivinen oikea ja väärä), jolloin voi tietysti olla väärässä ja vastuussa siitä
b) moraalinen relativismi (oikea ja väärä on subjektiivista), jolloin jokainen itse päättää, mikä on väärin.

Se, mitä yritän ymmärtää on, miten vastuu liittyy tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Kenelle ja mistä siinä oikeastaan ollaan vastuussa? Tietysti itselleen siitä, että tekee sellaisia valintoja ja päätöksiä, jotka kokee oikeiksi... mutta tuohan kuulostaa helpolta ja yksinkertaiselta. Toisaalta mielestäsi usko helpottaisi ja yksinkertaistaisi asioita, joten jotain minulta menee varmaan vieläkin ohi.

Katson, että olen vastuussa siitä, mitä omasta moraalistani seuraa. En voi esimerkiksi perustella, että "toimin oikein", so. moraalisesti suoraselkäisesti, jos sen seuraukset ovat arvojeni vastaiset. Jos esimerkiksi annan rahaa kerjäläisille, koska se on "oikein", ja kerjäläisyys lisääntyy, olen vastuussa tästä. Vaikka kuinka toimisin myötätunnosta, jos minulla on syytä olettaa lopputuloksesta jotakin, en voi koskaan vetäytyä minkään moraalikoodin taakse vastuuta pakoon sen realisoituessa.

Milloin ja miten se vastuu realisoituu? Miten silloin kannat vastuusi? Seurausetiikan sinänsä ymmärrän, mutta viittaatko tässä yhteydessä moraalikoodilla velvollisuusetiikkaan ylipäätään vai yhteisöllisiin (sovittuihin tai auktoriteetin sanelemiin) moraalisääntöihin?

Sama pätee kaikkeen sisältöön, merkityksellisyyteen jne. Minun ja minun yksin, on päätettävä, mikä on minulle tärkeää. Toki voin ottaa ehdotuksia vastaan, mutta viimekädessä minun on rakennettava elämälleni tarkoitus ihan itse. Muu olisi minulle vastuun pakoilemista, sen sysäämistä muille.

Eksistentialistinen autenttisuuden vaatimus siis - tämän ymmärrän hyvin. (Arvostelin joskus aikanaan sitä, että ulkonäköpaineista jne. syytettiin vallitsevaa kulttuuria ja yhteiskunnan arvoja, kun mielestäni voi ja pitää itse valita, pitääkö vaikkapa ulkonäköä tärkeänä.)

Tiedemies kirjoitti...

a) moraalinen realismi (on objektiivinen oikea ja väärä), jolloin voi tietysti olla väärässä ja vastuussa siitä
b) moraalinen relativismi (oikea ja väärä on subjektiivista), jolloin jokainen itse päättää, mikä on väärin
.

Tavallaan niin, mutta ei se niinkään ole että "jokainen itse päättää". Ihmiselle muodostuu jollakin tavalla käsitys oikeasta ja väärästä, eikä esimerkiksi lapsi voi tätä käsitystä helposti kyseenalaistaa.

Oikea ja väärä eivät siis seuraa mistään objektiivisesta, so. ihmisten teoista, toiminnasta, puheesta, ajatuksista jne. riippumattomasta, mutta eivät ne silti ole täysin subjektiivisiakaan. Eivät ainakaan siten, ettei olisi mahdollista sanoa, että "tämä on väärin" tai "tuo on oikein". Tällaisen voi aina todeta, mutta viimekädessä ne voidaan palauttaa vain mielivaltaiseen arvoasetelmaan. Tämä on totta aivan analyyttisesti so. se on totta puhtaasti loogisista syistä. Maailma ei ikäänkuin "voi" olla muuten, so. objektiivinen moraali on kategoriavirhe.

Siksi sellaisen kannattaminen olisi minulta vastuutonta ja epärehellistä. Toki asia on toisin, jos uskoo, että on jonkinlainen kosminen järjestys, josta oikea ja väärä seuraavat jotenkin muuten. Sellaisen olemassaolo olisi tietysti minustakin ihan mukavaa, koska silloin en joutuisi ottamaan vastuuta sen määrittelemisestä, mikä on minusta oikein ja väärin.

MariaK kirjoitti...

Tiedemies. Tavallaan niin, mutta ei se niinkään ole että "jokainen itse päättää". Ihmiselle muodostuu jollakin tavalla käsitys oikeasta ja väärästä, eikä esimerkiksi lapsi voi tätä käsitystä helposti kyseenalaistaa.

Tottakai moraaliin vaikuttavat monet asiat: kasvatus, (kulttuuri)ympäristö, persoona - eihän mitään subjektiivisiakaan valintoja tyhjiössä tehdä. Joku käsitys oikeasta ja väärästä muodostuu "jollakin tavalla", jolloin ihminen kokee jotkut valinnat oikeiksi ja on itselleen vastuussa siitä, että "kuuntelee omantuntonsa ääntä". Vastuu realisoituu syyllisyydentunteena, jos valitsee "väärin".

Oikea ja väärä eivät siis seuraa mistään objektiivisesta, so. ihmisten teoista, toiminnasta, puheesta, ajatuksista jne. riippumattomasta, mutta eivät ne silti ole täysin subjektiivisiakaan. Eivät ainakaan siten, ettei olisi mahdollista sanoa, että "tämä on väärin" tai "tuo on oikein". Tällaisen voi aina todeta, mutta viimekädessä ne voidaan palauttaa vain mielivaltaiseen arvoasetelmaan.

Voi toki sanoa "tämä on (mielestäni) oikein" tai "tämä on (mielestäni) väärin", vaikka moraali olisi subjektiivista. Niin voi sanoa omista ja toisten teoista, niin voi sanoa toisen moraalikäsityksistä. Omasta moraalikäsityksestään voi kuitenkin rehellisesti sanoa vain "tämä on (mielestäni) oikein". Joko uskot johonkin auktoriteettiin (ei välttämättä jumalaan), jonka mielipide on (objektiivisesti) parempi kuin omasi tai et käytännössä koskaan joudu myöntämään moraalisi olevan väärässä.

Tämä on totta aivan analyyttisesti so. se on totta puhtaasti loogisista syistä. Maailma ei ikäänkuin "voi" olla muuten, so. objektiivinen moraali on kategoriavirhe.

Siksi sellaisen kannattaminen olisi minulta vastuutonta ja epärehellistä. Toki asia on toisin, jos uskoo, että on jonkinlainen kosminen järjestys, josta oikea ja väärä seuraavat jotenkin muuten. Sellaisen olemassaolo olisi tietysti minustakin ihan mukavaa, koska silloin en joutuisi ottamaan vastuuta sen määrittelemisestä, mikä on minusta oikein ja väärin.


Näkemyksesi uskonnosta ei edelleenkään sen kummemmin häiritse tai kiinnosta minua, koska ymmärrän, että se perustuu tietyn tyyppisiin "uskovaisiin", joita olet kohdannut. Mutta kysy, jos oikeasti (tämän keskustelun kannalta tai muuten) kiinnostaa, millainen minun moraalini tai maailmankatsomukseni on, oletukset menee pieleen kumminkin. Kommenteissanikin olen enemmän esittänyt spekulatiivisia hypoteeseja kuin kertonut omista käsityksistäni.