tiistai 21. huhtikuuta 2009

Tää juttu menee näin.

Kehitysoptimismilla viitataan yleensä hieman pejoratiivisesti erääseen verraten löyhään kokoelmaan käsityksiä. Näihin kuuluvat mm. käsitys siitä, että (luonnon)tieteellinen metodi, abstraktisti ymmärrettynä, on eräs toimivimpia, ellei paras, keino hankkia tietoa. Tähän kuuluu myös käsitys siitä, että kehitys, siis se, että tietoa hankitaan lisää ja sovelletaan uusilla tavoilla, on joko sinänsä toivottava tai ainakin toimivin prosessi, jolla ihmisten elämänlaatua voidaan parantaa. Tiedätte kyllä kaikki nämä, joten en ala niitä tässä toistella sen enempää.

Kehitysoptimismia vastaan voidaan argumentoida kahdella tavalla: Ensimmäinen perustuu siihen, että kehitystä ei tosiasiassa (todennäköisesti) tapahdu, so. että auringon alla ei ole mitään uutta ja että ihmisen räpistely ja tiedonhankinta johtaa vain huonompaan lopputulokseen, koska parhaimmillaankin "kehityksenä" pidetty prosessi tuottaa yhdentekevää rihkamaa ja pahimmillaan tuhoaa kaiken.

Toinen puolestaan perustuu siihen, että kyseenalaistetaan koko elämänlaadun parantamisen päämäärä. Nimitän tätä nyt summittaisesti "nihilismiksi", vaikka se onkin terminä vähän väärä.

Itse en linkolalaisuutta tai muutakaan syväekologiaa kauheasti diggaa, koska tunnustaudun kehitysoptimistiksi. Mutta näitä ja muutakin kehitysoptimismin vastaista - ja usein sellaiseksi virheellisesti väitettyä - vihreää ajattelua vastaan argumentaatio on tyypillisesti väärää. Esimerkiksi kun makkaratukka ei halua ydinvoimalaa, se ei johdu siitä, että hän vihaisi länsimaista elintapaa ja haluaisi tuhota meidän kaikkien hyvinvoinnin, vaan siitä, että hän ei usko ydinvoimalan tuottavan parempaa elämänlaatua. Tosiasiassa nihilistinen käsitys on hyvin harvinainen ja lisäksi makkaratukatkin yleensä perustavat argumenttinsa "tuleviin sukupolviin" ja näiden hyvinvointiin.

En halua kirjoittaa tästä enempää, enkä halua toistaa vaatimustani siitä, kuinka pitäisi rakentaa avaruusasemia, sairaudet parantaa, luonto pelastaa jne. Totelkaa nyt, niin ei tarvitse.

Itse jatkan tieteen tekoa.

25 kommenttia:

Juho kirjoitti...

Itse olen määritelmäsi mukaan kehitysoptimisti, ja siksi kyseenalaistan nykymuotoisen "elämänlaadun parantamisen". Se, että nykyisen sukupolven elämänlaatu on (ainakin näennäisesti) parempi, ei ole minusta elämänlaadun parantamista jos se samalla tarkoittaa huonompaa elämänlaatua tuleville sukupolville.

Viittaan sekä perinnöllisiin että ekologisiin pitkän aikavälin kysymyksiin, joita olen kuullut esitettävän vain perinnöllisyystieteilijöiden ja ympäristötieteilijöiden toimesta. Politiikassa niiden esiinottamista estänee vallitseva eettinen tabusto. Tai no, ympäristökysymyksiä käsitellään joskus hieman vakavissaankin.

Tiedemies kirjoitti...

Kaksi asiaa:

Dysgeniasta on vaahdottu niin kauan kun perinnöllisyys on jotenkin ollut olennaista. Vaikka kannatan täysin pehmeää eugeniikkaa, niin natsivaahtoilu siitä, kuinka yhteiskunta rapistuu typeryksien lisääntyessä, on täysin ylimitoitettua ja typerää. Itse suunnittelisin asiaa mieluummin satojen tai tuhansien kuin muutamien tai korkeintaan kymmenien sukupolvien mittapuulla.

Ekologinen puoli on sinänsä validi, mutta siinä unohdetaan usein luonnon plastisuus ja toisaalta se, että jälleen kerran pitäisi tarkastella mieluummin satojen sukupolvien mittappuulla. Se, että me saatamme tuhota kolmen sukupolven päässä 90 prosenttia ihmisistä, on toki erittäin kauheaa ja valitettavaa.

Mikko kirjoitti...

Ensimmäinen ryhmä pitää oikeasti sisällään kaksi varsin erilaista ryhmää. Konservatiivit haluavat säilyttää vähintään nykyisenkaltaisen tilan tai palata johonkin menneisyyteen. Me syklisyyteen uskovat ajattelemme että kehitys on vain yksi syklin vaihe.

Teemu kirjoitti...

Olen ammatillisesta vakaumuksesta johtuen sitä mieltä, että kysymys onko jokin teknologia noin yleensä hyvä on tyhmä. Teknologia on hyvää johonkin jossain tilanteessa, eli sen hyvyys tai huonous on kontingenttia. Tästä syystä pidän yleistä tekno-optimismia tai -pessimismiä omituisena höpinänä.

Mitä tulee Suomeen rakennettaviin uusiin ydinvoimaloihin, periaatteeliset kannat suuntaan tai toiseen ovat hyödyttömiä. Avoin periaatteellinen kysymys on se, että kun ydinvoimalaan nyt kuitenkin aina liittyy jotain riskejä ja haittoja, niin ovatko suomalaiset valmiita ottamaan näitä muiden puolesta, eli tuleeko Suomeen rakentaa ydinvoimaloita vaikka Saksan sähkönkulutusta varten koska siellä niitä ei saa rakentaa?

Istuva hallitus on sen kummemmin perustelematta sitä mieltä että ei.
Perustelu voisi olla vaikka teknis-taloudellinen, ei ole mitään järkeä siirtää sähköä tuhansia kilometrejä jos sen voi välttää tekemällä voimalan lähemmäs kulutusta. Tai sitten nationalistinen, saksalaiset hoitakoot omat ongelmansa.

Kyllä-puoli on sitä mieltä, että riskit on niin olemattomia että siitä vaan. Tai että kun päästöt kerran ovat globaaleja niin sama missä niitä vähennetään.

Nämä ovat asioita joista aikuiset ihmiset voivat olla perustellusti eri mieltä. Jos kuitenkin ei-kanta hyväksytään, ja sillä on laaja kannatus, niin seuraava kysymys on että paljonko tuotantokapasiteettia tarvitaan Suomen kulutukseen.

Tämä on periaatteessa empiiris-taloudellinen asia, eli tästä ei voi olla eri mieltä. Kysymys oikeastaan tiivistuu siihen, että kasvaako sähkönkulutus prosentin kaksi vuodessa ad infinitum? Tätä voidaan perustella historialla, näin on pitkällä aikavälillä ollut teollistumisen ajan. Vastaan voidaan taas sanoa, että kyllä se energiatehokkuuden kasvu (joka on myös fakta) jossain täytyy näkyä, ja että viime vuosina (jo ennen laskukautta) on ollut nähtävissä ettei kulutus juurikaan kasva. Varsinkin perinteisen sähkösyöpön eli metsä- ja paperiteollisuuden lisäenergiantarve tuntuu oudolta, toimintaa rajoittaa puun saatavuus eli käsiteltävän puun määrä tuskin kauheasti kasvaa, ja on aika omituinen ajatus että sen yhden puun käsittelyyn kulunut energiamäärä kasvaisi.

Olen jälkimmäisellä kannalla, mutta muutan toki mieltäni jos faktat ei sitä tue. Nämä ovat (vaikeasti) mallinnettavia asioita, joihin pitäisi pystyä vastaamaan ilman ideologiaa. Meiltä puuttuu edelleen täysin sellaiset kokonaisskenaariot jossa tarkastellaan koko tuotantoa, hintoja ja kulutusta. Näillä saattaisi olla aika yllättäviäkin tuloksia, pidän täysin mahdollisena että ceteris paribus tuuli- tai ydinvoiman lisärakentaminen käytännössä lisää päästöjä, eli vaatisi muita toimia tuekseen,

Juho kirjoitti...

Tiedemies:
Puhuin nykymuotoisen "elämänlaadun parantamisen" kyseenalaistamisesta, en vastustamisesta. En tiedä asiasta tarpeeksi mouhutakseni "nykymenoa" vastaan yleisellä tasolla, mutta tiedän joidenkin alan tutkijoiden olevan huolissaan joistain perimään liittyvistä asioista, ja tiedän myös, ettei asiasta voi keskustella poliittisella tasolla. Alan tutkimus on edennyt viime vuosina kuulemma ihan himpskatisti.

Minusta olisi siis kiva, että esim. eugeniikasta voitaisiin keskustella järkevästi, julkisesti, ilman noita iänikuisia natsiviittauksia.

Utumies kirjoitti...

Kuten jo aiemmassa keskustelussamme olen todennut, ongelmana liiallisessa kehitysoptimismissa ei ole se, etteikö meillä olisi rahkeita vaikka mihin. Todellisena ongelmana on kollektiivinen kyseenalaistamattomuus.

Tietystä historiallisesta painolastista johtuen kehitys otetana ikään kuin yhdensuuntaisena liikkeenä kohti parempaa maailmaa. Tämä tapahtuu syistä, joilla on hyvin vähän tekemistä käytännön kanssa (valistusajattelun kritiikkini löytyy em. linkistä).

Tiede, tieteen sovellukset ovat väline, jota voi käyttää rakentavaan ja tuhoavaan toimintaan. Työkalu itsessään ei voi olla hyvä eikä paha. Kehitysoptimistit nähdäkseni uskovat, että käytössämme olevan arsenaalin käyttö sinällään johtaa lopulta parempaan maailmaan. Tällöin kuitenkin sivuutetaan se, että maapallu on huono testilaboratorio epäonnistuneille tieteellis-teknis-sosiaalisille projekteille.

Eli olen varovainen kehitysoptimisti, joka kannattaa säänneltyä muutosta. Nyt käytännössä meneillään on sääntelemätön muutos. Näin ei siksi, etteikö tieteenharjoittamiselle itsessään olisi hyviä ja toimivia yhteisiä pelisääntöjä. Vaan koska sovellusten käyttöönotto on konsumeristisessa viitekehyksessä liian vapaata.

Tiedemies kirjoitti...

Itse olen vähän eri mieltä. Konsumerismissa on tietyt ongelmat, jotka liittyvät sen tuottamiin kannustinvaikutuksiin ja statuskilpailuun ja toisaalta myös siihen, miten resurssit jaetaan.

Sensijaan minusta on jonkinlaista "fascismia" väittää, että yhteiskunta kaipaa puoluetta tai il ducea päättämään mitä teknologiaa otetaan käyttöön missäkin. Ongelmana ovat tietysti teknologian (negatiiviset) ulkoisvaikutukset, joita ei voida yleisessä tapauksessa mitenkään etukäteen tunnistaa, joten sääntelemättömään konsumerismiin tässä suhteessa tietenkin liittyy ongelmia.

Lisäksi ongelmia liittyy positiivisiin ulkoisvaikutuksiin, jotka konsumeristisessa viitekehyksessä saavat äkkiä myös ihmisten autoritaariset himot heräämään.

Esimerkiksi tekijänoikeuksien varjolla poljetaan ihmisten ihmisoikeuksia tavalla, joka hakee vertaistaan. Tämä on tietyssä mielessä konsumerismin ongelma, mutta vain siinä mielessä kuin esim. Huxleyn dystopiassa esitetään, että kuluttaminen on päämäärä sinänsä, eikä suinkaan sen tuottama mielihyvä tms.

Otin ydinvoiman esimerkiksi, koska se nähdään kehitysoptimistien mielestä yleensä hyvänä, mutta tosiasiassa sen vastustajat eivät välttämättä ole mitään luddiitteja.

Teemun tarkastelu on tarkkanäköinen, mutta minusta sen relevanssi rajoittuu reaalipoliittiseen väärinymmärrykseen ja sen relevanssi perustuu oikeastaan koko konsumeristiseen virhekäsitykseen yhteiskunnasta. (Kysymys on käsittääkseni siitä, vapaamatkustavatko muut, jos Suomeen rakennetaan ydinvoimaa)

En osaa nimetä sitä virhepäätelmää tai virheellistä käsitystä yhteiskunnasta, joka siinä on taustalla, mutta minusta on jotenkin intuitiivisesti selvää, että on yhdentekevää, rakennetaanko Suomeen liikaa vai liian vähän ydinvoimaa, jos rakentajat hankkivat rahoituksensa vapailta markkinoilta ja vastaavat itse omilla rahoillaan riskeistä.

Näin ei tietenkään ole, koska esim. vakuutusta ydinvoimalaonnettomuuden varalle ei myönnetä. Toisaalta myöskään ydinjätteen käsittelykustannusten lopullista maksajaa ei tunneta. Tämä on siis täysin riippumatta siitä, onko tämä vai onko se olematta teknologinen ongelma. Jos se ei ole sitä tulevaisuudessa - kuten uskon - kysymys pitäisi voida ratkaista verottamalla ydinvoimaa sopivasti ja antamalla rakentaa niitä melko vapaasti. Sillä, virtaako sähkö rajan yli ja kumpaan suuntaan, ei pitäisi tämän kysymyksen ulkopuolella olla mitään relevanssia.

Käsitykseni voidaan osittain (ei täysin) muotoilla myös ulkoisvaikutusten kautta: Uskon, että tieteellisellä tutkimuksella ja teknologian kehittymisellä on merkittäviä positiivisia ulkoisvaikutuksia ja myös, että monella uudella teknologialla on käyttöönotettaessa negatiivisia ulkoisvaikutuksia, joita ei tunneta.

Sensijaan en pidä syklistä näkemystä oikeana. En kiistä, etteikö syklisyyttä esiintyisi, mutta uskon, että on myös ei-syklisiä trendejä ja että niin kauan kuin toimitaan tietyn viitekehyksen sisällä, kehitysoptimismi on perusteltua.

En kuitenkaan usko teknologiseen singulariteettiin tms. sellaisenaan, vaan epäilen, että loppuviimeksi liki rajaton laskentatehokaan ei tuota mitään kauhean dramaattista muutosta heti. Pitkällä aikavälillä kyllä, enkä pidä mahdottomana, että siirrymme jossain vaiheessa täysin posthumaaniin yhteiskuntaan.

Juho kirjoitti...

Käytät kiinnostavia, mutta minulle tuntemattomia termejä. Osaatko selittää lyhyesti (tai heittää linkkiä) mitä ovat pehmeä eugeniikka ja posthumaani yhteiskunta?

Teemu kirjoitti...

En oikein saa kiinni tuosta konsumerismista. Mutta luulen tietäväni mikä se ristiriita on mistä TM ei saa kiinni.

Ajattelen jotenkin niin että meillä on kahdenlaista teknologiaa, infraa ja muuta. Jotta asia ei olisi yksinkertainen, niin muusta teknologiasta tulee usein isona infraa.

Tietotekniikassa tämä on helppo havaita, koska kehitys on niin nopeaa. Ensin uutta tekniikkaa pyörittävät propellipäät labroissa tai pienessä piirissä, sitten se yleistyy ja lopuksi päätyy osaksi käyttöjärjestelmää, perusverkkoa, tms. Siitä ei ole niin kauhean kauan, kun graafista tietojenkäsittelyä harrastettiin lähinnä parissa tutkimuslaitoksessa. 80-luvulla Suomessakin oli yrityksiä jotka suunnittelivat ja myivät fontteja. Nykyään fontit ovat osa perustekniikkaa, eli infraa. Sähköntuotannon historia on vastaava, ensin labrassa, sitten yritysten omissa voimalaitoksissa (Tampereen puuvillatehdas), ja lopuksi sitä saa töpselistä.

Kun jostain tulee infraa sen hinta lähestyy nollaa, yhden asunnon sähkönkulutuksen tarkassa mittaamisessa on sellainen perinteinen ongelma että se maksaa enemmän kuin sähkö itsessään, "too cheap to meter". Se myös nivoutuu erottomattomaksi osaksi arkielämää, ja tämä tekee infrasta poliittista, toisin kuin vaikka kulutuselektroniikasta.

Esimerkiksi Fortum ei nyt vaan voi noin vaan laivata ydinvoimaloitaan Kiinaan, koska siellä saisi sähköstä paremmin hinnan. Teleoperaattoreilla on velvollisuus huolehtia teleliikenteen toimivuudesta, Sonera ei voi päättää että tänään suljemme palvelumme päiväksi korporaation virkistyspäivän vuoksi, eli puhelut ei nyt vaan kulje. Se että pankki menee konkurssiin ei ole pelkästään osakkeenomistajian asia, koska konkurssi tarkoittaa että maksuliikenne keskeytetään, ja osa finanssijärjestelmää ei nyt vaan voi lakata liikuttamasta rahaa. Ja niin edelleen.

Infra on ainakin jossain määrin poliittinen asia. Ehkä sen voisi sanoa niinkin, että jos joku on tarpeeksi tärkeää yleisesti, niin se lakkaa olemasta yksityisasia.

Jukka kirjoitti...

Toki minäkin siinä mielessä ole kehitysoptimisti että uskon että tiede kehittyy ja pidän sitä erittäin tärkeänä. Vaikka taikausko naistutkimuksen sun muun muodossa välillä saa voittoja akateemisessa maailmassa, yhä suurempi osa olevaisuudesta tulee luonnontieteellsen tutkimuksen piiriin.

Kuten esimekiksi uskontotieteelle ja kansatieteelle/antropologialle en viime aikoina yhä enemmän käynyt.

Mutta moraalisessa mielessä kehitystä ei minusta tapahdu. Tai toki joskus tapahtuu - onhan ihmisoikeudet edistyneet esimerkiksi Itäisessä Keski-Euroopassa ja Etelä-Amerikassa 70-luvulta tähän päivään ratkaisevasti. Puolassa, Unkarissa, Tsekissä, Kroatiassa, Argentiinassa, Perussa, Paraguayssa, Guatemalassa,...

Mutta toisaalta ainakin Algeriassa, Pakistanissa ja Afganistanissa kehitys on mennyt selvästi huonompaan suuntaan 70-luvulta tähän päivään. Ilmeisesti myös Indonesiassa. Samoin minusta esimerkiksi Isossa Britanniassa jossa alin sosiaaliluokka on muuttunut alkoholisoituneeksi roskaväeksi. En näe mitään eritysitä edistystä
Suomessakaan.

bulbasaur kirjoitti...

Oma kritiikkini kehitysoptimismiin: kehityksen mahdolliset siirtymäkustannukset, sekä siihen liittyvät kansanterveydelliset tekijät.

Harva nimittäin haluaa elää yhteiskunnassa, jossa ammattikunta X voi tulla huomenna yks-kaks työttömäksi uuden teknologian vuoksi. Ihmiset haluavat stabiilin yhteiskunnan, jossa voi hankkia ammatin, perheen, ja elää elämänsä turvallisesti eläkepäiviin asti -- nämä arvot saattavat jyrätä jopa sen paljon puhutun taloudellisen tehokkuuden.

Ymmärrän toki, että uusi teknologia voi olla tehokkaampaa ja pitkällä tähtäimellä absoluuttisesti parempi vaihtoehto. Mutta tämä ei vielä sano mitään sen lyhyen kantaman vaikutuksista, so. ammattikunnan X kärsimistä siirtymäkustannuksista.

(Sivumennen sanoen, minusta nämä siirtymäkustannukset ovat paras argumentti pakkoruotsin hillityn ajasajon puolesta, esim. opiskelupaikkoja rajusti leikkaamalla.)

Sinänsä en vastusta kehitysoptimismia, kunhan kehityksen aiheuttama epästabiliteetti tunnustetaan ja siihen suhtaudutaan vastuullisesti.

Tiedemies kirjoitti...

Pehmeä eugeniikka viittaa siis siihen, että eugeniikka, tai oikeastaan dysgenian välttäminen, otetaan huomioon yhtenä tekijänä, kun erilaisia kannustinjärjestelmiä luodaan.

Esimerkiksi jos viritämme lapsiperheiden sosiaalituet niin, että korkeimmin koulutettujen lastentekoa selvästi haitataan, tämä on jokseenkin dysgeenistä.

Erotuksena "kovasta", ns. "natsivaahto"-eugeniikasta, jota Ruotsissa harjoitettiin vielä 60-luvulla, eli köyhien pakkosteriloinneista jne.

Tähän kategoriaan menevät myös tulevaisuudessa menetelmät, joissa esimerkiksi siittiöistä voidaan tuhota jo ennen hedelmöitystä ne, jotka kantavat jotakin ei-toivottua geeniä. Pidän tällaisen teknologian tutkimista ihan toivottavana, jos pidetään huoli, ettei sitä käytetä "kyseenalaisten" poliittisten päämäärien eikä varsinkaan keinojen oikeutuksena.

Posthumaani = ihmisen jälkeinen, posthumaani yhteiskunta tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa yhteiskunta ei enää koostu pelkästään ihmisistä, vaan esimerkiksi koneilla on itsellinen, yhteiskunnan kannalta olennainen rooli niin, että koneiden "oikeudet" tms. otetaan huomioon päätöksenteossa.

Jukka kirjoitti...

Laitin muuten sinulle kommentin tekstiisi soininvaaran blogillle liittyen endogamian supressoimiseen. Ei ole vielä ilmestynyt.

Jukka kirjoitti...

Lesbot, feministit yms. jotka hankkivat lapsia "ilman" isää harjoittavat eugeniikkaa, jos kuka:

http://www.isteve.com/jodie_foster_baby.htmSteve Sailerin mukaan pikapuoliin aletaan myös toimia niin että lapset hedelmöitetään aina kohdun ulkopuolella: Hedelmöitetään monta munasolu-siittiö-paria samoista vanhemmista ja näille tehdään dna-testi. Paras valitaan.

No toisaalta - ainahan tietysti ihmiset ovat harjoittaneet eugeniikkaa. Jokainen yrittää tehdä lapsia mahdollisimman laadukkaan partnerin kanssa.

Panu kirjoitti...

En näe mitään eritysitä edistystä
Suomessakaan.
No pannaan nyt esimerkiksi se, että julkinen tila ei enää ole tupakoitsijoiden hallussa. Se on yksi tärkeä edistyksen merkki, jolla on varmasti positiivisia ulkoisvaikutuksia, koska se edistää tupakoinnin leimautumista alaluokan tavaksi ja samalla alaluokan poistumista julkisesta tilasta.

Tiedemies puolestaan on kirjoittanut siitä, että nuoret ammattikoululaiset vaikuttavat paljon sivilisoituneemmilta nykyään kuin lukiolaiset hänen lapsuudessaan. En ole tästä ihan varma, mutta olen kyllä huomannut että esimerkiksi päihteettömyys ei enää merkitse nuorelle sellaista seura- ja sukupuolielämästä syrjäytymistä kuin minun nuoruudessani.

Ihan kaikessa ystävyydessä, Aakula: jollet kykene näkemään Suomessa mitään erityistä edistystä, vika voi olla sinussa. Vika voi olla diagnostisoitava ja hoidettavissa oleva tauti nimeltä depressio. Kannattaa ottaa yhteyttä asiantuntijaan.

Silloin kun kärsin itse hoitamattomasta ja diagnostisoimattomasta depressiosta, harrastin vasemmistotyhmyröintejä, mutta paranin niistä isoisäni maltilliselle porvarilliselle linjalle sitä mukaa kun tauti hellitti. Voi olla että sinun nykyisille poliittisille ylilyönneillesi on samanlaisia syitä.

Panu kirjoitti...

lukiolaiset hänen lapsuudessaan- siis hänen nuoruudessaan, piti sanomani.

Olen Tiedemiehen kanssa samoilla linjoilla sikäli, että tuntemani ammatilliseen koulutukseen hakeutuneet nuoret ihmiset ovat olleet aina fiksumpia, sivilisoituneempia ja mukavampia kuin se rikollinen apinalauma, joka minun nuoruudessani kävi amista. Ollakseni hyvin ilkeä: riippumatta siitä, miten koulutettua väkeä kämypiireissä liikkuu, kämykulttuurista tulee lähinnä mieleen juuri vanhojen aikojen amiskulttuuri ja amiselkeet.

Tiedemies kirjoitti...

En nyt oikein osaa sanoa, onko asia ihan niin kuin Panu karakterisoi; itselläni on nykyisin äärimmäisen kosketuspintaa nuorten elämään (toki aikanaan, kun omat lapset tulevat siihen ikään, sitä on taas enemmän, mutta tähän on vielä kymmenen vuotta aikaa...)

Mutta sellaisen ilmiön olen havainnut, ja aikanaan siitä jonkin verran puhunutkin, että siinä, missä 90-luvun puolivälin tietämillä nuorisokulttuuri oli varsinkin päihteidenkäytön osalta paljon holtittomampaa kuin nykyään. Esimerkiksi teekkarien juomingit menivät minun aikanani paljon pahemmin överiksi kuin ne näyttäisivät nykyään menevän.

Silloin nuoremmat tieteenharjoittajat saattoivat juoda itsensä sammumis- ja oksennuskuntoon keskellä kirkasta päivää, päivittäin, parina vappua edeltävänä viikkona, niin nykyisin tuollaista ei juuri kampuksella näe. Nuorilla on ehkä olut- tai siideripulloja mukana, mutta yleensä muutaman hengen seurueella niitä on kassillinen, pari-kolme pulloa per nenä. Silloin viitisentoista vuotta sitten n-henkisellä seurueella oli kaljakoreja suunnilleen n/2.

Uskon, että alkoholinkulutuksen nousu on toki todellinen ilmiö, mutta epäilen myös, että se selittyy ikärakenteen muutoksella; nuoret ovat kovia kipottelemaan, mutta juovat pikemminkin paljon kerralla kuin paljon vuoden aikana. Sensijaan keski-ikäiset ja eläköityvät tissuttelevat pitkin viikkoa, jolloin absoluuttiset määrät kasvavat vuodessa isoiksi. Suuret ikäluokat tulevat nyt siihen ikään, jossa alkoholinkulutus tätä kautta nousee, kun työstä jäädään pois ja tämä nostaa kulutusta.

Jukka on toisaallakin esittänyt erilaisten moraalin rappion merkkien viittaavan yhteiskunnan huononemiseen. En itse osta tätä ihan kauheasti. Lapsiperheidenkin kohdalla toki kaikenlainen pahoinvointi on tilastojen tasolla lisääntynyt, mutta uumoilen, että iso osa lisäyksestä tulee siitä, että suurempi osa havaitaan. Osa voi olla toki todellistakin, mutta esimerkiksi lasten heitteillejättöä tarkastellaan nykyään toisin. Ennen lapsista ei "piitattu" likipitäenkään niin paljon kuin nykyään, so. lasten olojen huonoutta ei korostettu poliittisessa retoriikassa.

H. kirjoitti...

Ihmiset haluavat stabiilin yhteiskunnan, jossa voi hankkia ammatin, perheen, ja elää elämänsä turvallisesti eläkepäiviin asti

Nopeasti kehittyvässäkin yhteiskunnassa on yksilön kannalta erittäin epätodennäköistä, että jossain elämän vaiheessa kaikki valuisi hukkaan ja tulevaisuudensuunnitelmat romuttuisivat.

Ymmärrän toki, että uusi teknologia voi olla tehokkaampaa ja pitkällä tähtäimellä absoluuttisesti parempi vaihtoehto. Mutta tämä ei vielä sano mitään sen lyhyen kantaman vaikutuksista, so. ammattikunnan X kärsimistä siirtymäkustannuksista.Jokainen kehitysaskel synnyttää lyhyelläkin tähtäimellä aina enemmän voittajia kuin häviäjiä.
Kehityksen hidastaminen riistää koko väestöltä, myös nettohäviäjiltä, nopeamman kehityksen edut.

Markku kirjoitti...

Nuorison raitistuminen ja tupakoinnin kiihtyvä marginalisoituminen ovat selkeitä parannuksia minunkin muistissani tuoreena olevaan aikaan. Muistan, että vielä toukokuussa 2007 piti sunnuntain go-peli-illoissa pubissa sietää tupakansavua. Savuttomuus pubeissa on niin loistava juttu, että luultavasti lähtisin barrikadeille, jos se laillistettaisiin uudestaan. Nuorison raitistuminen taas lupaa erinomaista tulevaisuutta alkoholihaittojen suhteen, koska nuorena omaksutuilla viinanjuontitavoilla on taipumus säilyä olosuhteiden salliessa läpi elämän.

Jukka kirjoitti...

On tietysti totta että lasten heitteillejätön lisääntymisestä vaikkapa 60-luvulta tähän päivään on vaikea saada vertailukelpoista tietoa.

Asiantuntijoidenkin mielipiteet ovat subjektiivisia.

Mielipiteet voivat olla vääristyneitä yhtä hyvin kehitysoptimistiseen kuin -pessimistiseen suuntaan.

Jukka kirjoitti...

Ihan hyviä esimerkkejä siitä mikä on mennyt parempaan suuntaan Suomessa. mutta ettekö siis löydä mitään joka olisi mennyt huonompaan suuntaan. Eikö niitä ole ? Vai ovatko ne marginaalisia ? Kuka päättää miten parannuksia ja huononnuksia painotetaan ? Kehitysoptimisti vai kehityspessimisti ?

Tiedemies kirjoitti...

Huonompaan suuntaan menneitä asioitakin on. Esimerkiksi tietyt sukupuolitaudit ovat lisääntyneet erityisesti nuorten parissa, näin ainakin radiouutisten mukaan.

Lisäksi on tullut kokonaan uusia ilmiöitä, joiden piirissä ongelmia esiintyy, esimerkiksi Internet. Erilaiselle, sanoisinko kyseenalaiselle materiaalille löytyy kanavia nykyään. En viitsi sanoa sitä sanaa, koska sitä käytetään poliittisesti niin väärin kuin vain voi.

Mistä pääsemme toiseen huononemiseen, eli sensuuri on alkanut nyt lisääntyä. Kyse voi olla normaalista syklisestä heilahtelussa yleisen trendin ympärillä, eli olen tässä suhteessa optimistinen. Vanhan koulukunnan media käy kuolinkamppailuaan ja koska sillä on vielä toistaiseksi ystäviä korkeilla paikoilla, niin autoritaariset toimenpiteet menevät läpi.

Huonontumista on tapahtunut lisäksi paikallisesti varmasti monessa paikassa. Suomesta en olisi niin varma. Suhtaudun varovaisesti alarmismiin esimerkiksi tuloerojen kasvusta. Ceteris paribus pidän tuloerojen kasvua ei-toivottavana, mutta epäilen suuresti, että pelkästään joidenkin rikastuminen enemmän kuin muut, ei vielä riitä siihen, että kyseessä olisi ongelma. (Esimerkiksi positionaalisten hyödykkeiden olemassaolo ei mitenkään vaikuta asiaan)

Pertti kirjoitti...

"Ajattelen jotenkin niin että meillä on kahdenlaista teknologiaa, infraa ja muuta."

Evolutionaarinen taloustiede useimmiten jakaa teknologiat sosiaalisiin teknologioihin ja fyysisiin. Sosiaalisia teknologioita ovat eri sosiaaliset keksinnöt jotka voivat olla omaisuusoikeuksia, lakeja tai muuta jotka auttavat yhteiskuntaa organisoitumaan. Eihän nämä jaot ole tietenkään niin selviä sillä Internetti on itsessään aikamoinen kokoelma eri teknologioita ja koko ajan syntyy uusia sen sisässä.

Origin of Wealth-kirja on hyvä johdanto evoluutionaariseen taloustieteeseen.

Jukka kirjoitti...

Kiitos, Pertti, täytyypä laittaa hankintalistalle. Onko mitään kyhennelmä vekossa ?

Pertti kirjoitti...

"Onko mitään kyhennelmä vekossa ?"

Tuo Shermerin juttu on aika hyvä

Evonomics