Paluu arkeen

Viiden viikon lomat on pidetty. Kärsin, kuten aiempinakin vuosina plantaarifaskiitista. Wikipedian suomenkielinen artikkeli vaikuttaa täysin huuhaalta, joten sitä ei oikeastaan kannattaisi edes lukea. Olennaista on, että tällä kertaa kipu on taas ajoittain niin kova, että päätin jättää juoksukilpailuun valmistautumisen tänä(kin) vuonna väliin. Ehkä ensi vuonna sitten.

Toivo

 Olen nyt ollut kolme ja puoli viikkoa lomalla. En ole tehnyt mitään erityistä. Pesin matot ja lattiat, kävin viikonloppulomalla Berliinissä, pääsääntöisesti olen löhöillyt kotona ja pelannut Hearts Of Iron IV:tä.

HOI4 on huono yksinpelinä, sillä siinä AI on luokattoman huono. Saksalla pelatessa on triviaalia voittaa toinen maailmansota. Ainoa -- ja aika tylsä -- haaste olisi saavuttaa tavoite "A New World Order", eli tehdä kaikista maailman maista fasistisia vuoteen 1947 mennessä. Sitä olenkin yrittänyt lähinnä, mutta joutunut useimmiten aloittamaan alusta jonkin pienen mokan takia. Viimeisimmässä iteraatiossa sain voitettua sekä Neuvostoliiton että länsiliittoutuneet,  mukaanlukien USA (jonka ajoin sisällissotaan fasistisella propagandalla) vuoden 1941 loppuun mennessä. Loppuosa on tylsää grindausta kun täytyy yksi kerrallaan julistaa sota neutraaleille maille ja jyrätä ne. Onneksi Ruotsi pistää vielä kampoihin. Pelaan sen silti, koska minusta se on hauskaa. Se onkin lisäksi ainoa tavoitteellinen harrastus joka minulla on tässä kohtaa.

Kuntosalilla en ole tehnyt mitään järkevää. Olen kyllä käynyt siellä lähinnä hengailemassa ja tekemässä kaikkea mikä tuntuu kivalta. Jos tekee mieli tehdä hauiskääntöä, teen hauiskääntöä. Jos tekee mieli vetää rinnalle, vedän. Lisäksi olen juossut. Olen juossut enemmän kuin pitkiin aikoihin, en pakosta tai tavoitteita saavuttaakseni, vaan koska se tuntuu niin hyvältä.  Lisäksi kävin Urjalan makeistukussa ja ostin monta kiloa karkkia joita olen syönyt aina kun huvittaa. Kaljaakin olen juonut aina kun tekee mieli, mutta yllättävän vähän on tehnyt mieli. Olen itse asiassa varmaan kuluttanut vähemmän alkoholia lomalla kuin ennen lomaa, mikä on jo todella vähän, koska ennen lomailuakin alkoholinkulutukseni rajoittui ajoittaiseen pariin lasilliseen viiniä tai saunakaljaan.

Vakaumuksellisena stoalaisena koen tällaisen hedonismin jokseenkin vieraana, mutta olen jo alkanut viihtyä tässä olotilassa. Sisällötöntä tämä tietenkin on, mutta kaikki me tarvitsemme joskus lomaa itsestämme. Olen huomannut ettei suurin lomantarpeeni ollut työnteosta tai kiireestä, vaan tarvitsin lomaa ennenkaikkea suorittamisesta ja siitä superegosta joka elää oman pääni sisällä.

Viitisen vuotta sitten rustailin tutkimusrahoitushakemuksia tuskaisen tietoisena siitä, että todennäköisyys saada mitään oli käytännössä nolla. Pidin kiinni ajatuksesta että omanarvontuntoni ja identiteettini kannalta oli tärkeää että voin perustaa oman tutkimusryhmän ja saada professuurin. Olin viimeksi pitänyt lomaa vuonna 2013 kun palasin Singaporesta. Sitten tuli avioero ja totesin etten halua enkä voi pitää kiinni siitä ajatuksesta mitä "halusin" olla.  En kuitenkaan osannut luopua siitä ajatuksesta että minun pitää ponnistella jatkuvasti jotta olisin "parempi". Ja niin haalin itselleni muita tapoja lunastaa omanarvontuntoa, suorittamalla milloin mitäkin.

Viisi vuotta on riittävän pitkä aika siihen, että voi huomata että keho jo alkaa hieman osoittaa vanhenemisen merkkejä. Levon tarve on kasvanut. Suorituskykykin on itse asiassa vieläkin kasvanut, mutta sitä täytyy käyttää säästeliäämmin. Myös motivaatiota on käytettävä säästeliäästi.

Minulla on vielä aikaa. Voin vielä nähdä tissit.