tiistai 16. huhtikuuta 2019

Pienet pikaiset vaalianalyysit

Sunnuntaina pidettiin eduskuntavaalit, jälleen kerran.  Vaalikampanja oli ehkä hieman vähemmän apaattinen kuin neljä vuotta sitten puolin ja toisin, mutta kovin innostava se ei nytkään onnistunut olemaan. Pari sanaa siitä.

Yllätyin demarien kampanjan hampaattomuudesta. Olen pettynyt Antti Rinteeseen. En ole SDP:n kannattaja, enkä toivonut varsinkaan Rinteen johtaman SDP:n voittavan, mutta demareilla oli kaikki eväät venyä isompaan voittoon. Vielä muutama kuukausi sitten demarit näyttivät olevan menossa 50 kansanedustajan tukevaan johtoasemaan liki 25% kannatuksellaan.

Rinteen retoriikka ei purrut lainkaan. Lisäksi demarien yleinen linjattomuus näkyi. Jos tällaisessa tilanteessa jossa tyytymättömyys istuvaan porvarihallitukseen on käsin kosketeltavaa,ei pysty venymään tämän isompaan voittoon, on selvää että demareista alkaa aika olla ajanut ohi. Vaikka laskisimme vasemmistoliiton ja anteliaisuuden  nimissä vihreätkin samaan leiriin demarien kanssa, ei tämä porukka saanut kuin alle 40% kaikista äänistä.  Tätä voi verrata kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten yhteensä yli 48% äänisaaliseen.

Paikkalukuja katsoen tilanne on vielä karumpi demareiden kannalta: Vanha hallituspohja sai 108 kansanedustajapaikkaa -- siis enemmistön eduskunnassa. Perussuomalaisten kohdalla tietenkin voidaan perustellusti sanoa, että kyse on eri puolueesta kuin viime vaaleissa, sillä puolue hajosi kahtia kesken hallituskauden.

Onkin mielenkiintoista, miten perussuomalaisten tulosta tulisi tulkita. Lienee selvää, että kyseessä oli vaalivoitto, mutta kuinka suuri, ja miksi? Itse uskon, että jakautuminen Halla-ahon puheenjohtajuuden myötä hyödytti puoluetta. Jos PS olisi jäänyt hallitukseen vanhalla kokoonpanolla, se ei olisi todennäköisesti pystynyt lainkaan masinoimaan tyytymättömiä vaaliuurnille.

Nyt Halla-aholla oli kaksi väkevää retorista asetta, jotka todella toimivat. Hallituksen alkuperäinen ohjelma piti sisällään maahanmuuttopoliittisesti juuri sen verran tiukan sanamuodon, että Halla-aho saattoi vedota siihen että muut hallituspuolueet pettivät ohjelman ja potkivat PS:n pois hallituksesta ainoastaan siksi että Halla-aho olisi halunnut yksinkertaisesti pitää kiinni siitä mistä oli jo sovittu. Tämä  sai nykyiset perussuomalaiset näyttäytymään tiukan linjan tinkimättöminä vetäjinä ja Siniset seteliselkärankaisina pettureina. Mikä ei varmaan ole lainkaan virheellinen mielikuva, jos asian näin ilmaisee.

Toinen tärkeä retorinen ase oli se, että siinä missä hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikka osui ainakin jossain määrin perussuomalaisten kannattajakuntaan negatiivisesti, Perussuomalaiset saattoivat nyt sälyttää kaikesta tästä syyn Sinisille. Tämä osa tietysti on hieman äänestäjän oikeusturvan kannalta ongelmallinen asia, sillä Halla-ahon retoriikka on ollut hyvin voimakkaasti toisaalta talouspuolella hallituksen vetämän politiikan kanssa linjassa. Mutta siinäkin keskittyminen maahanmuuttoon ja sen kustannuksiin antaa keinon välttää painottamasta mitään kipeitä talouspoliittisia kysymyksiä, ja sen sijaan todeta että "säästetään nyt ensin maahanmuuton kustannuksista".

Siinä määrin kun hallituksen tyytymättömyyttä herättävä politiikka onnistui siis herättelemään muutoin passiivisia äänestäjiä liikkeelle, PS hyötyi, ja voidaan jopa spekuloida että hyötyi enemmän kuin SDP, joka perinteisesti on pystynyt ratsastamaan nimenomaan säästöihin tyytymättömien äänillä oppositiosta voittoon.

Identiteettipoliittinen juonne, joka PS:n myötä on vahvana läsnä, hyödytti myös vihreitä ja vasemmistoliittoa. Se näkyi myös näiden eduskuntaryhmien kokoonpanossa ja rajusti näkyikin. Jos jollekin oli ennen tätä vaalia vähänkään epäselvää ketkä vihreitä äänestävät ja kenellä vihreissä on todellinen valta, niin tuleva vaalikausi tulee osoittamaan totuuden. Kuten lukijat tietävät, olen ollut aikoinani varsin vannoutunut vihreiden kannattaja ja myönnän että edelleen tunnen irrationaalista sympatiaa, ja huomasin ensialkuun innostuvani tuloksesta, kun näytti että Vihreät voi päästä jopa 23 kansanedustajapaikkaan.

Kun tulokset alkoivat olla vakiintuneita, katsoin tarkemmin vihreiden läpimenneiden listaa, ja muistin ne syyt joiden vuoksi jätin aikanani jäsenhakemuksen lopulta sitten postittamatta. 20 kansanedustajan joukossa on kolme miestä.  Sinänsä sukupuolijakauma ei olisi minusta merkittävä, mutta samaan aikaan se, että perussuomalaisten 39 hengen eduskuntaryhmässä on 11 naista, on esitetty julkisuudessa pitävänä todisteena siitä, että perussuomalaiset ovat miesvaltainen puolue jossa naisten oletetaan oleven hiljaa.

Tämä jaottelu on oireellista siksi, että se ajaa polarisaatiota. Edelleen allekirjoitan ne arvot joiden vuoksi aikanaan kannatin vihreitä, mutta minun on pakko sanoa jo tässä vaiheessa, että se, mihin suuntaan tämä kehitys vie, ei edistä millään lailla niitä arvoja jotka minut saivat sitä kannattamaan. Tasa-arvoa ei esimerkiksi mielestäni edistä se, että politiikka yritetään jakaa naisten ja miesten asioihin. Ja väitän lisäksi että tämän ajavana voimana eivät ole perussuomalaiset.

Voisin kritisoida perussuomalaisia monistakin asioista, mutten jaksa. He osaavat selvästi vastata niihin tarpeisiin joita liki 20 prosenttia ihmisistä ilmaisee poliitiikkaa kohtaan. Pluralistiseen yhteiskuntaan mahtuu monta erilaista näkemystä, ja liberaalissa demokratiassa kaikenlaisten näkemysten esittäminen tulee olla sallittua. Nyt valituista vihreiden kansanedustajista enemmistö haluaa kriminalisoida noita mielipiteitä.

Se ei tule toimimaan. Nyt varmasti tuossa leirissä ollaan voimaantuneita "vaalivoitosta". Itse koin että sellainen yhteiskuntamalli jota minä kannatan, koki näissä vaaleissa suuren tappion. Enkä tarkoita tällä että olisin keskustalainen. 


13 kommenttia:

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

"Minusta on aika karmeaa ajatella, että sen takia, että jollain ihmisellä on jokin ajattelutapa tai arvomaailma, niin tällaisen ihmisen pitäisi esimerkiksi tulla raiskatuksi." -- totesi Rinne pari Halla-Ahosta päivää takaperin. Vaikka politiikka onkin aina pahimman luokan naamiaispeliä, niin varmaankin tässä tämä peluri puhui ihan suoraan sydämestään.

Soinin jälkeen se persujen kyyninen laskelmoivuus yhdistettynä täysin häpeilemättömään moraalipakoisuuteen on saanut uuden johtajan hahmossa yhä systemaattisemman, avoimemman ja pidäkkeettömämmän muodon. Ja koulutetumman. Imperiumin vastaisku on niin sanotusti keskiluokkaistunut ja modernisoitunut; kohorteilla on yhä selkeämmin yhtenäinen, hyvin puunattu stormtrooperpanssari.

Omakin ongelmani persuvyöryssä on nimenomaan moraalinen ja hyvin pikkusievällä tavalla. Tärkeää ei ole loppujen lopuksi käytännön linjaukset vaikkapa pakolaispolitiikassa -- vaan asenne niiden takana. Päättäjän luonne ja moraali merkkaa -- käytännön linjanvedoista viis. Aika keskiluokkainen asenne. Lieneekö edes identiteettipolitiikkaa, paitsi siinä mielessä että kannatan hyviä pöytätapoja.

Nythän on paljon toistettu että oikeistopopulismin nousu sataa keskustavasemmiston laariin. Lieneekö ollenkaan totta. Polarisaatio kyllä näkyy tietty osittain myös vasemman laidan pienpuolueiden kannatuksen kasvuna myös -- mutta ehkä kuitenkin on pohjimmiltaan niin, että koko poliittinen kenttä on uudelleenryhmittymässä laajalla kaarella yhden uuden voimaklikin ympärille. Eli oletettu polarisaatio onkin hajontaa kaikessa muussa kuin ydinperussuomalaisten rivejään tiivistävässä leirissä. Haloilmiö.

Kaikkein pimeintä tässä on jonkinlainen sympatia jopa hävinnyttä keskustaa -- vanhaa inhokkiani -- kohtaan, vaikka Sipilä tovereineen tekikin kaikkensa ansaitakseen sen, mikä nyt sitten puolueen kannatuslukujen vapaana pudotuksena näkyy. Sipilästä napattu snapshot vaalivalvojaisissa oli riipaiseva. Se mies oli kovasti hajalla.

SDP:n koko ongelma on se että sen peruskannattajien joukko on kaikesta päinvastaisesta retoriikastaan huolimatta ankarasti menneitä oloja säilyttävää ja perinnehakuista. Jo pelkkä ympäristökysymyskin on tulenarka aihe sellukattiloiden ääressä ikänsä taloudellisesti lämmitelleille. Rinteen laajan spektrin hyvän halaaminen oli tässä tilanteessa selkeä virhe. Olisi piutäytynyt perusteissa.

Ei ne eläkkeellä olevat tai sinne nopeasti suuntaavat, ison omakotitalonsa jo maksaneet, keskiluokkaistuneet, sodan jälkeen liukuhihnametodilla tuotetut taajamamassat oikein lihansyönnin lopettamispuheista syty. Saati muista globaaleista teemoista. Niiden maailma on jo valmiiksi rakennettu ja nyt sitä pitäisi vain pitää yllä -- sille omalle lähipiirille. Yksikin 70+ otosyksilö totesi meikäläiselle ykskantaan että vasemmistoliittoa ei voi äänestää, kun sieltä vuotaa rahaa pakolaisille. Rinteen olisi pitänyt hoveroida enemmän tämän suunnan diskursiivisessa avaruudessa. Siellä kun ne ideaalit ovat usein sellaisia, että niitä ei käytännön toimiksi kuitenkaan malteta formuloida. Puhutaan pikemminkin vaikka laajan epämääräisesti hyvinvointiyhteiskunna säilyttämisestä ja pohjoismaiden erikoislaadusta.

No. Olisi se mielenkiintoista nähdä, miten punakurahallitus toimii. Itse kai alan himmaamaan näitä persujenhaukkumispuheita. Ei kunnioituksesta, vaan siksi että se retoriikka on nykyuomiinsa iskostuneessa maailmassa jo vähän väljähtynyttä. Vähän sama kuin aiemmin se refleksinoimainen kapitalistien kiroaminen tietyissä tiedostavissa piireissä. Vaarana tyhjä maneeri.

Näin se maailma nyt vain makaa ja lähinnä on hyvä tietää, kenen joukoissa seisoo -- kuka meikäläisen posseen kuuluu tai on kuulumatta. Ja mikä tärkeintä, tässä identtipolitiikka ensin -maailmassa, tässä pakonomaisessa voimauttavan minäpuheen tulvassa moinen omaa identiteettiä vahvistava sättiminen sataisi väistämättä myös sinne vastapuolen laariin.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Lähinnä kai inhoan persuja siksi, että tällaisena luontaisena dandynä haluan marssia iltamyöhälläkin täysin rentona sinne Tammelan hipsteritorille. Siis sitä falafel-annostani tilaamaan. Vaikka oikeasti suosinkin nykyään näemmä proteiinipitoista kanaa ja kastikkeetonta salaattia.

--Nimim. itseni hyväksynyt, sisäisesti sivistynyt, tavallinen, vakosamettihousuinen mies.

https://www.youtube.com/watch?v=SDJ_ALN_skw

Tiedemies kirjoitti...

Itse puhun mieluummin spesifisistä ongelmista ja sitten kun kysytään miksi se on ongelma, päästään arvoihin (ehkä) käsiksi. Valitettavasti entiset oman viiteryhmän edustajat ajavat nykyisin sellaista ajattelumallia jossa ei saa esittää edes kysymyksiä jos ne ovat kiusallisia.

Omassa somekuplassani levisi ihan tässä hiljan kirjoitus jossa haukuttiin alimpaan maanrakoon kaikenlainen väärien mielipiteiden kanssa otettu kontakti, pahojen ihmisten ajatuksia kun ei saisi noteerata lainkaan vaan ainoastaan keskittyä näiden tuomitsemiseen.

Tiedemies kirjoitti...

siis ihmisten tuomitsemiseen; ajatuksia ei tulisi kuulemma käsitellä, ne kun ovat myrkyllisiä jos ovat pahoilta ihmisiltä peräisin ja voivat tarttua jos niitä edes kritisoi.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Totta tuokin. Kognitiivinen uhka on termi, jota käytin taannoin Linkolaa käsittelevässä käsiksessä. Ajatus joka aiheuttaa rituaalista hylkimistä tms.

No. Oma kuplani on nykyään jo someton ja muutenkin puritaaninen. Yhdeksänvuotiaan kanssa puhun peleistä ja hiukan varttuneempien kamujen kanssa retkeilystä. Vaimon kanssa vaihdetaan ajatuksia kantrista (jakaa nykyään intohimon genreen). In a way she's a lot like me / she don't give damn about society.

Kantri taitaa olla meikäläisellä myös sosiaalista terapiaa.

https://www.youtube.com/watch?v=kcK_Blja5tw

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Lueskelin tuota vihreiden uutta kokoonpanoa ja ymmärrän mikä sinulla siinä tökkii. Itsellänihän aihepiiri ai haittaa lainkaan, olen niin sanotusti samoissa piireissä kuin tämä nykykokoonpano, mutta onhan se aika kaukana siitä radikaalista ympäristöpuolueesta, joksi ko. liitto olisi 80-luvun lopullavoinut muotoutua. Tämä harmittaa. Toisaalta ehkä vihreät olisi radikaalilla ympäristöohjelmalla edelleen pienpuolue eikä nyt jo näykkimässä keskustan kinnerjänteitä. Mikä sitten on hyvä. Nykymaailmassa vapaamielinen kaupunkilainen keskustavasemmistolaisehko puolue on yksinkertaisetsi hyvä tuote.

Luen paraikaa herkutellen Linkolan esseekokoelmaa Johdatus 1990-luvn ajatteluun. Pakko luke apala kerrallaan, on niin mehevää tekstiä. Tunnistan ne impullsit, jotka korpifilosofin äijämutinoihin ajaa, vaiken samoihin päätelmiin etenekään mm. naisten aseman osalta. Saati monen muun laajemman teeman.

Mietin notta porvaria minusta ei tule, demari en ole, olenpa sitten vihreä. Eksluusion kautta jonkin porukan riveihin. Mutta aika löysä sidos se kyllä päivänpolitiikan valossa on. Lähin viiteryhmä puoleen sisältä on maaseutu- ja erävihreät, joka on jonkinlainen akanvirta siinä laajemssa soijamokkalattevuossa.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Eli siis: vihreiden pääuoma on sitä elettyä omaa sosiaalista kuplaa, em. klikki on sitä mikä teemoina ja käytännön ratkaisuina iskee. Toisaalta on habituskiinnekohdat ja toisaalta ne omat pakkomielteet.

Demareiden sättimäsi, laimea seireenikutsu oli niin laimea, ettei aiheuttanut kyllä minkäänlaista saalistusvietin laukeamista. Laiskasti kitusia aukoen päästin vieheen menemään.

IDA kirjoitti...

Mun mielestä emme lähteneet hallituksen talouspoliittisen linjan tuomitsemiseen. Aktiivimalli luvattiin perua mikäli siihen pystytään, mutta se onkin huono. Olen itse toitottanut sitä, että olisi ollut reilumpaa leikata juustohöylällä kaikista työttömyysavustuksista, jolloin pienintä peruspäivärahaa saavien leikkaus ei olisi ollut niin suuri kuin nyt oli. Kukaan tuntemani persu, jotka kaikki eivät suinkaan ole mitään hyvin toimeen tulevia, ei ole tätä suoraan tyrmännyt. Aika selkeä käsitys on siitä, että velaksi ei voi elää, koska silloin velkoja sanelee sen miten eletään.

Mikään inhimillinen ei ole täydellistä, eikä pidäkään olla, mutta olen havaitsevinani selvää kehitystä eduskuntaryhmässämme. Äänestäjistä en tiedä: pitää muistaa, että ihmiset lähinnä haluavat elää omaa elämäänsä, eikä Suomessa kukaan vielä nälkään ole kuolemassa. Uskoisin, että äänestäjäkunta kestää vielä toisen lievän epäonnistumisen, mutta ei missään tapauksessa toista niin pahaa kuin viime kaudella. En lähtisi SDP, Kokoomus + hallitukseen, mutta SDP, PS, Keskusta olisi mielenkiintoinen.

Keskeisin tavoite on muuttaa nimenomaan maahanmuuttopolitiikka ja uskoisin sitä muutettavankin, ja osittain siksi koska onneksemme olemme eurooppalaista periferiaa. Eli sekään ei ole pelkästään PS:n ansio. PS on vain pitänyt asiaa esillä ja valmistanut muutokseen niin, että se voi tapahtua kohtuullisella ja järkevällä tavalla ainakin täällä Suomessa.

Karhulassa torilla juttelin yhden vihreiden perustamisaikojen toimijan kanssa. Aikoo Eurovaaleissa äänestää Junes Lokkaa. Ajelee pitkiä matkoja fillarilla ja asuu perheineen maaseudulla. Vihreiden kokousten keskeisenä teemana oli silloin saada mediaan vihreille myönteisiä näkemyksiä ja toimittajia, kuulemma. No nyt siellä niitä on, eikä hyvältä näytä :D

Tiedemies kirjoitti...

Sivumennen sanoen, minä en kannata tyypillisesti juustohöylää. Yleensä kannattaa pyrkiä karsimaan sieltä missä menetetty hyöty on pienin ja aiheutettu haitta suurin, esimerkiksi mieluummin ansiosidonnaisesta kuin peruspäivärahasta.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Itselleni jäi hiukan hämäräksi se aktiivimalli. Pätkätyöläinen täyttää velvoitteen joka tapauksessa ja reaalisesti työkyvyttömiltä ja etuus-elämäntapaintiaaneilta otettiin viimeisetkin löysät pois. Joka johtaa vain toiselle luukulle etenemiseen. Saadaanpahan byrokraateille taas pari uutta lomaketta pyöriteltäväksi.

Vai missasinko jotain?

Tiedemies kirjoitti...

Aktiivimallin idea (hyväntahtoisesti tulkiten) oli erotella työttömistä ne, jotka eivät tee mitään työllistymisensä eteen ja ne jotka tarvitsevat jotain ylimääräisiä tukitoimia. Eli tarkoitus (näin väitettiin) oli että ne jotka pystyvät töihin mutta ei huvita (eli etuus-elämäntapaintiaanit) patistetaan hommiin, ja työkyvyttömät tunnistetaan ja siirretään sitten työkyvyttömyyseläkkeelle tms jos eivät oikeasti pysty mihinkään.

Tämä oli sen *idea* mutta käytännössä se tarkoitti että pahimmin työttömyyden runtelemilla alueilla vaan leikattiin työttömyysturvaa, koska aktiivimallin velvotteiden täyttäminen ei ollut omasta toiminnasta kiinni. Lisäksi koska työkyvyttömyyden toteaa ihan joku muu kuin työkkärin virkailija, myös työkyvyttömiä tultiin kyykyttäneeksi siinä samalla.

Sen toteuttamiseen paloi tosiaan aika paljon rahaa byrokraattityön muodossa, mutta fakta kyllä on, että se myös oikeasti toimi; työllisyys lisääntyi, jopa paremmin kuin aiemmissa noususuhdanteissa.

Täytyy muuten tässä kritisoida sitä tapaa, jolla perustulokokeilua raportoitiin "epäonnistuneeksi". Perustulokokeiluun kuuluneilla ei ollut akviitimallin velvoitteita, mutta heidän työllistymisensä oli ihan samalla tasolla kuin noilla jotka kepitettiin töihin.

Kyllä se keppi tietenkin toimii, mutta ihan yhtä hyvin toimii porkkanakin.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Right on.

IDA kirjoitti...

"Sivumennen sanoen, minä en kannata tyypillisesti juustohöylää. Yleensä kannattaa pyrkiä karsimaan sieltä missä menetetty hyöty on pienin ja aiheutettu haitta suurin, esimerkiksi mieluummin ansiosidonnaisesta kuin peruspäivärahasta."

Näin itsekin tekisin. Juustohöylä on kuitenkin silloin perusspäivärahalla olevien kannalta parempi ja reilumpi vaihtoehto, kun ansiosidonnaista ei suostuta karsimaan, kuin tällaiset aktiivimallit. On itsestään selvää, että ansiosidannaisella olevilla aktivoitumisen mahdollisuudet ovat paljon paremmat kuin peruspäivärahalla olevilla.

Itse jo silloin, kun näihin ensimmäistä kertaa tutustuin olin sitä mieltä, että valtion kannalta jokainen työtön on työtön. Korvauksen pitäisi olla sama kaikille, Vasta haluttomuuden ottaa työtä vastaan pitäisi pudottaa alimmalla mahdolliselle peruspäivärahalle ja samalla tiputtaa myös työmarkkinoiden ulkopuolelle. Se väite, että ammattiliitot tai työttömyyskassa makaisivat ansiosidonnaisen on väärä.

Tämä on kuitenkin vakava ja iso ongelma. Tavallaan tuntuisi siltä, että olisi järkevää vapauttaa suuri osa ihmisistä puuhastelemaan jotain järkevää ja kehittävää työmarkkinoiden ulkopuolelle. Esimerkiksi siitä, että porukka pitäisi rakennuskantaa kunnossa voisi hyvin maksaa jotain, vaikka rakennukset eivät menisikään myyntiin. Toisaalta kukaan ei lähtisi siihen ellei siitä olisi sitä etua, että saisi itse asua niissä ilmaiseksi.

Joka tapauksessa on niin, että varsinainen tuottava työ tulee vähenemään entisestään. Suuri osa väestöstä on kuitenkin sellaista, että ilman jotain pakotetta elämä menee pelkäksi juopotteluksi ja taiteiluksi, joten vastiikkeeton kansalaispalkkakaan ei ole hyvä ratkaisu, vaikka olisikin parempi kuin nykyinen keinottelu. Joku pakote toimia yhteisön hyväksi pitäisi olla. Tai sitten voidaan ajatella niin, että tämä on vain väliaikainen tila ja pidetään kaikki sen yli hengissä niin hyvin kuin osataan. Itse en kuitenkaan usko tämän olevan välaikainen tila. Pitää olla realisti. Ihmiset, jotka eivät osaa antaa mitään ohjelmoinnille ja jotka eivät kykene taidepuusepiksi ovat aina keskuudessamme.