Pienet pikaiset vaalianalyysit

Sunnuntaina pidettiin eduskuntavaalit, jälleen kerran.  Vaalikampanja oli ehkä hieman vähemmän apaattinen kuin neljä vuotta sitten puolin ja toisin, mutta kovin innostava se ei nytkään onnistunut olemaan. Pari sanaa siitä.

Yllätyin demarien kampanjan hampaattomuudesta. Olen pettynyt Antti Rinteeseen. En ole SDP:n kannattaja, enkä toivonut varsinkaan Rinteen johtaman SDP:n voittavan, mutta demareilla oli kaikki eväät venyä isompaan voittoon. Vielä muutama kuukausi sitten demarit näyttivät olevan menossa 50 kansanedustajan tukevaan johtoasemaan liki 25% kannatuksellaan.

Rinteen retoriikka ei purrut lainkaan. Lisäksi demarien yleinen linjattomuus näkyi. Jos tällaisessa tilanteessa jossa tyytymättömyys istuvaan porvarihallitukseen on käsin kosketeltavaa,ei pysty venymään tämän isompaan voittoon, on selvää että demareista alkaa aika olla ajanut ohi. Vaikka laskisimme vasemmistoliiton ja anteliaisuuden  nimissä vihreätkin samaan leiriin demarien kanssa, ei tämä porukka saanut kuin alle 40% kaikista äänistä.  Tätä voi verrata kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten yhteensä yli 48% äänisaaliseen.

Paikkalukuja katsoen tilanne on vielä karumpi demareiden kannalta: Vanha hallituspohja sai 108 kansanedustajapaikkaa -- siis enemmistön eduskunnassa. Perussuomalaisten kohdalla tietenkin voidaan perustellusti sanoa, että kyse on eri puolueesta kuin viime vaaleissa, sillä puolue hajosi kahtia kesken hallituskauden.

Onkin mielenkiintoista, miten perussuomalaisten tulosta tulisi tulkita. Lienee selvää, että kyseessä oli vaalivoitto, mutta kuinka suuri, ja miksi? Itse uskon, että jakautuminen Halla-ahon puheenjohtajuuden myötä hyödytti puoluetta. Jos PS olisi jäänyt hallitukseen vanhalla kokoonpanolla, se ei olisi todennäköisesti pystynyt lainkaan masinoimaan tyytymättömiä vaaliuurnille.

Nyt Halla-aholla oli kaksi väkevää retorista asetta, jotka todella toimivat. Hallituksen alkuperäinen ohjelma piti sisällään maahanmuuttopoliittisesti juuri sen verran tiukan sanamuodon, että Halla-aho saattoi vedota siihen että muut hallituspuolueet pettivät ohjelman ja potkivat PS:n pois hallituksesta ainoastaan siksi että Halla-aho olisi halunnut yksinkertaisesti pitää kiinni siitä mistä oli jo sovittu. Tämä  sai nykyiset perussuomalaiset näyttäytymään tiukan linjan tinkimättöminä vetäjinä ja Siniset seteliselkärankaisina pettureina. Mikä ei varmaan ole lainkaan virheellinen mielikuva, jos asian näin ilmaisee.

Toinen tärkeä retorinen ase oli se, että siinä missä hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikka osui ainakin jossain määrin perussuomalaisten kannattajakuntaan negatiivisesti, Perussuomalaiset saattoivat nyt sälyttää kaikesta tästä syyn Sinisille. Tämä osa tietysti on hieman äänestäjän oikeusturvan kannalta ongelmallinen asia, sillä Halla-ahon retoriikka on ollut hyvin voimakkaasti toisaalta talouspuolella hallituksen vetämän politiikan kanssa linjassa. Mutta siinäkin keskittyminen maahanmuuttoon ja sen kustannuksiin antaa keinon välttää painottamasta mitään kipeitä talouspoliittisia kysymyksiä, ja sen sijaan todeta että "säästetään nyt ensin maahanmuuton kustannuksista".

Siinä määrin kun hallituksen tyytymättömyyttä herättävä politiikka onnistui siis herättelemään muutoin passiivisia äänestäjiä liikkeelle, PS hyötyi, ja voidaan jopa spekuloida että hyötyi enemmän kuin SDP, joka perinteisesti on pystynyt ratsastamaan nimenomaan säästöihin tyytymättömien äänillä oppositiosta voittoon.

Identiteettipoliittinen juonne, joka PS:n myötä on vahvana läsnä, hyödytti myös vihreitä ja vasemmistoliittoa. Se näkyi myös näiden eduskuntaryhmien kokoonpanossa ja rajusti näkyikin. Jos jollekin oli ennen tätä vaalia vähänkään epäselvää ketkä vihreitä äänestävät ja kenellä vihreissä on todellinen valta, niin tuleva vaalikausi tulee osoittamaan totuuden. Kuten lukijat tietävät, olen ollut aikoinani varsin vannoutunut vihreiden kannattaja ja myönnän että edelleen tunnen irrationaalista sympatiaa, ja huomasin ensialkuun innostuvani tuloksesta, kun näytti että Vihreät voi päästä jopa 23 kansanedustajapaikkaan.

Kun tulokset alkoivat olla vakiintuneita, katsoin tarkemmin vihreiden läpimenneiden listaa, ja muistin ne syyt joiden vuoksi jätin aikanani jäsenhakemuksen lopulta sitten postittamatta. 20 kansanedustajan joukossa on kolme miestä.  Sinänsä sukupuolijakauma ei olisi minusta merkittävä, mutta samaan aikaan se, että perussuomalaisten 39 hengen eduskuntaryhmässä on 11 naista, on esitetty julkisuudessa pitävänä todisteena siitä, että perussuomalaiset ovat miesvaltainen puolue jossa naisten oletetaan oleven hiljaa.

Tämä jaottelu on oireellista siksi, että se ajaa polarisaatiota. Edelleen allekirjoitan ne arvot joiden vuoksi aikanaan kannatin vihreitä, mutta minun on pakko sanoa jo tässä vaiheessa, että se, mihin suuntaan tämä kehitys vie, ei edistä millään lailla niitä arvoja jotka minut saivat sitä kannattamaan. Tasa-arvoa ei esimerkiksi mielestäni edistä se, että politiikka yritetään jakaa naisten ja miesten asioihin. Ja väitän lisäksi että tämän ajavana voimana eivät ole perussuomalaiset.

Voisin kritisoida perussuomalaisia monistakin asioista, mutten jaksa. He osaavat selvästi vastata niihin tarpeisiin joita liki 20 prosenttia ihmisistä ilmaisee poliitiikkaa kohtaan. Pluralistiseen yhteiskuntaan mahtuu monta erilaista näkemystä, ja liberaalissa demokratiassa kaikenlaisten näkemysten esittäminen tulee olla sallittua. Nyt valituista vihreiden kansanedustajista enemmistö haluaa kriminalisoida noita mielipiteitä.

Se ei tule toimimaan. Nyt varmasti tuossa leirissä ollaan voimaantuneita "vaalivoitosta". Itse koin että sellainen yhteiskuntamalli jota minä kannatan, koki näissä vaaleissa suuren tappion. Enkä tarkoita tällä että olisin keskustalainen.