Arjen Fascismi, Osa III

Yksi mielenkiintoinen tulokulma nykypäivän "vaarallisiin ilmiöihin" kuten ns. alt-right fasismiin on se, että ihmisten mielipiteenmuodostus on rikki. Viittasin tähän jo aiemmassa kirjoituksessani, mutta tarkoitan tässä rikkinäisyydellä jotain muuta kuin yleisinhimillistä tribalismia ja taipumusta nähdä vihollisia kaikkialla.

Yksi todella vaikeasti purettava "hegemoninen" puhetapa on kiista siitä kuka on uhri. On hyvin vaikeaa kehystää mitään kiistanalaista ja vastakkainasettelua synnyttävää kysymystä ilman että ottaa kantaa jonkun asemaan uhrina joko kiistämällä tai validoimalla. "Valkoisen heteromiehen" uhrinarratiivi on ollut internetin syvissä syövereissä hautumassa ja käymässä jo vuosikausia. Ensi kerran törmäsin siihen jo 90-luvulla mutta nykyisin se on jo aika vahvasti pinnassa. En haluaisi ottaa kantaa siihen suuntaan tai toiseen lähinnä siksi, että uhrinarratiivi on tympeä monestakin syystä.

Ensinnäkin, jos analyysi jostain ilmiöstä degeneroituu uhriasemasta vääntämiseksi, jäävät ilmiön käytännössä kaikki muut ulottuvuudet tavoittamatta. Uhrinarratiivin vastinparina (ei vastakohtana!) voidaan pitää agentuuria, eli sitä, että narratiivi korostaa jonkun identiteetin perustuvan toiminnalle ja aikaansaamiselle. Nämä eivät ole ristiriidassa, vaan usein uhrinarratiivi rakentuu sille että identiteetin omaksunut kyllä toimisi mutta kun.

Yksi syy siihen, että olen pitänyt -- en kaikilta osin, mutta tässä mielessä kyllä -- Petersonin retoriikasta, on ollut se että hän korostaa agentuuria ilman uhri-identiteettiä. Tämä on joillekin ollut hämmentävää ja yhdessä joidenkin sinänsä maltillisten mutta "väärien" mielipiteiden kanssa tekee hänen sanomisistaan herkästi vaarallista alt-right-fasismia.  Tämä on sikäli hassua että tänä Paolo Coelhojen ja itsehoito-oppaiden kulta-aikana maailma on täynnä Petersonin kaltaisia kannustajia, jotka kehottavat (miehiä) ryhdistäytymään ja ajattelemaan positiivisesti, ja usein tekemään jotain elämällään.

En ole jaksanut lukea näitä ohjeita kokonaan. En jaksanut enkä viitsinyt -- ehkä jossain vaiheessa viitsin. Ajatus siitä että ihmisen -- sukupuoleen katsomatta -- tulisi olla toimiva ja rakentava, sen sijaan että ruikuttaisi ja kärsisi analyysihalvauksesta, ei ole mitenkään uusi. Ja siis tässä "tulisi olla" nimenomaan siinä mielessä että yksilön itsensä kannalta olisi selkeä hyvinvoinnin parannus jos asenne ja toiminta kehittyisivät tähän suuntaan. Ei missään moraalisessa, kosmisessa, tai filosofisessa mielessä vaan ihan siinä samassa mielessä kuin miksi mansikkajäätelöön ei kannata yleensä laittaa sinappia tai miksi puhdas vesi on parempi juoma kuin likainen.

Laadinkin tässä sitten oman (ilmeisen fasistisen) listan siitä, miten yksilö -- jälleen kerran, sukupuoleen katsomatta -- voi viedä elämäänsä paremmalle trajektorialle.

1. Omaksumalla kehitys-mindsetin. Sen sijaan että hahmottaa itsensä staattisena ja omat taitonsa ja taipumuksensa muuttumattomina ja kiinteinä, pyrkii huomioimaan itsessään niitä taitoja ja tietoja jne joita voi kehittää omalla toiminnallaan. Sen sijaan että hokee itselleen "Minä olen XXX", niin toteaa viileästi että "osaan tehdä X, ja voin tulla paremmaksi X:ssä" tai "Jos en osaa asiaa Y, voin opetella Y:n".
   
   Konkretiaa: Kannattaa aloittaa jokin harrastus jossa voi tulla mitattavalla tavalla paremmaksi. Harrastuksen olisi hyvä olla kiinnostava, sen tulisi olla fyysisesti ja/tai henkisesti haastava, ja oman osaamisen mittari siinä tulisi olla mahdollisimman objektiivinen. Tällainen harrastus mahdollistaa kehitys-mindsetin harjoittamisen käytännössä. Itse valitsin aikanaan voimaharjoittelun, koska se, montako kiloa rautaa nousee maasta, on täysin objektiivinen ja mitattava tosiasia.
   
2. Analyysin tulisi kohdistua mahdollisuuksiin ja sellaisiin uhkiin joiden realisoitumiseen voi itse vaikuttaa tai joihin voi varautua. Sen ei tulisi kohdistua omaan menneisyyteen, omiin virheisiin silloin kun kyse ei ole välittömästä palautteesta, eikä ylipäätään mihinkään sellaiseen jo tapahtuneeseen asiaan josta ei ole mitään opittavissa enää.
   
   Konkretiaa: On aivan mielekästä analysoida juuri hävitty shakkipeli ja miettiä mitkä siirrot olivat ratkaisevia virheitä. On mieletöntä kirota sitä, että teki joskus nuorempana huonoja päätöksiä. On aivan mielekästä analysoida yrityksen X toimintaa lähimenneisyydessä jos harkitsee yritykseen sijoittamista. On mieletöntä pohtia miksi olin niin tyhmä etten ostanut Nokian osakkeita vuonna 1995 tai myynyt vuonna 2000.  On mielekästä pohtia kannattaako ostaa kattavampi matkavakuutus, on mieletöntä murehtia tuleeko asteroidi tuhomaan maapallon yllättäen.
    
3. Opettelemalla sietämään epätäydellisyyttä, mutta silti tehdä parhaansa.
   
   Konkretiaa: Sänky kannattaa sijata joka aamu. Tiskit kannattaa tiskata pian aterian jälkeen. Jos kuitenkin sänky on sijaamatta iltapäivällä, se kannattaa sijata silloin kun sen huomaa, eikä soimata itseään siitä että "taas unohdin". Jos kämppä on sotkuinen eikä ole aikaa juuri nyt siivota, asia on sillä tavalla. Kun seuraavan kerran tulee kotiin, voi siivota. Kun menet treenaamaan, et keksi tekosyitä sille miksi et jaksa. Jos treeni ei sujunut tänään, teet tälle päivälle suunnittelemasi treenin ylihuomenna tai maanantaina. Itsesyytöksissä ei ole mitään mieltä.
   
4. Älä tee tästä numeroa, äläkä tee tästä identiteettiprojektia. Tractatus 6.54, tai kansanomaisemmin "Fake it, till you make it". Ihmisen ajattelu useimmiten seuraa toimintaa, ei toisin päin. Jos heräät keskellä yötä murehtimaan maailmaa ja syyttämään itseäsi, sijaa sänkysi silti aamulla ja lähde treenaamaan normaalisti.

Näillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, millaiset arvot ihmisellä on elämänsä suhteen.  Näissä ei ole kyse arvoista tai ideologiasta. Jokainen asuu mieluummin siistissä kuin sotkuisessa kodissa. Jokainen voi paremmin kun ei elä jatkuvien itsesyytösten keskellä tekemättömien töiden vuoksi, ja jokainen voi paremmin kun ei jatkuvasti palaa katkerana ajatuksissaan vuosien takaisiin mokiin tai menetyksiin. Nämä eivät ole myöskään "ableistisia", sillä jokaisella on mahdollisuus omaksua kehitys-mindset. Stephen Hawking teki vaativaa ajatustyötä ja opetteli uusia asioita vuosikymmeniä senkin jälkeen kun hän oli käytännössä kokonaan menettänyt liikuntakykynsä.