torstai 1. maaliskuuta 2018

Hyveistä ja heuristiikoista

Kun kirjoitin aiemmin hyveistä ja arvoista, korostin alussa että en tavoittele hyve-eettistä tarkastelua. Tarkoitin tällä sitä, että se, mitä sanomme hyveistä, on universaalia siinä merkityksessä että hyveen luonne hyveenä voidaan tunnustaa ja tunnistaa riippumatta siitä, millaista eettistä viitekehystä käytämme.

Hyve-etiikassa pyritään palauttamaan "oikea" toiminta ja ajattelu hyveisiin; valintojen arvo on niiden hyveellisyydessä. Tämä on mielestäni hieman kömpelö ja ennenkaikkea epätarkoituksenmukainen tapa kehystää asioita. Minun näkemykseni hyveistä on, että ne ovat luonteeltaan heuristisia. 

Heuristiikalla tarkoitan tässä yhteydessä välineellistä, käytännöllistä ohjetta tai nyrkkisääntöä, joka toimii usein hyvin, mutta toisinaan saattaa toimia huonommin tai jopa vahingollisesti. Esimerkiksi, voimme sanoa että ahkeruus on hyve; jokainen selväjärkinen ihminen ymmärtää, miksi useimmiten tämä pitää paikkansa. Jokainen voi kuitenkin helposti luoda mielessään tilanteen, jossa ahkeruus on peräti vahingollista.

Oma käsitykseni on, että aivan jokainen hyve on tällainen heuristiikka, ja juuri siksi puhdasoppinen hyve-etiikka redusoi ihmisen aina jonkinlaiseksi koneiston osaksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö hyveiden korostaminen olisi mielekästä, kunhan ymmärretään näiden rajat.

Sanoin myös toisaalla, että pidän fyysisen voiman harjoittamista hyveenä. Kaikki yllä sanottu pätee myös tähän hyveeseen. Jokainen ymmärtää että voimaharjoittelun voi viedä liiallisuuksiin siten, että se hallitsee elämää ja jopa vaarantaa terveyden jossakin kohtaa. Jokainen myös ymmärtää, miksi se, että yksilö kykenee tarvittaeassa kantamaan pesukoneen rappuset ylös yksinään, on hyvä asia. Olennaista tässä on löytää ne asiat jotka ovat arvokkaita ja asettaa ne rinnakkain. 

Olen nähnyt monta puheenvuoroa toksisesta maskuliinisuudesta erityisesti angloamerikkalaisen kulttuurin piirissä. Maskuliinisuuden ja mieheyden kaltaiset kysymykset ovat niin laajoja, diffuuseja, ja ristiriitaisiakin, etten edes lähde purkamaan sitä vyyhtiä. Sidos hyveellisyyteen on kuitenkin olemassa, ja ainakin osa niin kutsutusta toksisuudesta voidaan ymmärtää joidenkin hyveiden ylikorostumisena. Esimerkiksi peräänantamattomuus ja kunniallisuus voidaan ymmärtää hyveinä, mutta niiden tarkoituksenmukainen soveltamisala on varsin kapea. 

Kun olen kirjoittanut tehokkuudesta aiemmin, se on usein ymmärretty heuristisena, hyveen kaltaisena asiana. Se voidaan toki ymmärtää näinkin, mutta itse olen korostanut tehokuutta nimenomaan arvona. (Pareto-)Tehokkuus siis viittaa siihen, että jos voimme valita erilaisista lopputuloksista, meidän tulisi sulkea pois vaihtoehdot, jotka ovat joidenkin toimijoiden kannalta huonompia, mutteivät kenenkään kannalta parempia. Se, miksi tämä ei ole (pelkkä) hyve, vaan arvo, johtuu siitä, että ei ole tilanteita joissa tästä maksiimista poikkeaminen olisi jollakin tapaa hyvä asia. Tai tarkemmin; Yksilö joka on sitä mieltä, että tehokkuudesta poikkeaminen on oikeutettua, on paha (engl. evil) ja siten asettanut itsensä niin sanotusti ihmistapain ulkopuolelle.



9 kommenttia:

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Hep! Koska selvästi hyveet kiinnostavat ja olet tuollainen jäyhänjähmeä stoaatikko, niin luepa tämä:

Hyveestä
Kuuluu teokseen: Seneca, Lucius Annaeus - Tutkielmia ja kirjeitä / Seneca ; suomentanut J. A. Hollo ; johdannon kirjoittanut Jussi Tenkku
Tekijä: Seneca, Lucius Annaeus
Vuosi: 1964
Kieli: suomi
Aineistolaji: Kirja

Seneca nuorempi eli Bickus Dickus voisi muutenkin sopia pirtaasi ;)

Tiedemies kirjoitti...

Bickus Dickus. :===D

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

:) Kunhan kiusoittelen. Stoalaisuus on kova juttu (pun intended), ja törmään siihen toistuvasti töissäni. Siksi aina välillä tulee tällaisiä kirjaviitevuotoja. Senecaa opetan syksyllä.

Tiedemies kirjoitti...

Stoalaisuus on tietysti ihan hieno juttu, mutta itse karsastan kaikenlaisia "oppeja" siinä mielessä, että se, että jonkin koulukunnan piirissä on saatu jokin hyvä idea, ei vielä todista että kaikki muutkin ideat ovat hyviä.

En sillä lailla hehkuta hyve-etiikkaa laisinkaan, vaan koetan vaan maalata kuvan jossa siinä on edes jotain järkeä siitä huolimatta että se on tiukasti noudatettuna niin ilmeisen mielipuolinen.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

No itse asiassa stoalaiset elämänfilosofiset tekstit ovat kaikke amuuta kuin mielipuolisia. Pikemmin juuri äärimmäisen fiksuja. Jos ei perehdy alkuperäsimateriaaliin, on kuva väistämättä typistetty tai sarjakuvamainen. tästä syystä on parempi palata kohdeteksteihin eikä vain tyytyä myöhempään tutkimukseen aiheesta.

Itse tietenkin olen kiinnostunut erilaisten ajatustapojen historiasta työn puolesta. En oikeasti ihan hirveästi kannata epikurolaisuutta, pikemminkin hahmotan sen tiettyinä sympaattisina tendenssinä, jotka mielenkiintoisesti hakevat muotoaan hyvin varhaisessa ympäristössä. Nyt tässä silmien on on Freudin teos "Erään toivekuvitelman tulevaisuus", joka jatkaa hiukan samoja teemoja 1900-luvun alun maailmassa. Mutta onhan lukeminen nautinto. Maailma esimerkiksi ei ole ihan samanlainen sen jälkeen kun on lukenut Marcus Aureliuksen teoksen "Itselleni". Että mitä ihan aikuisen oikea keisari päässään (muotopuhtaan stolaisesti) kelaa. Sivistys, se että on aika aja mahdollisuuksia kuunnella sivistyneitä ääniä vuosituhansien takaa, on aikamoista ylellisyyttä.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Jotenkin näkisin tuon stoalaisne hyveajattelun nimenomaan neuvottelevana elämänfilosofiana eli siinä näennäiset äärimmäisyydet ovat aika harkitsevasti tasapainotettu elämän realiteettien kanssa.

Toksinen maksuliinisuus on mielenkiintoinen aihealue ja relevantti siksikin, että se on tavalaan juuri hallitsematonta tai sokeaa tiettyjen miesmäisiksi merkityksellistettyjen toimintatapojen ja näkemysten noudattamista. Jordan Peteerson, josta taidettiin puhua, on hyvä esimerkki ihmisestä joka taas sovittaa tiettyä maskuliinisuusden ideaa elettyyn arkeen realistisesti ja psykologian koulutustaan hyödyntäen. Se näyttää äkkiseltään pullistelulta mutta seassa on paljona siaa. Ei sillä että itse kokisin maskuliinisuutta monissa nykymuodoissaan kiinnostavaksi aiheeksi, se on mielestäni toksisuuden sijaan yksinkertaisesti jonkinlainen huonon itsetunnon kompensaatiokimppu, joka sitten ilmenee isommalla porukalla yhteisinä tapoina, näkemyksinä ja pakkomielteinä. Oma mieheyteni on sitä että koen olevani täysikasvuinen urosvirtahepo parhaassa iskussaan. Se on pelkkää lihaa.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

https://www.youtube.com/watch?v=vHXB_IqJSNA

Tiedemies kirjoitti...

Niin siis, maskuliinisuuden "kriisi", jos sellaisesta on mielekästä puhua, on jollain akselilla aika tiukasti kiinni siinä, että ei ole sellaista valmista pakettia käyttäytymiselle ja toiminnalle, jonka kautta voisi lunastaa yksioikoisesti paikkansa yhteiskunnassa.

Tämä nyt ei oikeastaan riipu suoraan sukupuolesta. Petersonin viesti menee perille osaksi siksi, että siinä missä tähän emansipaatioon on feminismin yms taholta vastattu aika aggressiivisestikin, eli on rakennettu (ainakin näennäisen) vaihtoehtoisia identiteettiprojekteja, ei "menetettyjen" miesten roolien ja hyveiden tilalle ole oikein kukaan tarjonnut mitään järkevää.

Arjessa on nuorilla miehillä vähän sitä ongelmaa, että heillä ei ole mitään ankkuria. Se, että Petersonin selväjärkinen puhetapa herättää ärtymystä ja vihaa ihmisissä, on jotenkin hassua, koska mies ei sano kuitenkaan mitään kovin radikaalia sukupuolesta. Ehkä se vihaisuus tulee siitä ideasta että kun on omaksuttu uhri-identiteetti, jossa "nainen" on "miehen" uhri, niin kaikki yritykset jotenkin muuttaa tätä asetelmaa asianmukaisemmaksi jotenkin nähdään sen uhrin vähättelynä.

Itse olen jo pitkään ollut aivan loputtoman kyllästynyt näihin aiheisiin, en jaksa koskea pitkällä tikullakaan. Kunhan heilutan häntääni ja viskon sontaa sinne tänne.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Ihan totta, kriisi on varmasti tällä hetkellä se, että tietty miehen malli, joka on ollut melko helposti täytettävissä aiemmin, on muuttunut yhä vaikeammaksi tavoittaa tai itsessään ongelmalliseksi. Tai hajonnut alakulttuureiksi. Tällöin kilvoittelu onnistumisesta miehenä on yhä suuremmalle joukolle mahdotonta. Kriisi on siis sitä että joku asia on liian vaikeaa, ei itsessään se että joku asia on ylipäätään vaikeaa. Samalla tulee muistaa että alun perinkin tietty tavoiteltu malli on perustunut juuri siihen, ettei osa miehistä sitä täytä eli se edustaa statusta. Eli miehisyys siinä ei-lihallisessa mielessä on aika irvokasta: reagointia sosiaalisiin paineisiin.

Itse kyllä allekirjoitan ajatuksen siitä että sekä mies että nainen voi ajautua paitsioon nykyisten mies- ja naisnormien vallitessa. Yhteiskunta ja kulttuuri on tälla lailla julma. Ainoa syy miksi en koe sitä ongelmaksi on tietenkin se että en koe sitä omakohtaiseksi ongelmaksi (monia muita asioita toki kuten kaikki, elämä on ristipaineita ja ristiriitoja). Asia voi tietenkin muuttua.

Kakan levittäminen hännällä muuten on virtahevon oman menestymisen kannalta tärkeää, sillä se muokkaa elinaluetta virtahevolle sopivaksi eli luo oikean habitaatin.

(Epikurolaiset) siat ovat itse asiassa aika (sisä)siistejä olentoja, vaikka sikoihin liitetään likaisuuden mielikuva. Kyse on kulttuurisesta assosiaatiosta, jolla ei ole todellisessa luonnossa vastinetta. Kurassa kylpemisellä ei ole mitään tekemistä kakan kanssa, se suojaa (epikurolaista)sikaa (ajatus)loisilta.