Sanoille "arvo" ja "hyve" yms on omat merkityksensä, mutta itse käytän niitä hieman spesifisemmin ja osin eri tavoin kuin monet muut. Tämä siksi että näiden sanojen epäselvä merkitys arjessa aiheuttaa sekaannusta, joka olisi vältettävissä; käyttötapani keskeinen tarkoitus on selventää omaa ajatteluani ja toimintaani, mutta koin nyt hyväksi esittää tämän tekstimuodossa.
Arvo on käsitys jostakin toivottavasta maailmantilasta, lopputulemasta, jne. Se on aina subjektiivinen, eli arvo on arvo vain siinä mielessä että se on yksilön, ryhmän tms toimijan ja maailman välinen relaatio; arvo voi olla laadullinen, jolloin se toteutuu tai ei toteudu, tai määrällinen, jolloin se toteutuu jossakin määrin. Arvo ei ole "objektiivinen", mutta arvosta voidaan toki usein johtaa objektiivinen mittari, joka kertoo missä määrin arvo toteutuu, jos toteutuu. Esimerkiksi, jos minä arvostan rahaa, ja rikkaus on minulle arvo, niin omistamani rahamäärä on (jossain määrin) objektiivinen mittari sille, miten hyvin tämä minun arvoni toteutuu.
Monet arvot ovat inherentisti subjektiivisia, kokemuksellisia, eikä niihin ole mitään yleisesti hyväksyttyä eikä edes yksilön helposti tavoittamaa mittaria. Esimerkiksi ystävyys tai lojaalius tms. Jos tarkastelemme puhtaan utilitaristisesta lähtökohdasta, voimme ajatella että arvot ovat apukäsite jolla tarkastelemme yksilön utiliteettifunktiota. Tämä tietenkin oikoo asiaa tavattomasti, mutten nyt ala sen kummemmin purkamaan tätä. Jokaisella ihmisellä on jonkinlaiset arvot. Arvot eivät ole "hyviä" tai "huonoja", ne vain ovat; ne toteutuvat jos toteutuvat.
Hyve puolestaan on etiikan käsite. Huomautan tässä etten varsinaisesti yritä esittää mitään hyve-etiikan puolustusta, vaan kyse on kehyskäsitteestä jolla erotan kaksi eri abstraktiota. Hyve on itsessään tietyssä mielessä "objektiivinen", so. voimme kaikki yhdessä todeta tietyn hyveen merkitsevän tiettyä asiaa ja yhdessä todeta tämän tai tuon toiminnan tai valinnan kyseisen hyveen mukaiseksi. On kuitenkin arvokysymys, pidämmekö hyvettä sinänsä arvossa. Aivan erityisesti on arvokysymys, millaiseen järjestykseen me asetamme erilaisia hyveitä.
Hyveen luonne hyveenä on tietenkin neuvoteltava erikseen, mutta toisin kuin arvo, hyve voidaan kehystää peliteoreettisesti. Henkilö joka ei pidä hyvettä arvossa, voi silti hyväksyä sen luonteen hyveenä. Esimerkiksi, voimme esittää anteliaisuuden hyveenä, ja voimme esittää uskottavia sosiaalisia tilanteita joissa anteliaisuus tuottaa esimerkiksi peliteoreettisesti hyviä lopputulemia, so. sellaisia joissa suuri määrä toimijoita kokee arvojensa toteutuvan paremmin. Tämä ei kuitenkaan mitenkään "objektiivisesti" tai kaikenkattavasti voi todistaa että anteliaisuus on kaikissa tilanteissa toivottavaa. Hyve on siis eräänlainen heuristiikka joka ohjaa toimintaa tilanteissa.
Esimerkiksi, meillä voi olla hyveenä rehellisyys. Rehellisyys on ilmeisistä syistä hyve, sillä rehellisyys mahdollistaa monien koordinaatio-ongelmien ratkaisemisen. Jos minä tiedän hyvän marjapaikan ja toinen tietää hyvän sienipaikan, jakamalla rehellisesti nämä tiedot, molemmat hyötyvät. Toinen voi toki olla epärehellinen ja saada näin hyötyä itselleen, ja tämä voi taas johtaa rehellisyysnormin rapautumiseen ja kaikkien hyvinvoinnin heikkenemiseen. Tässä välittävänä mekanismina siis on luottamus, joka yhteisöissä voidaan ajatella merkittävänä koordinaatiota helpottavana voimana, ja rehellisyys hyveenä on luottamusta ylläpitävä heuristiikka.
Toisaalta voi olla hyveenä lojaalius, joka tarkoittaa että jonkin yhteisen päämäärän puolesta sitoutuminen tarkoittaa toisinaan omien arvojen vastaisten valintojen tekemistä. Tällöin kaksi eri hyvettä voivat joutua ristiriitaan. Jos poliisi kysyy, onko kaverini varastanut omenoita naapurista, joudun punnitsemaan lojaaliuden ja rehellisyyden hyveiden välillä. Tämä punnitseminen vaatii viime kädessä minua konsultoimaan arvojani ja tarkastelemaan kumpi toiminta lopulta johtaa arvojeni parempaan toteutumiseen.
Asia ei tietenkään oikeasti ole näin selkän jaon mukainen, sillä ihmisten arvot ja hyveet eivät ole aidosti "erillisiä". Tämä on kuitenkin usein hedelmällinen lähtökohta asioita tarkasteltaessa. Kun tarkastelemme ihmisten toimintaa, voimme ensinnäkin tarkastella millaisia hyveitä he toiminnallaan ilmentävät. Aina tämä tietenkään ei ole selvää. Toisaalta, jos jonkun toiminta tuntuu olevan vailla mitään hyveitä, voi olla aiheellista pohtia millainen arvomaailma voi olla taustalla.
Hyveillä on myös sellainen piirre että niiden noudattaminen ajan oloon kirkastaa (tai himmentää) arvoja. Toinen hyveisiin liittyvä ilmiö on hyvesignalointi, eli pyrkimys tuoda esiin omaa hyveellisyyttään. Näistä on kirjoitettu niin paljon etten viitsi enempää niitä kammata.
11 kommenttia:
Wau. Hyvä kirjoitus.
Onhan hyveillä yhteisöllisesti tuottavakin puolensa. Ainakin siis sellaisilla hyveillä, joilla on merkitystä muillekin kuin individualistisia päämääriä tavoittelevalle yksilölle itselleen. Muistelen tässä hyveajattelun klassikoita antiikista, mutta ei tule mitään hyvää esimerkkiä mieleen.
Voisithan sinä edustaa jonkinlaista terveyskeskeistä hyveajattelua. Toisaalta näkisin että tässä tapauksessa on kyse pikemmin vain raa'asta sisä- ja ulkoryhmäjaottelusta koristettuna jonkinlaisella käsitteellisellä pyörityksellä. Toisin sanoen keinosta sanoa että jästi on jästi. Mikä se tietenkin aina jostain intohimoisesta harrastuksesta käsin tarkasteltuna on.
Pitäisi taas perehtyä stoalaisuuden klaasikoihin uudemman kerran. Hyveajattelu stoalaisilla muistaakseni kyllä jäsentyy viime kädessä aina sen yhteisöllisen tuottavuuden ja vastuullisen sosiaalisen roolin omaksumisen kautta. Se soveltuu hieman huonosti kulttuuriin, jossa erilaiset alakulttuurit toimivat keskeisenä itseidentiteetin rakentamisen välineenä.
Joka tapauksessa lähden tästä vartin sisään salille. Voimaharjoittelulla on itselleni se välinearvo eli haluan pystyä harrastamaan muita harrastuksia vielä parinkymmenen vuoden päästä. Plus tietty pörinät. Ja onhan se hauskaa olla iskussa.
No niin. Tämä oli tarkoitettu tekstiin "voima". Kiireessä -- lähdössä.
Hyvehän on tässä kehystyksessä väline.
Mutta jutusta puuttuu laajempi kehystävä filosofia. Hyve on vaarassa redusoitua pelkäksi pätemiseksi -- välineeksi hännän ostamiseksi ilman sen kummempaa syytä poislukien tietenkine ttä arvottaa ihmisiä hyveensä kautta -- eli sinällään ylevä käsite on oikeastaan eufemismi.
Perinteisesti kardinaalihyveet ovat: Viisaus, rohkeus, kohtuullisuus ja oikeudenmukaisuus. Muistaakseni nämä oliva myös stoalaisilla vaikka ovatkin Platonin kai alunperin ilmaisemat. Myös Raamatun Viisauden kirjassa nuo on lueteltu.
Lojaalisuus ei kuulu noihin, koska lojaali voi olla yhtä hyvin hyveistä kuin paheista koostuville jutuille tai hyveellisille tai paheellisille ihmisille. Sama pätee anteliaisuuteen.
^ Niin se taisi olla. Ylipäätään pitäisi kait lukea taas Aristotelen Nikomakhoksen etiikka. Viime lukukerrasta on muistaakseni 20 vuotta, joten hyveajattelu on hiukan hukassa :)
Eudiamonia on kyllä meikäläisen elämän tavoite, siinä mielessä pakanallisen antiikin ihmiskäsitys kokonaisuudessaan vetoaa. Totta kai siellä on paljon nykyajan perspektiivistä vastenmielistäkin kamaa.
Nietzschehän tunnetusti esitti Zarahustran suulla, että hyveellinen ihminen puhuu totta ja ampuu nuolillaan tarkasti. Aika tiukka paketti. Tuli redusoimisesta mieleen.
Ymmärrät nyt jotenkin hiukan väärin; Hyveen välineellisyys ei tee siitä jotenkin vähemmän ylevää. Hyve on väline hyviin asioihin.
Varmasti. Yritän nähdä jutussa syvyyttä, jota siinä ei ole. Tai jotain kiinnekohtaa johonkin elämänfilosofiaan. Silti kaksi viimeistä kirjoitusta ovat hyviä.
Hyve-etiikka is blue-pill thinking.
Lähetä kommentti