Tällä viikolla tein vain kolme treeniä; työkiireiden vuoksi en ehdi salille neljänä päivänä viikossa ja viikonloppuna pitää levätä. Liikunta on hyvä tasapainottava tekijä työstressille, mutta siihen tarvitaan myös kaveriksi riittävästi unta. Vielä toistaiseksi unirytmi ei ole pahasti häriintynyt, mutta heräämiseni on aikaistunut niin, että herään aamulla ilman herätystä kello 6:00.
- Maanantai: Kevyt kyykky lämmittelyksi, Penkkipunnerruksen vitosviikolla 8x90kg, leuanvetoa kehonpainolla 3x8, vinopenkki käsipainoilla 3x8x27.5kg per käsi.
- Keskiviikko: Kevyt kyykky lämmittelyksi, maastaveto vitosviikolla 5x145kg, hauiskääntö käsipainoilla n. 10 toistoa laskeva sarja 20kg:sta alaspäin.
- Perjantai: Kyykky vitosviikolle 6x107.5kg, pystypunnerrus vitosviikolle 5x55kg, leuanveto lisäpainoilla 5x15kg, 5x12kg, 5x12kg. Vinopenkki käsipainolla 3x12x22.5kg (tässä viimeinen jäi kahdeksaan toistoon)
3 kommenttia:
Harmillista, jos uusi työpaikka toi stressin mukanaan, no toivottavasti liikuntaharrastuksen avulla pystyt "polttamaan pois ylimääräiset stressihormonit".
Jotkut ihmiset kokevat, että "stressi jää avantoon", ja harrastavat siksi avantouintia. Toiset stressaantuneet taas eivät koe avantouinnilla olevan minkäänlaista vaikutusta omaan stressitasoonsa. No ehkä kyseessä onkin plasebovaikutus: Jotta stressin saa jäämään avantoon, täytyy ensin olla vahva usko siihen, että stressi jää avantoon, sitten avantounitikokemus vahvistaa uskoa, ja usko vahvistaa kokemusta jne...
Yksityisellä puolella työskenneltäessä ongelmana on se, että työtä on silloin sopiva määrä, kun sitä on hieman enemmän kuin mitä ehtii aikataulun mukaisesti kunnolla tekemään. Tällaisessa ympäristössä työskenneltäessä on _äärimmäisen_ tärkeää, että ei koe itse olevansa syyllinen siihen, että töitä on enemmän, kuin mitä ehtii tekemään:
"Tekemättömien töiden lista vei energian päivisin ja käsittelemättömät asiat valvottivat öisin. Matka supersuorittamisesta saamattomuuteen sujahti huomaamatta. ... kollegan esittämä kysymys lupaamani asian hoitamisesta sai aikaan vain ahdistuksen. ... Saamani korvaus tekemästäni työstä ahdisti, koska en kokenut olevani sen arvoinen."(https://www.vincit.fi/blog/tyon-mielivaltainen-mielettomyys/)
Tuosta supersuorittajien kokemasta syyllisyydentunteesta varoitetaan myös IT -alan supersuorittajien koulutuskeskuksen manuaalissa:
"Impostor syndrome
Did you know there's a well-documented phenomenon in which highly qualified people go through life feeling like they're a bunch of frauds and don't deserve the things they've achieved? It's common in work ("I can't believe I made it past the interviews. Surely someone will figure out I'm wildly incompetent and fire me soon!") and school ("Everyone here is so much smarter than me. I got in on a fluke."). This is called impostor syndrome."(https://www.recurse.com/manual)
Käsittääkseni kuulut suopersuorittajien joukkoon tekemiesi >20kpl vertaisarvioudun tutkimuksen määrän perusteella:
"Now consider that fewer than 1% of scientists publish a paper every year."(https://medium.com/the-mission/forget-about-the-10-000-hour-rule-7b7a39343523)
Joten sen vuoksi kannattaa opiskella supersuorittajien "ammattitautien" oireiden tunnistaminen, samalla tavoin kuin juoksemisen supersuorittajien, siis maratonharrastajien kannattaa opiskella ko. alan supersuorittamisen "ammattitautien" oireet, siis jalkavaivojen oireiden tunnistaminen ja hoito mieluiten jo ennen maratonharrastamisen aloittamista.
Heh. Huijarisyndrooma paranee kun ymmärtää että omien kriteerieni mukaan melkein kaikki muutkin ovat huijareita, vieläpä pahempia kuin minä itse. :)
TM: "Huijarisyndrooma paranee kun ymmärtää että omien kriteerieni mukaan melkein kaikki muutkin ovat huijareita, vieläpä pahempia kuin minä itse. :)"
Nähdäkseni huijaaminen työpaikalla (työajan käyttäminen omiin mielenkiinnon kohteisiin, siis työajan varastaminen) kertoo huijaajasta sen, että hän ei "kestä elämää" (siis kestä ahdistavaa työntekoa) ilman työajalla rentoutuksen tarjoavaa todellisuuspakoa:
"Juutuitko taas tuijottamaan töissä kissavideoita? Tässä tulee synninpäästö ... Tulosten mukaan hyvä mieli kumoaa kevyesti videoiden katselusta aiheutuneen syyllisyyden."(https://www.kauppalehti.fi/uutiset/juutuitko-taas-tuijottamaan-toissa-kissavideoita-tassa-tulee-synninpaasto/feeEyEQH)
Em. jutussa mainitaan pari Rob Kellyn kirjoista minulle tuttua henkisen huonovointisuuden lähdettä, nimittäin "social anxiety" ja "low self esteem":
"... esimerkiksi ujot ja toisten mielipiteille alttiit ihmiset."
Henkisen huonovointisuuden piilokustannukset näkyvät siis huonossa (tai pikemminkin ei maksimaalisen hyvässä) työn tuottavuudessa ("hyvä-huono" -jaottelu on väärä dikotomia).
Henkisesti hyvinvoiva ihminen jaksaa tehdä hyvin (myös) töitä, kun taas vähemmän hyvinvoiva joutuu turvautumaan erilaisiin vippaskonsteihin (esim. kissavideoiden katseluun) pitääkseen mielialansa korkeana (ts. välttääkseen työuupumuksen ja pysyäkseen työkykyisenä).
Jos kissavideoiden katselu yms. tehottomuus (esim. työkaverien kanssa tapahtuva ei-työasioihin liittyvä ylenmääräinen lörpöttely) olisi estetty, niin silloin nämä ko. ihmistyypin edustajat työuupuisivat. Josta puolestaan seuraisi vieläkin enemmän tehottomuutta, koska uupujan työteho on vieläkin pienempi kuin kissavideoiden katselijan alentunut työteho. Myös uuden työntekijän kouluttaminen uupuneen tilalle tulee kalliiksi.
Ne tunnolliset ja ahkerat työntekijät, joiden henkinen hyvinvointi ei ole (maksimaalisen) hyvällä tasolla, ja joilla "kissavideoiden katselusta" (ts. työajan käyttämisestä omiin kiinostuksen aiheisiin) aiheutuu suurempaa syyllisyydentuntoa, kuin mitä aiheuttaa omaan kiinostuksen kohteeseen liittyvän puuhastelun tuottama mielihyvä, ovat vaarassa työuupua.
Näin ajateltuna, "huijaava työntekijä" on siinä mielessä hyvä työntekijä, että hän säilyy "ei -huijaavaa" ja tunnollista työntekijää paremmin työkykyisenä.
Kuitenkin työnantajan kannattaa haalia palkkalistoilleen nimenomaan niitä tunnollisia puurtajia ja ns. supersuorittajia, jotka ovat vaarassa työuupua:
"... saan päättää itse työhöni liittyvistä asioista. Kukaan ei vahdi eikä syynää tekemisiäni. ... Matka supersuorittamisesta saamattomuuteen sujahti huomaamatta."(https://www.vincit.fi/blog/tyon-mielivaltainen-mielettomyys/)
Jätin em. blogiin huonosti harkitun kommentin:
"Toivottavasti sama oivallus tapahtuu myös sille Vincitin rekrytoinnista päättävälle työntekijälle, joka aikoinaan päätti virheellisesti, että sinä olet “juuri sopivan tyyppinen ihminen” itse itsensä johtamista vaativaan työrooliin!"
Tajusin virheeni vasta myöhemmin, kun juttelin työuupumuksesta erään suuren suomalaisen ohjelmistoalan IT -pörssiyrityksen entisen työntekijän kanssa. Hän sanoi:
"Minulla ei ole koskaan kiire. Kun pomo kysyy paljonko aikaa menee johonkin pikku hommaan, sanon että 'kolme päivää', ja teen sitten homman parissa tunnissa!"
Näinollen ko. työntekijälle jää kaksi ja puoli päivää puuhastella omiaan, ts. "harrastaa tehottomuutta". Niin leppoisalla työnteon tahdilla ei kerta kaikkiaan ole työuupumuksen vaaraa.
Yhden työntekijän tehottomuus puolestaan katoaa suuressa yrityksessä, jos työskentelytapana on (vesiputousmalliin liittyvä) ns. "kammiotyöskentely" tyyppinen työnteko.
Lähetä kommentti