torstai 28. syyskuuta 2017

Ideoista ja esikuvista

Isaac Asimov oli tunnettu kirjailija ja biokemisti, ja yleisestiottaen yleisnero. Pidän Asimovia jonkinlaisena esikuvanani, vaikken luonnollisestikaan millään elämänalueella tule lähellekään hänen tasoaan. Toinen hänen aikalaisensa, Arthur C Clarke, oli myös erittäin monipuolinen osaamiseltaan. Asimov oli julkisesti todennut, että hän oli tavannut vain kaksi ihmistä joita piti älyllisesti ylivertaisina itseensä nähden. Toinen oli Carl Sagan ja toinen Marvin Minsky.

Törmäsin tänään Asimovin kirjoittamaan esseeseen (eesseehen? eessee'een?) On Creativity. Kirjoituksessa on monta aspektia, enkä referoi sitä nyt kokonaan, vaan ainoastaan ideoita joita kirjoituksesta minulle heräsi; osa asioista joita sanon, on ristiriidassa kirjoituksen kanssa, osa on sen inspiroimia, ja osa on peräisin kirjoituksesta. Mukana on omaa tulkintaani ja "omia" ideoita -- siis käytännössä muiden ideoita. Mutta linkkaan sen tähän pohjustukseksi.

 Pidän näitä henkilöitä esikuvina ja inspiraation lähteinä. Kaikilta olen lukenut joitain kirjoituksia; kenenkään koko tuotantoa en ole lukenut kannesta kanteen.  En ole kovin luova ihminen Asimovin, Clarken, Saganin tai Minskyn mittapuulla, mutta olen julkaissut 25 vertaisarvioitua artikkelia, yhden äänilevyn, olen myynyt yhden tekemäni maalauksen rahasta, minulle on maksettu siitä että soitan musiikkia livenä useamman kerran, kirjoituksiani on pyydetty julkaistavaksi (ja julkaistu) muillakin alustoilla kuin tässä blogissa ja minut on pyydetty myös puhumaan useamman kerran jonkun muun järjestämään tapahtumaan.  Tämä kuulostaa itsekorostukselta, mutta itsekorostus ei ole syy miksi sanon tämän. Hyvin moni on saanut aikaan enemmän, ja tämä jopa vaivaa minua suuresti. Olennaista on se, että vaikka urani on sinänsä vaatimaton, olen kuitenkin  ollut tekemisissä luovuuden kanssa koko ikäni.

Asimovin mukaan todella merkittävä uusi idea -- luovuuden "tulos" -- on yleensä muutamalla tavalla silmiinpistävä. Ensinnäkin, se yhdistää asioita jotka ennen ideaa olivat erillisiä. Esimerkiksi Darwinin (ja Alfred Wallacen) idea luonnonvalinnan teoriasta yhdisti jo tunnetut ravintoketjujen ominaisuudet,  lajien monimuotoisuuden ja lajinsisäisten variaatioiden havainnot sekö Malthusin idean siitä, että (ihmis) populaatioilla on taipumus kasvaa kunnes ravintoa ei ole tarpeeksi. Kun yhteys oli kerran muodostettu, se oli asiaa vähänkään enemmän miettineille enemmän tai vähemmän itsestäänselvä.

Vähemmässä mittakaavassa voidaan ajatella 90-luvun usenet-aikakaudella ja myöhemmin blogimaailman syntyvaiheissa puheena ollut ns "markkina-arvoteoria", joka yksinkertaisesti yhdisti ajatuksen kysynnästä ja tarjonnasta hyvin karkealla abstraktiotasolla ihmisten parinvalintaan, toimi samaan tapaan. Osa ihmisistä piti ideaa itsestäänselvänä, osa taas näki ainoastaan kuviteltuja (ja ehkä osin todellisiakin) motiiveja kuten misogyniaa.

Toisekseen, jos idea on merkittävä, niin se on yleensä joillekin pöyristyttävä, yhdistelmässä on jotain mikä herättää vastustuksen tunteita. Jos näin ei nimittäin olisi, niin lähes kaikki ihmiset olisivat kyseisen idean jo muodostaneet. Esimerkiksi luonnonvalinnan teorian lajien kehittymisestä ajateltiin olevan ristiriidassa Raamatun opetusten kanssa, ja siten sitä pidettiin pöyristyttävänä ja loukkaavana. Parisuhteiden markkina-arvoteorian kohdalla en koskaan oikein päässyt sisään, mikä siitä teki niin pöyristyttävän, mutta luulen syyn olleen siinä että ihmiset (miehet) jotka asiasta puhuivat, olivat markkina-arvoltaan yleensä sen verran alempaa tasoa, ettei heillä katsottu olevan puheoikeutta kyseisessä asiassa.

On varsin yleinen käsitys, että luovuus on jotain ylimaallista, joka syntyy luovan yksilön "sielussa" ikään kuin tyhjästä, ja kovan työn tuloksena; että luovuuden tulos on jotain redusoimatonta ja kokonaan tai suurimmaksi osaksi "omaa", täysin itsenäisesti luotua. Tämä tietenkin on täysin väärä käsitys; ihmisen luovuus ei ole tätä. Ihmisen "sielu" -- siis kognitiivinen koneisto -- on suhteessa luovuuteen kolmessa roolissa.

Ensimmäinen on tietovarasto. Ihmisen tiedollinen pääoma, kaikki se mitä ihminen tietää ja on kokenut, toimii potentiaalisena syötteenä luovuudelle. Lähes poikkeuksetta (lähes, huom.) erittäin luovat ihmiset lukevat paljon, kuuntelevat paljon musiikkia, tai katsovat paljon elokuvia yms, ja heillä on usein varsin hyvä muisti. En tarkoita nyt ns eideettistä muistia tai mitään sademies-kamaa, vaan ainoastaan sitä, että luovat henkilöt usein pystyvät nostamaan kokemistaan asioista osia esiin.

Tästä pääsemme toiseen rooliin, eli kognitio nimenomaan muodotaa yhteyksiä kokemusten ja tietojen välille. Luonnollisestikin yhteyksiä voi muodostaa sitä enemmän mitä enemmän tietoa ja kokemuksia on, mutta taipumus muodostaa yhteyksiä voi joskus dominoida siinä määrin, että henkilön luovuus pääsee valloilleen vähäisimmästäkin tekosyystä. Esimerkiksi väitöskirjan ohjaajani on tutkijana tällainen; parhaat tutkimusyhteistyömme ovat syntyneet kun olen esittänyt hänelle uuden idean jonka olen tunnistanut "lupaavaksi", ja josta hän on löytänyt yhteyden johonkin lähes välittömästi.  Itse olen tässä suhteessa välimuotoa, mutta yhteyksien muodostaminen on minulle luontevaa ja sitä tapahtuu väkisin; ajattelen analogioiden kautta ja näen yhteyksiä jopa siellä missä niitä ei ole.

Mistä luontevasti tulee kolmas rooli, eli suodatus. Jos ihmisellä on paljon ideoita, hänellä on myös väistämättä paljon huonoja ideoita. Kaikki yhteydet eivät ole mielenkiintoisia, vaan osa on triviaaleja, osa taas väkisin väännettyjä. Suodatus on vaikein näistä; useimmilla ihmisillä suodatus on liian ankaraa, kun taas monilla itsejulistatutuneilla "luovilla ihmisillä" on kyse lähinnä suodatuksen puutteesta.

Näiden lisäksi tietenkin tarvitaan erilaisia taitoja; nämä voi kytkeä ensimmäiseen rooliin, eli esimerkiksi kuvanveistäjän täytyy tietää miten materiaalia työstetään, muusikon täytyy osata soittaa, ja tutkijan -- ikävä kyllä -- osata kirjoittaa ja monella alalla myös käyttää erilaisia koneita ja tehdä muita koejärjestelyiden kannalta olennaisia asioita.

Monet ns luovia prosesseja vauhdittamaan suunnitellut käytännöt on usein väärinymmärretty, ja toisaalta kun joku kokee ymmärtävänsä ne "oikein", syntyy usein uusia väärinymmärryksiä. Esimerkiksi ns. brainstorming tai "aivoriihi", on oikein käytettynä erinomainen keino saada aikaan ideoita, mutta se vaatii että nämä kolme roolia ymmärretään oikein. Aivoriiheen osallistuvien tulisi esimerkiksi pystyä tuomaan pöytään tietoja ja taitoja joita muilla ei ole. Näitä usein yritetään hiukan kömpelösti ohjeistaa, esimerkiksi ns. ideakävelyssä porukka kirjoittaa lyhyiä ideoita papereille vuorollaan kommentoimatta lainkaan, ainoastaan muodostaen ideoita joita annetuista otsikoista syntyy. Tämän jälkeen sitten keskustellaan muodostetuista yhteyksistä ja mahdollisesti suodatetaan hyvät ideat. Tämä kaikki tietenkin toimii paperilla (sic), mutta aika harvoin yhden päivän aikana johtaa sen kummempiin (positiivisiin) tuloksiin.

Innovointi on yleisnimitys sille että luovuus yritetään tuoda instituution hyötykäyttöön; työpaikoilla järjestetään erimuotoisia innovointipäiviä ja aivoriihiä jotta saataisiin puristettua luovuus jonkinlaiseen prosessimuotoon.  Nykyisin yliopistoissakin on kokonaisia koulutusohjelmia innovoinnin managerointiin. En varsinaisesti kritisoi tai väheksy näitä, mutta en voi välttyä ajatukselta että tässä on jotain falskia ja ennen kaikkea kyse on yleisemmästä manageroitumisen kulttuurista; ehkä kirjoitan tästä myöhemmin lisää, mutta  ehkä tämä on yhden kappaleen arvoinen tässä kohtaa.

Manageroitumisella viittaan tällä ilmiöön, jonka näemme kaikenlaisessa inhimillisessä toiminnassa jossa on suuret varianssit ja muutamia "huippuja", ja taipumus winner-take-all- ilmiöön. Esimerkiksi huippu-urheilussa ja populaarimusiikissa pyörii iso määrä rahaa, jota pyörittää hyvin suuri managerien ja paperinpyörittäjien joukko, ja nämä pyrkivät koko ajan bongaamaan uusia potentiaalisia "voittajia" ja löytämään jonkinlaisen "prosessin" sille miten parempia innovaatioita saadaan aikaan enemmän. Innovaatioteollisuus (käsittäen kaikenlaiset ns luovat alat) on manageroitunut huomattavasti viimeisen 150 vuoden aikana; ilmiötä on sivuttu paljon esimerkiksi TV-sarjassa Mad Men, vaikka se pintapuolisesti tarkasteleekin lähinnä sosiaalisia ilmiöitä etäännyttämällä.


20 kommenttia:

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Tiedemies: "... olen julkaissut 25 vertaisarvioitua artikkelia, yhden äänilevyn, olen myynyt yhden tekemäni maalauksen rahasta, minulle on maksettu siitä että soitan musiikkia livenä useamman kerran, kirjoituksiani on pyydetty julkaistavaksi (ja julkaistu) muillakin alustoilla kuin tässä blogissa ja minut on pyydetty myös puhumaan useamman kerran jonkun muun järjestämään tapahtumaan. Tämä kuulostaa itsekorostukselta, mutta itsekorostus ei ole syy miksi sanon tämän."

"Työ on miehen kunnia", sanotaan, ja laadultaan ja samanaikaisesti myös määrältään suuri tutkimustyö on tietysti tutkijan kunnia. Ja mielestäni ei olisi ollenkaan paha, vaikka työn tekemisen pohjimmaisena motiivina olisikin itsekorostuksen tarve, koska silloinhan kyseessä olisi vain tapa muuttaa yksilön itsensä kannalta haitallinen tunne (siis tarve tulla muiden ihailemaksi) yksilön ja yhteiskunnan kannalta hyödylliseksi toiminnaksi.

Tunneälykkyydellä tarkoitetaan mm. yksilön kykyä olla tietoinen omista tunteistaan (ja tunneperäisistä motiiveistaan). Tunneäly on terminä mielestäni pseudotiedettä, koska sitä ei voida edes suuntaa antavasti mitata! Engl. kielisen wikipedian tunneäly artikkelissa mainitaan, että tunneälytesteissä hyvin pärjänneet eivät kuitenkaan saaneet hyviä pisteitä silloin kun heidän työtoverinsa ja alaisensa pisteyttivät ko. henkilön tunneälyn!

Toinen esimerkki tunneälyn luotettavan mittaamisen vaikeudesta: Kun tunneäly testissä hyvin pärjännyt blogisti "Ruukinmatruuna" luki alunperin ylioppilaslehdessä julkaistusta artikkelista, jossa kaksi toimittajaa raportoi bussimatkalla tapahtuneesta tahallaan housuun paskantamisesta, karkasi mopo välittömästi Ruukinmatruunan käsistä (ts. Ruukinmatruuna menetti välittömästi kyvyn suhtautua ko. uutisen järjellä), jonka seurauksena syntyi "Kakkakepponen" -otsikoitu blogikirjoitus tarkkirauta blogiin. Ko. kirjoituksen keskusteluun sinä, Tiedemies kommentoit:

"Oikea reaktio on kääntää sivua, jos juttu ei huvita!"

Alhaisen (siis ei mitattavissa olevan) TODELLISEN tunneälykkyyden vuoksi Ruukinmatruuna ei pystynyt oikeaan reaktioon. Tunne vei Ruukinmatruuna ja 149 ÄO vain vikisi, kun huonohkon mentaalihygienian omaava Ruukinmatruuna päätyi kantamaan huolta itselleen tuntemattomien naisten rektaalihygieniasta!

Korkea pistemäärä tunneälytestissä on eräänlainen lohdutuspalkinto niille, joiden älykkyys ei riitä varsinaisessa älykkyystestissä pärjäämiseen. Näinollen, Daniel Golemanin "Tunneäly" -bestseller tulee ymmärtää "keittiöpsykologian klassikoksi", siis pseudotieteen alaan kuuluvaksi teokseksi.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Itse en koe pystyväni nimeämään yhtään yksittäistä ihmistä esikuvakseni, mutta sen sijaan pystyn nimeämään suurehkon (ja alati laajenevan) joukon ihmisiä, joiden elämä, ajatukset, aforismit ja jopa yksittäiset lauseet ja ideat ovat olleet elämässäni esikuvia, tai pikemminkin eräänlaisia ajatusmalleja siitä, että miten kannattaa ajatella.
Pystyn myös määrittelemään "anti-esikuvia", siis ajatusmalleja siitä, miten ei kannata ajatella.

Esimerkkejä tällaisista "esikuva ajatuksista" ja aforismeista:

Herakleitos:

"Tie ylös ja alas, yksi ja sama" (*)

"Pyhät rituaalit ovat ihmisten suorittamina epäpyhiä" (**)

*) Tätä aforismia tulee soveltaa mäkisillä teillä pyöräillessä, tai silloin, kun mietitään kulkuvälineen valintaa lyhyehkölle matkalle: "Lähtisinkö autolla vai pyörällä ?"
**) Tätä aforismia tulee soveltaa uskontojen (järjen kanssa ristiriidassa oleviin) uskomuksiin liittyvien reifikaatiovirheiden välttämisessä)

Antti Heikkilä:

"Prometheus varasti tulen jumalilta ja antoi sen ihmisille. Tulta ei tarvitse varastaa, se on sisäisesti meissä." (En muista enää kirjan nimeä, jotain vanhaa tuotantoa kumminkin, kirja taisi päättyä näihin sanoihin.)

"Alkoholi on väärä tapa suhtautua elämään"("Riippuvuus - valheiden verkko" -kirjasta)

"Elämä on prosessi"


Esikuvia suhtautumisesta hyvän ja pahan käsitteisiin:

"En osaa määritellä hyvän ja pahan käsitteitä"(Sokrates)

Lainaukseni on omin sanoin tehtyä muistelua Sokrateen ajatuksista. Aikalaiset pitivät Sokratesta aikansa viisaimpana ihmisenä. Blokisti Ruukinmatruuna pitää tämän ajatuksen kannattajia suurina typeryksinä ja (hyväuskoisina)hölmöinä, jotka ovat "pihalla kuin lumiukot".

Anti-esikuva hyvän ja pahan käsitteiden määrittelystä:

"Buddhalaisten uskonnollisten rituaalien suorittaminen on tuonut Ruukinmatruunalle erehtymättömän moraalisen kompassin, jonka avulla hän pystyy erehtymättömästi määrittelemään moraalisesti oikean toiminnan. Pahuus voittaa, jos hyvikset eivät tee mitään! Siksi Ruukinmatruuna kehottaa blokinsa lukijoita suhtautumaan jokaiseen pakolaiseen potentiaalisena terroristina!" (Lainaukseni on omin sanoin tehtyä muistelua takkirauta blogin sisällöstä)

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Esikuva suhtautumisesta pahoihin ihmisiin: Mathilda Wrede

Tätä kysymystä jumituin aikoinani pohtimaan pitkäksi aikaa:

"Mistä Mathilda Wreden hyvyys oli peräisin ?"

"Tipahtiko hyvyys taivaasta" Mathilda Wredeen, vai oliko hyvyys "Mathilda Wredestä itsestään lähtöisin ?"
Oikea vastaus riippuu reifikaatiovirheen tekemisestä/tekemättä jättämisestä hyvyys -sanan suhteen:

Tehdään reifikaatiovirhe -> Totuus on: "Hyvyys tipahti taivaasta Mathilda Wredeen"
Ei tehdä reifikaatiovirhettä -> Totuus on: "Hyvyys lähti Mathilda Wredestä itsestään"

Ensiksi mainittu totuus edellyttää sitä, että on olemassa tieteelle (toistaiseksi vielä) tuntematon välittäjäaine ("valoeetteri"), jota pitkin "hyvyys" tipahti Mathilda Wreden päähän. Oletettavasti samaa tieteelle tuntematonta välittäjäainetta pitkin tipahti myös moraalinen kompassi navigointia (ja buddhalaisia rituaaleja ja ajatuksia) harrastavan Ruukinmatruunan käteen.

"Ei tehdä reifikaatiovirhettä" -vaihtoehdon synnyttämä vaihtoehtoinen totuus edellyttää sitä, että "Ihminen on pohjimmiltaan hyvä", jolloin ei siis tarvita tieteelle tuntematonta välittäjäainetta, jota pitkin ja jonka välityksellä hyvyys (tai moraalinen kompassi) siirtyisi ihmiseen.

Anti-esikuvia suhtautumisesta pahaan, siis "pahoihin" ihmisiin:

Blogisti Ruukinmatruuna (joka näkee pakolaiset pahoina ihmisinä, käärmeinä, pahiksina)
Adolf Hitler (joka näki juutalaiset pahoina ihmisinä, rottina)
Jesse Torniainen (joka näki vastapuolella olevan mielenosoittajan pahisten puolella olevana)

Oikean reaktion käsitteeseen (siis mentaalihygieniaan, "puhdasmielisyyteen") liittyviä esikuva-ajatuksia:

"Oikea reaktio on kääntää sivua, jos juttu ei huvita"(Tiedemies)

"Jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan."(Jeesus)

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Esikuvat suhtautumisessa järjen käyttöön, siis järkeen ja viisauteen liittyvät esikuva maksiimit:

"Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen" (Paasikivi)
"Järki on Jumalan ääni ihmisessä" (Zera Yacob)
" " (Richard Feynman *, ja suuri osa muistakin tiedemiehistä, ml. esimerkiksi tämän blogin pitäjä, nimim. "Tiedemies")
"It's difficult to see the picture when you're inside the frame."(Eugene Kleiner **)

*) Feynmanin "Laskette varmaankin leikkiä, Mr. Feynman" -kirjan lukemisesta ei jäänyt mieleeni yhtään yksittäistä lausetta tai aforismia, jonka vuoksi jätin lainausmerkkien välin tyhjäksi.

Kirjasta käy kuitenkin ilmi Feynmanin järkiperäinen ja "lapsellisen utelias" (siis ennakkoluuloton) tapa suhtautua asioihin (ja elämässään kohtaamiin ihmisiin). Esimerkkinä unien tulkinta: Sen sijaan, että hän olisi heti oikopäätä ja ennakkoluuloisesti ja asiaa sen kummemmin miettimättä todennut: "Unet ja unien tulkinta ovat roskaa", hän suhtautui asiaan järkiperäisesti ja näki paljon vaivaa ja käytti aikaansa uniin liittyvään järkiperäiseen ajatteluun ja tutkimiseen. Ja vasta sen jälkeen hän joutui tunnustamaan harmistuneena ilmeisen tosiasian: "Unet ovat vain satunnaista roskaa, joita ihmiset näkevät nukkuessaan"

Luin jostain, että Feynman on Bill Gatesin esikuva, jonka seurauksena kiinnostuin lukemaan Feynmanin kirjan. Käsittääkseni kirja on hyvä niiden mielestä, jotka eivät ole itse mukana tiedemaailmassa, mutta haluavat silti tietää millaista on elämä tiedemiehen silmin nähtynä.
Näinollen, tämän blogin pitäjä, nimim. "Tiedemies" ei luultavasti pidä kirjan lukemista mitenkään erityisen sävähdyttävänä lukuelämyksenä.

**) Eugene Kleiner palkattiin "perustamaan germaniumlaakso", mutta hän perustikin piilaakson. E.K:n elämäntyö mahdollisti mm. tämän blogikommentin (siis tietokoneiden kehittämisen).

Anti-esikuva suhtautumisessa järjen käyttöön: Blogisti Ruukinmatruuna, joka on täysin eri mieltä E.K:n kanssa. Ruukinmatruuan mukaan moraalinen toiminta on mahdollista vain minä -näkökulmaa käyttämällä, siis "inside the frame" -näkökulmaa (subjektiivista ajattelua) käyttämällä.

Ruukinmatruunan mielestä järki -ja tiedepohjainen ajattelu, siis objektiivinen ajattelu, oman minän ulkopuolisesta "outside the frame" ajattelusta seuraa pahaa:

"Neuvostoliitto syntyy uudelleen, jos ihmiset uskovat ihmisen pohjimmaiseen hyvyyteen". Siksi ihminen on pohjimmmiltaan paha, ts. tieteelle tuntematon välittäjäaine on olemassa, tätä välittäjäainetta pitkin hyvyys ("moraalinen kompassi") tulee ihmiseen ihmisen ulkopuolelta (siis "tipahtaa taivaasta"), kunhan vain ihminen nöyrtyy ensin suorittamaan uskonnollisia, pyhiä rituaaleja.

"Natsi-saksan eugeniikkaohjelma syntyy uudelleen, jos ihmiset luottavat järkeensä."

"Jos nyt hyväksytään sukupuolineutraali avioliittolaki, niin seuraavaksi vaaditaan nisäkäsneutraalia avioliittolakia!"

Kaikki kolme em. väitettä ovat 100% haitallista ja kärsimyksiä aiheuttavaa huuhaata, mutta niiden osoittaminen huuhaaksi vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja vaivannäköä (em. seikkojen puutteesta johtuen en sitä nyt pysty tässä tekemään).

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Täydennys edelliseen kommenttiini, muistin sen lauseen, joka jäi mieleeni Mr. Feynmanin kirjasta:

"Se, että sanojen avulla selitetään toisten sanojen merkityksiä, ei minun mielestäni ole tiedettä."

Filosofia on enimmäkseen sanojen merkitysten selittämistä toisten sanojen avulla (esim. sanallisten määritelmien hakemista hyvä -ja paha -sanoille), joten filosofia ei siksi täytä Feynmanin määritelmää tieteestä.

Vastaava ajatus löytyy myös Giorgio Collin "Filosofian synty"-kirjasta, jossa kirjoitustaidon keksimisen aikaan joku siihen aikaan elänyt kommentoi kirjoitustaidon merkitystä filosofiassa:

"Vakavasti otettavaa ajattelua ei voida esittää kirjoitetussa muodossa"
Collin oma ajatus tai johtopäätös aiheesta taisi olla, että "sana 'on' tulisikin poistaa [filosofisesta kirjoitetusta] kielenkäytöstä"

Mainitsemallani "Feynmanin tapaan suhtautua asioihin" -asenteella on nimi: Positivismi.
Ja positivismi -ajattelutavan omakseen kokeva henkilö on positivisti, joka on sama kuin rationalisti. Haluaisin siis ajatella mahdollisimman monista eri asioista (kiinnostukseni kohteista) niin järkiperäisesti kuin vain on nykytietämyksen perusteella mahdollista.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Esikuva-ajatus suhtautumisesta toisella tavalla uskonasioista ajatteleviin ihmisiin:

"... on kuitenkin hyvä suhtautua jälleensyntymään uskoviin ihmisiin avoimin mielin"(dharmapiste -blogin pitäjän kirjoituksen muistelua)

Muistan hyvin sen vuosia sitten kokemani pettymyksen tunteen, kun silloin aikoinani tajusin, että takkirauta -blogin kirjoittaja "Ruukinmatruuna" uskoo reinkarnaatioon.

Reality check: "Oikea reaktio on kääntää sivua, jos juttu ei huvita!"
Siis oikea reaktio blogin ollessa kyseessä on etsiä sellainen blogi, jonka kirjoittaja ei usko reinkarnaatioon.

En kyennyt oikeaan reaktioon Ruukinmatruunan tapauksessa, "en kyennyt suhtautumaan avoimin mielin" Ruukinmatruunaan. Ja koska väärä reaktio todellisuuteen on _aina_ merkki siitä, että omissa ajatuksissa ja ajattelutavoissa on jotain vikaa (siis omassa päässä olevan todellisuusmallin ja reaalisen todellisuuden välillä on ristiriita), jumituin pitkäksi aikaa miettimään sitä, että:

"Miksi minä en kyennyt oikeaan reaktioon ?"

Reality check: Jos minulla olisi samanlainen elämänhistoria kuin Ruukinmatruunalla, siis SPOE -trauma, ja lisäksi muistikuvia toimimimisesta edellisessä elämässäni hävittäjälentäjänä 2. MS:ssä, niin luultavasti myös itse uskoisin reinkarnaation olevan 100% täyttä totta!

Se, että SPOE, siis Specific Phobia of Evil -vaivaa (siis ihmisiin kohdistuvaa ihmisten pahuuden pelkoa) ei ole vielä rekisteröity DSM-IV:hen, ei tarkoita sitä, etteikö olisi olemassa ihmisiä, jotka kärsivät ko. vaivasta.
Kyse on samasta tilanteesta kuin mitä oli aikana ennen SPOV:n kirjaamista DSM-IV:hen. Oksentamista pelkääviä ihmisiä, siis "Spesific Phobia Of Vomiting" ei "virallisesti" ollut edes olemassa, ennen kuin se (suht. äskettäin) kirjattiin DSM-IV:hen. Reality check: Oksentamista pelkääviä ihmisiä on ollut aina, kuin myös kaikista muunkinlaisista peloista kärsiviä ihmisiä, vaikka ko. pelkoja ei olisikaan luokiteltu silloin DSM-IV:hen, kun ko. ihmiset mitä moninaisimpia pelkoja (SPO*) kokivat.

Case Ruukinmatruuna on elävä todiste siitä, että ihmisen on mahdollista traumatisoitua myös ihmisten pahuuden suhteen, ja ryhtyä sen vuoksi suhtautumaan tunteella kaikkeen sellaiseen, joka on jollain tavalla kytköksissä ihmisten pahuuteen.

Järki sanoo: Ihminen on pohjimmiltaan hyvä (jolloin tieteelle tuntematonta välittäjäainetta ei tarvitse olla olemassa)

Tunne sanoo: Ihminen on pohjimmiltaan paha (jolloin tieteelle tuntemattoman välittäjäaineen täytyy olla olemassa, jotta hyvyys ylipäätään olisi mahdollista)

Couen laki sanoo: "Tunteen ja järjen ollessa ristiriidassa tunne voittaa aina" ("... without any exception!")

Ruukinmatruuna sanoo: "Ihminen on pohjimmiltaan paha"

Reality check: Ruukinmatruuna ei ole poikkeus, Ruukinmatruuna ei ole Exception! Siksi Couen laki koskee myös Ruukinmatruunaa!

Veijo Ryhänen kirjoitti...


Esikuva tieteen (psykologian) popularisoinnista:

"This is not a mountain, this is a molehill!"(Rob Kelly)

Rob Kelly kaivelee psychinfo -tietokannasta "Locus of control" -hakusanalla löytyviä tutkimuksia ja niihin liittyviä tilastollisia korrelaatioita, ja kääntää niitä (tieteellisiä tutkimustuloksia) helposti ymmärrettävään, kansanomaiseen muotoon, jolloin syntyy ns. "self help" -tyyppisiä opuksia. Em. lainauksella Rob Kelly havainnollistaa "Negative thinking style" -vastakohtaa. Rob Kelly käyttää haitallisista ajattelutottumuksista "Unhelpful thinking styles" -nimitystä.

Reality check: Ei siis tarvitse harjoittaa nykyisin trendikästä positiivista ajattelua, riittää että huomaa ja luopuu omasta negatiivisesta ajattelusta, jolloin jäljelle jää realistinen ajattelu. Realistiseen ajatteluun kuuluu kyky ymmärtää ja järkitasolla hyväksyä, että ongelmien ratkaisemisen ehdoton edellytys on, että pystyy ensin ensin henkisellä tasolla ymmärtämään, että ongelman ratkaiseminen on mahdollista (vrt. urheilijoiden ennen suoritusta tekemä, onnistuneen suorituksen kuvitteleminen mielessään, siis ns. "mielikuvaharjoittelu").

Foobikot (kuten esim. Ruukinmatruuna ja Trump) ovat keränneet itselleen runsaahkon kokoelman em. "Unhelpful thinking styles" -sateenvarjotermin alle kätkeytyviä yksilölle itselleen (kuin myös ympäröivälle yhteiskunnalle) haitallisia ajattelutapoja, joiden seurauksena kyky järkiperusteiseen ajatteluun estyy ko. fobioihin liittyvien aiheiden ollessa kyseessä.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Täydennys edelliseen SPOE -kommenttiini: Ruukinmatruunan mielestä minä olen niin tyhmä, että en sen vuoksi tajua, että ihmiset ovat pohjimmiltaan pahoja. Reality check: On hyvinkin mahdollista, että SPOE tarvitsee kehittyäkseen jonkin hyvin traumaattisen, ihmisten pahuuteen liittyvän tapahtuman lisäksi myös riittävän älykkyyden tason, jotta henkilö pystyy traumatisoitumaan ja kehittämään itselleen ihmisten pahuuteen liittyvän pelon. Tähän viittaisi myös foobikkoja tutkineen Rob Kellyn havainto, jonka mukaan foobikot ovat usein hyvin menestyneitä elämässään ( siis kaikilla muilla elämän osa-alueilla, paitsi sillä, johon fobia liittyy).

Koska elämässä menestymisen ja älykkyyden välillä on positiivinen korrelaatio, niin siksi myös SPOE:n kehittymisen (Rob Kellyn havainto muistaen) ja älykkyyden välillä on luultavasti korrelaatio, jonka myös Ruukinmatruuna on havainnut:

"Vain typerykset uskovat ihmisen pohjimmaiseen hyvyyteen."

Minusta taas asia on täysin päinvastoin: Vain typerykset uskovat tieteelle tuntemattoman välittäjäaineen olemassaoloon (ts. että hyvyys tulee ihmiseen ihmisen ulkopuolelta). Toki olen valmis muuttamaan käsitystäni heti, kun tiede löytää tämän tuntemattoman välittäjäaineen olemassaolon. Eihän siitä ole kovin kauan, kun Higgsin hiukkanen löydettiin, ja ehkä myös Ruukinmatruunan olemassa olevaksi uskoma välittäjäaine/hiukkanen löydetään joskus tulevaisuudessa ? Sitä löytöä odotellessa uskon kuitenkin ihmisen pohjimmaiseen hyvyyteen.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

"... Toki olen valmis muuttamaan käsitystäni heti, kun tiede löytää tämän tuntemattoman välittäjäaineen olemassaolon."

Sean Carroll käyttää em. "tuntemattomasta välittäjäaineesta" "henkihiukkanen" -nimitystä:

"- Jotta tietoisuus säilyisi, kvanttikenttäteorian mukaan pitäisi olla olemassa "henkihiukkasia" ja "henkivoimia", jotka olisivat vuorovaikutuksessa tavallisten atomien kanssa. Mitään tällaisia ei tunneta.

Tämä on tieteellisesti hyväksytty tosiasia. Carroll kehottaakin keskittymään kiinnostavimpiin asioihin.

- Kun hyväksytään fysiikan peruslait, voitaisiin keskittyä tutkimaan sitä miten ihmismieli (ihmisten eläessä) oikeasti toimii."(http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201711092200522188_ul.shtml)

En ymmärrä teistien ja ateistien loputonta jankkausta ja toinen toistensa nokkimisen ideaa, koska sekä teisteillä että ateisteilla pitäisi olla yllin kyllin kiinnostavaa tutkittavaa ihmismielen toiminnan suhteen ilman että tarvitsee takertua em. kaksijakoiseen ajatteluun.

Reality check: Kaksijakoinen ajattelu, siis "Locus of Control" -tutkimuksessa "Black&White thinking" on inhimillisen pahuuden lähde (siis "otherization" esiaste), jonka vuoksi teistien ja ateistien välinen "matalan intensiteetin sota" on ihmisten pahuuttaa (kaksijakoista ajattelua) ylläpitävää toimintaa.

Fiksuinta olisi molempien "taistelevien" osapuolten tunnustaa J.Krishnamurtin korollaarin paikkansapitävyys:

"Where self is not, [O|o]ther is"

Teistin pitäisi pystyä tunnustamaan korollaarin paikkansapitävyys isolla O:lla kirjoitettuna, ja ateistin pitäisi pystyä tunnustamaan korollaarin paikkansapitävyys pienellä o:lla kirjoitettuna, ts. Jumala on olemassa olemassa vähintäänkin psykologisena ilmiönä.
"Vähintäänkin" -sanan mukana roikuttaminen, ja ennenkaikkea sen mukana roikuttamisen _tunnetasolla_ hyväksyminen on äärimmäisen tärkeää siksi, että sen ansiosta ateisti muistaa olevansa valmis tunnustamaan Jumalan olemassaolon heti kun "henkihiukkanen" löytyy.
Jos "vähintäänkin" -sana unohtuu pois, niin silloin ateisti luiskahtaa takaisin kaksijakoiseen ajatteluunsa (ei siis pääse omaa pahuuttaan pakoon). Silloin ateisti toiseuttaa teistit omalla tunnetasollaan "vähemmän tietäviksi", ja sulkee itsensä tunnetasolla samaan "enemmän tietämisen ansaan" mihin J.Krihsnamurtikin itse aikoinaan sortui:

"Totuuden tietäminen tekee ihmisen kovaksi ja kylmäksi"(Klaus Rahikaisen kommentti J.Krishnamurtista)

Buddhalaisen pitäisi pystyä tunnustamaan korollaarin paikkansapitävyys pienellä o:lla kirjoitettuna, jolloin jää jäljelle buddhalainen myötätunto toisia (other) ihmisiä kohtaan.

Syytä muistaa että pahuutta on kahdenlaista: Itseen kohdistuvaa, ja muihin kohdistuvaa. Kaksijakoisen ajattelun ylläpitäminen rauhan oloissa on enimmäkseen itseen kohdistuvaa pahuutta, siis henkistä huonovointisuutta itselle aiheuttavaa toimintaa.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Esikuva omaan työhön liittyviin tosiasioihin suhtautumisesta, kuin myös esikuva omaan työhön liittyvään ongelmanratkaisuun suhtautumisesta: Vadelmafarmari Jussipekka Markkanen

“Jos on olemassa yrittäjägeeni, niin minulla se on.
Rakensin ensimmäiset vadelmatunnelit neljä vuotta sitten. Emme olleet varautuneet kunnolla, kun juuristotaudit iskivät. Näky oli surullinen, kun kävelin tunnelissa ja pystyssä oli vain mustia tikkuja. Se kyllä koetteli.
Tänään pamahti kasteluputki poikki. Jotain hajoaa aina, sillä kuluvia osia on paljon. Työni on jatkuvaa ongelmanratkaisua.
Kun ongelma tulee eteen, on vain toimittava ja hyväksyttävä se, että elävien kasvien [ja ihmisten!] kanssa kaikki ei mene kuin tehtaassa. Tämä ei ole liukuhihnahommaa.
Stressaamisen lopetin, kun ryhdyin yrittäjäksi. Se on niin turhaa. Teen vain hommani niin hyvin kuin pystyn ja jos ei se riitä, pyydän apua ajoissa.
Kun saan pään tyynyyn, menee yleensä viisi sekuntia, niin nukun.”(https://www.yhteishyva.fi/ruoka/vadelmafarmari-jussipekka-markkanen-stressaaminen-on-turhaa/05901089)


Veijo Ryhänen kirjoitti...

Lisäsin em. lainaukseen oman kommenttini hakasulkujen väliin, koska hoksasin että Jussipekan ajatus sopii yleistettäväksi kaikkiin elollisiin elämän ilmenemismuotojen ongelmiin!

Meinasin aluksi kirjoittaa, että Jussipekka on “Stressinhallinnan esikuva”, mutta sitten tajusin, että Jussipekka ei sovi stressinhallinnan esikuvaksi, koska hänen ei tarvitse turvautua stressinhallintakeinojen käyttämiseen.

Luultavasti Jussipekka on yrityksen pyörittämisessä niin kiireinen, ettei hänellä ole yksinkertaisesti aikaa ryhtyä analysoimaan omia stressituntemuksiaan ja -oireitaan, ja luultavasti Jussipekka myös pystyy uppoutumaan omaan työhönsä niin syvästi, että unohtaa “oman minänsä” olemassaolon, jolloin “oma minä” ei kykene keräämään ja kerryttämään päivän ja illan aikana stressituntemuksia itseensä. Ololetettavasti Jussipekka tekee niin pitkää päivää, että hänellä ei ole enää sen vuoksi iltaisin mahdollisuutta (aikaa) analysoida omia stressituntemuksiaan.

Hs:ssä julkaistiin äskettäin “Homekeskustelu sairastuttaa” -artikkeli, jossa todettiin että Ruotsissa ei ole homeongelmaa, vaikka ilmasto ja rakennuskanta ovat siellä samanlaisia kuin suomessa. Ruotsin ja suomen ero on siinä, että Ruotsissa ei ole tapana juurikaan keskustella homeongelmista julkisuudessa. Suomessa taas on tehty jopa “Homeloukku” -nimisiä TV -ohjelmia ja iltapäivälehdet tekevät parhaansa lietsoakseen lukijoihinsa homeen pelkoa, koska “homeen pelko myy hyvin”.
Reality check: “Locus of control” -testin kysymyspatteristosta puuttuu “Pelkäätkö hometta ?” -kysymys. Mutta jos se olisi siellä, niin “Kyllä” -vastaus tuottaisi yhden pisteen. Maksimipistemäärä 30/30 “Locus of control” -testissä tarkoittaa sitä, että ihminen kokee, että hänen oman elämänsä hallinta on kokonaan (100%:sti) hänen oman itsensä, “oman minän” ulkopuolella. Sen vuoksi ei ole mikään ihme, että 30/30 pistemäärän saanut ihminen menettää täydellisesti oman toimintakykynsä esim. sen vuoksi, että “vesisuoni kulkee hänen talonsa alitse” (Rob Kelly kertoo tapauksesta eräässä kirjassaan).

Näin ollen, edellä olevan logiikan mukaisesti _täytyy_ olla niin, että hyvin vahvan “External locus of Control” -mielenlaadun omaava, ja samanaikaisesti myös hometta pelkäävä ihminen menettää toimintakykynsä (siis kykynsä järkiperäiseen reaktioon) joutuessaan tekemisiin pelkäämänsä asian, siis homeen kanssa, jolloin syntyy “homeen aiheuttama allerginen reaktio”. Jos homeen pelko kirjataan joskus DSM-IV:hen, niin sen lyhenne tulee olemaan SPOM (Specific Phobia Of Mildrew), ellei lyhennettä ole jo varattu muuhun käyttöön.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Reality check: Henkistä laatua oleva “allerginen reaktio” syntyy silloin kun “External locus of control” -mielenlaadun omaava ihminen ja hänen pelkäämänsä asia kohtaavat toisensa!

Esimerkiksi tästä käy blokisti ruukinmatruuna, jonka “Locus of control” -pistemäärä on koholla, ja jonka pelkääminen kohdistuu ihmisten pahuuteen. Näiden kahden tekijän vuoksi Ruukinmatruuna saa henkistä laatua olevan “allergisen reaktion” kohdatessaan ihmisen pahuuteen liittyvää tekstiä, kuvia, videoita tms. materiaalia. Ruukinmatruuna reagoi tunteella, Ruukinmatruuna ei kykene oikeaan reaktioon, Ruukinmatruuna “ei pysty kääntämään sivua” kohdatessaan ihmisten pahuuteen liittyvää materiaalia. Ruukinmatruuna kokee, että tahallaan housuun paskantaminen on eräs ihmisen pahuuden ilmenemismuoto, tai pikemminkin se johtaa pahuuteen, siis tahallaan housuun paskantamisen seurauksena pakolaiset pukevat Ruukinmatruunan säkkiin, alistavat hänet dhimmiorjaksi ja pakottavat kumartelemaan Mekkaan päin. Ai niin, meemityhjiön täyttyminen (https://en.wikipedia.org/wiki/Pseudoscience#Falsifiability) unohtui pois em. syy-seuraus -ketjusta.

Koska pätee: “homekeskustelu sairastuttaa”, niin siksi täytyy myös päteä: “stressikeskustelu sairastuttaa”, ts. jos julkisuudessa keskustellaan paljon stressistä, niin silloin myös aletaan kiinnittää huomiota stressin oireisiin, jolloin stressioireet alkavat haitata niiden ihmisten elämä, joilla on “External locus of control” -mielenlaatu, ja jotka myös samanaikaisesti pelkäävät stressiä. Jos stressin pelko lisätään joskus DSM-IV:hen, niin sen lyhenne olisi: SPOS (Specific Phobia Of Stress), ellei lyhennettä ole jo varattu muuhun käyttöön.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Stressin oireita ovat mm. unettomuus:

"Stressaako työ, eikö tule uni? Kokeile tätä 4-7-8-hengitystekniikkaa"(https://www.kauppalehti.fi/uutiset/uutinen/jP3GL95L)

Em .artikkeli linkittää ilmeisesti "Understandig the stress response" -otsikoituun tieteelliseen artikkeliin: https://www.health.harvard.edu/staying-healthy/understanding-the-stress-response

Huomaan nykyisin noudattavani instrumentin lakia: "Law of the instrument ... it is tempting, if the only tool you have is a hammer, to treat everything as if it were a nail."(https://en.wikipedia.org/wiki/Law_of_the_instrument)

Koska "Locus of control" on ainut psykologinen teoria, jonka pystyn ymmärtämään järkeni avulla itseäni tyydyttävällä tavalla, niin näen sen vuoksi nykyisin "nauloja" kaikkialla, esimerkiksi unettomuudessa:

Reality check: Jos "Locus of control" -testin pistemäärä on koholla, ja jos ihminen saman aikaisesti pelkää unettomuutta, niin hän saa henkistä laatua olevan "allergisen reaktion" huomatessaan ettei nukahda, jolloin hän menettää kykynsä suhtautua järkiperäisesti unettomuuteen.

Jos unettomuuden pelko kirjataan joskus DSM-IV:hen, niin silloin sen lyhenteeksi tulee: SPOI (Specific Phobia Of Insomnia), ellei lyhennettä ole jo varattu muuhun käyttöön.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Esikuvia suhtautumisesta politiikkaan:

"Panta rhei (Heraclitus), "all flows", for the concept in the philosophy of Heraclitus"(wikipedia)

“Sekä vasemmisto että oikeisto ovat väärässä - tietenkin”(Muistelua nimim. tiedemies aikaisemman blokin sisällöstä)

“Ihmisellä on oltava oikeus muuttaa mieltään kun hän huomaa olevansa väärässä”(Urho Kekkonen)

“Politics -- the gentle art of getting votes from the poor and campaign funds from the rich by promising to protect each from the other.” -- Oscar Ameringer

Antti Heikkilän mukaan “Elämä on prosessi”, josta _täytyy_ seurata, että politiikka on “elämä” -nimisen prosessin aliprosessi. Vasemmistolaisuus (isminä, kiinteänä tunnepohjaisena politiikka-asenteena, siis “leftism”, “leht-wings”) ja oikeistolaisuus (isminä, siis kiinteänä tunnepohjaisena politiikka-asenteena “right-wings”) perustuvat molemmat ajatukseen, että poliitikka on jotakin kiinteää (siis ei-prosessimuotoista), jonka vuoksi politiikkaan tulee suhtautua aina ja jatkuvasti kiinteällä ja pysyvällä tavalla, muuttuivatpa sitten ympäröivät olosuhteet ja todellisuus millaisiksi hyvänsä.

Reality check: "Vasemmistolaisen minän" ja "Oikeistolaisen minän" omaavat "ismi" -ihmiset ihmiset eivät pysty aina reagoimaan oikein ympäröivään todellisuuteen, koska he ovat oman "isminsä" mukaisesti pakotettuja reagoimaan *tunteella* myös silloin, kun järkevä tapa toimia olisi vastakkainen heidän omaan kiinteään poliittiseen kantaansa nähden.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Esikuva esikuviin suhtautumisesta, siis esikuva omasta suorituksesta nauttimisesta: Vesa Luomala

“En kuitenkaan lähtenyt reissuun kilpailemaan muiden kanssa. … Mottoni on… joku tekee asiat paremmin, kovemmin tai nopeammin kuin sinä. Keskity omaan suoritukseen ja nauti siitä."(https://www.yhteishyva.fi/hyva-olo/hiihdin-yksin-etelamantereelle/05576595)

Väärä reaktio on verrata omaa suoritusta esikuvan suoritukseen, ja todeta tunnetasolla harmistuneena: "En ole oikein [tunnetasolla] tyytyväinen suoritukseeni".

Reality check: Väärä reaktio sijaitsee aina tunnetasolla!

Järkitasolla (objektiivisessa ajattelussa) sijaitsee erehdys, joka on virheellisestä tiedosta johtuvaa, siis täysin irrallaan ja erillään tunnepohjaisesta ajattelusta (subjektiivinen ajattelu).

Artikkelin lopussa Vesa sanoo:

"Muut eivät tiedä… elämän tarkoitusta. Enkä sitä tiedä minäkään."

Reality check: Elämän tarkoitus on oman väärän reaktion huomaaminen!

Wikipedian Elämän tarkoitus -artikkelissa on maininta Aristoteleen keksimästä elämän tarkoituksesta, ts. lajityypillisestä käyttäytymisestä. Ihmislajin lajityypillinen käyttäytyminen, siis ongelmien ratkaisu ei kerta kaikkiaan ole mahdollista, jos reagoi tunteella, siis jos yrittää ratkaista ongelmia tunnetasolla!

Kaksijakoisesti ajattelevat "Ruukinmatruunat" luulevat virheellisesti, että tunteen hylkääminen [moraalisessa] ajattelussa ja ongelmien ratkaisuissa, siis järjen käyttö ongelmien ratkaisuissa on synonyymi tunteettomuudelle. Boolen algebrassa on vain vaihtoehdot true-false, siis tunteellisuus-tunteettomuus.

Reality check: Ns. omantunnon ääni tulee ymmärtää "ilmassa irrallaan leijuvaksi" tunteeksi, joka kieltää järkeään käyttävää ihmistä toimimasta moraalisesti väärin!

Siksi järkensä avulla todellisuuteen suhtautuva ihminen ei sitoudu omalla tunnetasollaan mihinkään dogmeihin.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Esikuva suhtautumisesta provosointiin: Mauno Koiviston maksiimi:

"Ei pidä provosoitua, kun provosoidaan"

"Maunon kanssa on aika vaikea saada riitaa aikaiseksi. Monta kertaa turhauduin, kun en onnistunut siinä. Riidassa on se hyvä puoli, kun se sopiminen on niin mukavaa, [Tellervo]Koivisto pohti."(https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005454320.html?ref=rss)

Ilmeisesti Mauno Koivisto tajusi, että provosoituminen (väärä reaktio, siis tunneperäiseen ajatteluun siirtyminen) on "Lahja, jota ei kannata ottaa vastaan":

" – Jos joku tarjoaa sinulle lahjaa, muttet ota sitä vastaan, kenelle lahja kuuluu?

-Lahjan antajalle, vastasi eräs oppilaista.

-Sama pätee kateuteen, vihaan ja loukkauksiin, sanoi opettaja. Kun niitä ei ota vastaan, ne kuuluvat edelleen alkuperäiselle omistajalleen."(https://mielenihmeet.fi/ala-jaa-kiinni-toisten-ihmisten-myrskyihin/)

Tässä sama tarina, mutta ilmeisesti vanhempaa perua: http://www.itseoivallus.fi/zen/solvauslahja.html

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Lisäys edelliseen kommenttiini: Jos puolisot eivät riittävästi keskity kuuntelemaan toisiaan, voi vahingossa - siis väärän ajoituksen vuoksi - syntyä tilanne, jossa molemmat yrittävät antaa toisilleen yhtä aikaa solvauslahjan! Tällöin toinen/molemmat osapuolet voivat virheellisesti luulla, että toinen osapuoli otti vastaan annetun solvauslahjan (ts. reagoi solvauslahjan saamiseen väärin, siis tunteella).

Vääräajoitteisen (siis liian myöhään annetun) solvauslahjan antajan on tässä tilanteessa oltava hiljaa, jonka ansiosta toinen osapuoli ehtii tajuta, että hiljaa olija katuu ja harmittelee mielessään omaa väärää ajoitustaan. Puhuminen tällaisessa tilanteessa on turhaa, koska tunteella reagoiva osapuoli (siis ripeämmin solvauslahjan antamisen aloittanut osapuoli) on menettänyt (tilapäisesti) kykynsä järjen käyttöön (ts. puhevälitteisten viestien järkiperäiseen tulkintaan).

Edellä kuvattua tilannetta voisi verrata sulkapallon syöttötilanteeseen, jossa molemmilla pelaajilla on sulkapallot käsissään yhtä aikaa, ja he sääntöjen vastaisesti myös syöttävät pallonsa toisilleen yhtä aikaa! Tällöin kumpikaan osapuoli ei ehdi kunnolla valmistautua ottamaan vastaan toisen (mahdollisesti hyvinkin vaikeaa) syöttöä, jolloin toinen (tai molemmat pallot) tipahtavat kenttään verkon yli lennettyään.

Tässä analogiassa siis sulkapallo on solvauslahja, ja sulkapallokentän lattiataso on tunnetaso, jonne solvauslahja pääsee sääntöjen vastaisen syöttötilanteen aiheuttaman hämmennyksen vuoksi tipahtamaan.

Esimerkkejä väärin ajoitetuista solvauslahjoista löytyy runsaasti "Kärpästen herra" -kirjasta, varsinkin kohtauksessa, jossa Ralph huutaa Jackille jo toistamiseen: "Varas! Varas!"

Ruukinmatruunan mukaan kirja todistaa, että ihminen on pohjimmiltaan paha. En löytänyt kirjasta pahuutta, mutta kaksijakoista ajattelua ("boolen algebraa", halu-pelko -tunteilla reagointia, siis toiseuttamisen, "otherization" esiasteita) kirjasta löytyy paljon.

Reality check: Sana "pahuus" ei ole Richard Feynmanin määritelmän mukaisesti tiedettä. Siksi sen käyttöä tulisi mahdollisimman paljon välttää ja korvata se tieteellisellä pahuuden määrittelyllä, siis kaksijakoisella ajattelulla.

Kaksijakoista ajattelua voidaan mitata tieteen keinoin, siis kysymyslomakkeiden avulla, ja tallentaa suuria määriä täytettyjä kysymyslomakkeita tietokantoihin. Sen jälkeen voidaan tehdä tilastollisia vertailuja ja hakea korrelaatioita kärsimystä aiheuttavan toiminnan (uskonnollisesta viitekehyksestä katsottuna ns. "pahuuden") ja kaksijakoisen ajattelun (siis halu-pelko -tunteisiin pohjautuvan ajattelun) välillä. Tällaista tieteellistä lähestymistapaa esim. ihmisten pahuuteen kutsutaan positivismiksi. Ja henkilöä, joka uskoo positivismin voimaan, kutsutaan positivistiksi. Olen siis positivisti, koska uskon että ihmisen pahuutta tulee tutkia järkitasolla tieteen keinoin, eikä tunnetasolla tapahtuvan älämölön avulla, kuten esimerkiksi Ruukinmatruuna tekee.

Reality check: Niin sanottu "pahuuden ongelma" on ratkaistavissa vain järkitasolla tapahtuvan ajattelun avulla!

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Järkiperäinen tapa suhtautua solvauslahjoihin (siis tunneperäiseen reagointiin) on pitää niitä luonnonilmiöinä. Tämän voi päätellä tuunustetusti antiikin historian viisaimman miehen, siis Sokrateen reagoinnista hyvin temperamenttisen (tunteella käyvän) vaimonsa antamiin solvauslahjoihin: Kun Xantippa haukkui ensin Sokrateen, ja kumosi sen jälkeen likaämpärin Sokrateen päälle, Sokrates säilytti mielenmalttinsa (kykeni reagoimaan tilatenteeseen oikein, siis järkiperäisesti) ja totesi: "Ukkosta seuraa sade"

Sanallinen solvauslahja on siis ukkosen (sähkövarauksen purkauksen) kaltainen tunteenpurkaus (tunnepatouman purkaus). Fyysinen solvauslahja (likaveden saaminen niskaan) on sateenkaltainen luononilmiö.

Reality check: Monet ihmiset eivät osaa vielä nykyaikanakaan suhtautua luononilmiöhin, esimerkiksi sateeseen järkensä avulla. He eivät osaa soveltaa stoalaista oppia asioiden jakamisesta merkitykselliin ja merkityksettömiin asioihin: Koska sateeseen ei voi itse vaikuttaa, sen _täytyy_ siksi olla ihmisen tunnetason reagoinnin kannalta merkityksetön asia. Siksi oikea tapa (oikea reaktio) suhtautua sateeseen on reagoida sateeseen järjellä, ei tunteella.

Sokrateen mukaan (ihmisten enemmistön) tunnepohjainen reagointi on ikäänkuin satunnaislukugeneraattorin perusteella suoritettua mielipiteiden arpomista, josta seuraa satunnaista tekemistä:

"suuri yleisö ... eivät voi tehdä mitään viisasta eivätkä epäviisasta, vaan tekevät mitä sattuvat tekemään."

"Sokrates sanoi, että ihmiset toimivat aina sen mukaisesti, jota pitävät hyvänä; jos ihmiset tekevät jotain pahaa, se muuttuu heidän mielessään ainakin väliaikaisesti hyväksi teoksi. Myöhemmin ihmiset ehkä katuvat hetkellistä mielenmuutostaan."

"Diogenes Laertioksen mukaan ateenalaiset katuivat tuomiota heti Sokrateen kuoltua, ja kansan viha kohdistui sen jälkeen hänen syyttäjiinsä. Meletos tuomittiin vuorostaan kuolemaan, ja muut syyttäjät karkotettiin.

Sokrateen mukaan: "on parempi olla väärinteon kohteena kuin tehdä itse väärin"(wikipedia)

Sokrateen mielestä: "pahan tekeminen tai pahan teon kostaminen ei ollut sallittua missään olosuhteissa."(wikipedia)

Näinollen, Sokrateen opin mukaan solvauslahjan saajalla ei ole missään olosuhteissa lupaa antaa (koska järki kieltää) uutta, itse tehtyä solvauslahjaa alkuperäisen solvauslahjan antaneelle henkilölle.




Veijo Ryhänen kirjoitti...

Hups, tulipas paljon kirjotusvihreitä! :)

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Tiedemies: "Pidän näitä henkilöitä [Clarkea ja Asimovia] esikuvina ja inspiraation lähteinä"

Esikuvien (ja antiesikuvien) lisäksi ihmisiä voi luokitella myös "hengenheimolaisiksi":

"Yhdysvaltalainen Rick Yancey on entinen verovirkailija,joka on kertonut varttunensa Arthur C. Clarken ja Isaac Asimovin klassikoiden parissa."(https://books.google.fi/books?id=9J8sBgAAQBAJ&dq=tulen+kesytt%C3%A4minen&source=gbs_navlinks_s)

Voisi kuvitella, että jos kahdella eri henkilöllä (esim. Tiedemiehellä ja Rick Yancevilla) on samanlaiset esikuvat, niin tällöin nämä henkilöt ovat keskenään "hengenheimolaisia" ?

Em. linkitetty kirja kertoo maailmasta, jossa "ihmisten välinen luottamus on mennyttä". Siis ilmeisestikin tulevaisuuden scifi dystopia, jossa vallan ovat ottaneet tunteella reagoivat ja kaksijakoisesti ajattelevat "Ruukinmatruunat", joiden tavoitteena on hävittää suomesta ja maailmasta ihmisten välinen keskinäinen luottamus, siis mädättää maallistuneeseen kristinuskoon kuuluva käsitys ihmisten tasa-arvoisuudesta. Länsimaissa "maalliseen lakiin" on kirjoitettu kristinuskon "lähimmäinen" -sanan määritelmä korvaamalla "lähimmäinen" -sana "tasa-arvo" -sanalla.

Yhteiskunnassa vallitsevan moraalin mädättäjiä on tapana nimittää kulttuurimarxisteiksi. Blokisti Ruukinmatruuna on ilmiselvästi 2010 -luvun kulttuurimarxisti:

"Alt-right on 2010-luvun kulttuurimarxismia"(http://mikkolaakso.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233926-alt-right-on-2010-luvun-kulttuurimarxismia)

Ruukinmatruuna on Stalinin sanoin "hyväuskoinen hölmö", kun hän yrittää saada suomalaisten mielipiteet polarisoitumaan, siis saada suomalaiset kääntymään toinen toisiaan vastaan ja ryhtymään mielipidetasolla "matalan intensiteetin sisällisotaan", jolloin suomalainen ns. luottamusyhteiskunta (https://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalinen_p%C3%A4%C3%A4oma) tuhoutuu ja mädäntyy sisältäpäin.

Tämä on juuri sitä mitä Isis ja Putin yrittävät saada länsimaissa tapahtumaan! Putinin trollitehdas käyttää miljoonia dollareita siihen, että twitterin ja somen kautta levitetään ihmisrotuihin ja pakolaisiin liittyvää kaksijakoista ajattelua, jonka seurauksena länsimaiden hallinto halvautuu, kun kansalaiset ja poliitikot muuttuvat kaksijakoisiksi ajattelijoiksi, (siis "Ruukinmatruunoiksi"), jolloin ryhtyvät käymään (aluksi verbaalisesti) toinen toistensa kimppuun, eivätkä he enää sen jälkeen pysty sopimaan mistään asioista järkensä avulla, vaan suhtautuvat kaikkiin asioihin tunteella. Surullista, että suomalaiset "Ruukinmatruunat" tekevät ilmaiseksi sitä samaa länsimaisen moraalin mädätystyötä, josta trollitehtailijat saavat palkkaa!

Reality check: "It's not a question who is right, but who is left!". Jos länsimaissa on jäljellä enää vain kaksijakoisia ajattelijoita, pahuus on voittanut, koska kaksijakoinen ajattelu (halu-pelko -ajattelu) on inhimillisen pahuuden lähde!

Ruukinmatruunan oma kaksijakoinen ajattelu on peräisin kehitysmaiden kulttuureista: Suurin osa kehitysmaiden asukkaista ei pysty suhtautumaan järkensä (tieteen) avulla ihmisten hyvyyteen ja pahuuteen, jonka vuoksi he ovat pakotettuja suhtautumaan ihmisten hyvyyteen ja pahuuteen tunteella (kaksijakoista halu-pelko -ajattelua, siis tunnetason boolen algeebraa käyttämällä).