Matkalla
Otimme torstaina illalla lähtevän lautan Turusta Tukholmaan. Ajoimme minun autollani suoraan terminaalin ovelle, jätin auton terminaalin edustalle parkkiin viikonlopuksi. Pysäköintimaksu ei ollut mielipuolisen kallis (39€) ottaen huomioon sen, että matkaa terminaaliin oli autolta alle 100 metriä. Laivamatka sujui ilman kommelluksia. Ostin isännällemme laivan ns "tax-free"-myymälästä "Tutkielma"-sarjan tislejuomaa; en tunne tarkkaan mikä näiden terminologia on, mutta kyseinen alkoholivalmiste on siis eräänlaista kypsyttämätöntä viskiä. Istuimme hyttiin nauttimaan yhdet oluet ja kävimme yöpuulle varhain.
Aamuherätys oli suomalaisittain varhainen, heräsimme 6:30 Tukholman aikaa ehtiäksemme nauttia laivalla aamiaisen. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä tuhdin aamiaisen voimin jaksoimme siirtyä julkisilla Solnan kampukselle. Matka oli verraten lyhyt, mutta kantamuksia oli jonkin verran.
Vietyämme tavarat isäntämme asunnolle ja hetken hengähdettyämme, lähdimme liikkelle jalkaisin. Perjantai oli Tukholmassakin ensimmäinen selkeästi kunnolla kesäinen. Suomalaisittain ilma oli helteinen, sillä lämpötila oli noin 26 astetta. Vuokrasimme City Bike-pyörät joilla matka sujui helposti ja vaivattomasti. City Bike on varsin toimiva konsepti turistille; vuokrausta varten hankitaan kortti, jolla voi kuitata ympäri kaupunkia sijaitsevista pyöräpysäkeistä pyörän. Pyörä tulee palauttaa johonkin toiseen pysäkkiin kolmen tunnin kuluessa, muutoin käyttö on aivan vapaata.
Tukholman pyörätiet ovat loistavia. En ole Suomessa koskaan pahemmin intoillut pyöräilystä, enkä ole ottanut kantaa pyöräilyn puolesta samaan tapaan kuin monet viiteryhmäni ihmiset tekevät, mutta Tukholman kokemus oli silmiä avaava. Pyörätiet ovat varsin kapeita, mutta toimivat todella hyvin, sillä muu liikenne oikeasti huomioi ne. Tukholmassa on jonkin verran korkeuseroja, mutta ei ehkä aivan siinä määrin kuin esimerkiksi Tampereella; tämä toki tekee pyöräilystä itsestään helpompaa ja rennompaa. Etenkin jos ei ole kiire.
Hämmästelin liikenteen sujuvuutta moneen kertaan. Tukholma on todellinen suurkaupunki, ja sen on varsin vanha sellainen, joten kaupungissa on runsaasti hyvin kapeita katuja. Ns. vanhassa kaupungissa emme itseasiassa pyöräilleet, sillä siellä on lokaalisti jyrkät korkeuserot ja hyvin kapeat kadut, mutta rannan tuntumassa Östermalmilla, Djurgårdenin alueella ja Södermalmilla pyöräily sujui toella miellyttävästi. Usein sanotaan, että Suomessa matkitaan Ruotsia liikaa, mutta tässä asiassa en näe mitään syytä miksi esimerkiksi Tampereen liikennesuunnittelu ei voisi ottaa mallia asiasta. Tukholman kantakaupunki on hyvin tiiviisti rakennettu ja vesiväylien halkoma, ja sillä on omintakeinen maantiede, mtuta uskoisin että haasteet pyöräilyn edistämiseksi eivät merkittävästi eroa siitä mitä ne täällä ovat.
Kävimme Vasa-museossa, jossa viihdyimme useamman tunnin. Vasa oli Kustaa II Aadolf:in laivaston lippulaivaksi 1620-luvulla rakennettu laiva, joka upposi käytännössä heti vesille laskemisen jälkeen. Kyseisesä laivassa oli suunnitteluvikoja, jotka johtuivat viime kädessä siitä, että laivan suunnittelija oli yksinkertaisesti skaalannut väärin totutut suunnitelmat kun tarkoituksena oli rakentaa näyttävä sotalaiva.
Laiva oli kapea ja siinä oli massiivinen määrä tykkejä. Tykit sijaitsivat kahdella kannella (kolmella, jos varsinainen kansi lasketaan). Laivan köli oli alimitoitettu siten, että painopiste oli liian korkealla. Toisaalta alempi tykkikansi oli rakennettu niin alas, että tykkiluukut olisivat tulleet liian lähelle vesirajaa mikäli painopistettä olisi pudotettu lisäämällä painolastia. Pitkälti näistä syistä johtuen laiva oli yksinkertaisesti liian epästabiili. Laiva nostettiin 1950- ja -60-lukujen taitteessa. Nostamiseen liittynyttä teekkarijäynää, jossa suomalaiset teekkarit kävivät viemässä laivan kannelle Paavo Nurmen patsaan ennen laivan nostamista, ei mainittu historiikissä.
Perjantaina illalla kaikki terassit olivat aivan täynnä, löysimme kuitenkin lopulta Södermalmilta viihtyisän pubin, jossa saimme istua käytännössä ulkosalla. Nautimme parit drinkit ja kävimme syömässä kiinalaisessa ravintolassa. Palattuemme Solnaan päätimme käväistä vielä kampuksella sijaitsevassa baarissa, mutta meidät käännytettiin ovelta, sillä kyseinen baari oli myös täynnä.
Lauantain ohjelmassa oli jälleen pyöräilyä ja tällä kertaa kävimme armeijamuseossa. Näyttely oli mielenkiintoinen, olen aina pitänyt aseista. Palasimme melko keskinkertaisen ruokailun jälkeen asunnolle pelaamaan Ikusa-lautapeliä. Peli jäi kesken sillä aamulla oli aikainen herätys.
Myös paluumatka oli yllätyksetön, pelasimme Ikusaa myös laivalla, ja sekin peli jäi kesken. Pelin pituus osoittautui ilmoitettua (4-6 tuntia) pidemmäksi, mikä luonnollisestikaan ei ollut yllätys.
Vi tror att alla borde ha sin egen segelbåt
Julkisuudessa paljon esillä ollut maahanmuuton problematiikka ei näkynyt niillä alueilla joissa me liikuimme. Jos jotain, niin Solnan, Östermalmin ja Södermalmin alueet -- kieltämättä pitkän gentrifikaation myötä toki kaikki varsin vauraita -- olivat vitivalkoisen, kauniin, terveen, ja hoikan arjalaisen väestön asuttamaa sosialidemokraattista utopiaa.
Taksi- ja bussikuskit, erilaisten pikaruokaloiden ja vastaavien myymälähenkilökunta, ja muu ns palvelusväki toki oli selkeästi etnisesti värikkäämpää. Ruotsalaisen yhteiskunnan luokkajako on "värittynyt" ainakin Tukholmassa näkyviltä osin. Kuvaavana jäsentävänä kokemuksena oli se, kun pyöräilimme pitkin Birger Jarlsgatan:ia, laskin että kanssamme suunnilleen samaa vauhtia kulkevassa autoletkassa oli parisenkymmentä Teslaa, useita eri malleja, matkustajina niin lapsiperheitä, pariskuntia, kuin vanhempia ihmisiäkin.
Ymmärrän hyvin kuinka ruotsalainen yhteiskunta voi tarkastelussa avautua yhtä aikaa yhtäältä liberaalina utopiana jossa kaikki on pikkuisen paremmin, ja toisaalta hirvittävänä dystooppisena monikulttuurisena kokeena jossa iljettävä rikas elitti elää irrallisena todellisuudesta valkaistuine hampaineen ja köyhempi kansanosa elää no-go alueiden liepeillä ja kärsii raiskausepidemioista ja palveluiden ylikuormituksesta.
Vierailija näkee sen, mitä haluaa nähdä, ja tämän vuoksi jokainen, joka esittää jotain siitä miten Ruotsin tilanteesta pitää oppia, omaa jonkin agendan. Minäkin tietenkin. En ota kantaa sosiaalipoliittisiin kysymyksiin tai vaikkapa maahanmuuttoon, koska niiden koko kirjo on aivan liian laaja jotta voisin väittää ymmärtäväni mistä niissä on kyse. En halua signaloida hyveitäni selittämällä sen kummemmin sitä, miten ruotsalaiset ovat onnistuneet hyvin kaikessa tai sitten huonosti kaikessa. En väitä omaavani yhtään minkäänlaisia vastauksia. Arvot ja arvostukset voivat toimia vain niiltä osin kuin pystyn jotenkin oikeasti sanomaan mitä preferoin, ja koska näen vain osan, niin voin ilmaista prefenssini vain tekemällä jotain ceteris paribus- oletuksia.
Esimerkiksi, pyöräilyn helpottaminen. Jotenkin erikoisella tavalla pystyn ennustamaan että jos esitän että Tukholman pyöräilyjärjestelyistä voi ottaa mallia, joku lukijoistani kokee tämän sosialismin kannattamiseksi. Luonnollisesti tästä vedetään myös johtopäätös että olen suvakki ja esitetään koko joukko muita vastaavia nimikkeitä.
Tämä on lopulta hyvin raskasta. Viha on kovin vahva sana, mutta tunnen tietynlaista ärtymystä tällaisten asioiden vuoksi. Pystyn identifioimaan ne ihmiset joiden mielessä nämä aspektit liittyvät toisiinsa ja sen asenneilmapiirin jossa nämä käsitykset syntyvät.
Samaa tietenkin voi sanoa siitä, että edes mainitsen yllä ruotsalaisen liberaalin monikulttuuriutopian "likaisen salaisuuden". Tästä on puhunut myös Pirkko Saisio. Suomessa on vetäydytty kupliin joiden sisällä todellisuus jäsentyy näennäisen koherentisti. Palaset on jaettu ihan nätisti eri pinoihin värien tai muotojen perusteella, ja jäsentely näyttää toimivan ja selittävän maailmaa hyvin. Ongelma on kuitenkin hieman samanlainen kuin se, jos kaksi eri tavalla värisokeaa jaottelisi pinon marjoja ja herneitä. Toisella yhteen pinoon menevät mustikat, mutta puolukat ja herneet menevät samaan pinoon. Toinen laittaa puolukat ja mustikat samaan pinoon ja herneet eri pinoon. Kummankin mielestä oma jaottelu on aivan objektiinen ja toinen on vain ääliö tai paha ihminen.
Kaikki pikku runkkarit huutaa lokeroistaan:”Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan!”
3 kommenttia:
Mitä tässä nyt on tunnettu netin välityksellä 10v toisemme, on päässyt lähietäisyydeltä seuraamaan humaa muutosta mielipiteittesi kehittyessä. Vai kai se on mahdollista että mielipiteet myös taantuvat ajan myötä, mutta lajitasolla niin ei tapahtune.
Mielenkiintoinen historiallinen kehityskulku on se, että nationalismin synty ajoittuu aikaan, jolloin Yhdysvallat oli itsenäistymässä pois monarkistisista syntymävaltioistaan. Nyt, kun nationalismia ajetaan alas ja kun poliittinen eliitti sikailee kuin Ranskan aateliset, ei voi välttyä yhtymäkohdista. Onhan ylikansallisen Brysselin johtaminen huomattavasti helpompaa, jos alla olevat kansat ja ideologiset käsitteet on tuhottu tai vähintään saatu sivistymättömiksi.
Kun ei Suomikaan enää voi vartioida rajojaan, ei painamaan omaa rahaa eikä säätämään lakejaan, voi vain ihmetellä tätä "satavuotiaan" Suomen "itsenäisyyden juhlintaa". Ja mikä korneinta - se sama porukka joka eniten mylvii nationalismia vastaan, tänäkin vuonna lyllertää ja vaappuu Sauli Niinistön käteltäväksi.
Ei voi kuin ihmetellä tätä idiotismia.
Itse en näe nationalismin perusrakenteita yhtäältä mitenkään viallisina, mutta toisaalta en myöskään mitenkään kiveen hakattuna. Yksi melko hedelmällinen näkökulma kansallisvaltioon on, että se on eräänlainen klubi tai kerho, johon kuuluvalla on oikeuksia ja velvollisuuksia. Hieman niinkuin taloyhtiö, jossa osakkaat vastaavat tietyistä asioista yhteisvastuullisesti ja tietyistä asioista henkilökohtaisesti, ja tietyn kunnossapitovelvollisuuden noudattamista edellytetään oman asunnon osalta.
Tämä ei poissulje oikein minkäänlaista poliittista näkemystä siitä, ketä klubiin voi kuulua ja millä edellytyksillä. Klubin jäsenet voivat neuvotella keskenään ja sopia asioista siten kuin jäsenten kesken on säännöissä (eli lait, erityisesti perustuslaki) säädetty.
Vanhakantainen nationalismi lähtee siitä, että on olemassa jokin tämän yli tai ohi ulottuva kansa, joka voidaan identifioida esimerkiksi kielen tai ulkonäön perusteella. Tämä on neuvottelukysymys muille, mutta nasset kuvittelevat ettei se ole, ja etsivät kuumeisesti erilaisia "luonnollisia" kategorioita joiden perusteella ihmiset joko kuuluvat tai eivät kuulu kansaan.
Koska itse esimerkiksi en useimpien suomalaisten nassejen mielestä kuulu Oikeaan Kansaan (mm. koska olen väärän värinen), en oikein voi allekirjoittaa tätä. En myöskään tunnusta mitään uskoa, joten sellainen nassekäsitys jonka mukaan esimerkiksi "suomalaiset ovat kristittyjä" ei sisällä minua itseäni. Koen kuitenkin selvästi olevani suomalainen.
En oikein ymmärrä myöskään sitä "vastakkaista" näkemystä, jonka mukaan ei voitaisi sopia jotain löyhempää kansan käsitettä, joka perustuu esimerkiksi sille, että hyväksyy ja allekirjoittaa jonkin tietyn joukon perustavanlaatuisia sääntöjä ja on niitä valmis puolustamaan, riippumatta ihon väristä tai siitä millaisia metafyysisiä uskomuksia omaa, ja on esimerkiksi tällä tavalla rajattua kansakuntaa valmis puolustamaan. Tätä kutsutaan usein isänmaallisuudeksi; se on uskollisuutta pikemminkin sitä ideaa kohtaan joka yllä mainittuun klubiin kuuluminen tarkoittaa.
Olet väärässä rajoista ja laeista. Suomi on suvereeni valtio, sillä sen eduskunnalla on sen omien perustuslakien puitteissa oikeus irtautua vaikkapa EU:sta. Sitä ei tehdä, koska seuraukset olisivat kauppapoliittisesti huonot. Rahan painamisen autuaaksitekevään vaikutukseen en ole koskaan uskonut, joskin on kiistatta totta että Saksan painoarvo Euroalueella aiheuttaa sen, että muiden maiden kilpailukyky samassa valuutta-alueessa on heikko.
En pidä idioottimaisena sitä, että suomalaiset arvostavat kotimaataan. Pikemminkin pidän idiootteina niitä, jotka kuvittelevat että nykyisen kokoinen eri värisistä tai omituisia uskomuksia omaavista ihmisistä koostuva vähemmistö maassa jotenkin tekee turhaksi kaiken. Riskejä, kustannuksia ja ongelmia näihin vähemmistöihin liittyy, mutta näihinkin kiinnitetään huomiota suhteettomasti lähinnä siksi että ne voidaan näin "tunnistaa".
Kaikki osapuolet käyttäytyvät kuin idiootit tässä asiassa. En pidä "punavihreän kuplan" ihmisistä näiden ylimielisyyden vuoksi, mutta sentään nämä eivät suunnittele minun ampumistani tai muiluttamistani.
Valitsen punavihreiden ylimielisyyden milloin tahansa, jos vaihtoehtona on hämyisten, liskonaivoisten äärioikeistolainen huonosti peitelty itsesääli, kalvava alemmuudentunne, empatiakyvyttömyys, jatkuva uhriutuminen ja helppoa kohdetta etsivä yleinen vihamielisyys.
Ei kai tässä globalisoituvassa nykymaailmassa muuta vaihtoehtoa ole kuin sopeutua porukoiden, nahkojen, vakaumusten ja näkemysten lukuisin variaatioihin. No tietenkin nuorisokonsertteja räjyttelevät islamistit ja poliittisilla nuorisoleireillä alaikäisiä kasalle ampuvat rjalaiset sosiopaatit poislukien. Ja toki aikuisetkin saisi jättää rauhaan.
Eihän se helppoa tietenkään ole. Ihmisten kanssa porukalla mikään ei ole. Jotenkin tämä pointti missataan jatkuvasti tässä loputtomassa jallatuksessa aiheesta maahanmuutto. Totesit itsekin, että aihe on siksi pinnalla, että tyhmempikin erottaa aiheen ongelmat. Ehkä juuri tämä on se koko juttu: asia on tarpeeksi näkyvä ollakseen perusjantterille todellinen.
Joku kantrilaulaja totesi joskus että mitä ihminen oikeasti kaipaa, on telkkari, sikspäkki ja edes hetki rauhaa töiden jälkeen viikonloppuna palautuessa. Ympärillä kun vain on koko ajan monimutkaisemmaksi muuttuva maailma.
Lähetä kommentti