Strong enough?

Luin taannoin Rippetoen kaikki kirjat, mukaan lukien "Strong enough?", joka käsittelee erilaisia anekdootteja Rippetoen uralta kuntosaliyrittäjänä ja valmentajana. En ala niitä tässä käsittelemään, mutta suosittelen kirjan lukemista kaikille voimaharjoittelusta kiinnostuneille. Suosittelen myös Sam Fussell:in "Muscle- Confessions of an unlikely bodybuilder"-teosta kaikille niille joita mietityttää kehonrakennus. Varoittavana esimerkkinä, tai inspiraation lähteenä, miten vain sen haluaa nähdä.

Bro-science uskomus on, että lihasmassaa voi hankkia "pari kiloa" vuodessa. Väitän että nuorella (alle 35) vähän treenanneella miehellä, jolla on normaali hormonitoiminta, on oikealla harjoittelulla ja ennen kaikkea rankemmalla syömisellä aivan hyvin mahdollista hankkia noin 10-20 kiloa lihasmassaa vuodessa. Tämä kuulostaa monelle uskomattomalta, mutta voitte katsoa minun lukujani: En ole bulkannut ihmeemmin ja olen hankkinut massaa 12 kiloa viimeisen vuoden aikana. Tästä yli puolet on lihasmassaa, sillä rasvaprosenttini ei ole noussut merkittävästi. Ja minä olen 40-vuotias ja testosteronitasoni on viitearvojen keskikohdilla.

Olen treenannut lähinnä saadakseni voimaa, mutta merkittävin korreloiva tekijä voimanlisäyksen kanssa keskipitkällä aikavälillä (1-2 vuotta) on painonnnousu. Voimani ei ole kasvanut ihan niin paljon kuin olisi voinut, mutta olen saanut maastavetoon vuoden aikana 20 kiloa lisää ja kyykkyyn 10 kiloa. Vuosi sitten painoin 72 kiloa, olin kyykännyt maksimissaan 135kg ja vetänyt maasta 140kg. Nyt luvut ovat 145 ja 160, näistä kyykkytulos syntyi tiistaina.  Perjantaina yritän uutta ennätystä, 162.5kg. Pystypunnerruksen tulokseni on noussut 7.5kg vuodessa. Penkkipunnerruksen ennätys on noussut vain vähän, mutta se on olkapään vika. Power shrug:in treenaamisen aloitin 160kg:sta, nyt se on 207.5kg.  Leuanveto on ainoa jossa en ole lähelläkään ennätyksiäni, mutta tämä nyt lienee seurausta kasvaneesta massasta.

Olkapään kuntoutus on "valmis", eli olkapäävaiva on nyt ollut kuukauden ajan poissa. Epäilen että power shrugilla on osuutensa. Vahva (ja valitettavasti ehkä vähän kireäkin) epäkäslihas tukee olkapäätä ilmeisesti aika hyvin.

Voima on työkalu, sillä on vain välinearvo. Tämä helposti unohtuu treenatessa. En ole lainkaan vahva millään voimanostajien tai voimamieskisaajien standardeilla. Tässä on kuitenkin sellainen homma että pikku hiljaa alkaa tuntua arjessa, etten tarvitse enempää voimaa mihinkään. Pystyn nostamaan sohvan, pesukoneen tai jääkaapin liinojen avulla helposti. Jopa pianon siirtäminen huoneen nurkasta toiseen onnistuu yksin. Pystyn nostamaan kumman tahansa lapseni vieläkin ilmaan suorille käsille vaikka vanhempi poika on jo kohta teini-ikäinen. En ole koskaan elämässäni ollut näin vahva.

Voimaharjoittelun eteneminen ja voimaan lisääminen tapahtuu kiistatta nimenomaan biologisten reunaehtojen puitteissa. Lopputulos riippuu vain siitä, miten on treenattu, syöty ja levätty, ei siitä millaisia merkityksiä joku haluaa treenille antaa. Itse olen kokenut jossain määrin, että voiman lisääminen kompensoi sitä tunnetta että elimistö -- vielä toistaiseksi hyvin hitaasti -- rapistuu. Valitettavasti voiman lisäämiseen liittyy ajankäytön ja syömisen lisäksi muitakin kustannuksia. Esimerkiksi juoksuvauhtini on hidastunut melko paljon. Olen joutunut uusimaan käytännössä koko vaatekaappini kun vanhat housuni kiristävät reisistä ja kauluspaidan napit ylimmät napit eivät mene kiinni. Joidenkin urheilupaitojen hihat ovat liian kireät.

Tämä kaikki sai minut miettimään, josko olen jo riittävän vahva. Ongelma on, että ei ole kuin kaksi suuntaa: Eteenpäin ja taaksepäin. Jos en hanki voimaa lisää, niin sitten se vähenee. Näin se vaan on.

Kun kyykkäsin tiistaina ennätystäni, suoritustani seurasi vanhempi herrasmies, joka aikanaan toimi TTY:n sähkötalon vahtimestarina. En ole varma onko hän enää työelämässä -- epäilen hänen olevan eläkkeellä jo. Hän käy salilla hyvin usein. Muistan kuinka hän veti maasta noin 200kg joskus vajaa 20 vuotta sitten. Nyt mies on jo hyvin kuivakan ja hennon näköinen. Keskustelimme voimaharjoittelusta ja hänen näkemyksensä oli, että jossain kohtaa täytyi myöntää että ennätykset eivät enää parane, mutta treenaaminen on silti palkitsevaa. Kuulemma vika ei ollut niinkään voiman puute, vaan se, että nivelet alkoivat kipeytyä isoilla painoilla.