Ei lienee salaisuus, että itse en ole mikään erityisen suuri elvytyspolitiikan kannattaja, ja että mielestäni julkisia menoja tulisi karsia. Tahdon kuitenkin huomauttaa, että julkisen keskustelun implisiittinen oletus jossa nämä kaksi asiaa asetetaan vastakkain, on itseasiassa ristiriitainen ja siitä tulisi luopua.
Ensinnäkin, missään nimessä ei tulisi kutsua "elvytykseksi" sitä, että valtio esimerkiksi nostaa virkamiesten -- tai vaikka sitten sairaanhoitajien -- palkkoja, tai sitä että korotetaan sosiaaliturvaa. Tällainen menoerä muuttaa vain tulojakaumaa ja uuden menoerän. Jos yksittäisten kansalaisten käytettävissä olevilla tuloilla on elvyttävä vaikutus, tämän saa aikaan ekvivalentisti alentamalla näiden verotusta, minkä lisäksi verojen alentamisella on edes jonkinlainen dynaaminen vaikutus kysyntäpuoleen. Elvytystä ei myöskään ole vanhustenhoidon menojen kasvattaminen tai takuueläkkeiden tason nostaminen, aivan samasta syystä.
Mitä "elvytys" sitten voi olla jos ei näitä asioita? Ensinnäkin, jos lähdetään ajatuksesta että valtion kontolle nyt on jätetty tiettyjen asioiden hoitaminen, kuten vaikkapa teiden ja tiettyjen julkisten rakennusten yms ylläpito, niin se että näiden asioiden osalta lisätään "menoja" ei ole vielä elvytystä. Sensijaan se on, jos vaikkapa korjausrakentamista aikaistetaan rakennusalan matalasuhdanteessa. Miksi?
Oletetaan että sairaala pitää peruskorjata. Korjauskustannus nousee joka vuosi hieman ja korjauksen jälkeen sairaalalla on käyttöikää lisää n vuotta. Korjauksella on tietty nettonykyarvo, jonka laskeminen tässä voidaan sivuuttaa. Mikä on olennaista on, että tämä arvo pääsääntöisesti optimoidaan, niin että korjataan juuri silloin kun korjauksesta saatava nettohyöty maksimoituu. Tähän nettohyötyyn vaikuttaa kustannus, hyöty, ja korko. Korko ei ole välttämättä markkinakorko, vaan se on julkisen investoinnin vaihtoehtoiskustannuksesta tuleva korko; rahoituskorko voi olla paljonkin tätä laskennassa käytettävää korkoa pienempi. Korjauksella on kuitenkin vielä yksi hyöty julkiselle taloudelle, ja se riippuu suhdanteesta. Nimittäin, jos rakennusalalla vallitsee lama, korjauksen teettäminen kasvattaa työllisyyttä. Tämä ei tarkoita että korjaus sinänsä "maksaa itsensä takaisin" tästä syystä, mutta se kyllä tarkoittaa kääntäen sitä, että jos rakennusalalla *ei* vallitse lamaa, korjauksen teettäminen on pois jostain muualta; julkinen työn teettäjä kilpailee muiden kanssa tekijöistä ja tämä nostaa rakentamisen hintaa muille. Marginaalilla jokin muu työ jää tekemättä. Kysyntälaman ja työttömyyden oloissa näin ei ole. Kaiken lisäksi työttömyyskorvaukset ja vastaavat pitävät huolen siitä, että hinnat eivät pääse laskemaan kovin nopeasti vaikka työtä ei teetettäisi, mutta kuluja sensijaan kasaantuu julkiselle puolelle näistä tulonsiirroista. Kun otetaan huomioon sekin, että työvoiman laatu tyypillisesti laskee kun se on työttömänä ja kasvaa työelämässä (taidot heikkenevät kun niitä ei käytetä jne), tällaisissa oloissa työn teettämisellä on myös muita pidempiaikaisia hyötyjä.
On siis tilanteita, joissa julkisen investoinnin tai projektin aikaistaminen siitä, mikä normaalisti olisi optimaalista, on mielekästä. On kuitenkin syytä huomata, että tällaisia julkisia investointeja tietenkin on loputtomiin ja poliittinen paine niiden toteuttamiseen on varsin suuri, jos aletaan puhua "elvytyspolitiikasta". Kaiken muun lisäksi tietenkin vasemmalla varsinkin iloisesti sekoillaan "elvytyksen" merkityksellä, ja kuvitellaan että esimerkiksi työn tarjontaa selkeästi heikentävätkin toimenpiteet kuten eläkkeiden tai perusturvan korottaminen, ovat jonkinlaista "elvytystä". Tämän vuoksi "elvytys" saa hyvin negatiivisen kaiun julkisessa keskustelussa. Syy on vasemmiston.
Itse suosisin mieluiten sellaista, että kulutusmenot ja investointibudjetti pitäisi olla erillään. Kulutusmenojen kattamiseen ei saisi missään oloissa mennä enempää rahaa kuin tulee. Investointien rahoittaminen sensijaan pitäisi tapahtua yksinomaan velalla. Tiedän että tämä kuulostaa kummalliselta, mutta selitys on varsin yksinkertainen ja itsestäänselvä.
Nimittäin, leikkaustarpeen näkyvyys saadaan esiin näin, ja toisaalta "elvytys" on aina velkaelvytystä. Sellaista elvytystä joka tapahtuu ylijäämillä, ei voi nimittää elvytykseksi. Lisäksi valtion ylijäämät, jos sellaisia kerätään, tulisi rahastoida johonkin minkä tuotto on parempi kuin valtionvelan korko; on peräti moraalitonta maksaa lainaa takaisin jos ei ole pakko, jos parempiakin sijoituskohteita on.
2 kommenttia:
Jos oletetaan että vapailla markkinoilla pääomat allokoituvat tehokkaimmin ja kuluttajat saavat sitä, mitä haluavat, niin parasta elyvystä olisi laskea veroastetta reilusti (siis puolittaa tai enemmänkin) ja antaa kuluttajien itsensä päättää mihin rahansa laittavat ja mitä ovat siitä valmiita maksamaan.
Kaikki muu on turhaa osaoptimointia.
Ongelma on se, että lokaalisti ihmiset eivät liiku työn perässä tai kouluttaudu välittömästi. Jos oletamme että teitä, kouluja, sairaaloita, tai ylipäätään mitään infraa pitäisi rakentaa julkisin varoin (oletan tämän, koska näin on toistaiseksi päätetty), niin investointien ajoittaminen kohtaan jossa työvoiman kysyntä on muuten heikkoa, on mielekästä jo ihan siitä syystä, että julkisen talouden pitoa voidaan (teoriassa) suunnitella äärettömän pitkällä aikavälillä.
Kuluttajathan saavat nimenomaan päättää mihin rahansa laittavat; jos ne lainaavat valtiolle rahaa, niin se on heidän valintansa. Valtioidenkin lainojen korot noin teoriassa määräytyvät markkinoilla, ja tällä hetkellä esimerkiksi ne ovat aivan älyttömän alhaiset.
Investoinnin kannattavuus on vaikka nyt työllisyystilanteesta sikäli riippuvainen, että jos vaikka rakennusfirman tilauskirja on tyhjä, niin porukkaa laitetaan pihalle. Tämä jo sinällään rasittaa julkista taloutta, koska a) verotulot vähenevät ja b) täytyy maksaa sosiaaliturvaa.
Tätä voidaan toki lievittää alentamalla sosiaaliturvaa ja veroja; sitä en missään nimessä kiistä. Mutta meillä on se ongelma, että jos kuitenkin rakennetaan se sairaala, niin jos se rakennetaan silloin kun firmoilla on tilauskirjat täynnä, niin ne myyvät ei-oota muille asiakkaille, ja tämä on yksi julkisen sektorin investointien vähemmän näkyviä haittavaikutuksia. Jos taas tilataan silloin kun kirjat on tyhjiä, niin ainakin on vähemmän sosiaaliturvan varaan putoavia.
Tämä ilmiö pitäisi ottaa huomioon investointien ajoituksessa ja kustannus-hyöty-laskelmassa. Tämä tarkoittaa, että laman oloissa investoinnit ovat julkiselle puolelle kannattavampia aiemmin kuin ne olisivat noususuhdanteessa.
Lähetä kommentti