Palasin sunnuntaina Afrikasta. Kirja etenee, ja tiedämme osapuilleen mitä se tulee pitämään sisällään, joten nyt on edessä "enää" kirjan kirjoittaminen. Kylkiäisenä on syntynyt jo nyt kohtuullinen määrä softaa ja ideoita julkaisuihin, ja niitä tulee ensi vuoden aikana niin paljon, että se pitää minut kiireisenä koko vuoden. Tämä on hyvä asia muutoin, mutta uuden asemani vuoksi minun on osallistuttava myös yliopistopedagogiseen koulutukseen.
Lähden lisäksi huomenna Barcelonaan. Kävin siellä viimeksi hieman yli 10 vuotta sitten. Joulukuussa Barcelonassa keskimääräinen päivän maksimilämpötila on hieman yli 13 astetta. Tällä viikolla lämpötila on ollut hieman korkeampi, noin 16 astetta paikoitellen. Vuorokauden alin lämpötila on noin viiden asteen paikkeilla, joten toivoa sopii että hotellissa on lämmitys. Barcelonan ilmasto on itseasiassa jossain määrin samankaltainen kuin Kapkaupungin vastaava, tosin Kapkaupunki on hieman lämpimämpi ja kuivempi. Katalonia on itseasiassa yksi Euroopan rikkaimmista alueista; muuhun Espanjaan verrattuna se on selkeästi vauraampaa, hieman samaan tapaan kuin Pohjois-Italia on muuhun Italiaan verrattuna varsin vaurasta. Jalkapallon ystäville FC Barcelona lienee hyvinkin tuttu, ja sen riveissä pelaa eräitä maailman suurimmista jalkapallotähdistä.
Nähtävyyksistä Barcelonassa tunnetuimpia ovat lukuisat Gaudin suunnittelemat rakennukset, kuten kuuluisa kirkko Sagrada Familia, sekä Güellin puisto. Jälkimmäisestä sen verran, että Singaporessa Sentosalla on Merlion-patsaalta rantaan päin pieni puiston pätkä, jossa on selkeästi pyritty tuomaan Güellin puiston tuntumaa, onnistuneestikin. Nuorempi poika on äärimmäisen kiinnostunut biologiasta ja kumpikin lapsista pitää erityisesti kaloista, joten todennäköinen must-nähtävyys on myös Akvaario.
Kahden viikon treenitauko Afrikan reissussa ei ensialkuun tuntunut juurikaan vaikuttaneen. Pudotin noin 10% 5x5-ohjelman painoista pois kyykyssä, muut pidin ennallaan ja vedin treenin läpi. Pystypunnerruksessa yhden setin kohdalla voimat pettivät, mutta painoa oli "pyöristysvirheen" vuoksi ehkä pari-kolme kiloa enemmän kuin piti. Treenin lopuksi huomasin että DOMS on tulossa, sen jotenkin tuntee. En tarkkaan tiedä, kuinka pitkän treenitauon jälkeen DOMS tulee uudelleen; selvästikin kaksi viikkoa riittää, mutta yleensä yksi viikko ei. Minulla on onneksi vielä runsaasti 5x5-ohjelmassa varaa painojen kasvatukselle, en ole vielä lähelläkään omia maksimejani. Esimerkiksi kyykyssä aloitin ihan pohjalta, nyt ollaan vasta 70 kilossa. Maastaveto kasvaa ohjelman mukaan 5kg joka toisella treenikerralla, ja siinä ollaan siksi jo 85 kilossa, mutta ainakaan vielä sekään ei tunnu kovin suurelta. Testaan kevään aikana hypoteesia, jonka mukaan voima kasvaa "huomaamatta", kun sitä lisää, eikä aloita painoista jotka tuottavat jo heti kättelyssä vaikeuksia. Ainakin applikaation tekijä mainosti että sillä pääsee ikäänkuin huomaamatta jonnekin 150 kilon paikkeille. En aseta tavoitettani ihan niin korkealle, kyykyn maksimini on muistaakseni 125 kiloa, enkä ajatellut mennä sen yli. Ei räkkikään välttämättä sitä kestä, eikä välttämättä tankokaan, joten täytyy hankkia kunnollinen tanko jos haluaa mennä reilusti satasen yli. Jo nyt tanko hieman taipuu 85 kilossa ja näyttää naurettavalta kun päät on ladottu täyteen jos jonkinlaisia erilaisia kiekkoja.
TKD jäi tauolle nyt vuodenvaihteeseen. Itse missasin vyökokeen, mutta sekä vaimo että molemmat pojat saivat uudet vyöarvot. Itse suorittanen kokeen joskus keväällä. Systeemissä on siirrytty sittemmin omintakeiseen järjestelyyn, jossa jokaisessa värivyössä tulee suorittaa kaksi välivaihetta ennen seuraavaa "oikeaa" vyöarvoa. Tällä ei sinänsä ole suurta merkitystä, mutta vyökokeita on vain pari kertaa vuodessa ja se hidastaa etenemistä. Itselleni tällä ei ole merkitystä koska en tavoittele mitään mustaa vyötä, mutta lapsille uudet vyöarvot ovat tärkeitä "merkkipaaluja".
Hyvää joulua lukijoilleni jos en päivitä ennen joulua.
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
maanantai 8. joulukuuta 2014
Työ ja Afrikka.
Vuoden 2011 jälkeen olen julkaissut 6 artikkelia eräästä tietystä aiheesta, ja kaksi on julkaisuputkessa odottamassa. Olin kirjoittanut ennen vuotta 2011 aiheesta yhden paperin. Kolleegani teki kirjallisuuselvityksen aihepiiristä, jaoimme paperit viisivuotiskausiin joista viimeinen alkaa vuodesta 2011, ja vuoden 2011 jälkeen papereita on julkaistu 61. Jos tekniset raportit ja väitöskirjat lasketaan, mainittu luku nousee 72:een, mutta noista teknisistä raporteista on minun käsialaani ainakin kaksi. Olen siis kirjoittanut noin 10% kaikista maailmalla aiheesta kirjoitetuista artikkeleista viimeisen neljän vuoden aikana.
Esimieheni oli aiheen pioneeri jo yli 25 vuotta sitten, ja ala on kokenut jonkinasteisen "renessanssin" viimevuosina. Eräiden muiden seikkojen innoittamana, päätimme kirjoittaa aihepiiristä kirjan, ja koska eräs kolleegamme (afrikkalainen) oli tehnyt mittavan kirjallisuuselvityksen aiheesta jo etukäteen, kirjaa tulee tekemään me kolme. Saimme projektia varten täkäläisen yliopiston kautta rahoitusta, jotta voimme täällä ollessamme valmistella asiaa.
Kuten nokkelimmat teistä jo tietävätkin, olen siis vielä noin viikon verran työmatkalla Etelä-Afrikassa. Viikon aikana työ on näennäisesti edennyt hitaan puoleisesti, mutta tämä on näennäistä. Olen jo oppinut työtavoistani ja kollegoideni toiminnasta sen, että tutkimustyössä on tyypillisesti eräänlainen "kriittinen massa"- vaihe, jossa ideat näyttävät pyörivän tyhjää kunnes niitä on tarpeeksi ja ne kiteytyvät ja niitä aletaan karsimaan. Olemme siirtyneet nyt siihen vaiheeseen jossa karsinta on alkanut, ja pian varsinainen kirjoittaminen alkaa.
Mikä tekee tästä haastavan on, että kun olemme tämän projektin "pakottamana" käyneet läpi aihetta ja laatineet kirjaa varten esimerkkejä ja tehneet muuta valmistelevaa työtä, olemme törmänneet tämän viikon aikana jo neljään sellaiseen ilmiöön, joita ei ole riittävästi tutkittu. Tämä on ongelma, ei niinkään siksi että meidän olisi mikään pakko niistä kirjoittaa kirjaa varten -- päinvastoin -- vaan siksi että ilmiöt ovat jo itsessään niin kiinnostavia, että niistä saisi aikaan julkaisukelpoista tutkimusta.
Kirjan kirjoittamisella uumoilinkin olevan tällainen "kerrannaisvaikutus", mutta sen intensiteetti on yllättänyt. Jos ideoiden pulpahtelu jatkuu samanlaisena, niin kirjan valmistuessa meillä on käsillämme liki tusinan verran uusia julkaisukelpoisia tuloksia. "Ongelman" tästä tekee lähinnä ajankäyttö, sillä ajatus- ja kirjoitustyö vaatii aikaa. Edes rahalla tätä ongelmaa ei saisi korjattua siksi, etten voi yksinkertaisesti palkata ketään tekemään tätä työtä, sillä maailmassa on minun lisäkseni vain kourallinen ihmisiä jotka edes kykenisivät ymmärtämään asian riittävän hyvin suoralta kädeltä. Ja epäilen, että tunnen heistä henkilökohtaisesti suurimman osan. Ja juuri tähän tarpeeseen kirja on tärkeä: Menetelmät eivät ole vaikeita, mutta niitä pidetään sellaisina, ja teoriaa pidetään epäkäytännöllisen hankalana saada toimimaan oikein. Sen maine on -- ja tämä on toki vain vertauskuva -- ikäänkuin se olisi dieselmoottoriin liitettävä turboahdin, joka vaatii toimiakseen ydinvoimalan auton kyytiin. Tämä maine on toki väärä, mutta sen korjaamiseksi tarvittaisiin perinpohjainen lähdeteos, joka olisi helppolukuinen, ja joka poistaisi ne sekaannukset joita aiheen ympärillä on.
Joudun suunnittelemaan käytännössä koko ensi vuoden melko tarkkaan sen mukaan, että kirjoitan tämän kirjan. Tavoitteena on, että se on valmis ennen syksyä; "valmis" siis tarkoittaa tässä että ensimmäinen jokseenkin täysi vedos menee kustantajalle. En usko että kirja tulee myymään kuin ehkä tusinan pari, joten henkilökohtaista rahallista hyötyä siitä ei tule koskaan olemaan. Lisäksi aion, jos vain kanssakirjoittajani ja kustantaja siihen suostuvat, julkaista kirjan verkossa vapaasti ladattavaksi.
Olen hieman muuttanut mielipidettäni Stellenboschista ja Western Capen alueesta. Stellenbosch on vähemmän idyllinen kuin miltä se alunperin vaikutti, sillä alueelle tulee nähtävästi aika-ajoin kerjäläisiä ja sensellaisia lähialueiden "epävirallisilta asutuksilta" eli hökkelikylistä. Näitä ei ole paljon, eivätkä he vaikuta vaarallisilta, mutta riittävän paljon silti että viihtyisyys kärsii. Nyt, tiedostan täysin että tässä on kyse liberaalin valkoisen epämukavuudesta, joka johtuu siitä, ettei köyhyyttä -- joka inherentisti yhteiskuntaan kuuluu -- olekaan siivottu pois silmistä. Etelä-Afrikka on enemmän rodullisesti jakautunut kuin päältäpäin näyttää. Tasapuolisuuden nimissä todettakoon, että tien varsilla näkyy siellä täällä myös valkoihoisia kerjäläisiä. Vaikka ilmiö selvästi noudattelee keskimäärin etnisiä rajoja, sosiaaliturvajärjestelmä, niiltä osin kuin sitä on, mitä ilmeisimmin on "tasapuolinen" tässä suhteessa.
Toisaalta, kävimme eilen Kleinmondissa ja Hermanuksessa, sekä ajoimme Franschhoek:in kautta takaisin Stellenboschiin. Luonto on sanoinkuvaamattoman kaunista, ja pikkukaupungit ovat hyvin siistejä ja rauhallisia. Franschhoek on hauska paikka sikäli, että siellä kaikki kyltit, kadunnimet, jne, joita näin, näyttivät ranskalaisilta. Maisema on vuoristoinen ja paikkakunnalla on kalliita trendikkäitä ravintoloita viinitarhojen ympäröimänä.
Joku voisi pitää tätä maata irvokkaana. Minäkin tavallaan pidän. Kävimme esimerkiksi eilen grillaamassa (arfikaansiksi "braai") erään paikallisen (tosin saksalaissyntyisen) professorin kotona. Talon kuistilta oli uskomaton vuoristomaisema, talossa oli uima-allas, kolmen auton autotalli, viisi makuuhuonetta ja valtava olohuone/ruokailuhuone/keittiö, melko suuri piha -- jos kohta ei ehkä suomalaisittain suuri. Talo oli maksanut suunnilleen saman verran kuin oma taloni Suomessa, ja asukkaat pitivät sitä poikkeuksellisen kalliina. Olen täysin tietoinen siitä, että tällainen elintaso ei olisi mahdollinen kaikille maan 50 miljoonalle ihmiselle, enkä toisaalta pidä toivottavana tämäntasoisia tuloeroja, mitä Etelä-Afrikassa on. Toisaalta, ei ole ollenkaan kaukaa haettua, että itse voisin saada täältä vastaavanlaisen työn ja sen tuoman elintason. Se pistää miettimään. Puolensa ja puolensa.
Esimieheni oli aiheen pioneeri jo yli 25 vuotta sitten, ja ala on kokenut jonkinasteisen "renessanssin" viimevuosina. Eräiden muiden seikkojen innoittamana, päätimme kirjoittaa aihepiiristä kirjan, ja koska eräs kolleegamme (afrikkalainen) oli tehnyt mittavan kirjallisuuselvityksen aiheesta jo etukäteen, kirjaa tulee tekemään me kolme. Saimme projektia varten täkäläisen yliopiston kautta rahoitusta, jotta voimme täällä ollessamme valmistella asiaa.
Kuten nokkelimmat teistä jo tietävätkin, olen siis vielä noin viikon verran työmatkalla Etelä-Afrikassa. Viikon aikana työ on näennäisesti edennyt hitaan puoleisesti, mutta tämä on näennäistä. Olen jo oppinut työtavoistani ja kollegoideni toiminnasta sen, että tutkimustyössä on tyypillisesti eräänlainen "kriittinen massa"- vaihe, jossa ideat näyttävät pyörivän tyhjää kunnes niitä on tarpeeksi ja ne kiteytyvät ja niitä aletaan karsimaan. Olemme siirtyneet nyt siihen vaiheeseen jossa karsinta on alkanut, ja pian varsinainen kirjoittaminen alkaa.
Mikä tekee tästä haastavan on, että kun olemme tämän projektin "pakottamana" käyneet läpi aihetta ja laatineet kirjaa varten esimerkkejä ja tehneet muuta valmistelevaa työtä, olemme törmänneet tämän viikon aikana jo neljään sellaiseen ilmiöön, joita ei ole riittävästi tutkittu. Tämä on ongelma, ei niinkään siksi että meidän olisi mikään pakko niistä kirjoittaa kirjaa varten -- päinvastoin -- vaan siksi että ilmiöt ovat jo itsessään niin kiinnostavia, että niistä saisi aikaan julkaisukelpoista tutkimusta.
Kirjan kirjoittamisella uumoilinkin olevan tällainen "kerrannaisvaikutus", mutta sen intensiteetti on yllättänyt. Jos ideoiden pulpahtelu jatkuu samanlaisena, niin kirjan valmistuessa meillä on käsillämme liki tusinan verran uusia julkaisukelpoisia tuloksia. "Ongelman" tästä tekee lähinnä ajankäyttö, sillä ajatus- ja kirjoitustyö vaatii aikaa. Edes rahalla tätä ongelmaa ei saisi korjattua siksi, etten voi yksinkertaisesti palkata ketään tekemään tätä työtä, sillä maailmassa on minun lisäkseni vain kourallinen ihmisiä jotka edes kykenisivät ymmärtämään asian riittävän hyvin suoralta kädeltä. Ja epäilen, että tunnen heistä henkilökohtaisesti suurimman osan. Ja juuri tähän tarpeeseen kirja on tärkeä: Menetelmät eivät ole vaikeita, mutta niitä pidetään sellaisina, ja teoriaa pidetään epäkäytännöllisen hankalana saada toimimaan oikein. Sen maine on -- ja tämä on toki vain vertauskuva -- ikäänkuin se olisi dieselmoottoriin liitettävä turboahdin, joka vaatii toimiakseen ydinvoimalan auton kyytiin. Tämä maine on toki väärä, mutta sen korjaamiseksi tarvittaisiin perinpohjainen lähdeteos, joka olisi helppolukuinen, ja joka poistaisi ne sekaannukset joita aiheen ympärillä on.
Joudun suunnittelemaan käytännössä koko ensi vuoden melko tarkkaan sen mukaan, että kirjoitan tämän kirjan. Tavoitteena on, että se on valmis ennen syksyä; "valmis" siis tarkoittaa tässä että ensimmäinen jokseenkin täysi vedos menee kustantajalle. En usko että kirja tulee myymään kuin ehkä tusinan pari, joten henkilökohtaista rahallista hyötyä siitä ei tule koskaan olemaan. Lisäksi aion, jos vain kanssakirjoittajani ja kustantaja siihen suostuvat, julkaista kirjan verkossa vapaasti ladattavaksi.
Olen hieman muuttanut mielipidettäni Stellenboschista ja Western Capen alueesta. Stellenbosch on vähemmän idyllinen kuin miltä se alunperin vaikutti, sillä alueelle tulee nähtävästi aika-ajoin kerjäläisiä ja sensellaisia lähialueiden "epävirallisilta asutuksilta" eli hökkelikylistä. Näitä ei ole paljon, eivätkä he vaikuta vaarallisilta, mutta riittävän paljon silti että viihtyisyys kärsii. Nyt, tiedostan täysin että tässä on kyse liberaalin valkoisen epämukavuudesta, joka johtuu siitä, ettei köyhyyttä -- joka inherentisti yhteiskuntaan kuuluu -- olekaan siivottu pois silmistä. Etelä-Afrikka on enemmän rodullisesti jakautunut kuin päältäpäin näyttää. Tasapuolisuuden nimissä todettakoon, että tien varsilla näkyy siellä täällä myös valkoihoisia kerjäläisiä. Vaikka ilmiö selvästi noudattelee keskimäärin etnisiä rajoja, sosiaaliturvajärjestelmä, niiltä osin kuin sitä on, mitä ilmeisimmin on "tasapuolinen" tässä suhteessa.
Toisaalta, kävimme eilen Kleinmondissa ja Hermanuksessa, sekä ajoimme Franschhoek:in kautta takaisin Stellenboschiin. Luonto on sanoinkuvaamattoman kaunista, ja pikkukaupungit ovat hyvin siistejä ja rauhallisia. Franschhoek on hauska paikka sikäli, että siellä kaikki kyltit, kadunnimet, jne, joita näin, näyttivät ranskalaisilta. Maisema on vuoristoinen ja paikkakunnalla on kalliita trendikkäitä ravintoloita viinitarhojen ympäröimänä.
Joku voisi pitää tätä maata irvokkaana. Minäkin tavallaan pidän. Kävimme esimerkiksi eilen grillaamassa (arfikaansiksi "braai") erään paikallisen (tosin saksalaissyntyisen) professorin kotona. Talon kuistilta oli uskomaton vuoristomaisema, talossa oli uima-allas, kolmen auton autotalli, viisi makuuhuonetta ja valtava olohuone/ruokailuhuone/keittiö, melko suuri piha -- jos kohta ei ehkä suomalaisittain suuri. Talo oli maksanut suunnilleen saman verran kuin oma taloni Suomessa, ja asukkaat pitivät sitä poikkeuksellisen kalliina. Olen täysin tietoinen siitä, että tällainen elintaso ei olisi mahdollinen kaikille maan 50 miljoonalle ihmiselle, enkä toisaalta pidä toivottavana tämäntasoisia tuloeroja, mitä Etelä-Afrikassa on. Toisaalta, ei ole ollenkaan kaukaa haettua, että itse voisin saada täältä vastaavanlaisen työn ja sen tuoman elintason. Se pistää miettimään. Puolensa ja puolensa.
tiistai 2. joulukuuta 2014
Stellenbosch
Tulin hetkeksi aikaa tekemään töitä Stellenboschiin Western Capessa. Kaupunki on pienehkö, siirtomaa-ajan tyyliin rakennettu rauhallinen paikkakunta Kapkaupungin kupeessa. Tämä on ns viinialuetta, ja viiniviljelmiä onkin runsain mitoin kaupungin laitamilla. Ajomatkalla tänne näin varmaan tusinan verran viinitilojen mainoksia "Wine tasting"-tilaisuuksineen.
Pidän Etelä-Afrikan ilmastosta ja kulttuuri ainakin Western Capen alueella on myös varsin miellyttävä. Sosiaaliset ongelmat nousevat helposti esiin, koska tulo- ja varallisuuserot ovat suuret, mutta paikallinen musta väestö esimerkiksi on selkeästi vauraampaa kuin käytännössä missään naapurimaissa. Stellenboschin yliopisto on erittän "valkoinen", sen opiskelijoista ja henkilökunnasta suurin osa on valkoihoisia. Ylemmäksi uraportailla siirryttäessä osuus vain kasvaa. Tätä toki tasoitellaan poliittisin päätöksin, mutta mitä ilmeisimmin ei niin rajusti ja jyrkästi kuin monen suomalaisen -- ja käytän tätä sanaa nyt tarkoituksella, loukkaantukaa jos haluatte -- rasistin tarinoissa. Anekdootteja ja jopa tilastoja esimerkiksi rikollisuudesta toki voidaan käyttää erilaisten ennakkoluuloisten käsitysten perusteluun, mutta maa on ollut tällä kehityskululla jo 20 vuotta, eikä mitään romahdusta ole ainakaan vielä tullut.
Itse suosin sellaista sosiaali- ja kulttuuripolitiikkaa -- tai sen puutetta ehkä, jos pohjoismaisittain ajatellaan -- jossa ihmisten etnisyyttä, sukupuolta tms, käytetään "operoimaan" mahdollisimman vähän. Tämän sanottuani totean, että Etelä-Afrikan hallinnolla on ollut käsissään hyvin vaikea ongelma 90-luvulta. Apartheidin päättymisen jälkeen on täytynyt tasapainoilla vaikeiden vaatimusten ja yhteiskunnallisen tehokkuuden kanssa, ja ainakin pinnallisesti tarkasteltuna tässä ei ole epäonnistutttu niin pahoin kuin rasistinen diskurssi on alunperin ennakoinut ja osin nykyisin väittää. Valkoihoisten työttömyysprosentti on Western Capen alueella noin kaksi prosenttia, osuus populaatiosta vajaa viidennes. Valkoisten muuttoaalto maasta on käytännössä tyrehtynyt, ja maassa asuu vakituisesti kymmeniä tuhansia valkoihoisia eurooppalaisia maahanmuuttajia. Valkoihoinen populaatio kasvaa -- hitaammin toki kuin muut -- ja talous on afrikkalaisen mittapuun mukaan erittäinkin hyvällä tolalla. Yksi huomionarvoinen seikka on, että etnisten ryhmien välisten tuloerojen kaventuminen on käytännössä pysähtynyt keskimäärin, mutta "rikkaiden" -- raja täällä on suunnilleen se, mikä Suomessa on "rikkain 40%" -- joukossa mustaihoisten osuus on kasvanut, ja on nykyisin noin puolet. En ota kantaa siihen, miten tämä muodostuu.
Teollisuustyöntekijän palkka on Etelä-Afrikassa ns. BRICS-maita korkeampi, työvoimakustannukset ovat Etelä-Korean luokkaa; tämä on yllättävää jos katsoo sitä, kuinka paljon ihmisiä elää hökkelikylissä, mutta ei, jos katsoo infrastruktuuria, autokantaa, jne.
En ole vielä hylännyt ajatusta, että viettäisin eläkepäiviäni täällä. Ilmasto on niin paljon parempi kuin Suomessa.
Pidän Etelä-Afrikan ilmastosta ja kulttuuri ainakin Western Capen alueella on myös varsin miellyttävä. Sosiaaliset ongelmat nousevat helposti esiin, koska tulo- ja varallisuuserot ovat suuret, mutta paikallinen musta väestö esimerkiksi on selkeästi vauraampaa kuin käytännössä missään naapurimaissa. Stellenboschin yliopisto on erittän "valkoinen", sen opiskelijoista ja henkilökunnasta suurin osa on valkoihoisia. Ylemmäksi uraportailla siirryttäessä osuus vain kasvaa. Tätä toki tasoitellaan poliittisin päätöksin, mutta mitä ilmeisimmin ei niin rajusti ja jyrkästi kuin monen suomalaisen -- ja käytän tätä sanaa nyt tarkoituksella, loukkaantukaa jos haluatte -- rasistin tarinoissa. Anekdootteja ja jopa tilastoja esimerkiksi rikollisuudesta toki voidaan käyttää erilaisten ennakkoluuloisten käsitysten perusteluun, mutta maa on ollut tällä kehityskululla jo 20 vuotta, eikä mitään romahdusta ole ainakaan vielä tullut.
Itse suosin sellaista sosiaali- ja kulttuuripolitiikkaa -- tai sen puutetta ehkä, jos pohjoismaisittain ajatellaan -- jossa ihmisten etnisyyttä, sukupuolta tms, käytetään "operoimaan" mahdollisimman vähän. Tämän sanottuani totean, että Etelä-Afrikan hallinnolla on ollut käsissään hyvin vaikea ongelma 90-luvulta. Apartheidin päättymisen jälkeen on täytynyt tasapainoilla vaikeiden vaatimusten ja yhteiskunnallisen tehokkuuden kanssa, ja ainakin pinnallisesti tarkasteltuna tässä ei ole epäonnistutttu niin pahoin kuin rasistinen diskurssi on alunperin ennakoinut ja osin nykyisin väittää. Valkoihoisten työttömyysprosentti on Western Capen alueella noin kaksi prosenttia, osuus populaatiosta vajaa viidennes. Valkoisten muuttoaalto maasta on käytännössä tyrehtynyt, ja maassa asuu vakituisesti kymmeniä tuhansia valkoihoisia eurooppalaisia maahanmuuttajia. Valkoihoinen populaatio kasvaa -- hitaammin toki kuin muut -- ja talous on afrikkalaisen mittapuun mukaan erittäinkin hyvällä tolalla. Yksi huomionarvoinen seikka on, että etnisten ryhmien välisten tuloerojen kaventuminen on käytännössä pysähtynyt keskimäärin, mutta "rikkaiden" -- raja täällä on suunnilleen se, mikä Suomessa on "rikkain 40%" -- joukossa mustaihoisten osuus on kasvanut, ja on nykyisin noin puolet. En ota kantaa siihen, miten tämä muodostuu.
Teollisuustyöntekijän palkka on Etelä-Afrikassa ns. BRICS-maita korkeampi, työvoimakustannukset ovat Etelä-Korean luokkaa; tämä on yllättävää jos katsoo sitä, kuinka paljon ihmisiä elää hökkelikylissä, mutta ei, jos katsoo infrastruktuuria, autokantaa, jne.
En ole vielä hylännyt ajatusta, että viettäisin eläkepäiviäni täällä. Ilmasto on niin paljon parempi kuin Suomessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)