Työ ja Afrikka.

Vuoden 2011 jälkeen olen julkaissut 6 artikkelia eräästä tietystä aiheesta, ja kaksi on julkaisuputkessa odottamassa. Olin kirjoittanut ennen vuotta 2011 aiheesta yhden paperin. Kolleegani teki kirjallisuuselvityksen aihepiiristä, jaoimme paperit viisivuotiskausiin joista viimeinen alkaa vuodesta 2011, ja vuoden 2011 jälkeen papereita on julkaistu 61. Jos tekniset raportit ja väitöskirjat lasketaan, mainittu luku nousee 72:een, mutta noista teknisistä raporteista on minun käsialaani ainakin kaksi. Olen siis kirjoittanut noin 10% kaikista maailmalla aiheesta kirjoitetuista artikkeleista viimeisen neljän vuoden aikana.
Esimieheni oli aiheen pioneeri jo yli 25 vuotta sitten, ja ala on kokenut jonkinasteisen "renessanssin"  viimevuosina. Eräiden muiden seikkojen innoittamana, päätimme kirjoittaa aihepiiristä kirjan, ja koska eräs kolleegamme (afrikkalainen) oli tehnyt mittavan kirjallisuuselvityksen aiheesta jo etukäteen, kirjaa tulee tekemään me kolme. Saimme projektia varten täkäläisen yliopiston kautta rahoitusta, jotta voimme täällä ollessamme valmistella asiaa. 

Kuten nokkelimmat teistä jo tietävätkin, olen siis vielä noin viikon verran työmatkalla Etelä-Afrikassa. Viikon aikana työ on näennäisesti edennyt hitaan puoleisesti, mutta tämä on näennäistä. Olen jo oppinut työtavoistani ja kollegoideni toiminnasta sen, että tutkimustyössä on tyypillisesti eräänlainen "kriittinen massa"- vaihe, jossa ideat näyttävät pyörivän tyhjää kunnes niitä on tarpeeksi ja ne kiteytyvät ja niitä aletaan karsimaan. Olemme siirtyneet nyt siihen vaiheeseen jossa karsinta on alkanut, ja pian varsinainen kirjoittaminen alkaa.

Mikä tekee tästä haastavan on, että kun olemme tämän projektin "pakottamana" käyneet läpi aihetta ja laatineet kirjaa varten esimerkkejä ja tehneet muuta valmistelevaa työtä, olemme törmänneet tämän viikon aikana jo neljään sellaiseen ilmiöön, joita ei ole riittävästi tutkittu. Tämä on ongelma, ei niinkään siksi että meidän olisi mikään pakko niistä kirjoittaa kirjaa varten -- päinvastoin -- vaan siksi että ilmiöt ovat jo itsessään niin kiinnostavia, että niistä saisi aikaan julkaisukelpoista tutkimusta.

Kirjan kirjoittamisella uumoilinkin olevan tällainen "kerrannaisvaikutus", mutta sen intensiteetti on yllättänyt. Jos ideoiden pulpahtelu jatkuu samanlaisena, niin kirjan valmistuessa meillä on käsillämme liki tusinan verran uusia julkaisukelpoisia tuloksia. "Ongelman" tästä tekee lähinnä ajankäyttö, sillä ajatus- ja kirjoitustyö vaatii aikaa. Edes rahalla tätä ongelmaa ei saisi korjattua siksi, etten voi yksinkertaisesti palkata ketään tekemään tätä työtä, sillä maailmassa on minun lisäkseni vain kourallinen ihmisiä jotka edes kykenisivät ymmärtämään asian riittävän hyvin suoralta kädeltä.  Ja epäilen, että tunnen heistä henkilökohtaisesti suurimman osan.  Ja juuri tähän tarpeeseen kirja on tärkeä: Menetelmät eivät ole vaikeita, mutta niitä pidetään sellaisina, ja teoriaa pidetään epäkäytännöllisen hankalana saada toimimaan oikein. Sen maine on -- ja tämä on toki vain vertauskuva -- ikäänkuin se olisi dieselmoottoriin liitettävä turboahdin, joka vaatii toimiakseen ydinvoimalan auton kyytiin. Tämä maine on toki väärä, mutta sen korjaamiseksi tarvittaisiin perinpohjainen lähdeteos, joka olisi helppolukuinen, ja joka poistaisi ne sekaannukset joita aiheen ympärillä on.

Joudun suunnittelemaan käytännössä koko ensi vuoden melko tarkkaan sen mukaan, että kirjoitan tämän kirjan. Tavoitteena on, että se on valmis ennen syksyä; "valmis" siis tarkoittaa tässä että ensimmäinen jokseenkin täysi vedos menee kustantajalle. En usko että kirja tulee myymään kuin ehkä tusinan pari, joten henkilökohtaista rahallista hyötyä siitä ei tule koskaan olemaan. Lisäksi aion, jos vain kanssakirjoittajani ja kustantaja siihen suostuvat, julkaista kirjan verkossa vapaasti ladattavaksi.

Olen hieman muuttanut mielipidettäni Stellenboschista ja Western Capen alueesta. Stellenbosch on vähemmän idyllinen kuin miltä se alunperin vaikutti, sillä alueelle tulee nähtävästi aika-ajoin kerjäläisiä ja sensellaisia lähialueiden "epävirallisilta asutuksilta" eli hökkelikylistä. Näitä ei ole paljon, eivätkä he vaikuta vaarallisilta, mutta riittävän paljon silti että viihtyisyys kärsii. Nyt, tiedostan täysin että tässä on kyse liberaalin valkoisen epämukavuudesta, joka johtuu siitä, ettei köyhyyttä -- joka inherentisti yhteiskuntaan kuuluu -- olekaan siivottu pois silmistä. Etelä-Afrikka on enemmän rodullisesti jakautunut kuin päältäpäin näyttää. Tasapuolisuuden nimissä todettakoon, että tien varsilla näkyy siellä täällä myös valkoihoisia kerjäläisiä. Vaikka ilmiö selvästi noudattelee keskimäärin etnisiä rajoja, sosiaaliturvajärjestelmä, niiltä osin kuin sitä on, mitä ilmeisimmin on "tasapuolinen" tässä suhteessa.

Toisaalta, kävimme eilen Kleinmondissa ja Hermanuksessa, sekä ajoimme Franschhoek:in kautta takaisin Stellenboschiin. Luonto on sanoinkuvaamattoman kaunista, ja pikkukaupungit ovat hyvin siistejä ja rauhallisia. Franschhoek on hauska paikka sikäli, että siellä kaikki kyltit, kadunnimet, jne, joita näin, näyttivät ranskalaisilta. Maisema on vuoristoinen ja paikkakunnalla on kalliita trendikkäitä ravintoloita viinitarhojen ympäröimänä.

Joku voisi pitää tätä maata irvokkaana. Minäkin tavallaan pidän. Kävimme esimerkiksi eilen grillaamassa (arfikaansiksi "braai") erään paikallisen (tosin saksalaissyntyisen) professorin kotona. Talon kuistilta oli uskomaton vuoristomaisema, talossa oli uima-allas, kolmen auton autotalli, viisi makuuhuonetta ja valtava olohuone/ruokailuhuone/keittiö, melko suuri piha -- jos kohta ei ehkä suomalaisittain suuri. Talo oli maksanut suunnilleen saman verran kuin oma taloni Suomessa, ja asukkaat pitivät sitä poikkeuksellisen kalliina.  Olen täysin tietoinen siitä, että tällainen elintaso ei olisi mahdollinen kaikille maan 50 miljoonalle ihmiselle, enkä toisaalta pidä toivottavana tämäntasoisia tuloeroja, mitä Etelä-Afrikassa on. Toisaalta, ei ole ollenkaan kaukaa haettua, että itse voisin saada täältä vastaavanlaisen työn ja sen tuoman elintason. Se pistää miettimään. Puolensa ja puolensa.