Eräs toinen silmiinpistävä ero, joka Singaporen ja Suomen yliopistojen välillä on, on resurssien käyttö ja erityisesti se, miten työntekijään suhtaudutaan resurssien kohdentamisessa.
Kun menin NUS:iin töihin, heillä oli tieto että aloitan 1.3., ja tähän oli varauduttu. Lentoni oli iltasella perillä, joten saavuin töihin vasta 2.3., ja pääsin aloittamaan hommat käytännössä heti. Palkastani pidätettiin yhden päivän palkka, mitä vastaan minulla ei ole sinänsä mitään protestoitavaa, aloitinhan työni päivän myöhässä. Pöydälläni oli tietokone, ja siinä oli tarvittavat ohjelmistot ja jos jotain puuttuikin, sain työtovereiltani välittömästi apua ja ohjeistusta.
Kun palasin Suomeen 1.3., minua odotti työhuone joka oli tyhjä. Työskenneltyäni nyt kolme viikkoa tässä huoneessa, käytän edelleen henkilökohtaista kannettavaa tietokonettani, koska minulle ei ole vieläkään hankittu tietokonetta. Tutkimukseeni suhtaudutaan ikäänkuin se olisi a) ongelma jonka toivotaan menevän pois ja b) jotain mikä minun silti pitää tehdä tai minä muutun vielä suuremmaksi ongelmaksi. Tunne, että tälle yliopistolle ja sen hallinnolle me työntekijät olemme etupäässä nimenomaan kuluerä ja rasite, on nyt jo noussut päällimmäiseksi. Mikään ei tunnu muuttuneen täällä vuoden aikana.
Vielä en ole saanut selville, miten laitostasolla ja muiden resurssien osalta asia tulee menemään. Mutta ei tämä kyllä hyvältä näytä, ja kun sopimukseni raukeaa vuoden 2014 lopussa, juuri nyt näyttää siltä että olisin kokolailla valmis nostamaan kytkintä.
Minulla ei ole itseni suhteen mitään harhaluuloja. Todennäköisesti todella olen yliopistolle lähinnä kuluerä, ja todennäköisesti tutkimukseni laatu ei todellisuudessa ole sellaista, että yliopiston kannattaisi lainkaan pistää siihen mitään budjettirahaa. Opetuksenikin on vain jossain määrin tarpeellista, ja koulutusjärjestelmä pärjäisi todennäköisesti ilman sitäkin. En siis voi sinänsä valittaa tästä tilanteesta jos asiaa ajattelee kokonaisuuden kannalta. Sensijaan jos tarkastelee vaihtoehtoja, niin niiden suhteen yliopisto ei tunnu toimivan kovin fiksusti. Minulla vaihtoehtoja on, ja olen niitä valmis käyttämään. Olen täällä loppujen lopuksi vain mukavuudenhalustani ja siitä syystä, että olen ylipäänsä haluton muuttamaan elämässäni mitään. Henkilöstöpolitiikan osalta ei tunnu kovin mielekkäältä luottaa siihen, että työntekijät ottavat vastaan mitä tahansa.
Muutama vuosi sitten olin kovin motivoitunut tekemään rahoitushakemuksia, jotta saisin ideoilleni rahaa jota sitten voisin käyttää esimerkiksi jatko-opiskelijoiden palkkaamiseen. Tämä ei kuitenkaan ole onnistunut lukuisista yrityksistä huolimatta. Näistä epäonnistumisista en voi syyttää muita kuin itseni, joten en siitä rutise. Mutta ihmettelen edelleen yliopiston skitsofrenistä suhtautumista asiaan. Esimerkiksi edellinen työnantajani toimi hyvin kannustavasti erilaisten rahoitushakemusten suhteen. Kun rahaa oli haettavana, siitä tiedotettiin asiaankuuluvia ihmisiä. Hakemusten laatimisen jälkeen erinäiset asiasta perillä olevat tahot katsoivat läpi hakemukset ja antoivat ohjeita siihen, mitä kyseinen rahoittaja todennäköisesti tulee odottamaan ja miten hakemusta saisi parannettua, minkälaisia asioita olisi syytä painottaa jne. Täällä kun lähetin kysymyksen eräästä rahoituslähteestä ja sen sopivuudesta omalle projekti-idealleni, niin tukipalveluista ei koskaan edes vastattu. Kun rahaa on haettavana, siitä järjestetään jokin ihmeellinen tiedotustilaisuus johon kutsutaan spämmillä, ja tapahtumien henki on, että älkää vaivautuko, olette turhaa sakkia.
Kun olen nähnyt kansainvälisesti hyvinkin arvostettujen ja menestyneiden tutkimusryhmien ja niiden tukena toimivan hallinnon toimintaa vierestä, joudun toteamaan, että tällä kuviolla joka täällä on meneillään, ei kyllä tulla kovin suurta menestystä saamaan. Enkä puhu nyt itsestäni; on melko varmaa että jättämällä panostamatta omaan tutkimukseeni ja suhtautumalla kaltaiseeni epäonnistuneeseen tutkijaan kuin ongelmajätteeseen, yliopisto tekee todennäköisesti ihan fiksusti. Mutta kun minä en ole ainoa, täällä on myös sellaisia jotka oikeasti ovat jotain saaneet aikaan. Minusta näyttääkin siltä että nykyinen strategia on lannistaa kaikki ja tehdä menestyvistä tutkijoista nopealla aikataululla joko "has-beeneja" tai ajaa heidät muihin yliopistoihin, ja käyttää näin "säästyvät" rahat hallinnon turvottamiseen.
EDIT: Kulmakarvani hieman kohosivat ja pari rumaa sanaa tuli mieleeni (en sanonut ääneen), kun sittemmin kävi ilmi, että vastakkaisista puheista huolimatta ei ole meneillään mitään hallinnollista prosessia, että minä saisin edes tietokoneen käyttööni. Tällä tavalla siis toimii tämä hieno keskitetty tietohallinto joka takaa kaiken toimivan niin hienosti ja upeasti. Ottaen huomioon, että se on *ainoa* tutkimuksessa tarvitsemani väline - ja käytännössä välttämätön myös opetukselleni - niin aika huonosti tämä resurssointi tuntuu nyt kyllä toimivan.
19 kommenttia:
Singapore näyttää olevan paratiisi, sillä Saksassa toiminta ei eroa Suomesta lainkaan tai ei ainakaan ole yhtään parempaa.
Ero on minusta etupäässä asenteessa. Siinä NUS:n yksikössä jossa työskentelin, tutkimusryhmän johto oli jatkuvasti kartalla siitä, mitä rahoitusmahdollisuuksia oli tarjolla.
Tietokoneet toimivat ja kun omaani tuli esimerkiksi vika, se korjattiin hyvin pian (jos kohta ihmeellisen tehottomasti, sitä kävi katsomassa kaksi eri kaveria ennen asentajaa).
Jos jokin ongelma olikin, se siivottiin jonkinlaisen hallinnollisen verhon taakse niin, että työntekijän ei tarvinnut siitä murehtia, hallinto hoiti asian. Ei tosin läpinäkyvästi, eli asian etenemisestä ei saanut tietoa, mutta siitä ei kuitenkaan tarvinnut itse ottaa vastuuta.
Täällä taas mitään ei tapahdu ellei itse käy tökkimässä joka välissä. Kuten yllä totesin, sain juuri tietää asiaa hieman kyseltyäni, että tietokonetta ei olisi koskaan tullut ellen olisi kysellyt, koska asia oli jäänyt yhdelle pöydälle.
Ero taitaa olla myös organisaation resursseissa. NUS:lla taisi olla paljon enemmän rahaa käytettävissä kuin TTY:llä. Tampereella on turhaan kaksi yliopistoa miksi niitä ei voida yhdistää? Saataisiin synergia etuja.
TM, tutkimusryhmän johdon toiminta riippunee vahvasti siitä kuka johtaa tutkimusryhmää. Osa profistan ei välitä lainkaan alaisistaan toiset taas ovat hyvin kiinnostuneita potkimaan eteenpäin.
Asenne-erot tulevat myös siinä, että täällä yksittäinen tutkija on hallinnon silmissä täysi nolla, jota voi nöyryyttää, eikä tälle osoiteta edes alkeellista kohteliaisuutta. Täällä jotkut hallinnon henkilöt kohtelevat professoreja kuin alaisiaan.
NUS:issa yksikön henkilöstöpäällikkö kutsui jokaista tohtoritason tutkijaa tittelillä ja vastasi "yes sir" tai "no sir" tms jos häneltä kysyi jotain. Tutkimusryhmän johtajan sana oli laki hallinnolle, jos se, mitä johtaja vaati ei ollut sääntöjen puitteissa mahdollista, niin sitten mietittiin miten se voidaan toteuttaa toisin. Täällä etsitään jatkuvasti tekosyitä joiden nojalla voidaan olla tekemättä mitään.
Ei se paratiisi ollut, nämä ovat yksittäisiä asioita jotka menivät siellä paremmin ja "oikein". Toki jotkut asiat menevät täällä paremmin. Mutta olen suoraan sanoen täysin pöyristynyt tästä: Yliopisto maksaa minulle palkkaa nyt neljättä viikkoa tilanteessa, jossa se ei ole tarjonnut minulle alkeellisintakaan työvälinettä työni tekemiseen.
Olen samaa mieltä. Tampereella ei tarvita kahta yliopistoa.
Mutta niiden yhdistäminen todennäköisesti johtaisi siihen, että hallinnot yhdistyisivät ja niistä ei väkeä vähennettäisi kuin korkeintaan eläköitymällä. Sensijaan tutkijoita ja opettajia laitettaisiin kilometritehtaalle lukuisia.
Sinänsä tämä ei haittaa, mutta ei se työntekoa helpottaisi edes niille, jotka saisivat työnsä pitää. Opetus ja tutkimus myös todennäköisesti kärsisivät. Opetus siksi, että resurssit vähenisivät mutta vaadittaisiin silti yhtä paljon opetussuoritetta ja tutkimus siksi, että suhteessa turpoava hallinto vaatisi yhä suuremman siivun resursseista.
Olen äärimmäisen pessimistinen tällä hetkellä. Ja on totta, että NUS:illa on enemmän rahaa. Sillä lienee enemmän rahaa kuin Suomen yliopistoilla yhteensä. Ja se on vain hieman suurempi opiskelijamäärillä mitattuna kuin TTY. Ei se mikään Harvard tms ole, mutta kuitenkin.
TM, todennäköisesti siinä kävisi juuri kuin kuvailit. Suomessa ei ole mikään niin suojattu kuin byrokraatti.
Älä välitä. Nykyäänhän ihmisten on Suomessa pakko jo itse osallistua politiikkaankin ;)
Ikävä kuulla tilanteesi, mutta tätä Suomi nykyisin tuntuu olevan alalla kuin alalla. Ei muuta kuin hokkarit naulaan ja Kelaan asiakkaaksi.
Wikipedian mukaan NUS:n/säätiön varat olivat 1,4 miljardia euroa, opiskelijoita 27.000 ja henkilöstöä 2.200. Aalto-yliopistolla vastaavat ovat: 0,7 miljardia, 16.000 ja 4.400.
Opiskelijaa kohti varat ovat siis samat, mutta Aalto-yliopisto pyörittää nelinkertaista byrokratiaa (opiskelijaa kohti). Jos arvata saa, niin Aalto-yliopisto on kuitenkin kaikkein tehokkaimmin johdettu. En tiedä onko, mutta viime kesänä keskustelin yhden sen hallituksen jäsenen kanssa joka kyllä muistaakseni ilmoitti että näin asia olisi, kun kyselin vähän taustoja koko yliopiston perustamiselle.
>Kun menin NUS:iin töihin
Höhöhö. Kaksoispiste paikallaan.
Kumis, ei se koko henkilokunta ole byrokraatteja. Se siltaa myos tutkimus- ja opetushenkilokunnan.
TTY:n vuoden 2010 henkilöstötilinpäätös sanoo, että vuosina 2007--2010, hallintohenkilöstön määrä on noussut 45.58%, siis liki puolistoistakertaistunut. Samaan aikaan opetushenkilöstön määrä on kasvanut 5.4% ja tutkimushenkilöstön määrä vähentynyt 6.3%. Kokonaismuutos henkilöstömäärässä on ollut negatiivinen, eli henkilöstön määrä on pudonnut kaikenkaikkiaan 2.8%. Tämä johtuu siitä, että tutkimushenkilöstö muodosti (ja pitkälti yhä muodostaa) hyvin suuren osan kokonaishenkilömäärästä. Viimeisen parin vuoden trendiä en pysty sanomaan juuri nyt.
TTY:llä suhdeluku hallinnon ja opetus+tutkimushenkilöstön välillä oli vuonna 2010 noin 3.6, siis jokaista hallintotyöntekijää kohden oli 3.6 suorittavan työn tekijää.
Aallossa tilanne on selkeästi huonompi näillä luvuilla mitattuna. Vuoden 2011 tilanne ainakin näytti olevan henkilöstökertomuksen (??) mukaan 1.9. Luvut eivät todennäköisesti ole aivan suoraan vertailukelpoisia. Voi esimerkiksi olla, että TTY tilastoi harhaisesti.
Kaikenkaikkiaan, hallintohenkilöstön määrä tuntuisi olevan aika suuri kaikkialla, Aalto ei näiden lukujen valossa näytä ollenkaan hyvin hoidetulta. NUS:ista en tiedä lukuja, omassa yksikössäni oli ehkä parisen sataa tutkijaa ja hallintohenkilökuntaa oli ehkä kymmenkunta tai jotain, mutta voi olla että ko. yksikkö oli poikkeuksellinen, koska se teki lähinnä sopimustutkimusta puolustusteollisuudelle.
Ei ettäkö tämä tilannetta paljon lohduttaisi, mutta tuo lukema 45,58 kuulosti niin suurelta, että googlasin äkkiä mainitsemasi henkilöstötilinpäätöksen. Tuo luku ei sittenkään ole prosentteja vaan lisääntyneiden henkilötyövuosien määrä, 184:stä htv:stä (2007) 229:ään (v. 2010). Eli tuleeko tuosta runsaat parisenkymmentä prosenttia kasvua. On se sekin.
Kiitos tarkennoksesta, vanhoja tilinpäätöksiä selailemalla tosin kyllä huomaa, että suhteellinen kasvu hallinnossa on jatkunut jo 90-luvulta asti. Lisäksi hallinnon kautta pyöritettyjen resurssien määrä ja erilaiset hallinnolliset määräykset ja byrokratia on lisääntynyt aivan tavattomasti suhteessa opetuksen ja tutkimuksen määrään.
Tämän huomaa aivan selvästi.
Aivan noin heikolta mitä kerrot esim. tietokoneen saamisesta työpöydällesi ei HY:ssä tutkijatohtorin kannalta näytä, mutta on tosiaan ilmeistä, että hallinnon jonkinlaisen virtaviivaistamisen nimissä hallinnointi on lisääntynyt. Oppiaineellamme, joka kuuluu toiseen parisen vuotta sitten HY:n valttdk:hon luoduista suurlaitoksista, ei esim. ole enää yhtään omaa rahaa. Pullapitkokin täytyy anoa ylempää, kuten joku meiltä totesi.
No, minulla on jäänyt esimerkiksi pari paperia keskitason konferenssissa julkaisematta siksi, että julkaisun hyväksymisen jälkeen ei ole ollut budjetti rahaa riittävästi siihen, että joku osallistuisi konferenssiin.
Tämä siis siitä huolimatta, että näiden julkaisujen tuomilla tulospisteillä kyllä *teoriassa* olisi pitänyt voida maksaa kaikki kulut. Mutta budjetointi nyt vaan toimii jotenkin "toisin" kuin ensin näyttäisi.
Erityisesti tämä kismitti, koska mukana oli kirjoittamassa eräs jatko-opinnoista kiinnostunut hyvinkin lahjakas kaveri, joka teki todella nokkelia oivalluksia erään harjoitustyönsä yhteydessä. Pienellä neuvomisella ja opastuksella saimme aikaan julkaisun, jonka myötä hän olisi päässyt kivasti alkuun jatko-opinnoissaan. Mutta laitosta ja yliopistoa ei kiinnosta tällainen, koska siinä ei ollut suoraan mitään mistä olisi saatu (heti) rahaa sisään. Asiaa ei tunnuta ajattelevan ollenkaan yhtään pidemmällä aikavälillä.
Tämä vastaa siis suunnilleen tilannetta jossa firman T&K-osasto keksii jotain mielekästä mutta johto päättää että asiaa ei voi viedä eteenpäin koska tuotetta ei voi suoraan nostaa kaupan hyllylle myytäväksi vaan sitä pitäisi vielä kehittää lisää.
En ole vieläkään saanut sitä konetta, ilmeisesti joudun odottelemaan vielä pari viikkoa. Tämä on sikäli kiusallista, että tämän vuoksi taas muutamat deadlinet paukkuvat ilman, että pääsen tekemään asioille oikeastaan mitään. KV-yhteistyö kärsii koska en voi osallistua projektiin, en voi koodata omaa osaani projektista jne.
En enää edes varsinaisesti tuskaile tämän asian kanssa. Alan suhtautua tähän niin että oikein odotan että yliopiston touhu menee niin absurdiksi että koko organisaatio romahtaa. Tähän voi valitettavasti mennä pitkäkin aika, koska veronmaksajat rahoittavat tällaista aivottomuutta.
(Sinänsä minua ei haittaa se, että rahoittavat, mutta aivottomuus + verorahat tekevät tästä touhusta totaalisen aivovammaista)
1. Mikä lienee todellinen laatuero sinun julkaisemiesi paperien ja alasi arvostetuimmissa lehdissä julkaistujen paperien välillä, jos jälkimmäisistä karsitaan pois kaikki arvostuksen, kunnioituksen, laajan näkyvyyden ja lukemisen, de facto mainonnan, jne. vähimmilläänkin osittain illusoriset sädekehät. Kuinka paljon esim. arvostetuimmissa lehdissä julkaistavat tutkimukset parantavat/nopeuttavat prosesseja tms. verrattuna sinun papereihisi? Arvelen, että todellinen ero on pienempi, ja että tämä antaa realistisemman kuvan tutkimuksistasi.
2. Jos tilanne on tuo, niin suosittelen katsomaan tarkasti myös mahdollisuuksia vaihtaa alaa tai perustaa jokin yritys.
Laatuero on todellinen mutta objektiivisesti ajatellen melko pieni. Oma työni on sovellettavissa, mutta liiketoiminta on hankalaa saada alkuun eikä oma osaamiseni liity suoraan siihen osaan jolla aihetta voi markkinoida.
Akatemian ulkopuolisten asiantuntijoiden paneeli arvioi työni viime vuonna laadukkaaksi kansainvälisesti ajatellen mutta toimintaympäristössä olevan liian vähän tukea ja yliopistolta puuttuvan aihetta tukevia tutkimusryhmiä.
Lähetä kommentti