Olen ollut viimeaikoina kovin kiireinen. Varmasti olisi paljon kannanottoja, tarkasteluja, analyyseja jne tehtäväksi, jotka voisivat jopa kiinnostaa minua. Mutta olen tällä hetkellä kovin kiireinen.
Syynä on se, että joudun todellakin tekemään työtä. Tutkimukseni täällä oli alkuun melko pitkälti vanhojen ideoiden saattamista uuteen muotoon niin, että täkäläinen ryhmä voi käyttää niitä. Näin on nytkin, mutta ideat ovat saaneet sellaisia muotoja, että niitä pitää työstää eteenpäin, ja omalla alallani tämä tarkoittaa esimerkiksi että tiettyjen algoritmien osalta pitää tehdä toteutus. Hyvin abstraktilla tasolla esitetty algoritmi on mielenkiintoinen matemaattisesti, mutta jotta sitä voi hyödyntää, pitää siitä tehdä toteutus jollakin oikealla ohjelmointikielellä. Lisäksi toteuttaessa huomaa kaikenlaista sellaista, minkä abstraktimpi ajattelu peittää, ja joskus jotkut asiat voi tehdä tehokkaammin.
Pidän kyllä ohjelmoinnista. Siitä ei tule turhautunut tai epämiellyttävä olo, vaan jälkikäteen mieli on kirkas ja seesteinen, toisin kuin sen jälkeen kun on (turhaan) yrittänyt miettiä jotakin todistusta. Tämä siltikin, että periaatteessa tällä tasolla operoidessa pitäisi olla kyse oikeastaan aivan samasta asiasta.
Minulla on nyt kaksi käsikirjoitusta (journaleissa) arvioitavana ja yritän saada "putkeen" vielä kolme paperia ennen kuin maaliskuussa palaan takaisin. Hylkäyksiä on tullut tasaisesti, tähän mennessä tänä vuonna on hyväksytty vasta yksi käsikirjoitus, joten en ole kovin optimistinen. En kuitenkaan ole myöskään epätoivoinen. Julkaisuluetteloni ei ole kovin pitkä tai vaikuttava. En elättele enää - en ole vuosiin elätellyt - mitään sellaista kuvitelmaa että olisin tai että minusta edes voisi tulla, minkäälainen "huippututkija". Pikemminkin pidän tätä tutkimusta jonkinlaisena keinon ylläpitää sellaista asiantuntemuksen tasoa, että voin opettaa ja jos tuuri käy. joskus tehdä jonkinlaisen hyödyllisenkin kontribuution. Esimerkiksi ystävämme teollisuudessa ovat hyödyntäneet ideoitani; vaikka tästä ei ole minulle todennäköisesti minkäänlaista materiaalista (tai immateriaalista) hyötyä tulossa, niin koen että jos olen tehnyt kontribuution, hyvä niin.
Sen ajan mitä minulla jää työn ja perheen lisäksi, mieluummin käytän lukemiseen. Ostin verkkokirjakaupasta Vingen "Rainbows End":in, ja luen sitä parhaimmillaan bussilukemisena. Kirja on viihdyttävä, tosin nyt näen että Michio Kaku on ammentanut paljon visioistaan juuri tästä kirjasta. Plagioinnista ei voi syyttää, sillä Kaku mainitsee kirjan inspiraationaan. Mutta tämä asettaa visiot omalla tavalla hullunkuriseen perspektiiviin. Vinge on kieltämättä yksi suosikkejani.
6 kommenttia:
Kuinka moni Sporelainen suorittaa omalla alallasi korkeakoulututkinnon ja kuinka moni väittelee verrattuna Suomen vastaaviin suhdelukuihin?
Tarkkoja lukuja en tunne, mutta väittelijöitä ei ole paljon. Tutkimusryhmän jatko-opiskelijoissa ei ole yhtään ainutta singaporelaista. Siis, pyöreä nolla. Kaikki ovat mannerkiinalaisia ja pari hassua jostain muista lähialueen maista (Malesia jne).
Laajemmin, School of Computing:in jatko-opiskelijoista valtaosa on ulkomaisia, mutten tunne laajemmin niiden lukumääriä. Perustutkinto-opiskelijoista ulkomaalaisia on ehkä neljännes, mutta tämä on pelkkä hiha-arvio, en ole tarkastanut lukuja.
Suomeessa koulutusmäärät ovat suurempia, niin väittelijöiden kuin korkeakoulututkintojenkin osalta.
Vai niin. Mistä moinen voisi johtua?
Melko yleinen käsitys on, että paikallisia eivät kiinnosta tutkimustyöt. Yliopistokoulutus maksaa kohtuullisen paljon, joten perustutkinnon saatuaan ihmiset menevät mieluummin töihin joista saa heti parempaa liksaa. Teoreettisimmilla aloilla ei ole vetoa niin paljon, koska ilmeisesti paikalliset arvostavat fyrkkaa sen verran enemmän.
Kilpailu akateemisessa maailmassa on tietysti täällä(kin) kovaa, mutta liksat ovat paremmat ja rahaa on enemmän. Apurahoja ja tutkimusprojektien rahoitusta on paljon enemmän tarjolla kuin Suomessa. Siinä missä Suomessa ehkä noin viidestä kymmeneen prosenttia hakemuksista saa rahaa, täällä luku on lähes puolet.
Korkeakoulututkinnon suorittaneen reaalipalkka on täällä yleensä selvästi suomalaista korkeampi. Hiha-arviolla sanoisin että täkäläinen DI tienaa tuollaisen 80-100k vuodessa aika pian koulunpenkiltä tultuaan.
Ulkomaalaisia ei käytännössä päästetä korkeimpiin tehtäviin, poikkeuksina ovat "viralliset kansanryhmät". Länkkärille se on äärimmäisen vaikeaa, kriteerit ovat aivan äärimmäiset. Silti paikallisia ei paljon ole pyrkimässä hommiin.
Täällä voi lyödä rahoiksi ihan eri lailla kuin Suomessa, jos käy tuuri. Myös (suomalaiseen verrattuna) ihan mukava ansiotaso on mahdollinen melko vähäisellä riskillä, jos pitää kielen keskellä suuta. En kuitenkaan ole niin paljon rahan perään että (käytännössä) tupla-ansiot riittäisivät pitämään minut täällä. Kiinteistöjen hinnat ovat niin hulppeat ja loppujen lopuksi tämä on pelkkää tiheääesikaupunkilähiötä koko saari, ei täällä ole sellaista elämän laatua, johon Suomessa pääsee. Helsinkiläiselläkin on maksimissaan vain reilu puolen tunnin ajomatka metsään ja sellaisen järven rannalle, jossa saa olla suhteellisen rauhassa.
Korkeakoulun tasoon vaikuttaa opettajien palkka, se on selvä. Yksittäisiä hyviä opettajia saadaan aina, mutta jatko-opiskelijoille pitäisi pystyä turvaamaan riittävä ansiotaso, jotta opetustehtäviä voisi siirtää heille ja johtaville tutkijoille jäisi enemmän aikaa muihin töihin.
Yliopistoissa ja seurakunnissa on tutkimusten mukaan molemmissa huonot työilmapiirit. Kun asiakkaat puuttuvat (tai heillä ei ole vaihtoehtoa hankkia koulun tai kirkon tuottamaa hyödykettä muualta) johto voi toimia mielivaltaisesti.
Kyllä yliopistossa on asiakkaita. Niitä on sekä tutkimuksen rahoituspuolella että opiskelijoina. Maailmassa on paljon yksityisiä yliopistoja.
Lähetä kommentti