maanantai 29. lokakuuta 2012

Vaalit.

En seurannut juurikaan kunnallisvaalikampanjointia, koska en ollut äänioikeutettu ja koska muutakaan sosiaalista painetta ei sen puolesta ole ollut. Tampereella kaupunginvaltuuston koostumuksessa tapahtui melko kosmeettisia muutoksia: Demarit saivat yhden paikan, kokoomus menetti yhden. Vihreät, KD, Vas ja ja Keskusta menettivät yhden paikan kukin, ja PS sai viisi paikkaa lisää.

Tulos lienee melko lailla odotetun kaltainen: PS sai äänistä kaikenkaikkiaan reilu 12 prosenttia. Se on paljon, ja jos verrataan edellisiin kuntavaaleihin, niin se on roimasti enemmän. Eduskuntavaalien "jytkyksi" tätä ei kuitenkaan voi karakterisoida. Esimerkiksi Helsingissä ja Uudellamaalla PS ei saanut samanlaista vyöryä kuin se sai eduskuntavaaleissa, osuus äänistä väheni. Helsingissä ja PS hävisi jopa Vasemmistoliitolle äänimäärässä, ja Tampereellakin se jäi Vihreiden taakse. Tämä voimistaa varmastikin monia aiemmin käsittelemiäni stereotypioita.

 Äänestysprosentti oli alhaisempi, ja tämä voi olla osasyy. Perussuomalaisten kannatuksen hiipuminen on mahdollinen selitys, mutta todennäköisempänä pidän sitä, että Perussuomalaisten Jytkyssä oli melko paljon sellaisia liikkuvia äänestäjiä jotka nyt jäivät ehkä sään tai yleisen apatian vuoksi kotiin. Tarkempi tutkimus varmaan paljastaa jotain tästä.

Vaikka olen usein esiintynyt Perussuomalaisten vastustajana ja haukkunut näiden politiikkaa, en pidä PS:n viimeaikaisia menestyksiä mitenkään yksikäsitteisesti huonona asiana. Pidän toki valitettavana sitä, että yleisen tyytymättömyyden purkautumiskanavana on ollut puolue joka pyörii aivan liian suurissa määrin yhden pyknikon ja muutaman häirikön napojen ympärillä. Ilmiössä on kuitenkin positiivista esimerkiksi se, että ihmiset joiden ulkonäkö on kuin suoraan per-looks- sivustolta, ovat lähteneet osallistumaan politiikkaan en masse.

Demokratiassa on ongelmansa, ja ongelmat ovat mielestäni sitä suuremmat, mitä enemmän valtaa ja mitä isommalle kokonaisuudelle siinä jaetaan. En vastusta esimerkiksi EU:n liittovaltiokehitystä, mutta siihen liittyy riskejä, joita useimmat federalistit aliarvioivat. Sama pätee kansallisella tasolla, mielestäni valtiolla on liikaa valtaa suhteessa kuntiin, ja isot kunnat ovat mielestäni liian isoja. Demokratia toimii parhaiten silloin kun päätetään sellaisista koordinaatio-ongelmista jotka oikeasti ovat päätöksentekijöille ja päätöksistä äänestäville suoraan relevantteja. Esimerkiksi jos kylän poikki kulkee tie, joka on yhteismaata, on mielekästä että kyläläiset keskenään päättävät esimerkiksi sen kunnossapidosta ja siitä laitetaanko sinne hidasteita tms, eikä niin että siitä päättää kunnanvaltuusto joka sijaitsee pahimmillaan 40 kilometrin päässä ja jossa ei istu yhtään kyläläistä.

En osaa sanoa mikä Suomessa on aiheuttanut nykyisen vallan jakautumisen, mutta syynä ainakin näyttäisi olevan kiero dynamiikka joka vallitsee kaupunki vs maaseutuakselilla. Hypoteesini on, että Keskustan lähes ehdoton valta periferioiden kunnissa - joka edelleen on erittäin vahva - on ollut ongelma SDP:lle ja Kokoomukselle. Vallassaollessaan Keskusta on kanavoinut valtion resursseja ja kompromissina suostunut vallan siirtämiseen valtiolle. Tämä on vain hypoteesi. PS:n nousussa saattaa olla kyse siitä, että tämä dynamiikka on nyt jotenkin murtumassa.

Vaikka mistä minä mitään tietäisin.

2 kommenttia:

jjh kirjoitti...

Itse olin vaalitulokseen loppujen lopuksi tyytyväinen. Oli ennakoitavissa, että Helsingissäkin Vihreille voi tulla nokkiin, mutta kahden paikan menetys on vielä sellainen, minkä kanssa voi elää varsinkin, kun toiseksi suurimman valtuustoryhmän asema säilyi.

Tärkeintä kuitenkin oli, että itselleni tärkeitä asioita ajavia ihmisiä pääsi uusina valtuutettuina läpi useampia. Tuli sellainen olo, että omalla äänellä oli vaikutusta, sillä ei noiden ehdokkaiden keskinäinen järjestys nyt ollut kuin joistain kymmenistä äänistä kiinni.

IDA kirjoitti...

Itse olen samaa mieltä tuosta kuntien pienentämisestä. Uskoisin, että keskeinen osasyy alhaiseen äänestysprosenttiin on juuri se, että äänen ei katsota vaikuttavan.