Toisaalta suurin osa yrittäjistä on optimisteja. Pienyritysten omistajat ja erityisesti perustajat, systemaattisesti aliarvioivat kilpailun ja erilaiset kustannustekijät, työmäärän jne, ja yliarvioivat menestymisen todennäköisyyden. Ensimmäinen reaktio tässä on, että tämä on positiivinen asia, koska ilman optimisteja, meillä ei olisi riittävästi yrittäjiä. Tässä on kuitenkin ongelmana myös se, että epäonnistuminen yrittäjänä, vaikka sen ei pitäisi olla sellainen henkilökohtainen stigma kuin se monelle on, ei palvele yhteiskunnan kannalta mitään erityisen positiivista tarkoitusta sinänsä. En tarkoita tällä sitä, että epäonnistumisessa olisi mitään vikaa tai mitään tuomittavaa, mutta on mahdotonta välttyä ajatukselta, että jos kerran 60 prosenttia (tai jotain sinne päin; eri maissa luku on erilainen ja vaihtelee taloustilanteen mukaan) yrityksistä kaatuu ensimmäisen vuoden aikana, ehkä ainakin osa näistä olisi ollut mielekästä jättää perustamatta. Sekä yrittäjän itsensä, että hänen rahoittajiensa kannalta.
Kaikissa ilmiöissä on ns. base-rate, eli keskimääräinen tapaus. Yrityksistä tietty prosentti kaatuu ensimmäisen parin vuoden aikana. Lääketieteelliseen pyrkivistä opiskelijoista tietty prosentti jää ilman opiskelupaikkaa. Jne. Ilman mitään eri informaatiota, rationaalinen arvio jokaisessa tapauksessa on yksilön kohdalla, että hän vastaa keskimääräistä tapausta. Huomautan, että tämä ehto on melko vahva: ilman mitään eri informaatiota. Tässä kohtaa systeemi 1 kuitenkin huijaa ihmistä.
Nimittäin, meillä on kaikilla jokaiseen aloittamaamme projektiin ns inside-view, eli meillä on informaatiota systeemistä sisältäpäin. Tätä voi verrata sisäpiiri-informaatioon pörssissä, johon palaan jos ehdin, mutta se ei ole sama asia. Meillä kaikilla on esimerkiksi käsitys omasta kyvykkyydestämme. Jos olemme jo aloittaneet jotain projektia, meillä on käsitys siitä, mitä osaamme projektin eteen tehdä ja meillä on tuntuma siitä miten se sujuu. Ajattelumme pahin ongelma on kuitenkin kaikennielevä harha, jolle Kahneman antaa nimen WYSIATI: What You See Is All There Is. WYSIATI aiheuttaa sen, että tämä inside-view saa ihmisen kokonaan sivuuttamaan base-rate informaation. Intuitio, eli systeemi 1, korvaa analyysin tunteilla ja toiveilla.
Erilaisten formaalien mallien tehtävänä ei ole "ennustaa" tulevaa, vaan antaa realistisempi, ns outside-view asioihin. On tilanteita, joissa sisäpuolinen näkymä voi antaa syitä korjata todennäköisyyksiä. Esimerkiksi jokin poikkeuksellinen vaikeus projektissa, puuttuva resurssi jne, voi antaa syyn muuttaa todennäköisyyksiä pessimistisempään suuntaan. Toisaalta poikkeuksellinen onnistuminen tai ylimääräisten resurssien tai projektia helpottavien tekijöiden ilmaantuminen voi vaikuttaa toiseen suuntaan. Olennaista on kuitenkin sen arviointi, missä määrin nämä poikkeavat tavanomaisesta. Jokainen projekti ja hanke kohtaa tällaisia odottamattomia tekijöitä. Optimismi on pessimismiä yleisempää, koska systeemi 1 noudattaa WYSIATI-periaatetta, ja koska inside-view dominoi sitä. Riskitekijöitä, jotka ovat yleisiäkin, ei yksinkertaisesti oteta huomioon, ja näkymän kuvitellaan olevan poikkeuksellisen positiivinen.
Pahin ongelma tässä on yritysmaailman johtoportaissa, ja erityisesti siinä mielessä, että yritysmaailmassa nimenomaan liiallisesta varmuudesta ei juuri rangaista, vaan pikemminkin palkitaan. Tutkimusten mukaan talousjohtajat, joiden asiantuntemusta kovasti blogeissakin korostetaan, tyypillisesti arvioivat oman yrityksensä taloudellisen tilanteen pahasti pieleen. Mikä pahinta, he arvioivat yleisen markkinatilanteen huonommin kuin noppaa heittämällä: Tutkimuksissa havaittiin, että CFO:iden arviot työnantajayrityksensä suoriutumisesta suhteessa markkinoihin vuoden aikajänteellä olivat negatiivisesti korreloituneita todellisen menestyksen kanssa. Siis, inside view isoissa firmoissa oli enemmän pielessä kuin markkinainformaatio.
Usein käsitys asiantutijuudesta onkin aivan pielessä tästä syystä: inside-näkemyksen ajatellaan automaattisesti olevan arvokkaampi kuin outside-näkemyksen. Eräässä kokeessa mitataan ihmisten spontaania avuliaisuutta tietyssä tilanteessa, ja tilanne on laadittu siten että asettumalla koehenkilön asemaan jokainen kyllä kuvittelee, että itse olisi avulias, mutta koejärjestelytilanteessa lopulta avuliaita on vain noin 20% koehenkilöistä. Kun ihmisiä pyydetään tämän informaation kanssa arvioimaan kanssaihmisistään, olisivatko nämä avuliaita, jo täysin merkityksetön "haastattelu" saa ihmiset uskomaan että haastateltava olisi yksi avuliaista. Meillä on taipumus arvioida asioita positiivisemmin kun meillä on jotain syytä uskoa että meillä on sisäpiiri-informaatiota.
Katsonta on usein jopa moraalinen. Ajatellaan tilannetta, jossa potilaalla on jokin sairaus, joka johtaa kuolemaan. Sitä voidaan yrittää hoitaa, mutta hoito on kallis ja sen onnistuminen on epävarmaa. On vahvaa tilastollista evidenssiä, että hoidon onnistumismahdollisuuksia vielä merkittävästi heikentävät tietyt tilastolliset tekijät. Esimerkiksi vaikka ylipaino tai diabetes, tai vaikka jokin triviaali asia kuten siniset silmät tms. Olennaista on, että meillä on outside-näkemys, joka viittaa siihen, että hoito olisi syytä jättää väliin. Moni ajattelee intuitiivisesti, että tällaista informaatiota ei pitäisi käyttää, vaan meidän tulisi käyttää "jokainen on yksilö"-periaatetta. Lääketieteessä tämä "jokainen potilas on yksilö"- ajattelua usein ainakin pintapuolisesti pidetään nimenomaan moraalisesti tärkeänä.
Meillä on kuitenkin tässä WYSIATI kahdella tasolla. Hoitamalla henkilö, jonka hoidolla on mitättömät mahdollisuut onnistua, otamme pois resursseja muiden ihmisten hoitamisesta. Emme näe tai koe tätä, joten moraalinen periaatteemme ei ylety siihen. Näiden muiden ihmisten kärsimys on meidän mielessämme aivan liian abstrakti, kun taas juuri tämä potilasparka, jonka viimeinen toivo ollaan riistämässä, on kuolemassa ja juuri nyt meidän on keskityttävä tähän.
Yksi merkittävimpiä ns. vasemmistolaisen diskurssin virheitä ja ongelmia on se, että WYSIATI- periaatetta noudatetaan vähän joka paikassa ja valikoiden. Kun jonkin ratkaisun kritiikkinä esittää outside-näkemyksen, niin se leimataan "oikeistolaiseksi". Sama tietenkin pätee kääntäen, outside-näkemyksen tarjoaminen oikeistolaiselle kun inside-näkemys on pankkiirin, yritysjohtajan tai muun tämän suosikkiryhmään kuuluvan toimijan, on taas "vasemmistolaista".
Tässä kohtaa on syytä kuitenkin tunnistaa - ja pysäyttää aivan juurilleen - yksi näkökohta. Kognitiivisten bias-ilmiöiden olemassaolo ei oikeuta paternalismia. Miksi? No siitä yksinkertaisesta syystä, että virkamiehillä ja sosiaalitädeillä on aivan sama asiantuntijuuden ja inside-näkemyksen problematiikka. Sosiaalitäti ei kykene arvioimaan sitä, mihin jonkun pitää käyttää rahansa tai miten jonkun pitäisi elää elämäänsä, koska hänen näkemystään ohjaavat ne samat "asiantuntijuuden" ongelmat, joista CFO tai muu yritysjohdon toimija kärsii. Virkamies ei kykene suunnittelemaan parempaa yhteiskuntaa, koska hänen näkemystään ohjaa WYSIATI: hän näkee vain suunnittelupöydällä olevan hienon mallin siitä, mihin suuntaan yhteiskuntaa pitäisi kehittää.
Tilanne ei ole kuitenkaan toivoton. Kahneman on ainakin osin optimisti. Emme voi korjata näitä kognitiivisia puutteita, mutta voimme tehdä kuten lääkärit: havaitsemme näitä ongelmia ja laadimme itselleme tarkastuslistoja. Näitä tarkastuslistoja läpikäymällä voimme eliminoida ison osan irrationaalisuudesta, menettämättä optimismiamme. Voimme vallan hyvin säilyttää optimistisen illuusiomme, kunhan vain ensin käymme läpi listan asioita, jotka pitää tarkastaa ja toimenpiteitä, jotka pitää tehdä ennen kuin ryhdymme projektiin.
Minun pitää tänään jättää yksi rahoitushakemus. Kirjoitin sen pyrkien realismiin. Siksi epäilen, että sitä ei tulla myöntämään, koska rahoituksen myöntäjät eivät halua lukea realistista kuvausta tutkimusprojektin mahdollisuuksista, vaan optimismia. Saan myös maanantaina tietää erään paperin kohtalon. Menetelmäarviona se on melko mitäänsanomaton. Siinä on teoria, ja siinä on toteutus, ja siinä on kokeet. Kokeet osoittavat että parannusta on, mutta kirjoitin tulkintaosioon, että realistisessa skenaarioissa tällainen parannus on todennäköisesti harvinainen. Olin rehellinen, ja epäilen että sitä ei julkaista. Vastaavasti, kun olen pyrkinyt toistamaan jonkun paperissa hehkutetun menetelmän loistavan suoriutumisen, se on aina ollut pettymys. WYSIATI toimii arviossakin. Ihmiset eivät halua lukea tekstiä, joka ei ole yli-itsevarmaa hehkutusta.
Minulla ei ole ratkaisua optimismin ja yli-itsevarmuuden problematiikkaan yleisesti. Rationaalista ratkaisua erilaisiin ongelmiin on turha yrittää myydä, jos narsismia lähentelevä itsevarmuus on perusedellytys "asiantuntijalle".
21 kommenttia:
Tuo oli yllättävää, että arviot yrityksen sisältä ovat heikompia kuin ulkopuolisen asiantuntijan tekemät.
Tuo on totta, että papereissa ja rahoitushakemuksissa realismi ei ole hyve.
Niissä täytyy yrittää myydä ideaansa usei yltiö optimistisesti.
Oikeastaan ei kyse ollut siitä, että kukaan asiantuntija olisi ollut paremmin kartalla. Sensijaan yrityksen talousjohdon käsitys siitä, miten hyvin yrityksellä tulevaisuudessa menee, oli negatiivisesti korreloitunut sen kanssa, miten yrityksen arvo markkinoilla kehittyi.
Eli optimistisen talousjohdon alaisena firmalla meni huonommin kuin pessimistisen.
Jos kehitys korreloi negatiivisesti talousjohdon arvion kanssa, niin eikö tämän pitäisi koskea myös pessimistisiä arvioita?
Tulkitsin siis negatiivisen korrelaation näin: Optimistisen talousjohdon alaisena firmalla meni huonommin kuin pessimistisen, so. jos talousjohto uskoi että menee hyvin, meni huonosti, ja jos talousjohto uskoi että menee huonosti, meni hyvin.
Se korrelaatio oli tosin ilmeisesti heikosti negatiivinen, hyvin lähellä nollaa, jos ymmärsin oikein.
Tärkeintä tässä on siis kuitenkin se, että ns inside view ottaa huomioon yleensä vain ne asiat, jotka kyseisen projetkin tai firman tms sisäpiiri kokee positiivisiksi yhteisen päämäärän kannalta ja sivuuttaa ulkopuolisen eli "objektiivisen" tilastollisen arvion.
Kyseessä on samasta ilmiöstä kuin siinä, että 90 prosenttia autoilijoista uskoo olevansa keskimääräistä parempia kuskeja.
Ok. Eli talousjohtajien nakemykset eivat kaytannossa ennusta yhtion menrstysta.
Kaikkein tärkein yrityksen menestyksen mittari on sen osingonmaksukyky. Hallituksen esitys yhtiökokoukselle perustuu mm. talousjohtajan näkemykseen. Ihan toisarvoista on miettiä, miten talousjohtaja osaa ennustaa. Ennustaminen ei ole tiedettä.
Kumis, tiede on juurikin ennustamista.
Kun kehitetaan uusi teoria, niin se ennustaa uusia ilmioita, ja koe testaa naista ennusteista.
Ainoastaan pessimismi on yhtä irrationaalista kuin optimismi.
Kumis, Tomi on oikeassa, olet nyt ymmärtänyt jotain aivan väärin. Tiede ei ole tiedettä, jos se ei anna keinoa päätellä jotain mikä ei ole ilmeistä ilman ko. tietoa.
Se on sitten eri asia, että yritysjohdon tehtävä ei ole "tieteellinen". CFO:n pitää kyllä kuitenkin usein "ennustaa" tulevaisuutta, eihän se muuten kykene tekemään päätöksiä vaikka siitä, rahoitetaanko jokin velalla vai omalla pääomalla, eikä sitä, miten se osingonmaksukyky säilytetään.
Pointti on, että edes tämän ennustamisessa se ei ole kovin hyvä. Tietenkään. Se ei tarkoita, etteikö CFO:n tehtävä olisi muuten todella tärkeä, on se. Ko. tehtävässä voi mokata pahasti jos tekee tyhmiä päätöksiä. Olennaista tässä kuitenkin on, että CFO:lla on ns inside-view, ja sellaisena hänen arvionsa on usein rajallinen. Silti yritysjohdon oletetaan tekevän itsevarmojakin ennusteita. Johtaja joka ei tee itsevarmasti (vääriä) ennusteita, vaan antaa rehellisesti muiden tietää, ettei oikeasti tiedä mitään ja että isolta osin asiat ovat täysin kontrolloimattomia, on pian entinen johtaja. Paljon herkemmin ja nopeammin kuin sellainen johtaja, joka itsevarmana ennakoi väärin.
Talouselämä palkitsee johtajia optimismista ja yli-itsevarmuudesta. Näille tyypeille maksetaan enemmän palkkaa, vaikka tilastollisesti palkittujen ja hyvinä pidettyjen johtajien vaikutus yrityksen menestykseen on negatiivinen. Jos yritysjohtaja saa jonkin arvostetun palkinnon, yrityksen osingonmaksukyky heikkenee yleensä seuraavan vuoden aikana.
Jossain määrin tässä on kyse regressiosta keskiarvoa kohden. Palkitun johtajan luotsaama firma on yleensä pärjännyt keskimääräistä paremmin, ja yleensä vieläpä parantanut merkittävästi menestystään. Koska tällaiset asiat ovat muutaman vuoden jänteellä melko satunnaisia, on oletettavakin, että firma päjää sitten vähän huonommin jatkossa.
Keskeistä on, että yrityksiä ja hallituksia ja valtioita jne johdetaan itsevarmuudella ja optimismilla, ja että nämä ovat lähes täysin perusteettomia. Niistä palkitseminen on typerää.
Sijoitusvinkki: kannattaa sijoittaa firmaan, joka maksaa johtajilleen huonosti. Ja jos johto omistaa firman osakkeita, myy äkkiä.
Tiede ei ole tiedettä, jos se ei anna keinoa päätellä jotain mikä ei ole ilmeistä ilman ko. tietoa.
Niin? Miten tämä liittyy ennustamiseen?
Teknokraattisessa tieteenkäsityksessä nähdään puolestaan tiedon olevan merkittävää tapahtumien ennustamisen ja kontrolloimisen takia. Käsityksen mukaan tieteellistä tietoa tarvitaan ainoastaan inhimillisen toiminnan suunnittelemiseen ja ohjaamiseen.
Lainaan nyt Wikiä, vaikkei se mikään "lähde" olekaan, koska se selittää aika hyvin oman yhteiskunnallisen viitekehyksesi. Minusta tiede on paaaaaljon enemmän kuin teknokraattista soininvaaralaista yhteikunnallista mikromanagerointia.
Kumis, koita tajuta tiede on pelkkää ennustamista. Teoria on kelvoton, jos se ei ennusta uusia ilmiöitä.
Esim. yleinen suhteellisuusteoria ennusti valontaipumisen gravitaation vaikutuksesta. Myöhemmin tämä havaittiin.
Hiukkasfysiikan standardimalli ennustaa, ns. Higgsin bosonin olemassaolon. Se on ns. Higgsin kentän kvantti, Higgsin kenttä antaa alkeishiukkasille (oikeastaan välibosoneille) massan.
Standardimallin paikkansa pitävyyden selvittämiseksi on CERNiin rakennettu massiivinen hiukkaskiihdytin.
Jos Higgsin bosonia ei löydy, on standardimalli yksinkertaisesti virheellinen.
Kumis ja Tomi, tämä väittely on järjetön, koska siinä kyse puhtaasti sanan "ennustaa" merkityksellä kikkailusta. Kumis käyttää sanaa "ennustaa" samalla tavalla kuin vaikka ennustajaeukko ennustaa tulevaisuutta tms, kun taas Tomi ja minä puhumme siitä, että teoria antaa mahdollisuuden päätellä jonkin tapahtuman ominaisuuksia ennen kuin se on havaittu.
Tiede toimii niin, että laaditaan teoria, joka kuvailee ilmiön. Teoria on reduktionistinen jos se kuvailee ilmiön jonkin fundamentaalisempana, vähemmän abstraktina tms ilmenevien osasten käyttäytymisenä.
Esimerkiksi fysikaalinen kemia kykenee vallan hyvin ennustamaan, miten jotkin reaktiot käyttäytyvät ja se on reduktionistinen, koska sen lainalaisuudet voidaan johtaa atomien käyttäytymisestä. Tässä ei ole mitään epäselvää. Se ennustaa esimerkiksi, että kun tietyt aineet laitetaan tietyssä lämpötilassa astiaan, niin tiedämme hyvin tarkkaan mitä sieltä löytyy tietyn ajan kuluttua.
Jokainen (mielekäs) teoria tarjoaa keinot päätellä jotain sellaista etukäteen, jota ei ilman teoriaa olisi mahdollista päätellä. Ja osa tästä tietenkin on ennustamista myös siinä mielessä mitä Kumis sanoo. Esimerkiksi säätä voidaan ennustaa ja mallit ovat verraten hyviä. Ennusteiden tarkkuus ja abstraktiotaso tietenkin vaihtelee ajan yli. Parin- kolmen päivän päähän voidaan ennakoida luokkaa kymmenien minuuttien ja kilometrien tarkkuudella, missä ja milloin sataa ja parin asteen tarkkuudella lämpötila. Siitä pidemmille aikajänteille ennusteiden luotettavuus kärsii.
Se tiedetään, että esimerkiksi pörssikursseja ei voida ennustaa, ts. niiden käyttäytymiselle ei ole sellaista teoriaa, joka kertoisi niiden oikeat arvot. Tähän ei ole kerrassaan mitään teoriaa (toisin kuin sään kohdalla), joka toimisi, aikajänteestä riippumatta(*). Tämä on oikeastaan osoitus siitä, että markkinat tekevät aika hyvin sen mitä niiden pitää.
Epävarmuuden kanssa pitää joskus vain elää, eli "tiede ei selitä kaikkea". Mutta väite, että kaikki tieteen tehtävä ei ole ennustaa, on kyllä täysin väärä. Päinvastoin, jos jokin teoria ei kykene ennustamaan, se ei ole tiedettä, vaan jotain muuta.
(*) En tiedä onko enää voimassa, mutta pörssikurssien taipumus laskea joulun alla ja nousta tammikuussa oli tunnettu tosiasia jo 80-luvulla ja piti paikkansa vielä ainakin muutama vuosi sitten. Mutta tämä on pelkkä ilmiötason säännönmukaisuus, ei vielä varsinainen teoria.
Sivumennen sanoen, on jotenkin aivan paukapäistä väittää, ettei esimerkiksi astrofysiikka kykene "ennustamaan" asiota. Aivan mielipuolista suorastaan, koska vaikka nyt planeettojen kiertoradat voidaan laskea hyvin tarkkaan satoja vuosia eteenpäin minuuttien tarkkuudella. Mitä muuta se on kuin ennustamista?
Taas kerran, on olemassa asioita, joita ei voi ennustaa, esimerkiksi erilaisten takaisinkytkentöjen vuoksi. Ihminen voi aina päättää toimivansa päinvastoin kuin hänen toimintansa "ennustanut" asiantuntija.
Muutenkin alan jotenkin väsyä tuohon teknokratian disssaamiseen. Teknokraattisen päätöksenteon vaihtoehtoja ovat konservatiivinen moralismi ja vasemmistolainen fiilispolitiikka.
puhumme siitä, että teoria antaa mahdollisuuden päätellä jonkin tapahtuman ominaisuuksia ennen kuin se on havaittu
Eihän se sitten ole ennustamista. Jos ihmiskunta on ymmärtänyt, että tornista tiputettava kivi putoaa aina alaspäin eikä jää koskaan leijumaan paikalleen vetovoiman takia, niin eihän se ole ennustamista. Jos me tiedämme, kuinka planeetat liikkuvat, niin auringonpimennyksen laskeminen useiden vuosien päähän ei ole ennustamista. Se, että osaa kertoa mitä tapahtuu kun lyö vasaralla naulaan, ei ole ennustamista.
Muutenkin alan jotenkin väsyä tuohon teknokratian disssaamiseen.
Uskon, sillä se on rakas lempilapsesi yhteiskunnallisista linjauksista puhuttaessa. Kiitettävästi jaksat silti hermostumatta perehtyä vastakkaisiinkin näkemyksiin, toisin kuin jokunen vuosi sitten.
Teknokraattisen päätöksenteon vaihtoehtoja ovat konservatiivinen moralismi ja vasemmistolainen fiilispolitiikka.
No ei nyt sentään. Teknokratiahan tarkoittaa "asiantuntijavaltaa". Asiantuntijoiden sijaan meillä pitäisi olla joku arvomaailma, joka ohjaa päätöksentekoa. Arvomaailmasta pitäisi keskustella avoimesti, jotta erilaiset tavoitteet olisi nähtävillä. Yksi arvomaailma voisi olla kristillinen auktoriteettikeskeinen, toinen voisi olla fascististyyppinen kollektivismi ja kolmas voisi olla esimerkiksi yksilönvapauksia kunnioittava jne jne jne. Teknokratia voi edustaa mitä tahansa näistä, kunhan ymmärretään, että päätökset tehdään tavoitellun arvomaailman puitteissa.
Toisin sanoen, asiantuntijat eivät voi pakottaa esimerkiksi pakkosterilointiin yhteiskunnan yhteisen edun nimissä, jos pidämme tärkeänä yksilön vapautta päättää omista asioistaan. En minä vastusta asiantuntijuutta, vaan sitä, että asiantuntijan mielipide on jotenkin erehtymätön ja sitä ei voi arvostella, koska onhan sellaisen mielipiteen esittäjä sentään asiantuntija omalla alallaan. Luulen että ymmärrät kyllä, mitä tarkoitan.
Mitä muuta se on kuin ennustamista?
No sehän on tietoa, hyvänen aika!
Me tiedämme, että sadan vuoden kuluttua planeettojen sijainti on mikä on. Ei siinä ennusteta yhtään mitään. Siinä lasketaan. Ehkäpä sinulle myös matematiikka on ennustamista, koska osaat ennakolta kertoa, mitä on 2+2.
Ennustaminen ei ole tiedettä, koska tiede perustuu havaintoihin, eikä meillä voi olla havaintoja tapahtumista, jotka tapahtuvat tulevaisuudessa.
Kumis, käsität tieteen puhtaasti empiirispohjaiseksi ja induktiiviseksi prosesiksi. Eli ensin havaitaan ilmiö ja sitä yritetään selittää jollain teorialla. Näin tiede käytännössä toimiikin.
Mutta teoria ollakseen hyvä antaa ennusteita samankaltaisista ilmiöstä kuin havaittu ilmiö, jota selittämään teoria on luotu. Nämä ennusteet tuovat teorian empiirisen testauksen alaiseksi. Ilman ennusteita teoria on ad-hoc-teoria. Tällaisia ad-hoc-teorioita voi olla useita ja ilman niiden antamia ennusteita emme voi erottaa mikä niistä on paras.
Einstein kehitti yleisen suhteellisuusteoria selittääkseen Merkuriukse periheliliikeen ja yleistääkseen erikoista suhteellisuusperiaateetta. Kuitenkin teoria ennusti valtvan joukon muitakin ilmiöitä kuin Merkuriuksen periheliliikkeen.
Kumis:"Eihän se sitten ole ennustamista. Jos ihmiskunta on ymmärtänyt, että tornista tiputettava kivi putoaa aina alaspäin eikä jää koskaan leijumaan paikalleen vetovoiman takia, niin eihän se ole ennustamista. Jos me tiedämme, kuinka planeetat liikkuvat, niin auringonpimennyksen laskeminen useiden vuosien päähän ei ole ennustamista. Se, että osaa kertoa mitä tapahtuu kun lyö vasaralla naulaan, ei ole ennustamista."
Nämä kaikki ovat ennustamista.
Sinä et miellä niitä ennustamiseksi, koska miellät enustamisen mustalaispovaajien touhuksi.
Kutsut varmaan sään ennustamista ennustamiseksi. Sekin on pelkkää laskemista, mutta kaoottisena prosessina sää on liian herkkä alkuarvojen epätarkkuuksille, jotta ennustukset voitaisiin ulottaa mielivaltaisen pitkiksi ajanjaksoiksi.
Planeettojen sijaintia ei voida ratkaista täysin tarkasti ikuisesti. Koska aurinkokunnan gravitaatiopotentiaali on mahdoton määrittää mielivaltaisen tarkasti, niin eri simulaatiot aurinkokunnatulevaisuudesta antaa eri tulokset.
Kuitenkin näyttäisi siltä, että aurinkokunta hajoaisi gravitaation vaikutuksesta enennen pnitkään.
Tämän tapahtuman aikaskaala on kuitenkin paljon pidempi kuin auringon elinikä.
Tomi on minusta tässä oikeassa. Tunnut kuvittelevan, että epävarmuudelle ja puutteelliselle tiedolle ei ole sijaa, tai että kun sellaista on, niin tiede ei ole "oikeaa" tiedettä.
Probabilistinen ennustaminen, siis se, että joidenkin realisoituvien tapahtumien tai asiantilojen todennäköisyyttä voidaan arvioida, on aivan tavallista myös ns. kovissa tieteissä. Siis, vaikkapa voidaan jonkun reaktion todennäköisyyttä arvioida tai todennäköisyyttä että hiukkanen osuu johonkin tietylle alueelle. Nämä eivät poikkea mitenkään muuten esimerkiksi sään ennustamisesta, kuin että tapahtumaketjut tuppaavat olemaan lyhyempiä.
Jos jokin malli sisältää pitkiä tapahtumaketjuja, epävarmuus kumuloituu ja siten aikajänne tms jolla kyetään ennusteita antamaan, jää lyhyeksi. Tunnut käyttävän sanaa "ennustaminen" tarkoittamaan niitä ennusteita, joita annetaan aikajänteillä jolloin epävarmuus on jo kasvanut hyvin suureksi niin, että ennuste on menettänyt kaiken luotettavuutensa.
Jos ajatellaan planeettojen liikkeiden ennustamista, niin kuten Tomi sanoi, niissä on epävarmuuksia. Jopa aurinkokunnan tila on samanlainen kuin säätila, eli se on alkuarvoherkkä. Koska planeettoja on vähän ja ne ovat suhteellisen kaukana toisistaan (verrattuna aurinkoon), ja koska esimerkiksi asteroidien ja komeettojen vaikutus planeettojen liikkeisiin on niiden pienen massan vuoksi vähäinen, ennustettavuus on hyvä satojen, jopa tuhansien vuosien aikajänteellä. En tunne noiden laskujen herkkyyksiä kovin tarkkaan, joten en osaa sanoa millä aikajänteellä epävarmuudet tulevat niin suuriksi että voidaan verrata vaikka säätilaan. Veikkaan että aikajänne on miljardeja kertoja pidempi.
Silti tietyt lainalaisuudet ovat aina voimassa. On attraktoreja, on marginaalivaikutuksia jotka ajavat keskiarvoja jonnekin suuntaan, jne jne. Tunnut ajattelevan, että on jotenkin laadullisesti erilaista mallintaa vaikka ilmastoa kuin mallintaa aurinkokuntaa tms, mutta oikeasti ero on määrällinen, siis liikkuvien osien suuri määrä tarkoittaa, että yksityiskohtia ei voida tuntea tarkasti.
Ei miljardien vuosien aikajänteellä voida tietää missä joku planeetta on milloinkin, mutta voidaan esimerkiksi arvioida kuinka todennäköistä on että vaikka maapallo ja venus törmäävät tms (no en usko sen olevan kovin todennäköistä, tämä oli vaan esimerkki). Isommassa mittakaavassa tiedetään, että vaikka Andromedan galaksi ja linnunrata "törmäävät" ja mahdollisesti sulautuvat yhteen, lopputuloksen muotoa ei voida ennakoida tarkkaan, mutta sen pääpiirteitä voidaan tuntea. jne.
Lähetä kommentti