Aloin pitkästä aikaa lukea jotain talouteen liittyvää. Kyllästyin jossain vaiheessa koko aihepiiriin, mutta törmäsin kirjaan Poor Economics, joka käsittelee köyhyyttä. Siis oikeaa köyhyyttä, alle dollarilla päivässä elämistä, ei esimerkiksi monen suomalaisen "köyhyyttä", joka tarkoittaa että ei ole varaa 300 euron adidaksiin ja 50 tuumaiseen 3d TV:hen, vaan pitää tyytyä kiinalaisiin lenkkareihin ja 28 tuumaiseen kuvaputkitelkkariin.
Ko. kirja on kirjoitettu hyvin, vaikken ole lukenut sitä vielä kovin pitkälle, tekstin laatu näkyy jo nyt. Argumentaation laadusta en vielä osaa sanoa, mutta yleisestiottaen johdannon keskeinen argumentti sanoo, että köyhyydestä puhuttaessa sellaiset tahot kuin Jeffrey Sachs tai William Easterly, jotka tarjoavat yhtä ideologista lähtökohtaa (Sachsin "köyhyysloukku" ja Easterlyn "markkinat poistavat köyhyyden") käyttävät liian karkeita abstraktioita.
Tämä on truismi yleensä; esimerkiksi vaikka markkinat sinänsä hoitaisivat köyhyyden pois, niin olennainen kysymys voi olla, miksi jossakin paikoissa ei ole toimivia markkinoita. Liian karkea abstraktio on oikeastaan se, mitä kansanviisaudessa nimitetään varpusen ampumiseksi tykillä.
Erityisen ansiokkaana näen kirjassa sen, että sen verkkosivulle on kasattu data, johon kirja perustuu. Jokainen voi siis itse tutkiskella ja vertailla dataa paitsi kirjaan, myös omiin ennakkoluulohinsa.
Toinen viimeaikainen kirja, josta olen kuullut paljon - mutta jota en ole ainakaan vielä lukenut - on Why Nations Fail, jota on kommentoinut mm. Francis Fukuyama. Sen näkökulma on ilmeisesti juuri Poor Economicsin kritisoima "grand idea", ja käsittääkseni se keskittyy instituutioihin.
Keskustelu köyhyyden kaltaisista massiivisen kokoluokan heterogeenisista ilmiöistä on mielestäni vähän ongelmallista, jos sitä käydään ns. suurten ideoiden avulla. Fukuyaman pitäisi ehkä itse parhaiten tietää tämä, onhan hän argumentoinut tavallaan juuri suurten ideoiden aikakauden olevan ohi...
13 kommenttia:
Hyvä teksti!
1 GRAND IDEAsta
On totta, että kun köyhyyden poistamista kuvaillaan makrotasolla, niin on käytettävä lyhyitä ja yleisiä määritteitä. Siten mielestäni, jos köyhyyden poistamisen "grand ideaksi" sanotaan markkinoiden edistäminen ja säätelyn poistaminen, niin ei se niin kovin väärin ole.
2 ELÄMINEN MUUTAMALLA DOLLARILLA
Kehitysmaat eivät yleensä ole mitenkään niin kovin pääomavaltaisia. Markkinatalous ei ole niissä kehittynyt. Siten ihmiset käyttävät paljon luonnonantimia, erityisesti maaseudulla. Siten rahan käytölle ei ole paljon tarvetta.
Suurin ongelma kaikkein köyhimmillä ei ole säätely, tai ainakaan se, että köyhimpien elämää säädeltäisiin. Voi olla, että osa ongelmaa on siinä säätelyssä, jota harjoitetaan vähän vauraampien kohdalla, mikä synnyttää sitten transaktiokustannuksia ja että tämä estää markkinoiden "penetroitumisen" köyhien elämään.
Suuremmalla todennäköisyydellä ongelmana on se, että köyhillä on alhainen tuottavuus; puutteellista (tai jopa väärää) informaatiota terveydestä, ravitsemuksesta jne; sairauksia joiden hoitamiseen ei ole varaa. Lisäksi ongelmana ovat erilaiset tapakulttuurin piirteet, kuten sosiaalinen pakko järjestää kalliita juhlia kuten häitä, hautajaisia jne, mikä syö kaikki mahdolliset säästöt.
Infrastruktuurin kohdalla ongelmana on, että joku vesijohto- ja viemärijärjestelmä olisi toki mahdollista rakentaa jopa voitollisesti, koska paremman saniteettijärjestelyn tuoma taloudellinen hyöty kyllä riittäisi maksamaan investoinnin. Köyhimmillä ei ole kuitenkaan mahdollisuutta rahoittaa investointia, eikä pääsyä sellaisille pääomamarkkinoille, joissa tämä onnistuisi.
Köyhemmillä ihmisillä on myös käyttäytymisen perusteella tapana diskontata aivan järjettömillä koroilla, siis luokkaa useilla sadoilla prosenteilla vuodessa. Tämä ehkäisee tehokkaasti investointeja. Tämä synnyttää riskejä joutua erilaisiin velkakierteisiin, jos nyt jotain lainajärjestelyjä on edes mahdollista tehdä.
Yleensä köyhillä on pääsy markkinoille, mutta heidän kohtaamansa markkinahinnat ja -korot ovat sitä luokkaa, että vaurastuminen ei juuri ole mahdollista. Pankit eivät juuri ole kiinnostuneita muutamien dollarien säästötileistä, monissa näistä maista tilinhoidon kustannukset ylittäisivät kaikki tuotot, joten köyhille ei ole ns. tavallisia pankkipalveluita.
Tähänkin on toki ollut erilaisia ratkaisuja, kuten esimerkiksi kännyköiden puheajan käyttö eräänlaisena "pankkitilinä", ja siitä on jonkin verran positiivisia kokemuksia.
Markkinat ovat tietenkin yksi "grand idea"
Mikrolainojen teho perustuu pitkälti itseasiassa juuri tähän: Köyhimmillä ihmisillä on kyllä paljon mahdollisia investointeja, mutta he ikäänkuin elävät maailmassa, jossa korkotaso on aivan valtavan suuri, niin suuri että investoinnit eivät kannata. Pääoman rajatuottavuus on hyvin korkea, mutta kustannus vielä korkeampi. Tämäkin on tosin ns. grand idea, ja siksi todennäköisesti ainakin puutteellinen, jos ei nyt kokonaan väärä näkökulma.
Eli yksinkertaistaen, köyhyyden syyt ovat niin moninaisia, että siihen ei ole patenttiratkaisua.
Tosin libertaareilla ja "libertaareilla" ratkaisu on lisää keppiä köyhille.
Tosin libertaareilla ja "libertaareilla" ratkaisu on lisää keppiä köyhille.
Ei se ole mitään "keppiä" jos lakataan antamasta vastikkeetonta rahaa tai palvelua jollekin tuottamattomalle taholle. Se on vain epäoikeudenmukaiseen ryöstöön perustuvan etuuden lakkauttamista. "Keppi" olisi jotain rankaisemista siitä että on köyhä ja muiden jaloissa.
Perspektiivisi on hieman sekaisin, kun pidät pakkotulonsiirtoon perustuvaa elättämistä oikeudenmukaisena toimintana ja sen lakkauttamista rangaistuksena.
Poor Economics ja Why Nations Fail ovat olleet minunkin lukulistalla.
Tästähän oli Peter Singerin (se Peter Singer) kirja "The Life You Can Save", joka on preferenssiutilitarismin puolustus. Tämän tiimoilta myös löytyy Cowenin ja Singerin keskustelu. Suositelen tätäkin. Tässä on n. tunti Singerin ja preferenssiutilitarismin akateemista grillausta, mutta ohessa tulee mielenkoisesti noita köyhyyden poistamismetodeja ja niiden toimivuutta. Singer, vaikka näyttää välittävän köyhistä, jää vähän heikoksi käytännön metodien suhteen. Tälläisissa asioissa nimenomaan taloustieteen tärkeä rooli tulee esille, mitä helposti kansalaisten osalta "dissataan".
Tässä ehkä parhaimpia metodeja köyhyyden poistamiseksi kehitysmaista:
- Maahanmuutto (satoja miljoonia)
- Sisäiset reformit (Kiina, 400-500 milj. ihmistä)
- Charter cityt (vrt. Singapore)
Tietenkin olemalla vauras, vapaa ja onnellinen valtio voidaan markkinoida sisäistä reformia. Kansalaisten tai päättäjien rauhallisella interaktiolla vauraampien kulttuurien kanssa on paljon positiivisia ulkoisvaikutuksia, ja tämä johti todennäköisesti Kiinankin reformeihin. Tämä on minunkin ex-libertaarinen näkemys, mutta tietenkin näillä ammattiauttajile tästä ei tule samanlaista signalointihyötyä. Development aid ain't about helping.
Moraalifilosofisesti en näe tässä köyhyyden poistamisessa mitään vaikeaa; köyhyys on ikävää ja se pitäisi poistaa niin hyvin kuin mahdollista. Kysymys on vain instrumentista, ja minusta ei ole ollenkaan selvää mikä se olisi, ja pitäisikö meidän olla tekijöinä aktiivisia tämän suhteen. Ex-libertaarinen ja yleinen skeptisyyteni poliittisen prosessin tehokkuudesta näkemykseni puoltaa ainakin sitä, että olen erittäin skeptinen varainsiirtojen tomivuuden kannalta globaalissa skaalassa, mikä rittää vähentämään sitä on the margin.
Käytännössä ainoa tapa poistaa köyhyys on muuttaa tuotanto ja yhteiskunta siinä samalla tehokkaammaksi, jota myös talouskasvuksi kutsutaan. Tätä voisi melkein sanoa luonnollistieteelliseksi faktaksi, mutta se olisi liioittelua, ehkä oikeutettua tosin. Markkinat ovat kuitenkin talouskasvuun by-far realistisin instrumentti. Mutta markkinoiden hehkuttaminen ei poista ongelmia, jotka ovat kulttuureissa, instituutioissa ja ihmisissä. Näitä voi olla hyvin vaikea korjata millä "grand idea":lla. On olemassa toki marginaalitapauksia joissa diktaattorit yms. ovat esteinä, mutta yhtäkkiä muuttaa joku random Saharan eteläpuolinen valtio seuraavaksi Etelä-Koreaksi ei tule tapahtumaan.
Esim. jossain bangladeshissa jos BKT jaettaisiin tasan kaikkien kesken päiväpalkka noususit johonkiin 4$ dollariin (luvut ylemmästä artikkelista). Toisinsanoen globaalisti varainsiirrot pitäisi oikeasti olla aivan älyttömiä ennen kuin puhutaan elintasojen noususta näillä konstein. Kun ottaa huomioon miten paljon varainsiirroista "katoaa" ja vielä vaihtoehtoiskustannus otetaan huomioon niin ei hyvältä näytä. Heitetään vielä päälle se, että todennäköisesti varainsiirrot eivät korjaa rikkinäisiä instituutioita. Institutionaalinen analyysi, jota Acemoglu ja Robinson edustaa on minustakin se järkevä analyyttinen tapa lähestyä asioita, ja näitä "ikäviä tosiasioita".
Valtioiden sisäinen köyhyys on huomattavasti eri asia kuin valtioiden välinen köyhyys, ainakin siinä mielessä, että valtioiden sisäiseen (suhteelliseen) köyhyyteen voi jossain määrin puuttua varainsiirroilla, ja joissakin asisoissa (terveydenhuolto) se nyt on pakollista, koska rajahyöty ei useinkaan vastaa oikeaa "tarvetta" olisivat markkinat sitten kuinka tehokkaita tahansa.
Mutta RCT on hieno asia, ja on harmillista ettei tästä olla tarpeeksi kinnnostuneita. Ihmisten kiinostamattomuus johtunee juuri hyväntekeväisyyden signalointiluonteesta. Why Weak Charity Rules [sic]
Kuulostaa hyvältä, kiitos vinkistä.
Tulee mieleen yksi vastenmielinen ilmiö noista suurista ideoista, jos köyhät sitkeästi pysyvät köyhinä niistä huolimatta, niin vika on tienkin jossain muussa kuin ideassa itsessään sen ajajien mielestä. Jos idealistin hellimä talousoppi ei toimi jossain maassa, niin kyse ei ole siitä että talousopissa olisi jotain vikaa tai että se ei soveltuisi kyseiseen maahan, vaan siitä että kyseisessä maaassa, kulttuurissa, lyhyesti sanottuna ihmisissä on jotain vikaa.
Vertailun vuoksi, oletaan koodari joka kirjoittaa softaa, jota juuri sen softan käyttäjät eivät osaa käyttää. Jos hän softan muuttamisen sijaan puolustautuu sillä että kun ne käyttäjät ei vaan ymmärrä, niin hän saa kenkää.
Olen lukenut kirjaa vasta vähän eteenpäin (täällä se käy hitaasti, koska on työkiireitä ja bussimatkat ovat katkonaisia), ja muutama ilmiö näyttää olevan tähän mennessä keskiössä.
- Köyhät diskonttaavat hyperbolisesti ja isommilla kertoimilla kuin varakkaammat.
- Köyhillä on tapana sitoutua ja siten käyttää paljon rahaa kalliissiin yhteisöllisiin rituaaleihin
- Köyhät yliarvioivat koulutukseen liittyviä riskejä: toisaalta he aliarvioivat aivan peruskoulutuksen (luku- ja laskutaito, jonkin verran yleissivistystä) hyötyjä ja yliarvioivat toisen asteen koulutuksen hyötyjä. Tämä johtaa siihen, että sensijaan että köyhissä perheissä koulutettaisiin kaikkia lapsia vähän, vain älykkäin lapsi ylipäätään koulutetaan ja tähän panostetaan liikaa. Eli, joidenkin lasten koulutukseen yli-investoidaan ja joidenkin ali-investoidaan, ainakin jos ajatellaan koko lapsikatraan ansaintamahdollisuuksia ja hyötyjä ja kustannuksia.
- Köyhillä on virheellisiä käsityksiä terveydenhoidon tehosta ja hyödyistä. He vaativat palveluita, jotka eivät oikeasti paranna, ja toisaalta jättävät noudattamatta ohjeita, joista on oikeasti hyötyä. Pääsääntöisesti tämä johtuu virheellisistä uskomuksista. Esimerkiksi lapsia ei rokoteta tai anneta heille matolääkkeitä, sensijaan vaaditaan erilaisia kalliita erikoishoitoja, jotka eivät edes tehoa tai usein ovat jopa vahingollisia.
So, oikeastaan on niin, että vika on pitkälti "köyhissä" eikä teorioissa, mutta jos teorian on tarkoitus olla instrumentti köyhyyden helpottamiseen, niin teoriat ovat yleensä vääriä.
No jos ihmiset ylidiskonttaa, niin sosialisoidaan riskejä.
Teemu,
se ei toimi, koska ylidiskonttaaminen tarkoittaa myös sitä, että jakauman hännän riskit jäävät huomiotta. Jos kyse on riskiaversiosta, niin riskien sosialisointi on tehokkuusparannus, mutta ylidiskonntaukseen se ei auta, koska siinä muuttuu riskin jakauma.
Siis, porukka on kyllä valmis ottamaan riskejä, itseasiassa monet näkevät koulutuksen itseasiassa volatiilimpana kuin se todellisuudessa on. Siksi köyhät suosivat strategioita jotka ovat tyypillisiä nimenomaan riskinälkäisille, siis "kaikki numerolle 12"- tyyppisiä pelivetoja.
Aikapreferenssin vinoumaa voi tietysti selittää libertaarilla tavalla niin, että köyhä on oikeasti mieluummin köyhä, koska ihminen paljastaa preferenssinsä valinnoillaan. Kun tie köyhyydestä ulos on olemassa ja sitä ei käytetä, tämä tarkoittaa että köyhä on mieluummin köyhä kuin rikas.
Tämä ei tietty pidä paikkaansa, mutta jos tämä halutaan kumota, niin se pitää kyetä perustelemaan empiirisesti.
"Aikapreferenssin vinoumaa voi tietysti selittää libertaarilla tavalla niin, että köyhä on oikeasti mieluummin köyhä, koska ihminen paljastaa preferenssinsä valinnoillaan. Kun tie köyhyydestä ulos on olemassa ja sitä ei käytetä, tämä tarkoittaa että köyhä on mieluummin köyhä kuin rikas.
Tämä ei tietty pidä paikkaansa, mutta jos tämä halutaan kumota, niin se pitää kyetä perustelemaan empiirisesti."
Ilman hyperbolista diskonttaustakin olen hyvin skeptinen vapaan tahdon olemassolosta. Emme eroa merkittävästi eläimistä, ja evolutiivinen psykologia todennäköisesti selittää lopunkin käyttäytymisemme.
Muutenkin vapaa tahto on modernin fysiikan vastainen käsite. Filosofisestihan determinismi ei teoriassa ole vapaan tahdon vastainen mutta käytännössä kyllä. En pysty tätä formaalisti todistamaan tietenkään ja olen kaukana asiantuntijasta, mutta "se vain näyttää ilmeiseltä". Vähän niin kuin seurausetiikka vaikuttaa deontologista etiikkaa paljon paremmalta, ja deontologisilla säännöillä on todennäköisesti evolutiiviset perustat, joiden tarkoituksenmukaisuus tuskin on nykyaikana haluttava. Varsinkin kun koordinaatio muuttuu hyvin vaikeaksi ja tehokkuustappiot uhkaavat deontologisten näkemysten heikkous on mielestäni ilmiselvä. Heuristisesti kallistun seurausetiikkaan suuntaan pitkälti, sen rationaalisuus vaikuttaa ilmiselvältä, ihan ja pelkästään vastausten laskemisen tarvittavan informaation ja tarkkuuden määrän takia.
Lopuksihan tässä on kyse laskennallisista ja epistemelogisista ongelmista. Mikäli meillä olisi kaikki informaatio, vastaus olisi implisiittisesti informaatiossa. Tämähän on nimenomaan Hayekin "Use of knowledge in society":n substanssi.
Varsinkin tulevaisuudessa kun voimme ehkä ennustaa algoritmeilla, että henkilö P tulee kärsimään asioista {x, y, z} ja tekemään typerät päätökset {a, b, c}, voi olla "hankalaa" perustella miksi heidän pitäisi kärsiä. Ehkä kiväärioikeisto uskoo sitten kun aivotoiminnasta piirretään reaktioyhtälöt, but I doubt it.
Olisi mielenkiintoista miettiä koejärjestly, joka paljastaisi henkilön uskovan paljon vähemmän vapaaseen tahtoon kuin hän väittää uskovansa.
Preferenssi- ja moraaliteoriastahan oli erittäin mielenkiintoinen artikkeli MR:ssä. Tuo Rethinking the Good, jota filosofian kaverinkin suositteteli, päätyi lukulistalle. En odota mitään moraaliteorian ratkaisua, mutta olen kiinnostunut miten se (epä)validoi ennakkoluuloni. Myöskin tämä Singerin haastattelu, johon linkkasin yllä on minusta aika paljon tätä aihetta, vaikka sinäänsä sisällöstä en yllättynyt. Moraalifilosofialla ja intuitiolla tulee jatkossakin todennäköisesti olemaan jännite.
Sanotaan vielä nyt mielestäni erittäin tärkeä hyödyllinen asia tähän köyhyyteen liittyen, ja vähän kaikkeen.
Koulussakin saataisiin oikeasti opettaa taloustiedettä, eikä vain jotain mystisiä BKT:n laskukaavoja joista ei ole oikein mitään intuitiivista iloa. Tehokkuusanalyysi voitaisiin opettaa jo ala-asteella!
Uskoisin, että yhdet avaimet parempaan politiikkaan olisi taloustieteen opetuksen runsas lisääminen kouluissa. Itseasiassa näen sen tärkeimpänä sivistystietona matematiikan kanssa. Taiteet ovat enimmäkseen viihdettä ja kulttuuria, kieli on protokolla, liikunta terveyttä. Historia, biologia yms. ovat kivoja mutta niiden rajahyöty on huomattavasti pienempi kansallispoliittisesti kuin taloustieteen. Varsinkin kun historiankirjoissa opetetaan teollinen vallankumous jonain riistokapitalisiten juonena (tarkistin tämän muuten omistani, ei jää muuten retoriikastani kauas), ihan kuin köyhyyttä ei olisi nähty aikaisemmin.
Tietenkin vasemmistopäättäjille olisi kovin kiusallista miten huonosti jotkut AY-liitot tai minimipalkat "toimivat", ja signalointisyistä kaiken muun kuin epäpoliittisten eli merkityksettömien mallien opettaminen tulisi hankalaksi. Olisi vaan jotenkin niin surulliskoomista opettaa kouluissa miksi meidän poliittinen järjestelmä on "päin vittua" (noh, verrattuna muihin maihin ei ole, mutta optimaalisesta kaukana). Mutta ei tule tapahtumaan.
Tämä on sinäänsä surullista, koska taloustiede ei varsinaisesti uhkaa vasemmistoa mitenkään. Ok, monia kasvojenmenetyksiä odottaisin ja aika kyynisiä näkemyksiä nykypolitiikasta, mutta lopputuloksissa ei välttämättä ole mitään hyvinvointiyhteiskunnan, vasemmistojen arvojen yms. vastaista. Mutta kun ei vaan ymmärretä, tai haluta oppia. En tästä ketään filsofisesti "syytä", tämä on vain maailman ominaisuus.
Ok myönnetään nyt kaiken rationalisuuden nimissä, että en tiedä vaikuttaisiko taloustieteen opetus oikeasti mihinkään kun ei se porukkaa kiinnostaisi, mutta ehkä siitä olisi enemmän hyötyä kuin jostain sen vaihtoehtoiskustannuksesta. Ei siitä ainakaan mitään haittaa olisi.
Tosin Suomessa taloustiede opetetaan toisaalta välillä sen verran abstraktisti, että mitään poliittisia implikaatioita ei pääse syntymään.
Lähetä kommentti