Kauppa se on joka kannattaa.

Suunnilleen St. John's college:n pääsisäänkäynnin edessä on koju, josta ostan pari kertaa viikossa falafelin. Kyseisessä kojussa vuorottelee kaksi kurdilaista myyjää, joiden kanssa olen jutellut ruokaa odotellessani. Tänään kävin viikonloppuiseen tapaan ostamassa juoman ja falafelin, ja maksoin pienillä kolikoilla, joita lompakkooni oli kertynyt.

Yllätyin siitä, että myyjä kieltäytyi tarkastamasta laskemieni kolikkojen määrää, vedoten siihen, että hän luottaa minuun, koska olen vakioasiakas. Kiitin häntä luottamuksesta, mutta totesin, että kyse ei ole siitä, että huijaisin, vaan siitä, että voisin erehtyä. Hän nauroi ja totesi, että luottamus on tärkeämpää.

Tämä toi jostain syystä epäsuorasti mieleeni Pinkerin The Blank Slaten kappaleen, jossa käsiteltiin, miten ihmiset ikäänkuin luonnostaan näkevät vaihdannan muutaman melko ahtaan sapluunan kautta. En muista kaikkia yksityiskohtia, mutta pääpiirteittäin vaihdanta jakautuu laskentatavasta riippuen neljään tai viiteen kategoriaan: Vastavuoroiseen vaihdantaan, johtajan etuoikeuteen, altruistiseen jakamiseen, ja markkinavaihdantaan. Näistä kolme ensimmäistä on enemmän tai vähemmän universaaleja, so. niitä esiintyy kaikissa ihmisten kulttuureissa. Vastavuoroinen vaihdanta jakautuu vielä kahteen osaan, molempia hyödyttäviin vaihtokauppoihin ja "lahjojen vaihtoon". Muistini on hatara, joten vedän teorian ikäänkuin hatusta; kommentoijat voinevat korjata virheet.

Johtajan etuoikeus on eräänlainen suojeluraha, joka yhteisössä luovutetaan päällikölle tms. Esimerkiksi heimoyhteisössä heimon päällikkö saa siivun muiden saaliista tai sadosta. Periaatteessa se, että veroja on ylipäätään mahdollista kerätä ilman, että ihmiset nousevat kapinaan, perustuu ilmeisesti kokolailla sille, että ihmisellä on tällainen luontainen taipumus. Se voi olla adaptaatio, joka mahdollistaa yhteistyön ja koordinaation. Periaatteessa kaikenlaiset diktatuurit, kleptokratiat jne. rakentuvat tällaisen taipumuksen varaan.

Altruistinen jakaminen tapahtuu tyypillisesti perheen tai hyvin pienen yhteisön piirissä, ja se koskee usein erityisesti ruokaa. Erilaiset moraalikoodit säätelevät yleensä sitä, missä tilanteessa ja kenelle tämän lisäksi tällainen jakaminen pitäisi kohdistaa. Esimerkiksi monissa kulttuureissa on tapana, että vieras, joka tulee ovelle pyytämään tilapäistä suojaa, saa ruoan ja tilapäisen majoituksen. Erilaisia mekanismija puolestaan pystytetään vapaamatkustamisen kitkemiseksi. Kulttuuri kykenee muokkaamaan tätä taipumusta jonkin verran, mutta on ilmeistä, että vapaamatkustamisen ongelma kasvaa, mitä universaalimmaksi tämä jakamisen muoto ulotetaan.

Altruistista jakamista ja johtajan etuoikeutta ei voi kuitenkaan vielä pitää vaihdantana, koska niissä ei periaatteessa ole mitään molemminpuolisen hyödyn aspektia sinänsä. Toki jakaminen tuottaa mielihyvää ja niin edelleen, mutta jos ajattelemme puhtaasti työnjaon ja muun yhteiskunnan organisoitumisen kannalta, kahta yllä mainittua voidaan pitää vain resurssien siirtoina, ei vaihtokauppoina.

Lahjojen vaihtaminen on usein puhtaasti symbolista toimintaa, jolla pyritään lujittamaan sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Siksi se monesti on vahvasti ritualisoitunutta. Sen lujittavaa vaikutusta ei pidä lainkaan väheksyä, esimerkiksi olen havainnut, että täällä post-docit ja jatko-opiskelijat käyvät perjantaisin syömässä pubissa. Kukin ostaa usein itse oman ruokansa, mutta juomien "tarjoamisessa" on oma kulttuurinsa. Ihmiset mielellään tarjoavat toisilleen juoman, ja odottavat implisiittisesti vastapalvelusta, vaikka sitä ei ääneen sanotakaan. Illan aikana kukaan ei yleensä juo paljoa - esimerkiksi itse olen juonut yleensä vain pari lasillista appelsiinimehua ja puoli tuopillista (half pint, n. 2.5dl) jotain matala-alkoholista olutta. Tämä on epäolennaista: olennaista on, että juomaa hakeva henkilö ostaa sitä myös muille, ja tämä "transaktio" toimii ajan yli niin, että seuraavalla kerralla joku muu tekee saman.

Tämän tarkoitus on tietysti osaksi työnjaollinen: baaritiskeillä on jono, ja on mielekästä että vain muutama jonottaa, sensijaan että kaikki jonottaisivat. Sillä on myös ryhmäkoheesiota lisäävä vaikutus, sillä kun "velka" maksetaan takaisin, syntyy osapuolten välille luottamusta siihen, että toinen osapuoli pitää "oman osansa" ylipäätään transaktioista. Vapaamatkustaja saa huonon maineen myös muuten, ja tätä aletaan pian karsastaa.

Toinen tämänkaltaisen vaihdannan muoto on siis vaihtokauppa. Siinä osapuolet antavat toisilleen jotain, joko samaan aikaan tai joskus ajallisesti erillään, ja kaupan kohteiden arvo nähdään suunnilleen samana, ainoastaan vaihtajien henkilökohtainen preferenssi on hieman eri. Esimerkiksi jos keräilijällä on kuusi banaania, ja metsästäjällä kaksi jänistä, voi olla mielekästä vaihtaa kolme banaania yhteen jänikseen.

Vaihtokaupasta on kehittynyt kulttuurievoluution myötä viides vaihdannan muoto, markkinamekanismi. Markkinamekanismi ei viittaa pelkästään rahan välittämään vaihdantaan, vaan ylipäätään ideaan, että useammat tahot, joilla on jotain vaihdettavaa, koordinoivat jotenkin vaihdannan niin, että "eniten tarjoava" saa halutuimman hyödykkeen jne. Ihmisellä on sisäsyntyinen tarve hahmottaa vaihtokaupat "reiluina", ja markkinoilla tämän arvioiminen ei ole yksinkertaista. Rahan avulla tapahtuva vaihdanta syntyy ikäänkuin luonnostaan tästä tarpeesta, ja usein pienellä ja avoimella markkinalla vahditaan, että vaihdettavan hyödykkeen "hinta" on esimerkiksi kaikille sama.

Markkina mahdollistaa tehokkuuden lisääntymisen aivan hätkähdyttävällä tavalla verrattuna vaihtokauppoihin, koska markkinavaihdannassa ihmiset keskimäärin saavat huomattavasti enemmän omasta vaihdettavastaan. Jos keräilijöillä ja metsästäjillä on banaaneita, mustikoita, jäniksiä, perunoita jne, ja jokaisella on hieman erilainen maku sen suhteen, mitä haluaisi syödä, vaihdanta antaa mahdollisuuden yhdistellä paria ruokalajia, mutta markkinat mahdollistavat oman mieltymyksen mukaisen ateriakokonaisuuden koostamisen.

Markkinan ongelma on kuitenkin se, että ihmiselle ei ole kehittynyt "silmää" tehokkuudelle tai oman preferenssin toteutumiselle, vaan ainoastaan vaihtokauppojen "reiluudelle". Tämän vuoksi se, että joku ostaa halvalla ja myy kalliimmalla, nähdään "epäreiluna", samoin kuin se, että joku lainaa toiselle rahaa ja pyytää korkoa. "Välistävetäminen" ikäänkuin loukkaa käsitystämme siitä, mitä meidän olisi kuulunut vaihtokaupassa saada. Tämä on ollut paljolti juutalaisvainojen taustalla. Kristittyjen hallitsemassa Euroopassa juutalaisilla ei ollut mahdollisuutta omistaa maata tai maasta riippuvaa kiinteää pääomaa, joten heidän oli erikoistuttava elantonsa hankkimiseksi kaupankäyntiin ja rahanlainaamiseen.