Itse näin.

En viitsinyt kirjoittaa mitään itsenäisyyspäivän kunniaksi kahdesta syystä. Ensimmäinen oli se, että vietin koko sunnuntain perheen kanssa. Vaikka aikaa olisi ollut, en olisi halunnut sanoa oikeastaan mitään, koska tarkoitushakuinen poliittinen luenta pilaisi merkityksen. En edes olisi kyennyt kirjoittamaan tekstiä, jota ei olisi voinut lukea - positiosta riippuen - joko epäisänmaallisena ja rappeutuneena kosmopoliittisena pöyhkeilynä tai ummehtuneena nationalistis-sovinistisena julistuksena. Mikä on tietysti totta kaikesta, mitä ylipäätään voidaan kirjoittaa totuudenmukaisesti kansallisuudesta yleensäkään. Tässäkin, kuten aina, käytännössä kaikki partikulaariset mielipiteet ovat typeriä.

Sain Simmonsin Endymionin luettua. Kirja ei ole suoraviivaisesti ja myötsukaisesti luettuna mitenkään ihmeellinen, mutta vasta tässä osassa mielestäni Simmons sai tyylilajinsa todella kasaan tavalla, joka toimii. Kirja on jonkinlainen interplanetaarinen Road-trip, ja sellaisena keskinkertaista scifiä. Viittausten osalta avaruus kuitenkin repeää sellaiseksi ilotulitukseksi, että ainakin minua alkoi jo huimata, Simmons ei rajoitu kirjoihin, vaan käyttää myös elokuvia. Terminator II oli tosin jo vähän liikaa.

En silti väitä, että Endymion olisi yhtä hyvä kuin esimerkiksi Hyperion. Lukukokemuksena se ei ole ollenkaan niin säväyttävä ja toimiva. Kirjassa on kuitenkin jonkinlaista postmodernistista kepeyttä ja viittausten tyyli on hienovaraisempi. Kerronta on myös vähemmän naivia.

Aloitin välittömästi Reynoldsin Redemption Arkin. Reynoldsin tyyli on kuiva ja asiallinen, tosin täytesanojen ja -lauserakenteiden määrä on suurempi, mikä pistää silmään heti. Reynoldsin kohdalla väitän melkein, että tarinan kannalta käännöksessä ei menetä paljon mitään ja toisaalta saa tilalle sujuvoitunutta tekstiä. Toisaalta, Reynoldsin tyyli sisältää paljon pseudoteknistä sanastoa, joten kovan linjan scifiharrastaja menettää suhteessa paljon.