Kävin sunnuntaina katsomassa sukulaispojan kanssa elokuvan 2012. Jos sivuuttaa täysin epäuskottavan pseudofysiikan (elokuvassa neutriinot alkavat yht'äkkiä lämmittää maapallon ydintä; ongelmia seuraa), reikäisen juonen, Käsikirjoittajan toistuvan nojautumisen deus ex machinaan, stereotyyppiset ja täysin ennalta-arvattavat päähenkilöt ja yleensäkin sen tosiasian, että tämä elokuva on tehty jo monta kertaa aiemmin, niin elokuva oli ihan viihdyttävä.
Teemasta ei revitty muuta irti kuin ne tavanomaiset: ydinperhe on pyhä ja isän tehtävä on pelastaa perhe vaikka sitten maailmanlopulta. Yhdysvaltain presidentti on yli-inhimillinen ja moraaliltaan ylivertainen. Lihavat valkoiset miehet ovat moraalisesti ala-arvoisia, suoranaisia mätiä tomaatteja, joita kiinnostaa vain raha ja oma materiaalinen hyvinvointi. Vain mustat amerikkalaiset osaavat todella arvostaa kirjallisuutta ja taidetta ja pystyvät moraaliseen toimintaan. Eurooppalaiset voivat vain seurata vierestä ja imitoida.
Ylenmääräisestä pinnallisesta moralisoinnista huolimatta elokuva oli minusta liki nihilistinen. Maailmanlopun uhatessa valtionpäämiehet rosvoavat kaiken minkä irti saavat ja pyrkivät pelastamaan lähinnä itsensä. Erinomaisin kommentti tuli kohtauksessa, jossa niljakas virkamies selittää, että geneetikot ovat seuloneet väestöstä perimältään sellaiset, jotka maksimoivat ihmiskunnan selviämisen todennäköisyyden, ja kyyninen kommentaattori osoittaa "rättipäätä" kysyvästi; katsojalle ei jää epäselväksi että hänen ikäänkuin odotetaan ajattelevan ettei tämä näkyvän vähemmmistön edustaja voi mitenkään olla geneettisesti toivottavaa materiaalia.
Kykenin elokuvan ajaksi kuitenkin sammuttamaan kyynisen analyysin ja ihastelemaan tätä spektaakkelina. Hyökyaalloissa, tuhoutuvissa kaupungeissa jne, oli jotain hyvin katarttista. Ajatus, että ihmiskunta voisi kenties "aloittaa alusta" pelastettuaan rappeutuneesta ihmiskunnasta kaiken pelastamisen arvoisen, kaiken muun tuhoutuessa, on kiehtova kaikessa kauhistuttavuudessaan. Pönöttävät, tippa linssissä vedetyt monologit siitä, miten tämän "uuden huomisen" ja "ihmiskunnan uuden alun" täytyy olla tahraton myös moraalisesti, olivat kaikessa siirappisuudessaan hyvin hellyyttäviä.
Elokuva oli myös itseironinen tavalla, jonka ei olisi tarvinnut olla liian osoitteleva. Woody Harrelsonin hahmo - elokuvan pakollinen koominen hörhö - kuitenkin alleviivasi tätä liiaksi. En oikein ymmärrä, miksi sellainen pitää lykätä jokaiseen tällaiseen elokuvaan. Ilman sitä - ja jos pathoksen eteen olisi vähän laitettu sordiinoa - elokuvasta olisi saanut jotain muutakin kuin stereotyyppisen katastrofielokuvan. Independence Day:n jälkeen kaikki nämä maailmanloppukuvat olleet täysin samasta muotista.
Menen varmasti kuitenkin katsomaan seuraavankin maailmanloppuelokuvan. Jokin niissä vetoaa minuun.
16 kommenttia:
Menen varmasti kuitenkin katsomaan seuraavankin maailmanloppuelokuvan. Jokin niissä vetoaa minuun.
Aion odottaa, että 2012 löytyy vertaisverkosta, vaikka yleensä käynkin katsomassa kaikki pöljät maailmanloppuelokuvat. Jokin niissä vetoaa myös minuun. Tällä kertaa en taida kuitenkaan maksaa lipun hintaa elokuvasta, jonka ohjaajaa, tuottajaa ja muutakin tiimiä syvästi inhoan. Oikeasti haluan nähdä vain ne ylipitkät ja ihanat "maailma tuhoutuu" -kohtaukset.
No, itse en olisi mennyt ehkä katsomaan, koska en myöskään pidä ohjaajan muista töistä ihan kauheasti, mutta olin luvannut viedä sukulaispojan elokuviin. Olihan siinä sentään spektaakkelia koko rahalla.
Maailma tuhoutuu- kohtaukset ovat kuitenkin valkokankaalta aina niin paljon parempia kuin itselläni käytössä olevasta kotikatseluaparaatista, että en viitsi tällaisia leffoja edes katsoa kotona...
Menen varmasti kuitenkin katsomaan seuraavankin maailmanloppuelokuvan. Jokin niissä vetoaa minuun.
Lihavat valkoiset miehet ovat moraalisesti ala-arvoisia, suoranaisia mätiä tomaatteja, joita kiinnostaa vain raha ja oma materiaalinen hyvinvointi.
Olisiko tässä jälkimmäisessä lainauksessa selitys? :)
Mars hyökkää -elokuvassa pelastuvat tunnetusti vain joukko nuoria sopeutumattomia pasifisteja, anarkistinen mummeli ja ennen kaikkea Tom Jones. Viimeksi mainittu astuu luolasta lintuja käsivarsillaan ja säyseä villipeura kyljessään kiehnäämässä. Loppukuva on kaunis, kaunis.
Mars Hyökkää- elokuva oli loistava parodia tämän tyyppisistä leffoista. Jotenkin jäi vähän sellainen tunne, että 2012 viittasi ehkä siihenkin, ehkä tahattomastikin.
"Little people, why can't we all just get along?"
Mars hyökkää on oma suosikkini siksi, että se on tuhohakuinen. Katastrofielokuvat ovat perusluonteeltaan konservatiivisia hyvin kirjaimellisessa merkityksessä: niissä herkutellaan pelolla vallitsevan olotilan tuhoutumisesta ja lopulta seuraa katharsis ja ydinarvojen vahvistuminen sovittavan lopun kautta.
Kuten sanoit, k-ellujen selviytyjät edustavat sitä, mikä narratiivissa nähdään 'meidän' arvokkaimmaksi alueeksemme. katsoja houkutellan samastumaan siihen, mikä pitää käsikirjoittajan mielestä nykyistä systeemiä pystyssä. Arkkiteksti tälle on tietenkin H.G: welssin maailmojen sota, joka on eeppinen ylistylaulu brittien tieteellis-teknologiselle kehitykselle ja tieteelliselle maailmankuvalle (oireellista on, että sen päähenkilö suhtautuu kerronassaan lähes kaikkeen kylmän analyyttisesti - vain pelko vaimon menetyksestä saa ääneen jotakin sentimentaalista lämpöä).
Sitten on tietenkin joukko k-elluja, joissa nimenomaan kerrotaan tuhoutumistarina sopeutumattomien näkökulmasta. Kestämätön, rappeutunut sivilisaatio tuhoutuu ja vastahankaiset survivalistit ovat ainoita, jotka selviytyvät puhdistavasta tulesta. Näistä harvoin tulee blockbusterita, sillä niiden seuraaminen vaatii katsojalta piiloanarkistista asennoitumista. Mars hyökkää tosin sovittaa tämän ristiriidan ironisen huumorin kautta.
Alkupäräisissä Apinoiden planeetoissa on muuten jossakin määrin myös vastakulttuurin henkeä. Ja samalla kutkuttavasti jonkinlaista kaipuuta tilaan, jossa ratsastamme erämaassa karvaisina apinoina, turvanamme vain refleksimme ja kiväärimme. Vaikak uusi vanha maailma on pelottava raunioineen ja barbarioineen, se on myös jotenkin eeppinen. Tätä tuhon maisemaa vasten voi oman hahmonsa nähdä suurena. Uskoakseni juuri yhdistelmä kaipuuta perinteisempään, selkeämpään nostalgiseen menneisyyteen ja halu herkutella tuhoutuneen sivilisaation kuvastolal on se, mikä teki em. elluista hitin aikoinaan. Kaikille kaikkea.
Kuulostaa siltä, ettei 2012:ssa ollut yhtään mitään hyvää paitsi tehosteet. On surullista, että kaikki se raha, joka laitetaan tällaisiin katastrofispektaakkeleihin, menee älyvapaiden käsikirjoitusten elävöittämiseen, kun samalla vaivalla olisi voitu tehdä oikeasti mielenkiintoinen katastrofielokuva. Mielenkiintoisia aiheita voisi olla ollut vaikkapa Takkirauta-blogissa kuvattu skenaario, jossa noin 5000 vuotta sitten keskelle Intian valtamerta iskeytyy meteoroidi (näin todellakin kävi), mistä seuraa megatsunami, joka tuhoaa tuolloin pääosin hedelmällistä kosteikkoaluetta olleen Persianlahden (aalto nousee siellä kymmenien tai paikoin jopa satojen metrien korkuiseksi). Vettä höyrystyi kuutiokilometrikaupalla, mistä seuraa myös viikkokausia kestäneitä rankkasateita Aasian eteläosiin, joissa tapahtumat löytävät tiensä myytteihin. Tai miksei elokuvaa vaikka massiivisesta Yellowstonen tulivuorenpurkauksesta, josta voisi seurata paitsi mittavaa paikallista tuhoa, myös alkajaisiksi puolen USA:n peittyminen vähintään useiden senttimetrien paksuiseen vulkaaniseen tuhkakerroksen. Globaalina vaikutuksena olisi ydintalvi.
Kun sanoin, että 2012 oli nihilisitinen viittasin siihen, että henkiinjäävien selviytyminen on lopulta kiinni, ei mistään ylevistä seikoista (vaikka tämä yritetään jotenkin selittää jälkikäteen), vaan oikeastaan siitä, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Uhrautuminen toisten hyväksi tms. tämän tyyppisissä elokuvissa loputtomia vedätyksiä ja nyyhkykuvia tahkonnut teema ei elokuvassa ole mikään hyve. Maailma tuhoutuu, mihinkään et pääse jne.
Spoilaan nyt elokuvaa ihan täysillä, mutta lopussa käsikirjoittaja loihtii esiin pelastumista deus ex machinalla ei yhden, eikä kaksi, vaan peräti kolme kertaa viimeisen tunnin aikana. Ensimmäinen näistä on fysikaalisesti mahdoton, toinen perustuu äärimmäisen epätodennäköiseen kohtaamiseen ja kolmas vain sivuuttaa kaiken sen, mitä tuhosta on aiemmin kerrottu.
En silti suostu sanomaan, että elokuva on huono.
Tai miksei elokuvaa vaikka massiivisesta Yellowstonen tulivuorenpurkauksesta, josta voisi seurata paitsi mittavaa paikallista tuhoa, myös alkajaisiksi puolen USA:n peittyminen vähintään useiden senttimetrien paksuiseen vulkaaniseen tuhkakerroksen.
OMG ja LOL. Onnistut spoilaamaan elokuvan näkemättä sitä!!
OMG ja LOL. Onnistut spoilaamaan elokuvan näkemättä sitä!!
No itse asiassa kukaan ei ole vielä nähnyt tuota elokuvaa, koska sellaista ei ole tehty ensinkään! Aika tehokkaasti spoilattu, vai mitä?
Jotenkin tämä kuvaus tuo minulle mieleen elokuvan Dr Strangelove Or How I Learned to Stop Worrying And Love The Bomb. Tosin se on hyvä elokuva :)
Elokuva oli harvinaisen tyylitajuton noin ison budjetin tuotannoksi. Monessa kohtauksessa tuntui kuin olisi katsonut jotain suoraan DVD:llä julkaistua roskaelokuvaa. Joku Spielberg olisi myös tehnyt siirappia, mutta edes jonkinlaisella tyylitajulla. Toisaalta hän ei olisi lähtenyt yhtä röyhkeästi mässäilemään massatuhokohtauksissa, joten tässäkin oli tosiaan puolensa.
"katsojalle ei jää epäselväksi että hänen ikäänkuin odotetaan ajattelevan ettei tämä näkyvän vähemmmistön edustaja voi mitenkään olla geneettisesti toivottavaa materiaalia."
Sehän oli selvästi joku öljysheikki eli henkilö, joka oli ostanut itsensä sinne pelkällä rahalla. Se ei siis ollut siinä vähemmistön edustajana vaan stereotyyppisenä rikkaana (vrt. valkoihoinen, puudelia silittelevä turkisrouva).
Markku, Yellowstone purkautuu tuhkineen juuri tässä 2012-elokuvassa. :-)
Muuten olisi mielenkiintoista jos kirjoittaisit välttämättömät kommentit tähän ilmastotiede-"vuotoon". Sinänsähän se on tietysti täydellinen non-event, mutta jonkun osaavan pitäisi vääntää rautalangasta, miksi.
Panu: En jaksa. Lue vaikka Hamilon kirjoitus:
http://www.tiede.fi/blog/2009/11/26/vuosisadan-surkein-tietomurto/
Lehti käsitteli ilmastonmuutossalaliittovuodon sillä ehkä ainoalla tavalla, jolla siitä voi rationaalisesti puhua päätymättä nonsense-argumentoinnin loputtomaan suohon.
Panu: En jaksa. Lue vaikka Hamilon kirjoitus
Niin luinkin ja väsäsin sen pohjalta itsekin hieman jutuntynkää.
Lähetä kommentti