Sain J. Pekka Mäkelän kirjan "Alshain" eilen loppuun. Huomasin nyt vasta, että Mäkeläkin on jonkinlainen "ituhippi" (makkaratukkaa ei näy olevan), mikä ei näy kirjassa ainakaan vahvasti. Hänen ääni- ja musiikkiharrastuksensa kylläkin näkyy, eikä ole ollenkaan haitaksi.
Suomalaista scifiä en ole paljon lukenutkaan, joten suhteuttaa en osaa, mutta kirja oli hyvä. Tarina on letkeä, kerrottu muutaman yksilön näkökulmasta ensimmäisen persoonan preesenssissä. Tyyli vaikuttaa hiukan tekotaiteelliselta, mutta toimii silti hyvin ja vangitsevasti. Hahmojen sielunelämän rakentamiseen on nähty jonkin verran vaivaa, mutta loppua kohti tämä puoli vähän väsähtää. Ei se kirjaa kuitenkaan pilaa. Nyt kun luin Mäkelän omasta taustasta, on ymmärrettävää, että syvin hahmoista on maasta muuttanut keski-ikäinen musiikinopettaja.
Yhteiskunnallinen teema on mielenkiintoinen, ehkä eniten eräiden sanojen uuden merkityksen osalta. "Anglofiili", "maalainen" jne, sanasto melko hauskasti ja oivaltavsti otettu käyttöön jonkinlaisina poliittisina iskusanoina. Lisäksi tarinaan on tehty joitakin yllättäviä ja luovia tilannetulkintoja, kuten erään päähenkilön tulkinta siitä, millainen puhe ilmentää "uskonnollista fanaattisuutta".
Ainoa hieman häiritsevä piirre on se, että jokainen ensimmäisessä persoonassa esiintyvä hahmo on seksuaalisesti hieman ylivirittynyt, ainakin verrattuna siihen, mitä scifiltä yleisestiottaen odottaa. Ainakin itse koin tämän kiusallisena. Joidenkin hahmojen kohdalla tarkastelussa on pointtia, mutta osa hahmoista on paikotellen suoraan sanoen rivoja.
Sekään ei pilaa kirjaa. Tässä lainataan paljon, mutta hyvin ja hienovaraisesti niin, että en itsekään tunnista kaikkia viittauksia. Ja osa niistä, joita tunnistin, saattoi tietysti olla tahttomia. Suosittelisin, muttei ole oikein vertailukohtia.
5 kommenttia:
Hienoa lukea (kauno)kirjallisuusarvostelu siis noin yleensä. Vaikea "ala" verrattuna jokun ei-fiktiivisen kirjan arvosteluun. Mielessäni kuvittelin kirjoittavani arvostelun Tataariarosta mutta ei se oikein onnistu.
Oikeastaan kirjoittaisin, ajattelisin ja muutenkin harrastaisin mieluummin kaunokirjallisuutta kuin ns. todellisia asioita.
No en ole scifiä kauheasti lukenut, mutta Heinleinin I Will Fear No Evil oli sen verran seksuaalisesti ylivirittynyt, että scifi innostus kuoli siihen samantien.
No Heinlein kai on vähän scifin Ayn Rand, mutta jotenkin on jäänyt kuva, että ei romaania kannata lukea, jos sen tarkoitus on vain tuoda joku mielenkiintoinen ajatus. Sen ajatuksen voi lukea wikipediasta, ja jättää huonon proosan lukematta. Joku Fahrenheit 451 Oli kanssa tavattoman ärsyttävä kirja, vaikka monelle se tuntuu jotain oivalluksia tuottaneen.
Itse pidän kirjallisuudesta sinänsä, so. lukeminen on minusta mukavaa ja miellyttävää. Heinlein on kyllä yksi suosikeistani, mutta hänen jotkut teoksensa ovat typerällä tavalla pornahtavia ja aika naiveja.
Heinlein oli tosiaan jonkinlainen libertaari, mutta silti hänen yhteiskuntakuvauksistaan näkyy toisinaan jonkinlainen fasismin ihannointi. Yleensä yhteiskuntateema on vähän kummallinen ja häiritsevä sekoitus emansipaatiota ja voiman palvontaa. Siksi se ehkä toimiikin.
Oikeastaan kirjoittaisin, ajattelisin ja muutenkin harrastaisin mieluummin kaunokirjallisuutta kuin ns. todellisia asioita.
Luin jossain vaiheessa koko ajan kaunokirjallisuutta, mutta sitten se jotenkin lopahti ja aloin lukea muita juttuja.
Jossain välissä luin ammattikirjallisuuttam mutta sitten sekin lopahti. Enää en lue ammattikirjallisuutta kotona... Joskus Tietoviikkoa.
Aikansa kutakin.
Lähetä kommentti