keskiviikko 20. toukokuuta 2009


Matkustin perheen kanssa reilu kolme vuotta sitten Etelä-Afrikkaan ystäväni luokse. Kun silloin kerroin blogissani matka-aikeistani, sain kirjoitukseen yllättävän paljon kommentteja, joissa puhuttiin "neekeröinnistä" ja esitettiin, kuinka kaikki järkevät valkoihoiset muuttavat pois maasta niin nopeasti kuin vain lentokoneita kulkee. Tällaiset järjettömät ylilyönnit eivät ole harvinaisia suomalaisten, edes vähän fiksumpien joukossa. Puhumattakaan tiettyjen tahojen ennakkokäsityksistä.

Teimme muutaman päivän autoajelun Garden Routena tunnettua rannikkokaistaletta pitkin. Yövyimme pari yötä Knysnassa. Paikka oli ilmastoltaan ja ympäristöltään sellainen, jossa mielelläni viettäisin eläkepäiviäni: Ilma oli lämmintä ja kosteus oli siedettävä, merinäköala oli erinomainen, kiinteistöjen hinnat olivat kohtuulliset. Ne ovat nousseet, mutta tälläkin hetkellä n. puolellatoista miljoonalla Randilla - reilu sadalla tuhannella eurolla - saisi merinäköalalla varustetun talon, jossa on viisi makuuhuonetta. Knysnan talvi on hieman kylmä, kesä-heinäkuun lämpötilat ovat suunnilleen samat kuin Suomessa toukokuussa. Sademäärät ovat ympäri vuoden melko matalat, sateisimpinakin selvästi vähäisemmät kuin esimerkiksi Tampereella kuivimpina kuukausina.

Rikostilastot tietysti ovat suomalaisittain ajatellen huolestuttavia, mutta ne ovat pitkälti alueellinen kysymys; Western Capen alue on hyvin rauhallista tässä suhteessa. Ko. alue on koko mantereen vauraimpia ja väestöltään korkeimmin koulutettu.

8 kommenttia:

Markku kirjoitti...

No Western Capen aluella onkin erityisen suuri konsentraatio maan valkoista väestöä. Missään muussa osassa Etelä-Afrikkaa en itse haluaisi asua.

Panu kirjoitti...

Itse asiassa Western Capella on erityisen suuri konsentraatio maan värillisiä eli "mulatteja" (engl. coloureds, afr. kleurlinge, bruinmense, jälkimmäinen tarkoittaa "ruskeita ihmisiä"), joita on yli puolet provinssin väestöstä, mutta suunnilleen yhtä suuri osa koko maan väestöstä kuin valkoisia. Tämän näkee siitäkin, että provinssin suurin kieli on afrikaans, joka on EA:ssa myös värillisten kieli, ei vain buurien (itse asiassa juuri buurien kulttuuri- ja väriraja näihin värillisiin on ollut aina epäselvä).

Markku kirjoitti...

Englanninkielinen Wikipedia väittää, että Etelä-Afrikan valkoiset muodostavat 9,2% maan koko väestöstä. Western Capella heitä on tuohon nähden kaksinkertainen väestönosuus eli 18,4%. Western Capen asukkaista värillisillä on yli viisinkertainen yliedustus verrattuna heidän osuuteensa koko maassa.

Western Capen osavaltion pääministeri on Helen Zille, joka edustaa Demokratic Partya. Häntä ja DP:tä pidetään yleisesti vähemmän korruptoituneena kuin Jacob Zuman johtamaa ANC:tä. Western Capella kaikki todennäköisesti toimii paremmin ja elämä on turvallisempaa kuin yleensä Etelä-Afrikassa.

Western Capen asukkaissa on siis paljon enemmän parempiosaisia kuin koko maan asukkaissa. Siksi siellä on pienempi todennäköisyys joutua omaisuus- tai väkivaltarikoksen uhriksi.

Jukka Aakula kirjoitti...

Myönnän toki kuuluvani niihin, jotka uskovat että Etelä-Afrikan enemmistövalta johtaa lopulta jos ei nyt Zimbabwen tilanteen toistumiseen niin johonkin vastaavaan. Todennäköisesti valkoinen väestö vuosien perästä poistuu maasta.

Voin toki olla väärässäkin. Tosiasia kuitenkin on että Etelä-Afrikka on Genocidewatchin listalla, buurimaanviljelijöitä on tapettu suurin joukoin eli valkoisen väestön ehkä haavoittuvin ryhmä on jo jonkinastteisen kansanmurhan kohteena.

Etelä-Afrikan taloushan on eittämättä edelleen hyvällä tolalla ja raaka-ainevarat ovat suuret. Taloutta vaivaa ilmeisesti kuitenkin työvoimapula monella alalla joka vaatii koulutusta ja varsinkin nouria valkoisia on muuttanut E-A:sta pois runsaasti. Toki maahan myös jossain määrin muuttaa ihmisiä Euroopasta - esim. UK:sta.

Aika näyttää miten tilanne etenee.

Tiedemies kirjoitti...

Käsittääkseni - ja tämä voi olla vanhoihin lukuihin perustuva käsitys - valkoisia nettomuuttaa ZA:han. Siis valkoihoisia muuttaa pois vähemmän kuin sisään.

Western Cape on todellakin miljööltään kuin lähes mikä tahansa välimerenilmaston omaava länsimaa. Siellä on pääsääntöisesti yhtä siistiä kuin välimeren maissa ja keskiluokka elää suunnilleen samantasoisesti, joskin isommissa taloissa. Ainoana erona ovat melko suuret "epäviralliset asutukset" tms. siis suomeksi hökkelikylät, joita on siellä täällä muuten vauraiden alueiden keskellä.

Tieverkko on pääsääntöisesti paremmassa kunnossa kuin Suomessa. En tiedä terveydenhuollon palveluiden saatavuudesta yleisesti, mutta ainakin valkoisen keskiluokan saatavilla on laadukasta palvelua erittäin kohtuulliseen hintaan.

Kapkaupungin kävelykadulla on rauhallista ja ympäristö on kuin keskieuroopasta, erotuksena lähinnä se, että siellä ihmiset ovat keskimäärin kirjavampia etnisesti. Vähän sivummalla ydinkeskustan huonommilla paikoilla on kyllä jonkun verran katulapsia ja sivummalla kaduilla on kerjäläisiä, mutta tässä suhteessa Kapkaupunki on kuin mikä tahansa suurehko USA:n kaupunki. Torontossa oli vähemmän kerjäläisiä, mutta muuten Kapkaupunkia voisi verrata Torontoon.

Ainoa silmiinpistävä huono puoli on täydellinen julkisen liikenteen puute ja se, että vähänkään syrjemmällä ei sinänsä hyväkuntoisten katujen varsilla ole minkäänlaisia jalkakäytäviä saati pyöräteitä. Valkoisen keskiluokan elämäntapa perustuu autoiluun aivan samaan tapaan kuin USA:ssa, valtavine ostoskeskuksineen ja nukkumalähiöineen.

En usko että enemmistövalta johtaa Zimbabwen tilanteeseen. ANC:n etuihin ei kuulu sentasoinen kleptokratia ja vaikka Zuma on aika veijari presidentiksi, niin uskoisin, että hän on aikamoinenkin parannus verrattuna Mbekiin, jolla oli "mielenkiintoisia" näkemyksiä mm. AIDSista.

Musta eliitti ja keskiluokka on jo nyt hyvinkin laaja ja sillä on paljon menetettävää, ja valtionjohdossa on paljon päteviä hahmoja, erityisesti talouspolitiikan puolella. Suurin uhka olisi ehkä se, jos jokin kilpaileva puolue nousisi liian suosituksi ja ANC:n johto alkaisi käyttää klassillisia menetelmiä vallassa pysyäkseen. Tämä on todellinen riski, sen myönnän.

ANC on toiminut siinä suhteessa viisaasti, että se ei ole yrittänyt muuttaa yhteiskuntaa liian nopeasti. Rasistinen paskasakki nyt ei ole tyytyväinen mihinkään mitä "neekerit" tekevät, mutta tosiasia on, että Etelä-Afrikka on suhteessa erittäin onnistunut valtio. Apartheidin jälkeen mediaanielintaso on noussut merkittävästi, ainoastaan AIDS-epidemia on pahentunut, mutta se ei kyllä johdu valtion toimista eikä "neekeröinnistä", vaan siitä, että moniavioisuus ja vieraissa hyppääminen nyt ovat suurten kansanryhmien parissa ns. normimeininkiä. Apartheid ei siihen olisi mitään auttanut.

Jukka Aakula kirjoitti...

E-A on kuitenkin suuri maa. Buurien asuttamat alueet ovat aika erilaisessa tilassa kuin Kapmaa. Pessimistisempi hypoteesi on:

Mitä Johannesburg tai tänään sitä Kap-kaupunki tai Kapmaa huomenna.

Mutta kyseessä on tietysti hypoteesi.

Buurimurhista eivät puhu vain äärioikeistolaiset. Vaan myös esim. Genocidewatch. Katso Word dokumentti Genocidewatchin sivuilta.

Myönnettäköön että en 100% tiedä kuinka arvostettu Genocidewatch on.

Tiedemies kirjoitti...

Missään nimessä en kiistä sitä, etteikö maatilahyökkäyksiä ja valkoisten maanviljelijöiden murhia tapahtuisi. Aivan varmasti niitä tapahtuu ja paikalliset poliisit esimerkiksi eivät todennäköisesti puutu niihin riittävästi.

Väitän kuitenkin, että E-A:n valtionjohdolla on erittäin vahvat intressit pitää tilanne hallinnassa. Kapkaupunki ja Kapmaa yleisesti ovat E-A:n vaurainta aluetta ja sen taloudellisen kehityksen kannalta olisi erittäin tuhoisaa, jos etninen väkivalta leviäisi myös sinne. Eliitillä on aivan liikaa menetettävää.

Joku Mugaben kaltainen psykopaattinen diktaattori ei sellaisista välittäisi, mutta E-A:ssa on kuitenkin kehittynyt poliittinen kulttuuri ja nyt 15 vuotta apartheidin päättymisen jälkeen se on juurtunut jo merkittävään osaan mustaa keskiluokkaa. Riskejä on toki vieläkin, mutta näkisin, että ne ovat tavattoman paljon pienemmät nyt kuin ne olivat esim. 10 vuotta sitten.

Jukka Aakula kirjoitti...

Toivon että olet oikeassa.

Aina haitta siitä että olisit oikeassa on että minä olisin väärässä.

Etelä-Afrikan romahtaminen merkitsisi ei vain tavallista afrikkalaista tragediaa vaan myös

a) tragediaa valkoisille jotka ovat asuneet alueella 400-vuotta,

b) tragediaa bushmanneille yms.

c) valtavaa tragediaa luonnonsuojelulle