Läntisellä Tampereella asuvan on vaikea ymmärtää alarmismia, joka taannoin riehui lehdistössä siitä, kuin muutaman vuoden sisällä julkinen terveydenhuolto kriisiytyy.
Ymmärrysvaikeus johtuu siitä, että täällä ei de facto juurikaan ole julkista terveydenhuoltoa, neuvolajärjestelmää lukuunottamatta. Esimerkiksi omalääkäriä ei ole ja terveyskeskuksessa ei normaalina päivänä ole lainkaan lääkäriä. Hoitajan vastaanotolle pääsee, jos jonottaa noin tunnin. Joinain hyvinä päivinä, kun terveyskeskukseen on saatu keikkalääkäri paikalle muutamaksi tunniksi, tämä ottaa akuuttipotilaita. Aikoja ei anneta lainkaan.
Kaupungin neuvontasivuilla neuvotaan, että jos "asia ei ole kiireinen", niin ei kannata soittaa aamulla, vaan odottaa hieman myöhempään, koska aamulla on ruuhkaa. Ne ajat, joita joskus onnistutaan jakamaan, jaetaan välittömästi sen päivän aamuna, kun niitä tulee. Tällaista päivää ei tietenkään kerrota asiakkaalle. Eräässä tapauksessa potilas meni hälyytävän vaivan vuoksi viikonloppuna päivystysasemalle, mistä hänet lähetettiin ensiapuun. Vaiva ei ollut akuutisti henkeä uhkaava, joten potilas lähetettiin kotiin; tämän piti sitten hankkia itselleen aika omalääkäriltä. Tällaista aikaa oli kuitenkin liki mahdoton saada, ja kun sen sai, aika oli kahden viikon (!!) päässä. Tämä siis potilaalle, joka ei esimerkiksi kyennyt kunnolla kävelemään.
Kaksivuotiaan lapsen neljä vuorokautta jatkunut 39 asteen kuume, voimattomuus ja rohiseva yskä oli riittävä vaiva, jotta sairaanhoitaja (!!) suostui vilkaisemaan potilasta. Tämä kuitenkin totesi, että lääkäriä ei ole, joten asiaa pitää "seurata" eikä mitenkään esimerkiksi tarkastellut potilasta esimerkiksi kuullakseen millainen tämän yskä on.
Aamulehden kannessa Jutta Urpilainen taannoin kertoi, kuinka Kelakorvaus pitäisi poistaa yksityisiltä lääkäripalveluilta, koska tämä jotenkin syö resursseja julkiselta puolelta. Olin aivan ymmälläni, ja olen edelleen. Nytkin terveyskeskuksessa on kyllä henkilökuntaa vaikka kuinka ja kova tohina käy. Potilaita tosin ei hoideta, mikä herättää kysymyksen terveysaseman ydinliiketoiminnasta. Mitä siellä oikein tehdään? Ja jos niille annetaan lisää rahaa, niin miksi se lisäraha jotenkin lisäisi potilaiden hoitamista, eikä sitä muuta, mitä siellä nyt siis tehdään potilaiden hoitamisen sijaan.
Kun olen käynyt yksityisellä lääkäriasemalla, en ole nähnyt likipitäenkään niin paljoa henkilökuntaa, mutta henkilökunnasta merkittävä osa näyttäisi olevan lääkäreitä, jotka ihan oikeasti ottavat potilaita vastaan. Esimerkiksi vastaanottohuoneiden ovet avautuvat ja sulkeutuvat tämän tästä, kun lääkärit ottavat vastaan asiakkaita. Tätä ei julkisen puolen "lääkäriasemalla" juuri tapahdu. Tunnin istumisen aikana otetaan pari potilasta.
Julkinen sektori tekee asioita tyypillisesti tehottomammin kuin yksityinen, koska yksityinen sektori pyrkii karsimaan niistä asioista, joista ei asiakkaille ole lisäarvoa. Tämä siksi, että nämä asiat eivät tuo rahaa. On toki olemassa palveluita, joita on hankalaa hoitaa tällä periaatteella. Esimerkiksi poliisi ja oikeuslaitos ovat tällaisia. Lisäksi on olemassa syitä, miksi on järkevää subventoida joitain tiettyjä palveluita, kuten koulutusta ja terveydenhuoltoa.
Minusta on selvää, että julkisen terveydenhuollon kriisi - siis jo de facto tapahtunut suoranainen romahdus - ei enää ole korjattavissa lisärahalla. Päinvastoin. Rahan syytäminen vain pahentaisi asiaa, koska selvästi marginaalisesta eurosta mitättömän pieni osa menee siihen, mihin se on tarkoitettu. Kunnallinen perusterveydenhuolto on vain yksinkertaisesti mennyttä.
Erikoissairaanhoito tuntuu vielä toimivan. Yllä mainittu päivystyspotilas, kun hän lopulta pitkien mutkien kautta pääsi erikoislääkärille, voi jo paljon paremmin. Se voi olla vielä pelastettavissa jotenkin. Mutta terveyskeskuksia ei. Niissä ei enää hoideta ketään. En tosin oikein ymmärrä mitä siellä tehdään, mutta ainakaan potilaita siellä ei hoideta.
11 kommenttia:
Kokemukset omien lasten hoitamisesta terveyskeskuksessa ovat likipitäen samanlaisia, joskaan meillä päin tilanne ei ole noin paha.
Ensimmäinen lapselle hankittava asia on vakuutus, joka korvaa osan yksityisen terveydenhuollon kustannuksista. Näin sen 39 asteen kuumeessa olevan lapsen kanssa voi heti mennä yksityiselle.
Kerran teimme virheen ja käytimme tytärtämme terveyskeskuksessa pariinkin otteeseen. Kun olotila ei parantunut, menimme yksityiselle, josta tuli heti lähete sairalaan.
Silloin opimme, että oman lapsen terveydellä ei kannata leikkiä.
Potilaat valikoituvat niin, että kukaan tervejärkinen flunssapotilas ei mene terveyskeskukseen. Työssäkäyvät ovat työterveyshuollon piirissä ja lopuista kaikki jotka kykenevät ovat yksityisellä puolella.
Julkiselle puolelle jäävät siis vanhukset ja moniongelmaiset. Näiden hoitokäynnit ovat tyypillisesti pitkiä ja hankalia. Lääkäri joutuu selvittämään pitkää sairaushistoriaa ja lukuisia jo käynnissä olevia lääkehoitoja ennen hoidosta päättämistä.
Tämä siis selittää ainakin osin havaitsemasi 'tehottomuuden'.
Varmaan tehostamismahdollisuuksiakin on.
Eikö omalääkärijärjestelmän ideana ollut juuri helpottaa nozickin kuvaamaa ilmiötä, kun sama lääkäri hoitaa nuo "vakiopotilaat" ja siten ei joudu joka kerta tavaamaan koko pitkää litaniaa?
Ja tämä ei selitä sitä, että mitä järkeä on kunnalle ylläpitää lääkäriasemaa, jossa ei ole lääkäriä?`Miksei muuta henkilökuntaa lomauteta niiksi päiviksi, kun lääkäreitä ei ole? Näitä päiviä ei kerrota etukäteen; ajanvarauksesta todetaan, ettei ole aikoja, mene sairaanhoitajalle. Sitten vasta hoitajalle jonottamisen jälkeen kerrotaan, että lääkäriä ei koko päivänä ole ollutkaan, että sori, mitään ei voi tehdä.
Julkinen sektori tekee asioita tyypillisesti tehottomammin kuin yksityinen, koska yksityinen sektori pyrkii karsimaan niistä asioista, joista ei asiakkaille ole lisäarvoa. Tämä siksi, että nämä asiat eivät tuo rahaa.Tämä on ehkä jossain tarkasti kehystetyssä mielessä totta, mutta noin sanottuna se on hyvin naiivisti ja asioiden koko kuvan salaavasti sanottu. Se, mitä yksityinen sektori pyrkii karsimaan, on asiakkaat, joista ei ole lisäarvoa. Julkisen sektorin kuormitus johtuu osaltaan siitä, että yksityiseltä sektorilta lähetetään heti julkiselle kaikki sellaiset asiakaskandidaatit, jotka ovat vähänkään vaikeampia tai pääoma- tai työvoimaintensiivistä hoitoa vaativia. Kun on tehty näin, voidaan keskittyä kaikessa rauhassa niihin rohiseviin kaksivuotiaisiin ja vastaaviin, jotka takaavat kassavirran kannalta parhaan panos-tuotos-suhteen.
Eli yksityisen sektorin tehokkaaksi ihastelemasi toiminta on osaltaan sitä samaa rent-seekingiä, jonka olet moneen kertaan perustellusti tuominnut jyrkästi mitä erilaisimmissa yhteyksissä.
- - lopuista kaikki jotka kykenevät ovat yksityisellä puolella.Eivät kaikki. Esimerkiksi oma fyysinen terveyteni on elämäntavoistani huolimatta jostain syystä ollut aina niin käsittämättömän hyvä, että olen käynyt lääkärissä viimeksi 29 vuotta sitten, mutta jos joskus sairastuisin, niin saisin olla aika äärettömän sairas että uskaltautuisin menemään yksityislääkärille, jonka työkokemuksesta valtava enemmistö muodostuu flunssien kaltaisten helppojen läpihuutojuttujen hoitamisesta. Ja silloinkin kyllä pelkäisin oman terveyteni puolesta.
Tommi on tavallaan oikeassa, mutta rent-seeking on minusta vähän väärä termi, vaikka jonkinlaisesta kermankuorinnasta onkin kyse.
Mutta siis; julkisella puolella on perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito eriytetty aika voimakkaasti. Jälkimmäinen toimii ihan siedettävästi, mutta ensimmäinen ei.
Jos julkinen perusterveydenhuolto ei kykene hoitamaan lasten keuhkoputkentulehduksia tai, kuten meillä kävi kerran, esimerkiksi tulirokkoa, niin se ei toimi, eikä tästä voi syyttää sitä, että yksityinen sektori on vienyt parhaat asiakkaat päältä.
Tuon tulirokon kanssa kävi niin, että poika ei päässyt lääkäriin, vaikka oireet olivat ilmeiset. Tulirokko on vakava sairaus, josta voi seurata erittäin vakavia jälkitauteja, mutta se paranee parissa päivässä antibiooteilla.
Jos perusterveydenhuolto ei selviä tällaisista tapauksistan, niin mistä se sitten selviää?
julkisella puolella on perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito eriytetty aika voimakkaasti. Jälkimmäinen toimii ihan siedettävästi, mutta ensimmäinen ei.
Tämä on tosiaan sellainen käytännön paradoksi, joka on yllättänyt itsenikin. Niin hyvässä kuin pahassakin. Ajaa valitettavasti työterveydenhuollon ulkopuolelle rajautuvia ihmisiä kuten apurahaväkeä sairasvakuutuksen pariin. Ja nimenomaan sen köhän eikä syövän takia. Mikä on järjetöntä jos mikä.
Ongelma on tosiaan Tommia mukaillen että väärä tapa hyödyntää julkisen ja yksityisen lomittavaa järjestelmää. Nyt etu on yksityisillä palveluntarjoajilla, vaikka etu pitäisi olla itse 'asiakkailla'.
Julkinen puoli taas joutuu monissa yhteyksissä maksamaan ulkoistetuista toiminnoista enemmän kuin mitä sama maksoi perinteisemmässä järjestelmässä ihan omilla työntekijöillä. Miksikö? Koska oletusarvona on se, että yksityinen on halvempaa. Esimerkiksi tuplajärjestelmään elimellisesti liittyvän byrokratian osuus sivuutetaan varsin huolettomasti.
Jotenkin tässä nyt noustaan väkisin takapuoli edellä sinne yksityiseen. Eikun puuhun? Laskeudutaan?
Suurin ongelma perusterveydenhuollossa on lääkäripula. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä että lääkäreillä ei ole juuri syytä olla töissä julkisessa perusterveydenhuollossa. Palkka on yleensä korkeampi (poikkeuksena yksittäiset syrjäseutujen terveyskeskukset), verotusta on saanut laillisesti "kiertää" (tätä ollaan ilmeisesti nyt muuttamassa http://www.uusisuomi.fi/raha/48864-laakarien-palkkakikkailu-sai-riittaa), vähemmän byrokratiaa, ei päivystysvelvoitteita ja helpompia potilaita hoidettavana ja yleensä enemmän aikaa potilasta kohden.
Yleisellä tasolla lääkäri pula johtuu väestön ikääntymisestä johtuvasta kysynnän kasvusta (osittain varmaan myös "medikalisoitumisesta" ja kansalaisten uusavuttomuudesta) sekä siitä että lääkärien ammattiliitto on menestyksekkäästi lobannut opiskelu paikkojen kasvattamista vastaan ainakin 90-luvun puolesta välistä lähtien.
Tiedemies: "Jos perusterveydenhuolto ei selviä tällaisista tapauksistan, niin mistä se sitten selviää?"
Sairaalahoitoa mutta ei erikoissairaanhoitoa vaativa hoito (eli terveyskeskusten vuodeosastot) toimii vähintään kohtuullisesti vaikka vuodeosastot jatkuvasti ihan täynnä ovatkin.
Lääketieteen opiskelijoiden sisäänottoa kasvatettiin muutama vuosi sitten, ja työikäisten lääkäreiden määrä lisääntyykin tulevaisuudessa muistaakseni 200-300 lääkärillä / vuosi. Suomen mittakaavassa siis lisäys on huomattava (v. 2015 mennessä 2000 työikäistä lääkäriä enemmän kuin nyt, olen kuullut). Virkoja sen sijaan ei lisätä juuri missään, eli vaikea toistaiseksi kuvitella lääkärimäärän kasvun parantavan tilannetta muualla kuin niissä terveyskeskuksissa, joissa kaikki virat eivät ole täytettyinä. Ilmeisesti tällainen on esim. tiedemiehen terveysasema, mutta suurin osa viroista yleisesti ottaen on kuitenkin nytkin täytetty.
Nykyisten omalääkäreiden väestö on usein aivan liian suuri. Sopiva koko voisi olla esim. 1500 henkilön väestö, kun nykyisin saattaa olla jopa yli 2000 ihmisen väestövzstuu yhdellä lääkärillä. Jotkut pystyvät sellaisen hoitamaan (ylitöinä tai hullun kiilto silmissä töitä paiskien), mutta toiset eivät. Joka tapauksessa työn hallinta ja mahdollisuus yrittää järjestellä potilaiden asioita oikeasti järkevästi kärsii, kun ei ole yhtään ylimääräistä aikaa. Toisaalta on selvää, että kaiken maailman turhat paperityöt (turhat siinä mielessä, että ne voisi tehdä esim. terveydenhoitaja) vaippatodistuksista lähtien vievät liikaa aikaa lääkärilta.
Flunssapotilaat (poislukien lapset) saisivatkin muuten pysyä poissa terveysasemalta - lyhyt flunssa menee ohi levolla. Tietysti jotkut työnantajat vaativat parin päivän flunssastakin sairaslomatodistuksen.
Näkökulmaa sieltä suljetun oven takaa:
http://suolakaivos.blogspot.com/
Tuo perusterveydenhuollon toimivuus vaihtelee paikasta toiseen aika rajusti. Tampereen keskustassa on omalääkäritoimintaa osin siirretty ostopalveluksi, ja tuntemani ko. palveluiden käyttäjä on ollut erittäin tyytyväinen. Samoin olen kuullut pääosin hyvää Palokan terveyskeskuksesta täällä Jyväskylässä.
Lähetä kommentti