tiistai 16. joulukuuta 2008

Tiede.


On tilanteita, joissa tuntee itsensä fiksuksi, vaikkei sitä ole. Epäilen, että kääntäen on tilanteita, joissa on tai käyttäytyy fiksusti vaikkei siltä tunnu. Jälkimmäiset on ainakin vaikeampi havaita, koska typeryydestä saa helpommin palautetta kuin siitä että toimii ja ajattelee oikein.

Tutkimusta tehdessä käy samoin. Parhaat tulokset julkaistaan sen kummemmin suitsuttelematta tai kehumatta. Huonoimmista saa tyrmäyksen ja asiallisistakin kritiikkiä. Oma käsitys tulosten arvosta on yleensä väärä. Ihminen pitää omista ajatuksistaan ja kuvittelee ne mielenkiintoisemmiksi kuin ne yleensä ovat. Se pätee myös verkkokirjoitteluun. Olen yllättynyt joka kerta, kun olen saanut paljon palautetta, riippumatta palautteen luonteesta.

Ei kommentteja: