Brit Awards -versiota en olisi varmaan ymmärtänyt ollenkaan vielä 1990-luvulla. Nyt, suunnilleen samanikäisenä kuin Bill Drummond tuolloin, en voi kuin ihailla hyvää meininkiä :)
Lopussa (2:30) näkyy hiukan huonosti se Drummondin paheksuntaa herättänyt tempaus. Hyvällä meiningillä tarkoitin enemmänkin, eh, luovaa sovitusta tämän merkinnän varsinaisesta aiheesta.
Joo, tuo "3am Eternal"-versio oli, sanoisinko, hieman erilainen tästä, jonka laitoin alunperin. Ja se tietysti eroaa vielä jonkin verran siitä virallisesta radioversiosta:
Tuossa radioversion videossa oli muistutus maailman muuttumisesta. Kyllähän sen tavallaan muistaa, että minun nuoruudessani matkapuhelimia ei ollut kuin jupeilla, mutta kun edelleen uskottavassa musiikkivideossa räpätään ihan tosissaan (Nokia-)Mobira Cityman 900:aan, sen vasta oikein tiedostaa. Samalla muistuu mieleen, mitä kännyköiden puuttuminen oikein merkitsi.
Noin yleisesti ottaen on kuitenkin ihmeellistä, miten KLF on kestänyt aikaa. Ei nolota yhtään todeta, että pidin KLF:stä silloin ja pidän edelleen. Samaa ei voi sanoa kovin monesta muusta 1990-luvun taitteen ilmiöstä.
Ajattelin ihan samaa taannoin. Jotenkin hassu juttu sinänsä, koska 90-luvun alussa KLF:n diggaaminen oli toki ihan cool, mutta vähän sen jälkeen se oli jotenkin tosi passé ja noloa. Mutta se vaihe ei kestänyt kauaa. Jo luokkaa vuonna 98-99 se oli ihan sallittu diggailun kohde.
Täytyy myöntää, että 90-luvun alkupuolella itseasiassa pidin KLF:ää liian "populaarina", olin ehkä vähän liian snobi. Mutta kun kuuntelee joitain (ei kaikkia) vähän enemmän "ug"-juttuja, ne ovat paljon nolompia.
8 kommenttia:
It's Grim Up North
It's Grim Up North (Live)
Jerusalem. fnord.
Bring me my Bow of burning gold;
Bring me my Arrows of desire:
Bring me my Spear: O clouds unfold:
Bring me my Chariot of fire!
Tuollaistako se oli nuoruus 90-luvulla?
Tuollaista.
Ja paikoin paljon paljon pahempaa. Tai parempaa, miten sen nyt ottaa.
Brit Awards -versiota en olisi varmaan ymmärtänyt ollenkaan vielä 1990-luvulla. Nyt, suunnilleen samanikäisenä kuin Bill Drummond tuolloin, en voi kuin ihailla hyvää meininkiä :)
Lopussa (2:30) näkyy hiukan huonosti se Drummondin paheksuntaa herättänyt tempaus. Hyvällä meiningillä tarkoitin enemmänkin, eh, luovaa sovitusta tämän merkinnän varsinaisesta aiheesta.
Joo, tuo "3am Eternal"-versio oli, sanoisinko, hieman erilainen tästä, jonka laitoin alunperin. Ja se tietysti eroaa vielä jonkin verran siitä virallisesta radioversiosta:
http://www.youtube.com/watch?v=46HoB8ZfSgI
Tuossa radioversion videossa oli muistutus maailman muuttumisesta. Kyllähän sen tavallaan muistaa, että minun nuoruudessani matkapuhelimia ei ollut kuin jupeilla, mutta kun edelleen uskottavassa musiikkivideossa räpätään ihan tosissaan (Nokia-)Mobira Cityman 900:aan, sen vasta oikein tiedostaa. Samalla muistuu mieleen, mitä kännyköiden puuttuminen oikein merkitsi.
Noin yleisesti ottaen on kuitenkin ihmeellistä, miten KLF on kestänyt aikaa. Ei nolota yhtään todeta, että pidin KLF:stä silloin ja pidän edelleen. Samaa ei voi sanoa kovin monesta muusta 1990-luvun taitteen ilmiöstä.
Ajattelin ihan samaa taannoin. Jotenkin hassu juttu sinänsä, koska 90-luvun alussa KLF:n diggaaminen oli toki ihan cool, mutta vähän sen jälkeen se oli jotenkin tosi passé ja noloa. Mutta se vaihe ei kestänyt kauaa. Jo luokkaa vuonna 98-99 se oli ihan sallittu diggailun kohde.
Täytyy myöntää, että 90-luvun alkupuolella itseasiassa pidin KLF:ää liian "populaarina", olin ehkä vähän liian snobi. Mutta kun kuuntelee joitain (ei kaikkia) vähän enemmän "ug"-juttuja, ne ovat paljon nolompia.
All aboard, all aboard....
Lähetä kommentti