keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Helppo tiede.


Paperin deadlinea siirrettiin viikolla. Se kuulostaa kivalta asialta, mutta loppujen lopuksi ei ole sitä. Lisäaika antaa mahdollisuuden hioa tekstiä, mutta tuottaa enemmän työtä koska olen itse kovin deadline-orientoitunut temperamenttiin liittyvistä syistä. Deadlinen läheisyydessä toimin tehokkaammin.

Tämä vuosi on tutkimuksen suhteen mennyt poikkeuksellisen hyvin, huolimatta siitä, että en saanut rahaa lähteä Oxfordiin (pieni mahdollisuus on toki yhä), eikä minulla ole muutenkaan projektirahaa. Työskentelen siis yksin ja eräiden ulkomaalaisten kontaktieni kanssa yhteistyössä sähköpostin ja Skypen välityksellä. Tälle vuodelle saattaa hyvinkin jyvittyä neljä julkaisua, jos kaikki mene nappiin. Se ei kuulosta paljolta, mutta vakuutan, että omalla alallani ei ole helppoa saada yhtään mitään julkaistuksi. Julkaisukanavina on käytännössä kaksi lehteä ja joukko konferensseja. LNCS-sarjassa proceedingsinsa julkaisevissa konferensseissa hyväksymisprosentti vaihtelee kymmenen ja neljänkymmenen välillä. LNCS-artikkeleja sentään arvostetaan jonkin verran.

Lance Fortnow kirjoitti asiasta Communications of the ACM-lehdessä. Jos asia kiinnostaa, kannattaa lukea myös Moshe Vardin kirjoitus samasta asiasta.

Oma suhteeni asiaan on ambivalentti. Lehtijulkaiseminen kestää kauan: paperin jättämisen ja lehden julkaisemisen välillä saattaa kulua kaksikin vuotta. Konferenssipaperi päätyy verkkoon ja muiden tietoisuuteen noin puolessa vuodessa. Konferenssien peer-review on tällä alalla tiukkaa ja ankaraa. Arvioijia on tyypillisesti vähintään kolme, joskus neljä tai jopa viisi. Kova karsinta pitää huolen siitä, että huonot ja mitättömät tulokset eivät pääse läpi.

Toisaalta, lehtijulkaisemisessa seula on siinä mielessä tiukempi, että prosessi on pitkä ja arvioinnissa voidaan paremmin ottaa huomioon palaute, kun kierroksia on usein enemmän. Lehtijulkaiseminen ei vaadi rahaa kirjoittajalta, kun ei tarvitse matkustaa pahimmillaan toiselle puolelle maailmaa. Lehtiä arvostetaan enemmän ja kilpailu julkaista niistä arvostetuimmissa on niin kova, että se pitää huolen karsiutumisesta.

Jotenkin tulee kuitenkin sellainen tunne, että koko prosessi ja tämä keskustelu on enemmän tai vähemmän arkaainen. Mitä lehti oikeastaan tekee? Me nimitämme sitä "lehdeksi", koska historiallisesti sen ilmentymä on ollut paperinen, no, lehti. Mutta tosiasiassahan se on tietyllä nimellä kulkeva tietokanta. Nimi on ikäänkuin takuu sille, että sieltä löytyvät artikkelit ovat käyneet läpi vertaisarvioinnin prosessin. Tämä on kuitenkin kovin staattinen näkemys asiasta, sillä osa tuloksista on väistämättä vääriä. Tämä kuuluu tieteeseen.

Vääria tuloksia voidaan toki lehdistä poistaa ja nykyään väärien tulosten "poistaminen" tai osoittaminen lukijalle on helppoa, kun "lehti" tms. majaileekin verkossa ihan oikeana tietokantana. Vääräksi osoittautuneen tuloksen yhteyteen voidaan liittää vaikkapa tieto, että "myöhempi tulos on osoittanut tämän vääräksi" tms. Näin käy toki harvoin - liian harvoin, ottaen huomioon tieteen inhimillisen luonteen - mutta joskus kuitenkin.

Artikkeleissa esiintyvät viittaukset kertovat, mitä aiempia tuloksia kommentoidaan, mitkä ovat relevantteja artikkelin ymmärtämiseksi jne. Toisinaan voisi olla mielekästä kyetä jälkikäteen täydentämään näitä viittauksia. Lisäksi tieteessä - kaikessa tieteessä - tarvittaisiin enemmän sellaista kommentaaria, jossa aiemmat tulokset saavat vahvistusta riippumattomasti. Uusien ja mullistavien tulosten kohdalla näin toki usein käy, koska "änkyrät" yrittävät mielellään osoittaa uudet tulokset vääriksi. Tämä, ja kilpailu huomiosta takaa että prosessi tuottaa myös tarkistuksia. Julkaisukynnys aiemman tuloksen vahvistavalle artikkelille on kuitenkin hyvin korkea. Tämä on sääli, sillä todella tärkeä tieteellinen kontribuutio saataisiin jo sillä, että muutama laboratorio maailmassa erikoistuisi yksinkertaisesti toistamaan aiemmin julkaistuja koetuloksia.

2 kommenttia:

Juha Kettunen kirjoitti...

Olin eilen oman firmani ja yhteisen alamme strategiapalaverissa. Rahoitusmallit menevät jälleen kerran uusiksi ja tällä kertaa siten, että jatkossa (rahan sisään tulon kannalta) tohtorintuotannon painoarvo vähenee, konferenssijulkaisuilla voi pyyhkiä persettä ja lehtiartikkelit ovat Se, mistä palkitaan. Että silleen. Toisaalta lehtien julkaisunopeus on kuulemma merkittävästi vähentynyt siten, että useamman vuoden viiveiden pitäisi olla historiaa. Lycka till. Ei muuta kuin laadukkaita lehtijulkaisuja väkertämään.

Tiedemies kirjoitti...

Noiden strategioiden keskeinen ongelma on, etteivät ne ota huomioon alakohtaisia eroja. Esimerkiksi Vardin ja Fortnown argumentit ovat ihan asialliset: lehtijulkaisua pitääkin painottaa nykyistä enemmän. Mutta siis, minusta asian typistäminen noin on järjetöntä.

Väitän pystyyn, että suhteessa alan yleiseen tasoon, "computer science"-alalla yleensä ja formaalien menetelmien ja mallintarkastuksen kohdalla erityisesti, useimmissa "arvostetuissa" konferensseissa on tiukempi seula kuin keskimääräisillä lehdillä on monella muulla alalla.

Tämä on virhe ja vika, joka liittyy alaan, mutta se, että yliopistojen mistään mitään tietämättömät hallintomarakatit eivät ota tätä huomioon Suomessa, on vielä pahempi virhe. Yksittäisellä tutkijalla tai edes koko Suomen tutkijakunnalla ei ole käytännössä mitään mahdollisuutta vaikuttaa alan julkaisukulttuuriin.