Argumenttien rakenteen ymmärtäminen ei ole itselleni pelkkä retoriikan hiomiseen tarkoitettu harrastus. Argumenttien rakenne on tärkeä myös tieteessä, erityisesti luonteeltaan instrumentaalisissa tieteissä kuten erilaisten teknologioiden tutkimisessa ja "pehmeissä" tieteissä, kuten taloustieteessä. En pidä suurinta osaa ns. ihmistieteistä tieteinä ollenkaan, enkä ole yksin, tosin en tiedä pitikö Feynman taloustiedettäkään tieteenä.
Toisaalta, samalla radalla, en ymmärrä, miksi nimitys "tiede" olisi niin tärkeä. En esimerkiksi pahastuisi, jos tietojenkäsittelyn tutkimusta ei enää nimitettäisi "tieteeksi", sillä sekin on rajatapaus ainakin niiltä osin kun tutkimus koskee jotain partikulaarisia tekniikoita. Teoreettinen puoli onkin sitten lähinnä logiikkaa ja matematiikkaa, joten sitäkään ei tarvitsisi nimittää "tieteeksi".
Argumenteista puheenollen, olen pitänyt pitkään radiohiljaisuutta ns. halla-aholaisten suhteen, so. en ole kirjoittanut asiasta mitään. Nimihenkilö kirjoitti muutama päivä sitten tekstin, joka oli minusta surullista luettevaa. Olin toiveikas tekstin suhteen, koska se oli paluu genreen, jossa minusta JHa on ollut kirjoittajana ansioitunein, eli median kielenkäytön kritiikkiin. Mainittu kritiikki on joskus taannoin ollut paikoin hyvinkin osuvaa ja erityisesti tärkeää, koska se on paljastanut median kielenkäytöstä piirteitä, joita en esimerkiksi itse ollut pannut merkille. Vaikken niiltä(kään) osin ole kaikesta - enkä etenkään painotuksista - samaa mieltä, vanhemmat mediakritiikit ovat olleet tarkkanäköisiä. (Luen tästä pois nyt ne tietyt kerrat, jolloin JHa on mielestäni ampunut hehtaaripyssyillä kaikkea mikä liikkuu.)
Kirjoituksesta tuli haikea mieli juuri siksi, että tämä nimenomainen teksti ei kuvastanut mitään erityistä tarkkanäköisyyttä. Mainittu mediailmiö on kyllä täysin selviö kaikille lukijoille ja kaikenlisäksi se on isoksi osaksi jo ns. menneen talven lumia. Mediakaanon ei enää vähään aikaan - ja tämä voi olla välillisesti jossain määrin Halla-ahon kritiikin ansiota - ole ollut niin monomaanista "rikastamista" - uussana, jota käytän tässä tietoisesti väärin - kuin JHa:n uusin teksti antaa ymmärtää. Tietenkään Jussilla ei ole mitään velvollisuutta kirjoittaa jollakin tietyllä tavalla tai tietystä näkökulmasta. Ilmaisen tällä vain omaa pettymystäni yleisempäänkin ilmiöön siitä, kuinka vähän reposteltavaa tai repostelemisen arvoista tekstiä olen viimepäivinä löytänyt tavanomaisista lähteistä.
14 kommenttia:
Suomalainen tiedekäsitehän on pitkälti saksan Wisseschaft, eli aivan eri termi kuin englannin science, joka useimmissa tapauksissa olisi suomeksi luonnontiede.
Esimerkiksi filosofia, matematiikka ja ranskalainen filologia ovat ihan selkeästi ja mielekkäästi Wisseschaftia, mutta eivät scienceä.
Tietojenkäisttelytiede tosiaan ei ole luonnontiedettä. Osa on matekamtiikkaa ja osa teknologian soveltamista, kuten. Mutta on vielä kolmaskin osa, nimittäin suuri osa ohjelmistotekniikasta (software engineering) on oikeastaan sosiaalitiedettä siinä kuin taloustiedekin. Siinähän tutkitaan miten ihmiset voisivat (tehokkaimmin) tuottaa ohjelmistoja yhteistyössä.
Pitäisikö tiede sanana sitten rajata anglilaisen vastineensa mukaan, vai jatkaa vanhalla saksalaisella? Menemättä nyt siihen, että kielen ilmaisuja ei noin vain määritellä, niin oikeastaan aika se ja sama. Tai ainakaan itselläni ei ole mitään vahvaa näkemystä mihinkään suuntaan. Mutta ero on hyvä ymmärtää, koska sekaannuksia tuosta tulee säännöllisesti.
Totta, olen itseasiassa tästä jaosta puhunut aiemminkin, joten oletin, että tässä käytetään anglosfäärin "tiedettä", ei Wissenschaftia.
Softa-alan suhteen olet tietysti täysin oikeassa. Itse en koe olevani "software engineering"-alalla, koska algoritmiikka tms. on melkein merkityksetöntä sillä puolella.
Vaadin, että oma alani humaniikka eli ymmärrysheuristiikka nostetaan takaisin tieteiden kruunuksi kuten se oli aikoinaan*!
Meri kreikan - Kreikan meri.
* Ennen kirjoittua kieltä.
Tässä on nyt se tunnettu dilemma, että suurinta osaa humanistisen tutkimuksen kohteista ei oikein voi tutkia luonnontieteellisiin rinnastettavin menetelmin, mutta silti niitä tulee kuitenkin voida jotenkin tutkia. Esimerkiksi historiaa käytetään niin paljon poliittisesti väärin, että täytyy olla jokin edes suhteellisesti puolueeton taho, joka sanoo, millaiset väitteet ovat faktuaalisesti paikkaansapitämättömiä.
"Luonnontiede" on täysin käypä ja selventävä sana. Kysymyksestä, onko historiantutkimus luonnontiedettä vai eikö, ei synny turhia turnajaisia. Joku naturalisti voisi tietenkin viisastella, että onhan se, triviaalisti.
(Bloggerin mielestä kommenttini on trite.)
Ongelma voidaan trivialisoida tietysti nimeämällä tieteeksi kaikki tiedonkeruu ja tietoa jalostava toiminta, ja puhua "luonnontieteistä" erikseen, mutta itse substanssikysymystä se ei ratkaise.
Siis kysymyksen siitä, millainen tiedon kohde ja tiedon tuottamisen muoto voi antaa meille alati tarkemman kuvan siitä, millainen "maailma", so. ne puitteet joissa toimimme, melkein varmasti ei ole.
Vaihtoehtoisesti, tarvitsemme jonkin karakterisoinnin sellaiselle tiedolle, joka kertoo meille millaisia koneita voimme lopulta rakentaa ja mitä ne voivat tehdä.
Tällöin perinteiset luonnontieteet, mutta myös tietojenkäsittelytiede ja isohko osa taloustieteitä kuuluvat käsitteen alle, samoin tietty osa psykologiaa, jne.
Minusta on järkevää nimittää näitä "tieteeksi", koska sitä ihmiset tieteellä ymmärtävät, ja se on se, mitä halutaan, kun puhutaan, että yhteiskunnan pitäisi panostaa "tieteeseen".
Historia on tällaista hyvin kapeassa mielessä, mutta Panun sanoin, sitäkin tarvitaan. Enkä väitä, että Litteraturwissenschaft tms. olisi jotenkin täysin turha ja tarpeeton. Se on vain jotain ihan muuta.
Oikeasti kiinnostavaa mediakritiikkiä harvemmin osuu silmiin. Minusta toimittajien asenteiden ampuminen on turhanpäivästä puuhaa, varsinkin isoissa mediataloissa jotka tuppaa olla maalina on satoja toimittajia. Nyrkkisääntönä lukeminen kannattaa lopettaa mielenterveyssyistä siinä vaiheessa kun esiintyy lause tyyliin "YLEn toimittajien arvomaailma" tai "Hesarin agenda".
Rakenteellinen mediakritiikki on eri juttu, se vaan vaatii perehtymistä. Esimerkiksi nettilehtien vs. painettujen lehtien tulorakenteesta ja sen vaikutuksesta otsikointiin on käyty ihan mielenkiintoista keskustelua, netissä mitataan klikattuja otsikoita ja printissä levikkiä.
Tai attribuutiojournalismi ja sen syyt, joista pienin ei ole että sitä on helppo tehdä nopeasti kun ei tarvitse ymmärtää aiheesta mitään, kysyy vain vastakkaiset mielipiteet. "Shape of the earth? Opinions differ", niin kuin Krugman piruili. Tätä kautta voi myös pohtia sitä että onko esimerkiksi suuri sanomalehtien määrä hyvä asia, johtaako samat tulot eli resurssit hajautettuna yhä pinnallisempaan uutisointiin?
Ymmärrän, mitä haet tuolla koneenrakennuskykyä luovalla tieteellä, enkä oikeastaan ole periaatteesta eri mieltä.
Mutta tuota hyödyllistä tiedettä ei oikein voi rajata mielekkäästi. Lähes mikä tahansa rajaus saattaa jättää ulkopuolelleen jotain, mikä myöhemmin osoittautuukin koneenrakennusmielessä hyödylliseksi. Varsinkin kun "kone" täytyy tässä ymmärtää hyvin laajasti.
Triviaaliesimerkki ovat alkuluvut, joita pidettiin täysin teoreettisena puuhasteluna jolle ei voi edes kuvitella sovelluskohdetta, kunnes epäsymmetrinen kryptografia keksittiin.
Vastaavasti voisi olla, että sieluntieteille ja osille metafysiikkaa alkaakin löytyä jotain järkevää käyttöä (raskaasti jatkokehitettyinä) jos ihmisten tietoisuuksia aletaan ladata piimedialle ja materia/informaatio-dualismi alkaa olla konkreettisesti relevantti.
Perinteinen tieteenhistorian esimerkki on, kuinka 1800-luvulla Ranskassa panostetiin voimakkaasti tieteeseen, josta uskottiin olevan hyötyä (etenkin sotateollisuudelle) kun taas Saksassa yliopistot suuntasivat voimavaransa autonomisesti vähän mihin sattuu. Ja 1871 Saksa pieksi aiemmin täysin ylivoimaisen Ranskan (tietysti tuohon vaikutti aika moni muukin asia, mutta olen käsittänyt, että tiedepolitiikkaa pidetään yhtenä osatekijänä)
Eli siis tuo tieteen määrittely antaa meille selvän intension tieteelle, mutta ei oikeastaan luotettavalla tavalla kerro käsitteen ekstensiota. Tosin eipä mikään muukaan määritelmä tyydyttävästi ratkaise tätä ongelmaa.
(blogger sanoo funrefer, mutta en silti jaksa etsiä viitteitä väitteilleni)
Kirjallisuuden, mannerlaattojen ja alkulukujen tutkimus on prima facie ihan eri juttuja. Mutta on osoittautunut yllättävän vaikeaksi kirjoittaa auki miksi ja kuinka. Tärkein ero on kuitenkin hyvän ja huonon tutkimuksen metodologinen ero, ei todellisuuden alueiden ontologinen erottelu.
Kuvaa siitä, mikä on ylipäätään (matematiikka!) tai todellisuudessa (tiede!) mahdollista ja mikä ei, nimitetään myös teoriaksi. Toiset tieteet ovat erinäisistä (enimmäkseen teoreettisesti epäkiinnostavista) syistä teoreettisemmin painottuvia kuin toiset, mutta riittävän ylevien teoreettisten kokonaispäämäärien kontemplointi huojentaa toivoakseni tiedemiehenkin (tai Tiedemiehen, joka verhoaa idealisminsa varsin läpinäkyvästi hyötydiskurssin harsoon) mieltä; lieneehän selvää, ettei tarpeeksi teoreettisen tieteenfilosofin tarvitse ajatella tiedepolitiikkaa eikä tieteenhistoriaa, ainakaan kontingenteilta osin.
Minusta Otso on eniten sen jäljillä, mitä yllä ajattelin. Yritin kömpelösti tekstissäni ja myöhemmin kommenteissani tuoda esille sitä, että "koneenrakennuskykyä" tiedonintressinä tms. ei välttämättä tarvitse pitää parempana kuin muuta tapaa tutkia asioita, mutta että se on kuitenkin puheenaiheena relevantti.
En missään nimessä halveksi "ymmärryswisseschafteja", ne vain eivät ole minun juttuni, kun teen tutkimusta. Kun hahmottelen kömpelöitä tieteenfilosofisia ajatuksia, minulla on jotain muuta mielessä, siis yleensä tämä koneenrakennuskykyyn tähtäävä tutkimus.
Mielestäni teoriaa voidaan periatteessa ajatella "koneena", joka ratkaisee, onko jokin toinen "kone" mahdollinen annetulla alkuehdoilla. Kiehtova ja syvällinen metateoreettinen probleemi on, miten teorianmuodostuksen rajat ja laskettavuuden rajat suhtautuvat toisiinsa. En välittäisi jatkaa tästä pidemmälle, koska tunnet aihepiirin monin verroin paremmin kuin minä, mutta aihe on kiehtova.
Joka tapauksessa olen taipuvainen liittämään Täydellisen Teorian Idean kysymykseen, onko jokin mielivaltainen lausejoukko P tosi multiversumista, jossa vallitsee runsauden periaate. Jumala tietää, sano.
wings!
Kehitelläkseni ja keventääkseni teemaa vielä hieman,
teoreettinen jumalaattori olisi kaiketi kone, joka kykenisi määrittämään kaikkien jollain tapaa kuvattavissa olevien tapahtumakulkujen (kaikkinäkevyys kieltämättä lisäisi tietojumalaattoreiden hyödyllisyyttä huomattavasti) ceteris paribus -todennäköisyydet ja osaisi kosmologisena GPS-navigaattorina myös neuvoa helpoimman tien annetusta lähtötilanteesta toivottuun lopputulokseen.
Enkä väitä, että Litteraturwissenschaft tms. olisi jotenkin täysin turha ja tarpeeton. Se on vain jotain ihan muuta.
Vankoin perustein voidaan väittää, että rajanvetoja johonkin ihan muuhun pitkälti tarkoittamassasi mielessä tehdään myös Literaturwissenschaftin tms. sisällä. Esimerkiksi jonkin runon säe- ja rytmirakenteen analyysi tai jopa siinä käytettyjen runokuvien tyypittely on luonteeltaan ja "tieteellisyydeltään" hyvin eriluonteista työtä kuin psykoanalyysivaikutteinen tulkintalorottelu saman runon sisällöstä.
Lähetä kommentti