perjantai 30. lokakuuta 2009

Politiikan luonne.

Edellisissä ketjuissa esiintyi muutama kommentti, jossa esitettiin, että minulla on epärealistinen käsitys politiikasta ja että toisaalta minun tulisi itse osallistua politiikan tekemiseen. Jälkimmäinen näkemys ilmeisesti kumpusi ajatuksesta, että koska olen kokenut (en väitä olevani taitava) argumnetoija, politiikkaan osallistuminen olisi suotavaa.

Puran tämän position nyt, ja pyrin tekemään ymmärrettäväksi, miksi en ole osallistunut politiikkaan, enkä koe osallistumista mielekkääksi muutenkaan. Väläytin kyllä aiemmin mahdollisuutta eräässä toisessa yhteydessä, mutta sivuutan tässä sen, koska tämän "väläytyksen" konteksti oli eri kuin tässä yhteydessä aion käsitellä.

Ensinnäkin, käytännön syistä, ihmisen käsitysten ja näkemysten kokonaisuus on politiikassa yleensä mielletty enemmän tai vähemmän staattiseksi. Kun pääministeriltä tivattiin tämän kantaa hypermarketteihin ja megaostoskeskuksiin, hän vetosi siihen, että hänen näkemyksensä ovat olleet muuttumattomat jo vuosikymmeniä. Tällainen staattisuus lasketaan politiikassa hyödyksi ja sitä pidetään arvokkaana.

Itse en arvosta staattisuutta mielipiteissä oikeastaan lainkaan. Inhimillisistä syistä kaikilla ihmisillä on tiettyä inertiaa mielipiteissään silloinkin, kun uutta tietoa tulee saataville. Tiettyyn rajaan asti tämä on tarkoituksenmukaista ja politiikassa se on tarkoituksenmukaisempaa kuin se on esimerkiksi tieteentekemisessä.

Toiseksi, argumentaatio on politiikassa eri roolissa kuin mitä se on omassa ajattalussani. Argumentaatio on minulle keino selventää omia ajatuksia ja keino tarkastella tosiasiaväittämien implikaatioita. Argumentaatio voi esimerkiksi paljastaa jonkin ajattelun puutteen ja siksi erityisen tärkeää on perehtyä argumentteihin, jotka näyttävät olevan ristiriidassa omien käsitysten kanssa. Argumentin rakenne kertoo, miten se tuottaa "uutta" informaatiota tosiasioista. Vaihtoehtoisesti - tai oikeastaan täydentävästi - argumentti voidaan ajatella "koneeksi", jonka avulla voi päivittää omia käsityksiä asioiden jakaumista.

Politiikassa argumentaation rooli on toinen ja se kytkeytyy yllä esitettyyn staattisuuden "hyveenä". Politiikassa argumentin tehtäviä on monta. Yksi tärkeimmistä on vakuuttaa äänestäjiä ja sidosryhmiä siitä, että argumentin esittäjä ymmärtää päätöstensä seuraukset. Argumnetti onkin tällöin eräänlainen sertifikaatti esittäjänsä pätevyydestä. Toinen tärkeä tehtävä on vaikuttaa indifferentteihin päättäjiin, siis esittää argumentteja, joilla saadaan vielä avoimen kannan omaavat vakuutettua oman kannan oikeellisuudesta. Kuitenkaan argumentin roolina ei ole oman ajattelun kehittäminen ja omien mielipiteiden tarkistaminen.

Kolmanneksi, politiikka on olennaisesti neuvottelua. Sinänsä tämä ei ole minulle vastenmielisyyden lähde, mutta neuvottelun luonne johtaa usein vain Nash-tasapainoon, eikä tehokkaaseen ratkaisuun. Koska neuvottelupelissä on monta kerrosta ja monta osapuolta, ei yleisestiottaen riitä, että muutama neuvotteluprosessiin osallistuva "näkee" tehokkaan ratkaisun olemassaolon. Neuvotteluratkaisun kritisoiminen jälkikäteen tehottomaksi tilanteessa, jossa on itse ollut mukana neuvottelemassa, koetaan usein (syystäkin) raukkamaiseksi ja epäreiluksi. Erilaisista temperamenttisyistä tällaisesta kritiikistä pidättäytyminen olisi minulle hyvin tuskallista.

Neljänneksi, politiikassa on - ja tämä on tullut erittäin vahvasti esiin edellä keskusteluissa - voimakas oletus siitä, että oman "joukkueen" takana seistään silloinkin, kun ollaan eri mieltä. Politiikka on, kuten sanottua joukkuelaji. Minulla ei sinänsä ole mitään joukkuelajeja vastaan silloin, kun joukkueella on selkeä yhteinen tavoite, kuten maalinteko tai vaikka voitontavoittelu yrityksessä. Politiikassa puolueen "yhteinen tavoite" on paljon epämääräisempi käsite ja se on jatkuvasti neuvottelunalainen.

Kerroin jo edellä, että olen pari kertaa ollut hilkulla liittyä puolueeseen. Minulta tivattiin, miksi en ole pyrkinyt vaikuttamaan asioihin sen sijaan, että jäin ulkopuolelle. Kun puolue kehittyi omasta näkökulmastani negatiiviseen suuntaan - kaikki on suhteellista; yhtä lailla voidaan ajatella, että oma ajatteluni muuttui - minä ja "juna" olimme menossa eri suuntiin, jos tällainen kielikuva nyt sallitaan. Pääsemme tästä viidenteen syyhyn. Koko tämän ajan - ja oikeastaan monessa mielessä edelleen - Vihreät on ollut minun mielestäni ensisijaisesti vähiten huono puolue suomalaisessa poliittisessa kentässä. Tällaisessa ympäristössä on, myönnän sen, mielekästä pyrkiä vaikuttamaan tällaiseen vähiten huonoon entiteettiin mahdollisimman positiivisella tavalla.

Tässä on kuitenkin paha ongelma. Vähiten huononakin (ominaisuus, josta en enää ole edes ollenkaan varma) puolue imee kaiken sen goodwillin, joka näihin asioihin liittyy. Tämä tarkoittaa, että kaikki se yhteiskunnallinen voima, äänet jne., menevät "hukkaan". Vihreiden toimintaan ei olla enää tyytyväisiä edes luontojärjestöissä. Osaltaan tällainen on tietenkin luonnollista, koska hallitusvastuu vie aina terän osasta poliittista agendaa. Tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen hallitus, jossa Vihreät on ollut mukana, mutta Vihreät on nykyhallituksessa vahvempi kuin ennen, joten siltä on myös lupa olettaa enemmän.

23 kommenttia:

Touko kirjoitti...

Jotain Vihreille asetetuista odotuksista kuvaa se, että luonnonsuojelujärjestökin kritisoivat kovimmin nimenomaan puoluetta, jolla on kaksi ministeriä 14 ministerin joukossa hallituksessa, ja 14 kansanedustajaa 200 kansanedustajan joukossa.

En voi itsekään sanoa olevani tyytyväinen hallituksen tekemään ympäristöpolitiikkaan, mutta en koe, että syy olisi nimenomaan vihreissä, päinvastoin pelkään, että politiikka olisi ollut vielä pahempaa, jos vihreät ei olisi "hallituksen sisäinen oppositio", kuten media jaksaa räksyttää, vaan mukana ulkopuolisessa oppositiossa.

Vesa Saarinen kirjoitti mielestäni onnistuneen neliosaisen Vihreät ja hallitus -sarjan, jossa on näin insinöörimielelle sopivan pragmaattista pohdintaa aiheesta.

Tommi Uschanov kirjoitti...

Jaan itse henkilökohtaisesti lähes kaikki ne näkemyksesi, joita selostat yllä. Se ei kuitenkaan saa minua esim. harkitsemasta vihreiden äänestämistä jatkossakin. Ehkä meidän välillämme on vain loppujen lopuksi jokin vaikeasti paikannettavissa oleva yksilöpsykologinen ero: poliittinen kipukynnys sijoittuu niin sanoakseni toisella korkeammalle kuin toisella.

Voidaan väittää, että vaikka vihreät eivät saisi hallituksessa aikaan yhtään mitään positiivista - mikä on hyvin kiistanalainen väite - niin on silti hyvä, että vihreät ovat hallituksessa yksinkertaisesti tukkimassa tilan, jonka muussa tapauksessa täyttäisi sellainen puolue, joka saisi aikaan jotain negatiivista. En todellakaan pysty kuvittelemaan, että IPR-, energia- ym. asiat olisivat sen paremmin, jos vihreät olisivat oppositiossa ja hallituksessa olisivat heidän tilallaan esimerkiksi kristilliset tai perussuomalaiset.

(On ollut mielenkiintoista huomata, kuinka esimerkiksi Obaman Nobelin herättämää keskustelua on hallinnut tietty piirre, joka on tavallaan perustunut tämän saman kuvion sivuuttamiselle. Hyvin suosittu tapa kritisoida Nobelin myöntämistä on ollut sanoa, että Obama sai sen "vain, koska ei ollut George W. Bush". Tämä on pinnallinen tulkinta asiasta. Jos nyt ei varsinaisesti syvällinen, niin ainakin tuota syvällisempi tulkinta on, että Obama sai Nobelin ei suinkaan siksi, että hän ei ole George W. Bush, vaan siksi, että hän ei ole John McCain.)

Koen myös tämän joukkuelajiselityksen aika vieraaksi. Se varmaan pitää paikkansa puolueiden varsinaisten maksavien jäsenten kohdalla, mutta heitä on kaikkien puolueiden äänestäjistä vain pieni ja puolueiden vaalikannatuksen kannalta merkityksetön vähemmistö. Esimerkiksi itse olen ja olen aina ollut ns. liikkuva äänestäjä - minun olisi symbolisten mielikuvien tasolla täysin mahdoton samaistua yhteenkään Suomen puolueeseen, niihin liittymisestä nyt puhumattakaan. Äänestyspäätökseni ovat aina olleet puhtaan instrumentalistisia enkä ole koskaan tehnyt niitä harkitsematta ensin useiden eri puolueiden äänestämistä.

Esimerkiksi viime eduskuntavaaleissa en äänestänyt vihreitä vaan erästä täysin toista puoluetta. Tämä on tietenkin täysin käsittämätön seikka, mikäli kaikkien vihreitä tässä keskustelussa puolustaneiden tulkitaan kuuluvan jonkinlaiseen samaan huutosakkiin, joka kannattaa vihreitä niin kuin urheilujoukkueita kannatetaan, puhtaasta samaistumisen ja yhteenkuuluvuuden tunteesta.

Tiedemies kirjoitti...

Tommi, ylläoleva ei liity niinkään siihen, miten teen äänestyspäätöksiäni, vaan siihen, miksen osallistu politiikkaan, so. liity johonkin puolueeseen tai peräti pyri asettumaan itse ehdolle jne.

Tekstini sivuaa vihreisiin kohdistamaani kritiikkiä, mutta Vihreiden on tarkoitus yllä toimia vain esimerkkinä siitä, miksen ylipäätään halua osallistua politiikkaan.

Tommi Uschanov kirjoitti...

No, ei tämäkään tarkennus onnistu juuri tuomaan välillemme etäisyyttä. Ajatus "politiikkaan osallistumisesta" ylipäänsä, mikäli politiikkaan osallistuminen määritellään niin kuin sinä sen tässä määrittelet, on minulle yhtä mahdoton ajatus kuin sinullekin. (Ellei mahdottomampikin: itse olet sentään harkinnut jopa puolueeseen liittymistä, kun taas minulle se on täysin kuvittelukykyni ulkopuolella oleva skenaario.)

Teemu kirjoitti...

Kun tuota Ushanovin ja TM:n keskustelua seuraa, niin jää mielikuva että puolueeseen kannattaa mennä ihmisen joka on jääräpäinen, manipuloiva, vähään tyytyväinen ja kritiikittömän ryhmähenkinen. Kuulostaa vajaaälyisten kerholta. Oman, kieltämättä rajallisen, kokemukseni mukaan poliitikot eivät ole tuollaisia.

Markku kirjoitti...

Teemu, poliitikon, joka ei ole tuollainen voi olla vaikea saada mitään aikaan politiikassa. Joukkohenkiset jääräpäät voivat juntata tahtonsa läpi. Voi tosin olls, että hyvät politiikot osaavat erottaa analyysin ja toiminnan toisistaan tehokkaasti ollen hyviä molemmissa.

Tiedemies kirjoitti...

En väitä, että poliitikot ovat tuollaisia kuin Teemu karakterisoi. Ja Tommi, ei pyrkimyksenäni olekaan tehdä etäisyyttä meidän välillemme millään erityisemmällä tavalla.

Näitä voi tarkastella tuollaisen "vajaaälyinen/jukuripää"- tulkinnan sijaan näin:
Ensimmäinen esittämäni kohta tarkoittaa, että minulta puuttuu "hyveitä" joita poliitikoilla pitäisi olla, kuten ns. kyky seisoa sanojeni takana. Itselläni ajatus lentää tavattoman kovaa vauhtia, enkä halua kahlita sitä poliittisen tarkoituksenmukaisuuden vuoksi. Katsokaa Soininvaaraa. (Hän on kyllä samalla jonkilainen poikkeus tästä periaatteesta, koska hänen ideansa ovat melko lennokkaita välillä; silti hän joutuu niitä usein selittelemään)

Toinen kohta on se, että argumentteja pitäisi pyrkiä tutkimaan täysin riippumatta omista mielipiteistä. En pysty tähän kunnolla edes nykyisin, ajatus että minulla olisi vielä ulkoinen pakko suodattaa argumentteja, on todella ahdistava. Tämä liittyy myös joukkupeli-näkökohtaan.

Mikko kirjoitti...

En kyllä usko, että joukkuepelivaatimus olisi tiedostettua. Pikemminkin kaikki haluavat kuvitella, että eivät vaadi muilta joukkuepeliä vaan "tosiasioiden myöntämistä" tms.

kattoratsastaja kirjoitti...

>Itse en arvosta staattisuutta mielipiteissä oikeastaan lainkaan.

Ajatellaan asiaa "poliittisen kuluttajansuojan" kautta. Olisi melkoinen pettymys jos äänestäisi eduskuntaan ehdokkaan, joka ennen vaaleja kampanjoisi X mutta heti valituksi tultuaan muuttaisikin mielipiteensä ei-X. Melkoinen osa ehdokkaan äänestäjistä (X kannattajista) kokisi tulleensa huijatuksi.

Vaalilupauksilla ja sitoutumalla noudattamaan puolueohjelmaa ehdokkaat antavat ennusteen tulevista toimistaan, ja houkuttelevat samoin ajattelevia äänestäjiä. Siksi mielipiteen muuttaminen koetaan petturuudeksi ja epäluotettavuudeksi.

Tiedemies kirjoitti...

Juuri niin; mielipiteen muuttumattomuus on poliitikolle hyve. Siksi en itse haluaisi missään nimessä ryhtyä poliitikoksi.

Otso kirjoitti...

Tällaisessa ympäristössä on, myönnän sen, mielekästä pyrkiä vaikuttamaan tällaiseen vähiten huonoon entiteettiin mahdollisimman positiivisella tavalla.

Jos otetaan tämä lähtökohdaksi, niin siitähän ei mitenkään välttämättä seuraa, että pitäisi liittyä puolueeseen tai edes äänestää sitä.

Voisin jopa väittää että päinvastoin. jos otetaan esimerkiksi vaikka Vihreät ja IPR-kysymykset, niin väitän että mahdollisesti, ehkä jopa luultavasti, pystyt vaikuttamaan puolueeseen "mahdollisimman positiivisella tavalla" kritisoimalla tälläisiä Järvisen kaltaisia sekoiluja kovaäänisesti ulkoapäin eikä millään puolueen sisältä tapahtuvalla toiminnalla.

Koska politiikka on sitä jatkuvaa neuvotelua, siinä on tärkeää vaikuttaa kompromissinhaluiselta eikä äärimmäiseltä. Äärimmäisyys on kuitenkin suhteellista; äärimmäinen on se jonka takaa ei löydy ketään.

Eli jotta Vihreiden IPR-kriittiset tahot voivat menestyä puolueessa, ja toisaalta Vihreät voisi menestyä IPR-krittiisenä tahona puolueiden välisissä neuvotteluissa (hallituksessa esim), täytyy löytyä kovaäänistä ulkopuolista kritiikkiä Vihreiden lepsua IPR-linjaa kohtaan. Siis esim. sellaista mitä Piraattipuoluekin tekee.

Tätä voisi kutsua vaikka Linkola-efektiksi. Linkolan irtisanoutuminen Vihreistä liian lepsuinahan teki puolueesta uskottavan politiikan toimijan. Samaan tapaan koko Euroopan demoarit pelasivat Neuvostoliitto-korttia II-maailmansodatsa 90-luvun alkuun.

Teemu kirjoitti...

Karrikoin toki, mutta olen tästä staattisuudesta eri mieltä. Tai paremmin niin että tuossa menee keinot ja päämäärät sekaisin.

Poliitikko pettää äänestäjänsä jos hän kesken vaalikauden muuttaa tavoitteitaan, esimerkiksi toteaa ettei tuo kaikkien pienituloisemoien elintason parantaminen sittenkään ole hänen asiansa. Mutta jos poliitikko on esimerkiksi ennen vaaleja kannattanut ruuan ALV-alea, koska uskoo sen olevan keino päämääräänsä, mutta myöhemmin vaikkapa lisäselvitysten vakuuttamanz tulee siihen tulokseen että parempiakin keinoja on eli rupeaa vastustamaan, niin ei tämä ole mikään takinkääntö.

Juuri tuollaisista syystä poliitikoista on niin vaikea saada irti tiukkoja kantoja yksittäisiin (lainsäädäntö)hankkeisiin. Toisaalta toimittajat tietenkin tenttaavat näistä, "kyllä vai ei!?", logiikalla että on helppo kannattaa sitä sun tätä, jos ei ole sitoutunut toimiin.

Poliitikot muuttaa kantojaan yksittäisiin asiohin jatkuvasti, vaikkapa parisuhdelakiin. Poliitikon velvollisuus on kertoa äänestäjilleen miksi näin, ei pitäytyä jääräpäisesti kannassaan. Eikä tämä minusta todellisuudessa näytä syövän ko. poliitikkojen äänisaalista. Äänestäjät eivät ole tyhmiä.

Jukka kirjoitti...

Hyvää keskustelua.

Tartun hiukan vaan yhteen asiaan - Obaman rauhanpalkintoon.

Kööpenhaminan ilmastokokous on ovella eikä ole mitäään näyttöä siitä, että USA alkaa todella ottaa vastuun ilmastonlämpenemisestä. Siksi Obaman rauhanpalkinto tuntuu hätiköidyltä. Afganistanista en sano mitään koska se on niin vaikea pala purtavaksi, että sen ratkaisemista ei voi edellyttää vaadittavan.

No tämä meni ohi varsinaisesta aiheesta.

Tiedemies kirjoitti...

Ajatellaan, että joku lähtee tavoitteesta "tehokuuden parantaminen" ja selittää, että empiirisesti on havaittu, että tulonjaon tasaaminen tuottaa tiettyyn rajaan asti tehokkuusparannuksia.

Itse esimerkiksi uskon näin.

Sitten huomataan, että monet yhteiskunnassa käytössä olevat tulontasausmekanismit eivät kuitenkaan tuota näitä tehokkuusparannuksia, vaan ne pitäisi korvata jollakin toisella, ja mikä pahempaa, pelkästään jonkun tasausmekanismin poistaminen tuottaisi tehokkuusparannuksen.

Kyllä tällaisessa tilanteessa mainittua poliitikkoa pidettäisiin etupäässä takinkääntäjänä.

Esimerkkejä on muitakin. Ihmiset eivät yleensä esimerkiksi katso että joku rajoitusehto olisi "oikeasti" voimassa ja siksi ajattelevat mieliteen staattiseksi, vaikka se kuinka olisi lausuttu dynaamisena. Esimerkiksi vaikka jokin subventiopolitiikka - vaikka laajennettu kotitalousvähennys - matalasuhdanteessa. Jos vähennyksen poistoa tai sen tason alentamista alkaa kannattaa kesken vaalikauden, niin ihmiset kokevat tämän herkästi "takinkääntönä".

Nämä ovat vielä triviaaleja asioita verrattuna todellisiin "arvokysymyksiin", joita syntyy helposti kaikenlaisissa kipukohdissa. Esimerkiksi maahanmuuttokysymys on polarisoitunut niin paljon, että esimerkiksi Soininvaara on (kautta rantain) valitellut asiantilaa. Polarisoitumisesta hän syyttää poliittisesti korrektilla tavalla (eikä minusta mitenkään aiheetta, mutta ärsyttää se silti) lähinnä sitä vastapuolta.

Mutta vaikka tällaista syytä ei olisi, niin ainakin omalta kohdaltani voin sanoa, että myös arvomaailma voi muuttua, hitaanlaisesti tosin.

Teemu kirjoitti...

Tuskin pidetään takinkääntäjän jos mainitun mekanismin tilalla tarjoaa jotain muuta. Esimerkiksi kotitalousvähennyksen sijaan vaikkapa pienempää ALV-kantaa työvoimavaltaisille aloille. Kotitalousvähennys, ja muu hifistely, on seurasta siitä että palveluille tuli ALV, jolloin syntyy tilanteita jossa kokonaisverorasitus esimerkiksi siivousyrittäjälle on kohtuuton. Tuo vaatisi kokonaisuudistuksen, joka on käsittääkseni tekeillä-

Mistä pääsemme sujuvasti mainitsemaasi maahanmuuttohuutamiseen (ei sitä voi vakavalla naamalla sanoa keskusteluksi). Samoin kuin nuo verotuksen ongelmat ja useat muut yleistä närää aiheuttavat asiat, niputan sen sarjaan valtiokoneisto ei ole hienosäätöinstumentti.
Tuollaiset poikkeusmenettelyt vaikak tarkoitus olisi hyvä on yksinkertaisesti huonoa hallintoa ja tuottaa niin monimutkaisia järjestelmiä ettei niitä hallitse enää kukaan.

Tästä seuraa ettei kaikkia ongelmia käytännössä voi ratkoa, työkalut ei vaan taivu. Ymmärrän että esimerkiksi puolison oikeutta saada asua Suomessa käytetään väärin, mutta minä en ymmärrä mitä tälle ihan käytännössä ylipäänsä voi tehdä. Jos tämä mahdollisuus haluttaisiin sulkea niin se tarkottaisi käytännössä kokonaisvaltaista kieltoa avioitua joltain tietyltä alueelta tulevan ihmisen kanssa, eikä tällainen perustavanlaatuisiin vapauksiin puuttuminen todellakaan ole tuon haitan poistamisen arvoista. Vaihtoehto että esimerkiksi maahanmuuttoviranomaiste jotenkin selvittävät että onko kyseessä "oikea" avioliitto osoittaa taas suorastaan liikuttavaa lapsenuskoa viranomaisten kaikkitietävyyteen ja mahdollisten huijareiden tyhmyyteen.

Kaikkia ongelmia ei vaan voi korjata, ainakaan ilman että luo isompia ongelmia.

Panu kirjoitti...

Polarisoitumisesta hän syyttää poliittisesti korrektilla tavalla (eikä minusta mitenkään aiheetta, mutta ärsyttää se silti) lähinnä sitä vastapuolta.

"Se vastapuoli" on systemaattisesti terrorisoinut ja uhkaillut juuri niitä ihmisiä, jotka sen olisi kuulunut yrittää voittaa puolelleen, eli näihin asioihin pragmaattisesti suhtautuvia normaaleja ihmisiä, joilla ei ole maahanmuuttopolitiikasta vahvaa kantaa puoleen eikä toiseen. Sen sijaan se on ilmeisen halukkaasti ominut itselleen äärioikeiston täysin irrelevanttejakin meemejä (porvarillisten liberaalien samastaminen taistolaisiin, "ilmastoskeptisyys", hurriviha jne.). Mikä todistaa, että "sen vastapuolen" päämotiivina ei ole edes maahanmuuttopolitiikan kritisointi rasistisesta perspektiivistä, vaan rikollistyyppinen vallankäyttö oman maan toista mieltä olevia kotoperäisiä kansalaisia vastaan, viime kädessä hurri- ja vihreäviha.

Silloin kun ehdoin tahdoin mennään marginaaliin ja sotketaan omaan asiaan mukaan jokin irrelevantti ketju meemejä vain siitä syystä, että meidän jengissä näitä meemejä harrastetaan, ollaan todella itse syyllisiä kaikkeen polarisaatioon.

Tiedemies kirjoitti...

Panu, en ole eri mieltä, mutta minusta oikea ratkaisu ei ole "kunnioittaa" tämän mainitun porukan ehdoin tahdoin asettamia rajoja.

Karrikoiden Soininvaaran - ja monen muunkin - kanta ja taipumus välttää "kipeitä" aiheita, joissa esiintyy sekopäisiä äärimielipiteitä, on loogisesti sama kuin että olisi pakko kannattaa teokratiaa heti jos joku hiuksensa mustaksi värjännyt teini yrittää polttaa kirkon.

Minusta asian käsittelystä kieltäytyminen vetoamalla "kontrastihäirikköihin" on puhtaasti lieroilemista. Se on kuitenkin osa käytännön politiikkaa ja siksi yksi niitä syitä, jotka tekevät politiikan minulle vastenmieliseksi.

Panu kirjoitti...

Minusta asian käsittelystä kieltäytyminen vetoamalla "kontrastihäirikköihin" on puhtaasti lieroilemista.

Onko tässä sitten oikeasti jokin "asia", jota pitäisi erityisesti "käsitellä"? Ulkomaalaispolitiikan käytännön ratkaisut tehdään joka tapauksessa virkamiestyönä, ja virkamiehet eivät viitsi tulla julkisuuteen perustelemaan ratkaisujaan, koska tietävät saavansa palautteeksi paskaa (konkreettista, postiluukusta) ja tappouhkauksia.

Tosiasia on, että tässä meuhkaamisessa ei ole kyse edes rasismista tai ulkomaalaispolitiikasta, vaan sen koko keskeinen pointti on ahdistella ja terrorisoida ihmisiä (esimerkiksi minua, mutta muitakin on), joilla ei ole suuntaan eikä toiseen vahvoja mielipiteitä maahanmuuttopolitiikasta ja - huomaa - joilla ei ole sen enempää poliitikkoina kuin virkamiehinä mitään valtaa tämän maan maahanmuuttopolitiikkaan, mutta jotka Eiran Cthulhun henkilökohtaisten, päänsisäisten pakkomielteiden vuoksi ovat joutuneet paskanheittolistalle. (Kuvaavaa on, että Cthulhu nimesi raiskaushaavekirjoituksessaan hyväksi uhriksi Rosa Meriläisen, joka oli yhden kauden vihreä rivikansanedustaja, siis ei todellakaan mikään kovin keskeinen maahanmuuttopolitiikan päättäjä hänkään.) Toisin sanoen, tämän liikehdinnän taustana eivät ole mitkään todelliset ratkaisua kaipaavat yhteiskunnalliset kysymykset, vaan ääriliikkeen oma kehitysdynamiikka. Se, että uskot ääriliikkeen propagandavalheita siitä, että tässä muka on oikeita merkittäviä yhteiskunnallisia ongelmia taustalla, tekee jo sinusta ääriliikkeen yhteistoimintamiehen, ns. hyödyllisen idiootin ja juoksevan koiran.

Sinä tunnut ajattelevan, että tässä hölmöilyssä muka on oikeasti jokin asia tai merkittävä epäkohta, joka pitäisi selvittää. Hitler-kortti: pidän sinua aivan yhtä selkärangattomana yhteistoimintamiehenä kuin sellaisia hyvänahkaisia liberaaleja Weimarin Saksassa, jotka eivät pitäneet natseista mutta jotka olivat halukkaita pitämään "juutalaiskysymystä" todella olemassaolevana "kysymyksenä" ja ratkaistavana ongelmana, periaatteella "kai noilla natseilla on jokin syy öyhöttää, ei savua ilman tulta".

Markku kirjoitti...

Ero Suomen ja Ruotsin ulkomaalais- ja pakolaispolitiikassa johtuu kyllä siitä, että ruotsalaisilla on enemmän poliittista tahtoa pakolaisten vastaanottamiseen kuin suomalaisilla. Virkamiehet eivät voi mielin määrin rikkoa lakeja toiminnassaan. He voivat jossain määrin toteuttaa tietenkin omaa agendaansa mutta he voivat käyttää tai olla käyttämättä vain lain suomia keinoja. Jos mikä hyvänsä viranomaistaho rikkoo järjestäen lakeja, niin siinä on sitten tutkintapyynnön paikka. Jos esimerkiksi apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedin esiinnostama epäkohta eli turvapaikanhakijoiden ikätestaamista säätelevän lain puuttuminen johtaa lain säätämiseen, viranomaisten on pakko noudattaa sitä.

Tiedemies kirjoitti...

lä nyt jaksa Panu.

Tässä on kyse periaatteesta, ei mistään nimenomaisesta kysymyksestä. Viittasin Soininvaaraan, joka mielestäni käytti ns. liero-argumenttia: että jostain poliittisesti arkaluontoisesta asiasta ei voi keskustella, jos keskusteluun (tai "keskusteluun", ihan sama) tunkee joku porukka, joka häiriköi.

Otetaan vaikka sitten turkistarhaus ja kettutytöt: ihan sama ilmiö on siinä.

Panu kirjoitti...

Viittasin Soininvaaraan, joka mielestäni käytti ns. liero-argumenttia: että jostain poliittisesti arkaluontoisesta asiasta ei voi keskustella, jos keskusteluun (tai "keskusteluun", ihan sama) tunkee joku porukka, joka häiriköi.

Ei siitä voikaan keskustella. Silloin kun lierot, siis ihmisiä vainoavat ja terrorisoivat roistot, tulevat häiriköimään, kunnon ihmisten tehtävä on pitää keskenään puolta lieroja vastaan ja murskata nämä, ennen kuin ao. asia voidaan ratkaista.

Terroristien kanssa ei neuvotella, eikä niille anneta periksi.

Tiedemies kirjoitti...

Kyllä kunnon ihmiset voivat keskustella asioista täysin riippumatta siitä, mitä terroristit tekevät.

Eduskunta voi ihan hyvin keskustella esimerkiksi turkistarhauksen säännöistä tai eläinsuojelusta laajemmin, vaikka kuinka jotkut teinit kävisivät vapauttamassa kettuja. Soininvaara väitti, ettei se ole mahdollista, mikä on minusta typerää.

Aivan samaan tapaan "virkamiestyönä" hoidettavasta maahanmuuttopolitiikasta, siihen liittyvistä laeista ja kiintiöistä tms. voidaan ihan hyvin käydä normaalia keskustelua, vaikka joku kopla spämmäisi ja uhkailisi ihmisiä.

Uhkailijat ja spämmääjät kuuluu laittaa putkaan siksi aikaa, että kunnon ihmiset voivat keskustella. Aivan samaan tapaan kuin kiukutteleva uhmaikäinen lapsi ei keskeytä koko perheen ruokailua, vaan tämä ohjataan rauhoittumaan tms.

Panu kirjoitti...

Uhkailijat ja spämmääjät kuuluu laittaa putkaan siksi aikaa, että kunnon ihmiset voivat keskustella.

Sehän tässä mättääkin. Niin kauan kuin niitä ei ole laitettu putkaan, kunnon ihmisten pitää seistä yhtenäisessä rintamassa niitä vastaan ja tehdä täysin selväksi niille, että ne eivät täällä päätä sitä, mistä keskustellaan. Kaikki niille periksi antavat on koulukiusattava takaisin ruotuun, tai vaihtoehtoisesti erotettava pysyvästi kunnon ihmisten joukosta.

You ask, what is our policy? I can say: It is to wage war, by sea, land and air, with all our might and with all the strength that God can give us: to wage war against a monstrous tyranny, never surpassed in the dark, lamentable catalogue of human crime. That is our policy. You ask, what is our aim? I can answer in one word: It is victory, victory at all costs, victory in spite of all terror, victory, however long and hard the road may be; for without victory, there is no survival.