perjantai 11. syyskuuta 2009

Wunderkind.

Kävin nuoremman pojan kanssa eilen musiikkileikkikoulussa. Poika omaa tiettyjä musikaalisia taipumuksia, mutta ei mitään erityisen ihmeellistä. Reilu kaksivuotiaana hän laulaa melko hyvin nuotilleen -- halutessaan -- ja pysyy kohtuullisesti rytmissä. Pidän näin pienten lasten systemaattista kouluttamista ja harjoittamista jonkinlaisena ihmisoikeusrikkomuksena, mutta en usko että leikkimielisessä harrastamisessa on mitään vahingollista, jos lapsi pitää siitä itse.

Siinä missä nuorempi poika on toisinaan ujo ja hieman arastelee muskarin kaltaisessa sosiaalisessa tilanteessa, vanhemman -- nyt viisivuotiaan -- pojan ekstroversio on joskus huolestuttanut meitä vanhempia. Erityisesti vieraiden ihmisten seura saa pojan kirjaimellisesti hyppimään seinille. Ihmisten energisöivä vaikutus ja huomiohakuisuus ovat olleet ilmeisiä jo hyvin pienestä pitäen.

Ekstroversio näkyy lapsissa ilmeisesti usein keskittymiskyvyn heikkoutena silloin, kun paikalla on paljon ihmisiä. Ympäröivä sosiaalinen todellisuus vain yksinkertaisesti kiinnittää lapsen kaiken huomion, joten mikään keskittymistä vaativa asia tai tehtävä ei saa riittävästi huomiota. Esimerkiksi elokuvan katsominen isossa porukassa on usein vaikeaa. Samoin esimerkiksi joukkuepelit. Joukkuepelit kyllä vetoavat ekstroverttiin lapseen, mutta peli itse sujuu usein huonosti, kun huomio kiinnittyy kavereihin. Tässä kohtaa poika on kehittynyt tavattomasti puolen vuoden aikana. Iän myötä toiminnanohjaus kehittyy.

Vanhempana tätä ei kuitenkaan aina pane merkille. Lisäksi ekstrovertin lapsen kanssa turhautuu helposti, koska pitää tätä vain liian villinä tai vilkkaana, lapsena, jonka kanssa ei uskalla tai kehtaa mennä mihinkään. Tällainen tulkinta on inhimillinen, mutta väärä ja epäreilu. Ja ennenkaikkea se on tehoton, sillä ekstroversio sinänsä ei esimerkiksi kerro lapsen älykkyydestä mitään.

Siksi minun ei olisi pitänyt olla niin yllättynyt kuin olin, kun eilen kotiin tullessani huomasin, että poika ratkoi keskittyneesti sudokua. Se, että pikkuveli ja isä -- tavanomaiset leikkikaverit iltapäivisin -- olivat poissa paikalta, mahdollisti ilmeisesti kaiken sen energian ja tarkkaavaisuuden keskittämisen tähän yhteen tehtävään. Hätkähdin todella pojan huomio- ja päättelykykyjä.

Minun ei siksikään olisi pitänyt olla yllätttynyt, että poika on muulloinkin osoittanut poikkeuksellista etevyyttä nimenomaan yksityiskohtien huomaamisessa. Hän huomaa usein asioita, jotka itseltäni jäävät kokonaan havaitsematta. En useinkaan pysty esimerkiksi salaamaan häneltä asioita. Lisäksi hän muistaa kaikkien vipujen, nappuloiden, kytkimien jne. asennot ja liittimien jne. kytkennät tarkkuudella, joka olisi jo saanut minut huolestumaan, jos poika olisi huono tulkitsemaan nonverbaalista viestintää...

7 kommenttia:

Mikko kirjoitti...

Jännää. Onkohan monet jenkeissä ADHD-lääkityksen saaneet lapset vain ekstroverttejä, joiden ei uskalleta antaa olla koskaan yksin, etteivät muutu introverteiksi.

Markku kirjoitti...

Ekstorversiossakin on useita ulottuvuuksia. Sosiaalinen ekstroversio on juuri tuollaista kuin J:n käyttäytyminen. Aistillista ekstroversiota olisi vaikka se, että poikasi tykkäisi yksin jätettynä tai seurassa koheltaa ja mennä räpläämään asioita. Kolmannenlaista ekstroversiota on esimerkiksi tutun poikasi ikäisen pikkupojan halu määräillä nuorempiaan: asioiden pitää sujua hänen sääntöjensä mukaan. Neljännenlaista voisi olla uteliaisuus kaikkea kohtaan ja taipumus yhdistellä asioita, josta on mainittakoon esinmerkkinä se, että ollessani noin kaksivuotias vanhempieni kysellessä minulta toivetta pian syntyvän sisareni nimeksi, kihersin ja ehdotin "kuparikierukkaa".

Arawn kirjoitti...

Mikko: Jotenkin itse vierastan aika paljon näitä ADHD-juttuja. Varmaan on ihan ääripäitä, joita voisi tosiaan kutsua jollain tapaa "epänormaaleiksi" (en keksinyt parempaa sanaa), mutta itselleni on jäänyt vaikutelma, että usein ADHD-leima annetaan lapsille, jotka ovat yksinkertaisesti hyvin vilkkaita ja touhuavia. Ikään kuin luonteenpiirteestä olisi yhtäkkiä tullut syndrooma, sairaus - kaikkien pitäisi olla samanlaisia. Niissä, jotka poikkeavat keskiverrosta, on vikaa ja sitä pitää lääkitä.

Ja lääkefirmat kiittävät.

Tiedemies kirjoitti...

Vanhemmalla pojalla tuskin on mitään ADHD:ta, mutta oletteko oikeasti koskaan nähneet vakavaa ADHD-tapausta?

Markku kirjoitti...

Naapurin 20-vuotiaalla pojalla on ADHD. Ei koulutusta, ei työtä, ei mitään tulevaisuudennäkymiä. Tyttöystävä on.

Jukka kirjoitti...

Varmaan todella kiva huomata että poika keskittyy, kun on ensin pitänyt sitä hiukan säheltäjänä.

Toinen lapsistani oli pienenä hirvittävän ujo. Luin Keltikangas-Järvisen kirjasta että lapsen pitää vaan antaa olla ujo eikä saa olla työntämässä sitä pakolla aktiviteetteihin. Nyt samainen lapsi on luokan pidetyimpiä oppilaita ja aina iloinen.

Tiedemies kirjoitti...

No, rehellisyyden nimissä, poika oppi lukemaan suunnilleen neljäntenä syntymäpäivänään ja osaa laskea yhteen ja yksinkertaisia kertolaskuja. Näiden tekeminen vaatii keskittymistä.